Paula Pohjois-Suomesta! Petit miestäsi minun mieheni (R--- Pirkanmaalta) kanssa tämän kevään ajan. Sain tietää n.2,5vko sitten. Tunnen mieheni hyvin, ja näin hänestä, että kaikki ei ole hyvin. Hän oli jo pitkään käyttäytynyt oudosti.
Koitin sinulle soittaakin, mutta löit heti luurin korvaani. Jätin vastaajaasi viestin. Ja toivon, että luet myös tämän...
Sinä olit ollut se aktiivisempi osapuoli, tehnyt aloitteet tapaamisiin ja seksiin. Olit kuulemma joissain asioissa pitänyt etäisyyttäkin mieheeni... Olit tehnyt aloitteet ja asiat tapahtuivat vähän kuin sinun ehdoillasi. Monesko mieheni muuten oli, jonka kanssa miestäsi petit..? Epäilen, että ei ensimmäinen eikä viimeinen. Se ei tietenkään poista tai vähennä mieheni vastuuta tapahtuneesta ja täyden vastuun hän onkin teoistaan ottanut. Hän on katsonut peiliin. Oletko sinä?!!?
Mieheni katuu nyt niin raskaasti. Hän sanoo nyt, kuinka turhalta ja tyhmältä tämä teidän juttu nyt näyttää, ja että hän olisi valmis luopumaan pirun paljosta, jos saisi koko jutun tekemättömäksi. Hän on huomannut nyt kuinka paljon todella minua rakastaakaan, kun oli lähellä menettää minut. Ja minä rakastan häntä.
Meillä on kaksi lasta, joista olitte kuulemma puhuneetkin. Heti alussa, kun sain tästä tietää, tein miehelleni selväksi, että lasten takia tähän avioliittoon ei jää kukaan, koska se ei olisi hyväksi lapsillekaan, "vanhempien suhde on lasten koti". Mieheni halusi jäädä minun takiani.
Hän on nyt huomannut kuinka todella vähän merkitsit hänelle, koska niin helppoa hänen on ollut olla erossa sinusta täysin. Jos tunteet olisivat olleet lähelläkään vahvaa, olisi yhteydenpidon lopettaminen kanssasi ollut vaikeampaa. Juuri tätä mieheni nyt niin katuukin - miten VÄHÄN ja TURHAN takia hän riskeerasi meidän avioliittomme.
Olemme olleet yhdeksän vuotta yhdessä. Ja aiomme olla vielä niin monta kuin luoja suo. Meidän suhteemme on liian hyvä heitettäväksi hukkaan. Luottamusta ei saa helposti eikä nopeasti takasin, mutta olemme valmiit tekemään sen työn mitä se vaatii. Mieheni on sitoutunut minuun uudestaan, täysin. Olemme päättäneet selvitä tästä YHDESSÄ, koska rakastamme toisiamme ja LUOTAMME RAKKAUTEEMME.
Sinusta ei ole tämän paljastumisen jälkeen kuulunut mitään ja todella toivon, että ei kuulukaan, enää koskaan. Ja turhaa se olisikaan, miehelläni ei ole sinulle enää mitään sanottavaa.
Miehesi ei varmaankaan tästä tiedä. Kerrotko sinä vai kerronko minä?
Hyvä yritys... Mutta meidän suhteemme ei tästä murru. Se on liian hyvälle pohjalle rakennettu.
Koitin sinulle soittaakin, mutta löit heti luurin korvaani. Jätin vastaajaasi viestin. Ja toivon, että luet myös tämän...
Sinä olit ollut se aktiivisempi osapuoli, tehnyt aloitteet tapaamisiin ja seksiin. Olit kuulemma joissain asioissa pitänyt etäisyyttäkin mieheeni... Olit tehnyt aloitteet ja asiat tapahtuivat vähän kuin sinun ehdoillasi. Monesko mieheni muuten oli, jonka kanssa miestäsi petit..? Epäilen, että ei ensimmäinen eikä viimeinen. Se ei tietenkään poista tai vähennä mieheni vastuuta tapahtuneesta ja täyden vastuun hän onkin teoistaan ottanut. Hän on katsonut peiliin. Oletko sinä?!!?
Mieheni katuu nyt niin raskaasti. Hän sanoo nyt, kuinka turhalta ja tyhmältä tämä teidän juttu nyt näyttää, ja että hän olisi valmis luopumaan pirun paljosta, jos saisi koko jutun tekemättömäksi. Hän on huomannut nyt kuinka paljon todella minua rakastaakaan, kun oli lähellä menettää minut. Ja minä rakastan häntä.
Meillä on kaksi lasta, joista olitte kuulemma puhuneetkin. Heti alussa, kun sain tästä tietää, tein miehelleni selväksi, että lasten takia tähän avioliittoon ei jää kukaan, koska se ei olisi hyväksi lapsillekaan, "vanhempien suhde on lasten koti". Mieheni halusi jäädä minun takiani.
Hän on nyt huomannut kuinka todella vähän merkitsit hänelle, koska niin helppoa hänen on ollut olla erossa sinusta täysin. Jos tunteet olisivat olleet lähelläkään vahvaa, olisi yhteydenpidon lopettaminen kanssasi ollut vaikeampaa. Juuri tätä mieheni nyt niin katuukin - miten VÄHÄN ja TURHAN takia hän riskeerasi meidän avioliittomme.
Olemme olleet yhdeksän vuotta yhdessä. Ja aiomme olla vielä niin monta kuin luoja suo. Meidän suhteemme on liian hyvä heitettäväksi hukkaan. Luottamusta ei saa helposti eikä nopeasti takasin, mutta olemme valmiit tekemään sen työn mitä se vaatii. Mieheni on sitoutunut minuun uudestaan, täysin. Olemme päättäneet selvitä tästä YHDESSÄ, koska rakastamme toisiamme ja LUOTAMME RAKKAUTEEMME.
Sinusta ei ole tämän paljastumisen jälkeen kuulunut mitään ja todella toivon, että ei kuulukaan, enää koskaan. Ja turhaa se olisikaan, miehelläni ei ole sinulle enää mitään sanottavaa.
Miehesi ei varmaankaan tästä tiedä. Kerrotko sinä vai kerronko minä?
Hyvä yritys... Mutta meidän suhteemme ei tästä murru. Se on liian hyvälle pohjalle rakennettu.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Sillä sitähän se oli!
Parin vuoden kuluttua tulet sitten meille kertomaan, ettet koskaan päässytkään yli...
Tule vain. Meitä on täällä monta samantapaista kohtaloa kokenutta. Paulat vain on milloin mitäkin Tuulia, Raijoja, Seijoja, jne...Ja aviomiehet eivät muutu....
Kai sitä panee kun on tarjolla.
Kuinka petetty aina uskoo, että se toinen on ollut aktiivisempi. Kai nyt järkikin sanoo, että pettäjä näin kertoo. Eihän kukaan, joka ruikuttaa takaisin, sano, että minä tein kaikkeni, oli se niin hemaiseva ja paljon teinkin työtä.
Hyvä kuitenkin, jos suhteenne tuon kestää.
..ei taida kestää.
Ei kaikki pettäjät välttämättä vanno, että he olivat passiivisia suostujia, kun toinen houkutteli. Sitä paitsi voi olla pettäjän kannalta ihan vilpitön tunnetila, kun pettämisen jälkeiseen krapulaan herää, että herra jumala, miten minut tähän sai houkuteltua, vaikkei juttu niin olisi mennytkään. Kyse on pettäjän totuudesta.
Monet miehet taitaa olla aika valmiita seksiin, jos halukas nainen sattuu kohdalle. Sitähän kuvaa sekin, että puolet miehistä pettää, mutta naisista vain noin kolmasosa. Minullekin on joskus sanottu, että päätös on sinun eli mies on ollut valmis pettämään, jos itse olisin suostunut. Mies ei välttämättä ole kovin aktiivinen, mutta aina valmis.
Täysin erilainen kokemus, sanotaan, että onneksi poliisit eivät kuulleet huutoni.
Mitä sinä sitä Paulaa sätit. Kyllä se miehesi olisi pettänyt sinua vaikka Raijan kanssa, koska tarvetta tuntui olevan.
En käsitä miten sua voi lohduttaa se, että Paula oli "aktiivisempi osapuoli". Miehesi olisi pitänyt kaikesta huolimatta jättää sänkyhommat Paulan kanssa väliin. Muuten vaikuttaa siltä, että kaikki paha tulee mielestäsi naissukupuolesta, jotain mystistä magiaa, joka vangitsee miehiä. Keksiaikaista naishalveksuntaa se on. Pauloja tulee aina olemaan, mutta kunnon mies JOKO a) ei mene siihen mukaan b) on tarpeeksi äijä myöntääkseen, et oli aktiivisuus kumman tahansa puolella, tango edellyttää aina kahta.
Säälittäviä noi miesten pettämsenjälkeiset sepitykset. Lapsellista valehtelua jotta vältytään omasta vastuusta.
Paula ei voi tehdä mitään elämällenne. Ensi kesänä voi liikenteessä olla joku uusi, vielä nuorempi Paula.
On aivan normaalia etsiä joku jota syyttää. Rakkaus on välillä niin suurta että putoavaa pommia ei tahdo ottaa todesta.
..siitä, mitä selittelyihin tulee. Ja ihan samalla tavalla minäkin ihmetellyt sitä, miksi jotkut uskovat vastaavasti miehen selityksiin selsittömästä suhteesta jne.. Eikös se ole ihan samanlaista hölmöyttä kuin se, että vaimo uskoo saman miehen selittelyt..?
Ja loppu tulos molemmissa tilanteissa sama: mies saa tahtonsa ja tarpeensa läpi =)
Ei miehet -näköjään - aina nuoremman naisen kanssa petä.
Ei mua lohduta mitenkään se, että Paula oli aktiivisempi. Se ei tätä tuskaa lievennä mitenkään! Kunhan vain totesin. Olen sen jo kahteen kertaan täällä sanonut, mutta sanotaan nyt vieläkin: Se, että mieheni ei ollut se aktiivisempi osapuoli EI vähennä hänen vastuutaan tapahtuneesta mitenkään. Itse hän ratkaisunsa teki ja suuren virheen tekikin.
On pakko viä noin yleisesti sanoa, kun on lukenut näitä tämän palstan keskusteluja, että hirveän musta-valkoista tuntuu ajattelutapa monilla ihmisillä olevan. Kyynistä, ehdotonta, yksinkertaistavaa. Että kukaan ei koskaan muutu, kerran pettäjä aina pettäjä, miehet aina samanlaisia jne. Me ollaan kaikki ihmisiä. Ja ihmiset tekee virheitä. En koskaan voisi nähdä itseäni pettämässä miestäni, en voisi kuvitellakaan tekeväni tätä virhettä minkä mieheni teki. Mutta minäkin teen omat virheeni. Jokainen tekee virheitä, pieniä ja isoja. Se kuuluu elämään...ikävä kyllä.
Kukaan täällä ei kuitenkaan tunne minua tai miestäni. Minä olen tuntenut mieheni 9v. Jos ajattelisin, että tämä ei tule muuttumaan, että hän ei todella kadu tms, olisin jo lähtenyt. Sanotaan sitten vaikka näin, että joitain asioita ei voi teeskennellä... Sanoa voi mitä vaan, mutta joitain asioita (esim. kyyneleitä mieheltä, joka ei ole itkenyt kuin kerran koko 9v:n aikana ja muita vastaavia juttuja) ei voi teeskennellä.
Nyt taas joku alkaa pauhaamaan, kuinka miehet eivät muutu ja kuinka minua sumutetaan nyt ihan täysillä. No, uskokaa te mitä uskotte. Mutta te voitte vain luulla tietävänne...mutta ette voi tietää, kun ette meitä tunne. Tämä on minun elämäni, minun mieheni ja minä tunnen hänet.
Ja koska tunnen toivon ja rakkauden, en aio tästä avioliitosta lähteä.
Ja säästäkää ne meuhkaamisenne...hukkaan menevät.
Käräytä tuo nainen!
Soppaan tarvitaan aina kaksi...Eikä se sun miestä mihinkään pakottanut, ihan vapaa ehtoisesti lähti.Toiseksi totta kai sun miehes puhuu sut ympäri mutta tosi asiassa et ikinä saa tietää totuutta miten se oikeesti meni..
Kun luin kirjoituksesi, tuli mieleen omat muistot vastaavalta ajalta: kovia aikoja, toden totta. Shine, taidat olla "nuorehko", vasta ensimmäisellä kierroksella tässä parisuhteiden monimutkaisessa verkostossa. Toisella kierroksella olevat ajattelevat asioista eri tavalla. Elämä opettaa... Kirjoitanpa muutaman näkökulman asiaan:
Tangoon tarvitaan aina kaksi! Sinun ja herra R:n elämäntilanne on ajautunut siihen pisteeseen, että se ei enää riitä herra R:lle. Jos kohde ei olisi ollu P, se olisi ollut joku muu. On aivan turha syyttää jotakin ulkopuolista hekilöä teidän parisuhdeongelmista. Älä leiki blondia, vaan kanna myös oma vastuusi siinä asiassa. Oletko itse ollut suhteessa välinpitämätön tai suorastaan tylsä? Monesti ihminen huomaa lähellä olevat tärkeät asiat vasta silloin, kun ne on menettämässä!
Teillä on takana kohtuullisen pitkä parisuhde. On enemmän kuin todennäköistä, että P ei ollut ensimmäinen! Itse asiassa voisin lyödä siitä vaikka veikkaa. 5 vuotta ensimmäinen, siitä pari vuotta toinen, ja siitä vuosi kolmas. Näin se vaan on! Ja sen jälkeen muut: Sehän tarkoittaa että pettäjälle on silloin tehty omantunnon ohitusleikkaus, eli enää et tule ulkoisesti edes huomaamaan vaikka miehesi pettäisi sinua, et ainakaan jos hän pettää pelkästään fuckbuddyn kanssa.
Oletko ajatellut, mitä mahdollisia seurauksia voisi tapahtua, jos ns. ilmiannat tämän suhteen neljännelle osapuolelle: Katoaako sinulta mies kokonaan kun saa tietää, että olet ilmoittanut P:n miehelle? Vai ilmoitatteko yhdessä? Miehesi tuntee suurta häpeää, koska silloin asia tulee julkiseksi P:lle, hänen miehelleen, teidän sukulaisille ja ystäville, työkavereille, jne. Käräyttämisellä työnnät vain miestäsi kauemmas itsestäsi. Tiedäthän, että miehet ei turhia "lätise", ja eivätkä näin ollen halua, että heidän "munauksiakaan" levitellään ympäriinsä. Mies todennäköisesti häpeäisi asiaa niin paljon, että olisi helpompaa kadota koko systeemistä: joko sinun elämästä tai sinun ja P:n elämästä. Kannattaa todella pestä oma likapyykki kotona, säilyy edes jonkinlainen toistenne kunnioitus!
Oletko ajatellut minkälaisia vastapelureita sinulla on tällä kentällä: Mitäpä jos P:n suhde loppuu ilmiannon vuoksi ja hän nappaa sinun R:si? Eihän P:llä ole silloin enää mitään menetettävää kun hänenkin suhde on päättynyt (jos nyt mitään suhdetta onkaan), vain otettavaa. Mitäpä jos P:llä onkin sairalloisen mustasukkainen, ehkä jopa alkoholisoitunut mies. Silloin seuraukset ovat kaikille ennalta arvaamattomia. Oleko valmis kantamaan sen vastuun, mitä saattaa tapahtua? Tätäkin kannattaa miettiä todella vakavasti. Hox! Ystävättäreni ex.mies on linnassa ja ystävättärelläni on ikuisia viiltojälkiä kehossa, sekä elinikäiset traumat kannettavana.
Voithan itse kostoksi pettää! Tiedät silloin miltä se tuntuu ja mitkä ovat sinun tunnelmat asiassa. Kerro vielä pettäminen miehellesi jälkeenpäin, ihan vain varmuuden vuoksi, jospa hän ei satukaan kysymään tai tivaamaan asiaa sinulta. Ja elä sitten siinä sekamelskassa. Voin vakuuttaa, että ihmettelet itsekkin omia tekosiasi, hmm... ainakin ensimmäisen kerran jälkeen!
S, olet nyt risteyksessä! Vain sinä voit päättää, mitä elämälläsi teet. Jäätkö katkerana tonkimaan asiaa, jolloin sinusta tulee todella elämäänsä kyllästynyt ämmä, jolla ei ole omaa elämää ja joka elää vain toisten kautta. Siinä samalla karkotat vain miestäsi kauemmaksi. Vai katsotko eteenpäin, ja yrität rakentaa jotakin uutta sen vanhan kivijalan päälle, minkä yhdessä olette rakentaneet, mutta mikä sai kuitenkin mielestäni kohtuullisen pienen murtuman elämän myrskyissä. Tiedäthän, että me synnymme tänne yksin ja lähdemme pois täältä yksin, eikä toista voi koskaan omistaa, hallita tai päättää hänen puolestaan. Miehesihän on sinun kanssa juuri nyt omasta vapaasta tahdostaan, vaikkakin tilanne saattaa muuttua. Sanoisin, että suurin muutoksen tekijä olet juuri nyt SINÄ. Eli yritä ammentaa voimaa siitä, että hän jäi siihen sinun vuoksesi eikä halunnut pyyhkäistä pois elämästään teidän yhteistä menneisyyttä. Muista, että joka kerta kun muistutat häntä hänen elämänsä suurimmasta munauksesta (kukapa tietää?), lyöt samalla yhden naulan lisää hänen sydämeensä, ja jonakin päivänä ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta se sydän hajoaa, ja katoaa sinun elämästäsi. Loppujen lopuksi kysehän on vain siitä, oletko sinä S halukas itse TODELLA yrittämään uudestaan.
Tämän kaiken vuodatuksen päätteeksi voin vain sanoa, että emme koskaan tule tietämään lopullista totuutta toisesta ihmisestä, eikä siihen pidä edes pyrkiä. Samalla voisin myös lähettää terveisiä ympäri Suomea: Juhan vaimolle Helsinkiin, Timon vaimolle Espooseen, Eskon vaimolle Ouluun, Tuomon vaimolle Tampereelle, Ekin vaimolle Turkuun, Petterin vaimolle Jyväskylään, jne..... en edes jaksa kirjoittaa! Niin ja tyttöystävät haluavat myös lähettää terveisiä omille tutuilleen ympäri Suomea!
oksettavan kylmää!
Espooseen. Entinen tyttöystäväni sai sulta taudin.
Nyt siis entinen.
..kylmää. Vaan asiallista ja kypsää suhtautumista asioihin.
Sisällä voi käydä (ja varmasti käykin) vaikka millainen tunnemyrsky. Mutta siitä huolimatta pitäisi yrittää rauhoittua ja yrittää ajatella järkevästi.
Kostotoimilla ja vihanpuuskassa tehdyillä teoilla voi sotkea omankin elämänsä vielä pahemmin kuin se aiemmin oli.
(Ja sitä paitsi.. Oma kommenttini tähän iänikuiseen pettäjä-petetty-kolmaspyörä -kolminaisuuskeskusteluun on aivan sama kuin 'oksettavan kylmien juttujen' kirjoittajalla. Eli, että Paula ei mitä todennäköisimmin ollut ainut, jonka kanssa ketjun aloittajaa on petetty. Tottahan 'R' kiinnijäätyään latelee mitä vain, että saisi pitää mukavaksi todetun vakisuhteensa.
Jos olisin 'shine', niin pitäisin kyllä silmät auki. Todennäköisesti uusi 'toinen' (tai Paula edelleen) on kuvioissa ennen kuin nämä haavasi lakkaavat edes vuotamasta. Puhumattakaan unohtamisesta.)
" Se on liian hyvälle pohjalle rakennettu " ?!
I DON´T THINK SO!!
Tiedätkö, että juuri sinunlaisiasi holmöjä ja sinisilmäisiä äitiliinejä miehet vedättää 6 - 0 ?!
Tulet aina olemaan vain miehelle "lasteni äiti" ja miehesi tulee aina ottamaan uuden ja taas uuden ja sinä syytät siitä niitä naisia!
Ne naisetko pakottavat miesparkasi seksisuhteeseen heidän kanssaan?
Voi miesparkaa missä karmeassa maailmassa hän elää!
Voi luoja antakaa tälle naiselle aivot!
Lastensa äitiähän ei toki voi rakastaa vaan äitejä on pakko vedättää. Jep jep, on pojalla äitisuhde kunnossa.
Voi luoja, antakaa tällä miehelle sydän.
Shine, sinulle ei kauniilla ilmoilla ja auringonpaisteella juuri nyt ole merkitystä. Menee varmasti ainakin vuosi, ennen kuin olet jonkin verran toipunut kokemastasi järkytyksestä. Olen samaa mieltä kuin monet muutkin kirjoittajat, eli P. ei varmaan ollut ensimmäinen eikä viimeinenkään, jos pelaat korttisi väärin. Ensinnäkään miehesi ei selvästikään ole "pelimies", ja välitti P:sta tosissaan, koska tunnusti sinulle. Mistäkö tiedän? Minä itse petin miestäni ja kerron nyt hiukan omista tunteistani siinä tilanteessa, jotta ymmärtäisit, miltä miehestäsi ehkä tuntuu.
Minä rakastuin toiseen mieheen noin 9 vuotta sitten, vaikka elämäni oli kaikin puolin kunnossa (tai ehkä juuri siksi). En tarkoittanut loukata ketään, rakkaus vain on niin sokea. Toki olisin voinut olla aloittamatta suhdetta, mutta silloin olisin katunut sitä lopun elämäni ja olen varma, että olisin tehnyt sen joskus myöhemmin jonkun toisen kanssa. Kun asia selvisi miehelleni, niin alkoi sellainen rumba, jota en tosiaankaan enää halua kokea. Rukoilua, syyttelyä, syyllisen etsintää, toisen miehen "haukkumista" jne. Minun salarakkaani oli vapaa, muuten mieheni olisi luonnollisestikin ilmoittanut asiasta myös hänen vaimolleen. Ja se olisi kyllä ollut yksi suuri virhe. Jos sinä nyt kerrot asiasta P:n miehelle, niin voit olla varma, että se on yksi naula lisää avioliittonne arkkuun. Minä jatkoin suhdetta kiinni jäämisestä huolimatta vielä muutaman kuukauden, vaikka mieheni uskoi sen loppuneen. Lopetin sitten suhteen omasta tahdostani, koska ko. mies osoittautui pettymykseksi.
Koko ajan minun elämäni oli täyttä helvettiä, jatkuvaa epäilyä ym. Mieheni lupasi, että asiasta ei enää koskaan puhuta ja kaikki on annettu anteeksi, mutta eihän se ole todella mahdollista. Riitelimme asiasta monta kertaa päivässä, eikä sellaista jaksa kukaan kovin kauan. Hän vahti puhelintani, ja joka liikkeestäni sain tehdä sellaisen raportin, että krp:n tutkijatkin olisivat tyytyväisiä. Jos kävimme jossakin yhdessä, niin ilta päättyi aina siihen, että mieheni huoritteli minua ja kävi läpi jokaisen miehen, jota muka olin katsonut "sillä silmällä". Tämä kaikki johti siihen, että lopulta muutin lasten kanssa pois. Avioliittomme ei silti päättynyt, tapasimme viikonloppuisin ja loma-aikoina noin kolmen vuoden ajan, kunnes viimein mieheni aloitti seurustelun parhaan ystäväni kanssa ja minä hain avioeroa. Vielä senkin jälkeen hän olisi ollut valmis jatkamaan, mutta minä olin jo väsynyt. Tunteeni häntä kohtaan olivat täysin kuolleet niiden kaikkien riitojen takia. Ja lapsetkin ovat nyt todella tyytyväisiä.
Shine, sinunkin pitää nyt miettiä vakavasti, mitä elämältä todella haluat ja miten suhtaudut mieheesi nyt. Uskon silti, että voitte onnistua, jos teillä molemmilla on siihen riittävästi tahtoa ja rakkautta. Sinun pitää nyt vain muistaa, että et syyttele ketään, ketään ei tosiaankaan viedä väkisin. Itsekin voisin Iiriksen tavoin lähettää terveisiä muutamille vaimoille eri puolille Suomea, mutta jätän sen kuitenkin tekemättä. Näitä asioita vain tapahtuu meille kaikille, halusimme tai emme. Tunteet vievät voiton järjestä, ja se kuuluu elämään.
Sinussa ei siis ole mitään vikaa. Olet elänyt avioliitossa mieheesi luottaen ja hän loukkasi tunteitasi pettämällä. Näihin asioihin ei voi etukäteen valmistautua, eihän elämästä silloin tulisi mitään. Tämä aika on nyt sitä vastamäkeä, jossa myös olet luvannut miestäsi tukea. Älä kiduta itseäsi ja miestäsi kyselemällä häneltä yksityiskohtia, äläkä vedä pettämistä esille joka käänteessä. Äläkä missään tapauksessa ala kyttäämään miestäsi, yritä vain luottaa häneen niin kuin ennenkin. Hänellä on nyt todella paha olla, tiedän sen kokemuksesta. Hänen tunteensa sinua kohtaan ovat nyt hiukan sekavat ja hukassa, ja sinä voit joko saada ne esiin uudelleen ymmärtämällä ja tukemalla tai saada ne katoamaan syyttelemällä ja uhkailemalla. Me emme ole kenenkään tuomareita.
Älä myöskään ala esittämään marttyyria tai vaivu itsesääliin. Käy ulkona ystäviesi kanssa ja keskustele asiasta heidän kanssaan, hanki uusia vaatteita, käy kampaajalla ja jonakin päivänä huomaat, että elämällä on vielä paljon annettavaa sinullekin, vaikka avioliittonne ei kestäisikään. Ja voihan se kestää, se on nyt paljon sinusta ja suhtautumisestasi kiinni. Tärkein neuvoni sinulle on: Älä tee miehesi elämästä helvettiä ja anna P:n selvittää omat asiansa itse, ei hänelläkään voi olla helppoa. Tämä on kuitenkin vain teidän kahden välinen asia. Onnea!
Nimenomaan sanoin tekstissäni, että se, että mieheni ei ollut se aktiivisempi osapuoli EI vähennä hänen vastuutaan mitenkään!!! Hän on ottanut täyden vastuun teoistaan ja katsonut peiliin.
Joku muu täällä kommentoi, että mitä minä sitä paulaa sätin... No, vaikka mieheni on täysin vastuussa teoistaan, niin eipä tuollaisen jälkeen ole kovin lämpimät tunteet sitä toistakaan osapuolta kohtaan...se lienee ihan inhimillistä. ja tämä Paulahan on varattu myös, hänkin teki väärin.
Ja joku oli kommentoinut, että tästä purkauksestani päätellen suhteemme ei tule kestämään. Tällaisen vastoinkäymisen kun kohtaa lienee ihan normaalia, että tunteet on pinnassa ja kuohuu. Tietenkin! Jos tämä ei tuntuisi missään, mitä se kertoisi suhteestamme?! Ei ainakaan mitään hyvää... Ja johonkin ne tunteet on purettava. Niitä olen purkanut hyvin hyvin paljon mieheni kanssa ja myös ystävilleni. En halua olla missään tekemisissä tähän toiseen naiseen, mutta jotenkin oli tarve saada sanoa mitä ajattelen... On hyvin pieni mahdollisuus että hän tämän lukee, mutta sainpahan purettua ajatuksiani... Jotenkin sekin vähän helpotti.
Kiitos kaikille, jotka kommentoivat asiallisesti. Ja te, jotka panettelitte, parjasitte ja haukuitte... No, se todella kertoo jotain teistä...
Eteenpäin mennään, kolhuilla ja naarmuilla, mutta kuitenkin...ja yhdessä.
On varmaan paljon parempi raivota täällä ja vaikkapa Paulallekin kuin esimerkiksi lasten kuullen kotona. Itsekin petetyksi tulleena voin yhtyä kommenttiisi, että raivotila on aika ymmärrettävää, jos sinulla on tunteita miestäsi kohtaan. Raivoaminen ei todennäköisesti itsestäkään tunnu jälkeenpäin fiksulta, mutta se on osa selviämisprosessia. Luultavasti kaikki, mikä estää katkeroitumista, on plussaa.
Jos suhde ei kestä muutaman kuukauden tunnetilojen heittelyä pettämisen jälkeen, se on varmaan tuhoon tuomittu. Pettämistä harva pystyy olan kohautuksella ja järkevällä käytöksellä sivuuttamaan.
Tosiaan tunnut saman kokeneena ymmärtävän tilanteeni. Kiitos fiksusta viestistäsi.
Monenlaiset tunteet ja reaktiot ovat tässä tilanteesssa mielestäni inhimillisiä, on tämä niin vaikea tilanne.
Itsekin silloin 9v sitten hyvin nuorena suhtauduin elämään naivin musta-valkoisesti ja asioita yksinkertaistaen... Enpä nyt hirveän vanha ole vieläkään, mutta 9v parisuhteessa elänyt ja kahden lapsen äiti, paljon kasvanut näinä vuosina. Ja mitä olen oppinut näinä vuosina, on se, että ei tämä elämä niin musta-valkoista ole. Monet kauniit ja tiukatkin periaatteet väkisinkin taipuu elämän tieltä... Ja nyt joku taas alkaa pauhaamaan... Mutta en tarkoita tällä nyt että pettämnen olisi oikeutettua, olen aina ollut sitä mieltä, että se on VÄÄRIN ja nyt vasta sitä mieltä olenkin! Mutta se miten siihen suhtautuu, on muuttunut. Sattuu, ahdistaa, viha ja raivo nousee pintaan helposti, monet itkut on itketty yhdessä mieheni kanssa ja tullaan vielä itkemään... (Ensin piti mieheni minua sylissä kun itkin tuskaani ulos, sitten pidin minä miestäni sylissä, kun hänen ahdistuksensa purkautui itkuna.) Mutta aikaisempi "se on sitten kerrasta poikki" -asenteeni on lieventynyt vuosien saatossa lähinnä muiden parisuhteen karikoiden myötä. Kun on huomannut, että elämässä voi tulla kaikenlaista eteen, mutta niistäkin voi selvitä, osaa nytkin jotenkin aika ajoin edes rauhallisemmin katsella tätäkin asiaa. Osaan nähdä näissäkin rankoissa ajoissa toivon.
Uskon vakaasti että tästä selvitään.
Ystäväni sanoi minulle hyvin, kun sanoin hänelle, että minusta tuntuu että elän suruaikaa, suren sitä minkä menetin, koska en voi koskaan saada takasin meitä ja liittoamme sellaisena kuin sen tunsin, tästä jää ikuinen arpi, vaikka muuten hyvin voidaankin selvitä. Ystäväni sanoi "on totta, että menetettyä et voi saada takaisin, mutta tilalle voit saada jotain yhtä hyvää tai parempaa. Tämä kasvattaa teitä, mutta parasta siinä on se, että te kasvatte YHDESSÄ." Sama ystävä totesi, että "moni varmaan sanoisi, että jätä se paska, mutta mä kyllä uskon, että jokaiselle kuuluu oikeus korjata virheensä ja hyvittää tekonsa." Sain taas huomata kuinka viisaita ystäviä minulla on...
Eli sanoi täällä palstalla nämä meuhkaajat mitä hyvänsä, ei liikuta minua. Minä olen elänyt tätä elämää mieheni kanssa 9v, suurin osa ajasta on ollut onnellsita, karikoista (joita on joka ikisessä suhteessa) on selvitty...ja niin selvitään tästäkin. Jos ei muuten itse ole todella ollut tällaisessa tilanteessa, on turha tulla neuvomaan mitään! Sen huomasin nyt itse...tätä ei tiedä, ennen kuin sen kokee.
Ulkopuoliset eivät voi sanoa, minkälainen meidän suhteemme ja sen pohja on. Vain me tiedämme sen. Ja vain me tiedämme kannattaako meidän jatkaa ja tehdä töitä tämän suhteen eteen.
Varmasti kauhea tunne, kun olet huomannut kolmannen osapuolen suhteessanne. Vaatii kyllä sinulta todella paljon, että pystyt antamaan anteeksi tapahtuneen, mutta varmasti pidemmän päälle se kannattaa. Varmaankin puhuminen miehesi kanssa auttaa asioihin, vaikka se saattaa tuntua asioiden vatvomiselta.
Toivottavasti miehesi lopettaa hölmöilyt ja arvostaa tästä eteenpäin suhdettanne ja sitä, että olet näinkin vaikeassa asiassa pystynyt antamaan anteeksi.
Jo lastesi kannalta olet tehnyt oikean ratkaisun, koska eron myötä olisi saattanut tulla vielä vaikeammat asiat eteen, kuten esim. lasten huoltajuuskiistat...ym
Ero ei minusta ratkaise asioita, vaikka niin nykyisin luullaan.
Parhainta jatkoa koko teidän perheelle ja voimia sinulle.