Onko sdp viimeinkin löytänyt henkisen kotinsa germaanisten maiden historiallisten aikojen työväenliikkestä kallonmittauksen ja rotupuhtauden vaalijana?
Voisiko Antti saada jopa edeltäjänsä tapaan mitalin ruotsinkieliseltä rotupuhtausseuralta?
Voisiko Antti saada jopa edeltäjänsä tapaan mitalin ruotsinkieliseltä rotupuhtausseuralta?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Eikös tää Antti-huumori ole jo aika kulunutta?
Eihän se mihinkään kulu, kun päivittäin melkein tuo tolloutensa esiin. Johan siitä saisi muhkean jatkosarja romaanisarjan aikaiseksi noista demareitten älynväläyksistä koottua.
Tuot siis päivittäin esiin näitä tolloutesi tuottamia aloituksia. No, hulluilla on hullujen huvit.
Nomut Antti on vääräs puoluees .
Nassut haluaa tuhota koko maailman! Ilmestyskirja 12. luku-22.
Koskeeko aloitus sitä persujen anttia?
Eiku demujen Lindemania.
Yhteen päätyessä yhdessä ollessa päätyy yhteen päätyyn etupenkillä. Esim kirkossa.
Tunnustaa tai ei mutta kukaan ei missään ainakaan Suomen ulkopuolella ei välitä yhtään mitään tämän oppipojan tunnustamista!
Asun Suomen Helsingissä ja tunnen useita juutalaisia sekä palestiinalaisia. Ihan sopuisasti he pystyvät elämään täällä ja keskustelemaan jopa politiikasta tunteiden kuumenematta. Mikseivät pysty Palestiinassa samaan?
Useita?! Ja kumpaakin, joo!
Minä asun Kanadan Helsingissä ja täällä ollaan sitä mieltä, että taidat puhua muunneltua totuutta.
Valehtelet röyhkeästi tuntevasi kumpaakin ryhmää Helsingissä koska nykyään tämän kaltainen valehtelu on
ihan "Ok" Haluaisit antaa kuvan että jostain syystä juuri täällä Suomessa olisi kaikki ok näidenkin ryhmien välillä että ihan kuin tämä maa Suomi tekisi jotenkin suuren eron/vaikutuksen tilanteeseen, uh, huh!
Tämä maa ei ole mitään sellaista eikä mikään rauhan edistäjä muutenkaan tai neuvotteluiden vetäjä ollenkaan,
kukaan ei MISSÄÄN ole kiinnostunut Suomen mielipiteistä YHTÄÄN!!
Myös sieg heil Stubb, Orpo ja Valtonen haluvat tunnustaa Palestiinan valtion.
Oletpa tyhmä. Se näkyy 200 km päähän kirjoituksestasi.
https://www.telegraph.co.uk/world-news/2023/09/04/finland-sdp-leader-antti-lindtman-nazi-salute-photo/
Kun tuota kuvaa katsoo, ei ihme että Antti Hamas Palestiinalaisten puolella
Enpä ole tuota ennen nähnyt, skandaali. Ja että ulkomaillakin oikein uutisoitu.
t: Mummo kulman takaa
Onko Tuppurainen kommentoinut kuvia?
Oma natsi ensin on vahingollista
Uskomatonat jos Lindtmania ei eroteta puolueesta tämän jälkeen.
Purran samaa ikäluokkaa olevat kirjoitukset saivat hurjan haloon aikaan, tämä ei mitään suomen mediassa joka on läpimätä
Ja Lindeman oli tekojen aikaan jo mukana politiikassa, toisin kuin Purra. Mutta sehän on #eriasia 🤷♂️
Valtion tunnusmerkkeinä pidetään yleensä vuoden 1933 Montevideon sopimuksesta otettuja neljää tekijää: 1) kansa, 2) maa-alue, 3) hallitusvalta ja 4) kyky täyttää kansainväliset sitoumukset
Lista-Lindtman ei valtion tunnusmerkkien puuttumisesta välitä.
Kunhan korruptio on huipputasoa.
Prenikka rintaan!
Punikkiterrori on aina ollut Suomen taakka. Terv. IKL mustapaita.
Ei ole mikään yllätys, että demut vastustavat juutalaisia.
Ihmiskunnan velvollisuus on torjua fasismi. Päättäväisesti ja nopeasti.
Antti!