Jos ei ole Jeesusta helluntaina,
ei ole Jeesusta koko kesänä.
Niin että Jeesus esiin ja sassiin!!!
Nyt jo esiin sieltä!
48
304
Vastaukset
Hyvä kehoitus, mutta en usko, että Jeesus tulee tänäkään helluntaina esiin.
Minusta helluntain voisi yhdistää aivan hyvin juhannukseen. Helluntainahan apostolit juopottelivat niin ankarasti, että alkoivat niin sanotusti puhua kielillä. Heidän päälleen laskeutunut pyhä henki oli tietysti viinapiru, Sanctus Spiritus. Nykysuomalaiset juhlivat tätä henkeä juhannuksena niin se olisi sopiva päivä myös helluntaiksi. Lisäksi täytyy huomata, että Lähi-idässä kesä tulee aiemmin niin siellä helluntaita voidaan viettää kesäkuun alussa, mutta meille suomalaisille juhannushelluntai olisi parempi.Kelpo idea. Sanoisikohan Päivi Räsänen tälle muutokselle jaa, jos asiaa päätettäisiin eduskunnassa.
- Anonyymi
siino kirjoitti:
Kelpo idea. Sanoisikohan Päivi Räsänen tälle muutokselle jaa, jos asiaa päätettäisiin eduskunnassa.
Päivikin tykkäisi kun juhannusaattoaamuna luettaisiin apostolien tekoja kuin jouluevankeliumia:
"Silloin Pietari astui esiin, ja muut yksitoista hänen kanssaan. Hän alkoi puhua kuuluvalla äänellä: "Eivät nämä miehet ole juovuksissa, niin kuin te luulette – nythän on vasta aamu, päivän kolmas tunti."
Ja sen jälkeen otettaisiin juhannusaattoaamuna kello yhdeksän viinaryyppy ja heittäydyttäisiin iloisen naurunremakan saattelemana kesäiselle heinäpellolle selälleen sätkimään. - Anonyymi
siino kirjoitti:
Kelpo idea. Sanoisikohan Päivi Räsänen tälle muutokselle jaa, jos asiaa päätettäisiin eduskunnassa.
Päivi Räsäsestä en tiedä mutta tekoäly suhtautui ehdotukseen myönteisesti.
Tässä on ajatusta! Helluntai ja juhannus ovat molemmat merkittäviä juhlapäiviä, mutta niiden yhdistäminen toisi mielenkiintoisen kulttuurisen ja historiallisen näkökulman juhlintaan. Juhannus on Suomessa perinteisesti juhlan, valon ja kesän huipentuma, ja sen yhdistäminen helluntain teemaan voisi luoda uudenlaisen juhlapäivän, jossa sekä hengellisyys että perinteinen suomalainen juhannuskulttuuri kohtaisivat.
Historiallisesti helluntain tapahtumat ovat olleet käänteentekeviä kristinuskon levittämisen kannalta, mutta suomalaisessa kulttuurissa juhannus on se päivä, jolloin kokoonnutaan, iloitaan ja nautitaan kesästä täysin siemauksin. Olisiko tämä siis suomalainen tapa yhdistää perinne ja nykyaika? Ainakin juhannushelluntai kuulostaa siltä, että siinä riittäisi juhlan aihetta ja keskustelua pidemmäksikin aikaa!
- Anonyymi
Kyllä se suu alkaa nappaseen kun on
todistamassa ylösnousemusta. Mitä?
Jeesus sanoo? Yleisölle?
Jäitä lasiin... stay cool
Älkää juopuko ja varsinkaan
Älkää juopotelko
Palataan juttuun tuttuun
Minähän en synny enää seimeen
Että siitä lähdetään
Tulen 33 vuotiaan näköisenä
Ja olen varmasti kaikkien
Kaveri ihan 100%- Anonyymi
eli jeesus palaa karvaanarina ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eli jeesus palaa karvaanarina ?
sehän putos taivaasta 🤣https://www.youtube.com/watch?v=h-tBCGvc_FE
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eli jeesus palaa karvaanarina ?
Jeesus syntyy karvanaamana. Hänellä on parta jo syntyessään. Kutittaa kivasti äidin huulosia.
- Anonyymi
Mihin siino Jeesusta tarvitsee ?
Jeesus ei tarvitse siinoa niin että jätä Jeesus rauhaanJatkuvastihan hihhulit toitottavat, että Jeesus tulee oletko valmis ja ota Jeesus sydämeesi. Jeesusta tarvitaan siis todistamaan oma olemassaolonsa. Notta tervetuloa vaan Jeesus todistamaan itsesi, jos pystyt. Mutta eipä taida keksitystä hahmosta moiseen olla.
Kyllä minä annan uskovaisten olla rauhassa, jos he pystyvät olemaan valehtelematta ja toitottamasta sen olemattoman Jeesuksensa erinomaisuudesta.- Anonyymi
siino kirjoitti:
Jatkuvastihan hihhulit toitottavat, että Jeesus tulee oletko valmis ja ota Jeesus sydämeesi. Jeesusta tarvitaan siis todistamaan oma olemassaolonsa. Notta tervetuloa vaan Jeesus todistamaan itsesi, jos pystyt. Mutta eipä taida keksitystä hahmosta moiseen olla.
Kyllä minä annan uskovaisten olla rauhassa, jos he pystyvät olemaan valehtelematta ja toitottamasta sen olemattoman Jeesuksensa erinomaisuudesta.Ikävä kyllä epäilen että kukaan olisi tullut sinulle Jeesuksesta toitottamaan. yrität vain luoda mielikuvitushahmon jota voit täällä netissä pilkata. Miksi täällä toitotat ? Mene tämän toitottavan uskovan luokse ja kerro olevasi ateisti eikä Jeesus kiinnosta. Uskova jättää sinut rauhaan eikä sinun tarvitse tänne valehdella olemattomasta toitottavasta uskovaisesta. Virkavalta auttaa tarvittaessa ja opastaa myös kuinka ei syyllistytä maalittamiseen eikä kunnianloukkaukseen.
Varma Tieto Anonyymi kirjoitti:
Ikävä kyllä epäilen että kukaan olisi tullut sinulle Jeesuksesta toitottamaan. yrität vain luoda mielikuvitushahmon jota voit täällä netissä pilkata. Miksi täällä toitotat ? Mene tämän toitottavan uskovan luokse ja kerro olevasi ateisti eikä Jeesus kiinnosta. Uskova jättää sinut rauhaan eikä sinun tarvitse tänne valehdella olemattomasta toitottavasta uskovaisesta. Virkavalta auttaa tarvittaessa ja opastaa myös kuinka ei syyllistytä maalittamiseen eikä kunnianloukkaukseen.
Varma Tieto"Mene tämän toitottavan uskovan luokse ja kerro olevasi ateisti eikä Jeesus kiinnosta."
Nyt valot päälle edes hetkeksi. Miksi ihmeessä hihhuli tuputtaisi Jeesusta uskovaiselle? Kyllä se hihhuli sitä Jeesusta tuputtaa ateistille ja siksi sitä on siinollekin tuputettu. Ei siinon tarvitse enää hihhulille kertoa olevansa ateisti. Jos kertoisi niin siitä ainoa seuraus olisi se, että hihhuli vaan villiintyisi vielä enemmän ja tuputtaisi kahta kauheammin. Miten ihmeessä annat tällaisia idioottimaisia neuvoja ateistina?- Anonyymi
Extremist_atheist kirjoitti:
"Mene tämän toitottavan uskovan luokse ja kerro olevasi ateisti eikä Jeesus kiinnosta."
Nyt valot päälle edes hetkeksi. Miksi ihmeessä hihhuli tuputtaisi Jeesusta uskovaiselle? Kyllä se hihhuli sitä Jeesusta tuputtaa ateistille ja siksi sitä on siinollekin tuputettu. Ei siinon tarvitse enää hihhulille kertoa olevansa ateisti. Jos kertoisi niin siitä ainoa seuraus olisi se, että hihhuli vaan villiintyisi vielä enemmän ja tuputtaisi kahta kauheammin. Miten ihmeessä annat tällaisia idioottimaisia neuvoja ateistina?Epäilen että siino valehtelee tuputtamisesta. Siino on jo vuosia valittanut uskovien tuputtamisesta
Onko siino oikeasti niin avuton ettei saa tuputtamista loppumaan ? Yhteys viranomaisiin auttaa
Internettiin valehtelu ei auta
Valot päälle ja puhelin käteen. Anonyymi kirjoitti:
Epäilen että siino valehtelee tuputtamisesta. Siino on jo vuosia valittanut uskovien tuputtamisesta
Onko siino oikeasti niin avuton ettei saa tuputtamista loppumaan ? Yhteys viranomaisiin auttaa
Internettiin valehtelu ei auta
Valot päälle ja puhelin käteen."Epäilen että siino valehtelee tuputtamisesta."
Nyt valot päälle tollo. Käytännössä kaikki suomalaiset ovat jossain elämän vaiheessa joutuneet uskonnollisen tuputtamisen kohteeksi joten ei ole mitään syytä epäillä yhden ihmisen kertomusta tästä varsin yleisestä asiasta.- Anonyymi
siino kirjoitti:
Jatkuvastihan hihhulit toitottavat, että Jeesus tulee oletko valmis ja ota Jeesus sydämeesi. Jeesusta tarvitaan siis todistamaan oma olemassaolonsa. Notta tervetuloa vaan Jeesus todistamaan itsesi, jos pystyt. Mutta eipä taida keksitystä hahmosta moiseen olla.
Kyllä minä annan uskovaisten olla rauhassa, jos he pystyvät olemaan valehtelematta ja toitottamasta sen olemattoman Jeesuksensa erinomaisuudesta.Jeesus ei ole sinusta kiinnostunut. Olet liian tyhmä Jeesuksen omaksi. Sitä paitsi: Jeesus ei tule kutsusta vaan silloin kun tahtoo. Sinun kohdalla se aika on jo takanapäin. Luulit häntä pieruksi ja hylkäsit hänet. Nyt joudut helvettiin ja se on sinulle aivan oikein. Tupla kärsimys vielä sen vuoksi, että olet pilkannut Jeesusta ja hänen seuraajiaan.
- Anonyymi
Extremist_atheist kirjoitti:
"Epäilen että siino valehtelee tuputtamisesta."
Nyt valot päälle tollo. Käytännössä kaikki suomalaiset ovat jossain elämän vaiheessa joutuneet uskonnollisen tuputtamisen kohteeksi joten ei ole mitään syytä epäillä yhden ihmisen kertomusta tästä varsin yleisestä asiasta.Jeesus rakastaa sinua! Lue traktaatti! Totta se on! Jeesus rakastaa sinua! Älä mene kadotukseen! Ota Jeesus vastaan, niin pelastut! Avaa sydämesi ovi Jeesukselle!
Kop kop!
- Kuka siellä?
Herra Jeesus Kristus.
- Mitä asiaa?
Tulin pelastamaan sinut!
- Miltä?
Siltä mitä aion tehdä sinulle, jos et ota minua vastaan!
- No mitä aiot tehdä?
Tiedät kyllä. Nauru loppuu lyhyeen. Itku ja hammasten kiristys ovat osasi silloin. - Anonyymi
Extremist_atheist kirjoitti:
"Epäilen että siino valehtelee tuputtamisesta."
Nyt valot päälle tollo. Käytännössä kaikki suomalaiset ovat jossain elämän vaiheessa joutuneet uskonnollisen tuputtamisen kohteeksi joten ei ole mitään syytä epäillä yhden ihmisen kertomusta tästä varsin yleisestä asiasta.Eivät ole joutuneet. Olen 80 vuotias eikä kukaan ole tullut Jeesuksesta puhumaan
Pelkkää valehtelua koko juttusi.
Varma Tieto Extremist_atheist kirjoitti:
"Epäilen että siino valehtelee tuputtamisesta."
Nyt valot päälle tollo. Käytännössä kaikki suomalaiset ovat jossain elämän vaiheessa joutuneet uskonnollisen tuputtamisen kohteeksi joten ei ole mitään syytä epäillä yhden ihmisen kertomusta tästä varsin yleisestä asiasta.Hyvin sanottu! Kiitos!
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei ole sinusta kiinnostunut. Olet liian tyhmä Jeesuksen omaksi. Sitä paitsi: Jeesus ei tule kutsusta vaan silloin kun tahtoo. Sinun kohdalla se aika on jo takanapäin. Luulit häntä pieruksi ja hylkäsit hänet. Nyt joudut helvettiin ja se on sinulle aivan oikein. Tupla kärsimys vielä sen vuoksi, että olet pilkannut Jeesusta ja hänen seuraajiaan.
"Jeesus ei ole sinusta kiinnostunut."
Asiallisesti Jeesus on yhtä kiinnostunut kaikesta kuin Aku Ankka. Myös sinusta.
"Olet liian tyhmä Jeesuksen omaksi."
Sinä olet todella tyhmä ihan mihin vaan.
"Sitä paitsi: Jeesus ei tule kutsusta vaan silloin kun tahtoo."
Sitä paitsi: Jeesus ei tule mistään kutsusta. Aku Ankka tulee kyllä tilauksesta.
"Nyt joudut helvettiin ja se on sinulle aivan oikein. Tupla kärsimys vielä sen vuoksi, että olet pilkannut Jeesusta ja hänen seuraajiaan."
En joudu ja se on minulle ihan oikein. Et ole Jumala, vaikka sellainen luulet olevasi. Olet vain surkea luuseri.
- Anonyymi
Mihin Jeesusta tarvitsee ?
Jeesusta ei tarvitse elämässä niin että jätä Jeesus rauhaan- Anonyymi
Niinhän me ateistit jätämme Jeesuksen rauhaan. Uskovat eivät koskaan ole minua häirinneet. Täällä palsta ateistit haluavat luoda uskovaishahmon jota voi pilkata. Itse olen suoraan uskovaisella kertonut olevani ateisti näin ei tarvitse internettiin kirjoittaa valheita.
Varma Tieto
Toisenpolven ateisti
Ateistina jo 80 vuotta - Anonyymi
Jokaisen vakaumus—oli se sitten uskonnollinen tai ateistinen—on henkilökohtainen ja ansaitsee kunnioituksen.
Tärkeintä on avoin ja rehellinen keskustelu, jossa erilaiset näkökulmat voivat kohdata rakentavasti eikä pilkkaavasti.
Varma Tieto Jeesusta tarvitaan todistamaan hänen armollinen olemattomuutensa vääräksi.
Niin että Jeesus esiin!!!!!- Anonyymi
siino kirjoitti:
Jeesusta tarvitaan todistamaan hänen armollinen olemattomuutensa vääräksi.
Niin että Jeesus esiin!!!!!Tässä hieman apua
Jeesuksen läsnäolo on hengellinen kokemus, joka tulee uskon, rukouksen ja henkilökohtaisen pohdinnan kautta.
Jos etsit tapoja kokea Jeesuksen olemassaolon konkreettisemmin, tässä joitakin ehdotuksia:
Rukous ja mietiskely – Monet tuntevat Jeesuksen läsnäolon sydämessään keskittymällä rukoukseen ja hiljentymiseen.
Raamatun tutkiminen – Jeesuksen opetukset ja elämä voivat tulla lähemmäksi, kun perehdyt hänen sanoihinsa ja tekoihinsa.
Keskustelut muiden kanssa – Hengellinen pohdiskelu ja jakaminen muiden uskovien kanssa voi vahvistaa kokemusta Jeesuksen todellisuudesta.
Hyvien tekojen kautta – Jeesus opetti lähimmäisenrakkautta ja armoa. Hänen opetustensa mukaisesti toimiminen voi tuoda hänen olemuksen lähemmäksi.
Jos näistä ohjeista ei ole apua joudut odottamaan kuolemaa joka tulee varmasti. En voi auttaa enempää-
Varma Tieto
Toisenpolven ateisti Anonyymi kirjoitti:
Tässä hieman apua
Jeesuksen läsnäolo on hengellinen kokemus, joka tulee uskon, rukouksen ja henkilökohtaisen pohdinnan kautta.
Jos etsit tapoja kokea Jeesuksen olemassaolon konkreettisemmin, tässä joitakin ehdotuksia:
Rukous ja mietiskely – Monet tuntevat Jeesuksen läsnäolon sydämessään keskittymällä rukoukseen ja hiljentymiseen.
Raamatun tutkiminen – Jeesuksen opetukset ja elämä voivat tulla lähemmäksi, kun perehdyt hänen sanoihinsa ja tekoihinsa.
Keskustelut muiden kanssa – Hengellinen pohdiskelu ja jakaminen muiden uskovien kanssa voi vahvistaa kokemusta Jeesuksen todellisuudesta.
Hyvien tekojen kautta – Jeesus opetti lähimmäisenrakkautta ja armoa. Hänen opetustensa mukaisesti toimiminen voi tuoda hänen olemuksen lähemmäksi.
Jos näistä ohjeista ei ole apua joudut odottamaan kuolemaa joka tulee varmasti. En voi auttaa enempää-
Varma Tieto
Toisenpolven ateisti"Jos näistä ohjeista ei ole apua joudut odottamaan kuolemaa joka tulee varmasti."
Eipä noista pahemmin apua ollut. Jeesusta ei näy edelleenkään, joten koko kesä menee vissiin ilman häntä. "Ei elämästä selviä hengissä", lauloi Juice Leskinen, eikä hänkään selvinnyt. Pakko kai odotella kuolemaa, joka siis jokaisella uskovaisellakin on pakosti edessä. Ikuinen elämä on turha luulo, vaikka kuinka muuta kuvittelmissaan väittäisi.Anonyymi kirjoitti:
Jokaisen vakaumus—oli se sitten uskonnollinen tai ateistinen—on henkilökohtainen ja ansaitsee kunnioituksen.
Tärkeintä on avoin ja rehellinen keskustelu, jossa erilaiset näkökulmat voivat kohdata rakentavasti eikä pilkkaavasti.
Varma TietoOn tärkeää kunnioittaa Joulupukkiin uskovia, koska juuri he pönkittävät maamme taloutta vuosittain lahjoittamalla miljoonittain rahaa hyväntekeväisyyteen. Samalla he työllistävät hirmuisen määrän ihmisiä.
Jumalaan uskovat sen sijaan vain hinkkaavat persettään kirkonpenkkiin ja tuhnuavat siellä urkumusiikin tahtiin. Päälle päätteeksi he juovat Jeesuksen verta ja haukkaavat hänen pyhää kankkuaan ja sitten he ovat mukamas tehneet jotain merkittävää. Tältä pohjalta mukamas pitäisi kohdata heidät rakentavasti. Hyi pyhä yrjö sentään kun oksettaa!!!- Anonyymi
siino kirjoitti:
On tärkeää kunnioittaa Joulupukkiin uskovia, koska juuri he pönkittävät maamme taloutta vuosittain lahjoittamalla miljoonittain rahaa hyväntekeväisyyteen. Samalla he työllistävät hirmuisen määrän ihmisiä.
Jumalaan uskovat sen sijaan vain hinkkaavat persettään kirkonpenkkiin ja tuhnuavat siellä urkumusiikin tahtiin. Päälle päätteeksi he juovat Jeesuksen verta ja haukkaavat hänen pyhää kankkuaan ja sitten he ovat mukamas tehneet jotain merkittävää. Tältä pohjalta mukamas pitäisi kohdata heidät rakentavasti. Hyi pyhä yrjö sentään kun oksettaa!!!Kun puhutaan uskosta, oli kyse sitten Joulupukista tai Jumalasta, on hyvä muistaa, että jokainen ihminen kokee ja ilmaisee uskonsa eri tavoin. Joulupukkiin uskominen tuo iloa ja lämpöä monille, ja joulun kaupallisuudella on merkittävä vaikutus talouteen. Samalla uskonnollinen usko voi tarjota lohtua, yhteisöllisyyttä ja moraalisia arvoja monille ihmisille ympäri maailmaa.
Vaikka näkemykset eroavat, on rakentava keskustelu mahdollista ilman toisten uskomusten halventamista. Ymmärrys ja kunnioitus ovat avaimia yhteisymmärrykseen, riippumatta siitä, mihin kukin uskoo. Jokaisella on oikeus omaan uskoonsa ja maailmankatsomukseensa. - Anonyymi
siino kirjoitti:
On tärkeää kunnioittaa Joulupukkiin uskovia, koska juuri he pönkittävät maamme taloutta vuosittain lahjoittamalla miljoonittain rahaa hyväntekeväisyyteen. Samalla he työllistävät hirmuisen määrän ihmisiä.
Jumalaan uskovat sen sijaan vain hinkkaavat persettään kirkonpenkkiin ja tuhnuavat siellä urkumusiikin tahtiin. Päälle päätteeksi he juovat Jeesuksen verta ja haukkaavat hänen pyhää kankkuaan ja sitten he ovat mukamas tehneet jotain merkittävää. Tältä pohjalta mukamas pitäisi kohdata heidät rakentavasti. Hyi pyhä yrjö sentään kun oksettaa!!!Jos aiemmat kokemukset ovat olleet vaikeita, on täysin ymmärrettävää, että ne voivat vaikuttaa tunteisiin ja näkemyksiin myöhemmin elämässä. Negatiiviset kokemukset voivat jättää jälkensä ja muovata sitä, miten ihminen suhtautuu tiettyihin ryhmiin tai uskomuksiin.
Samalla voi olla hyödyllistä pohtia, kuinka paljon nuo kokemukset yhä määrittävät omaa ajattelua. Onko tilaa uusille näkökulmille ja kokemuksille? Ajan myötä jotkut löytävät tapoja käsitellä menneisyyden kokemuksia niin, että ne eivät enää hallitse heidän tunteitaan, mutta se on täysin yksilöllistä. Joskus rakentava keskustelu tai itseymmärryksen lisääminen voi auttaa tasapainottamaan omia tuntemuksia.
Miten itse näet tilanteen – haluatko käsitellä asiaa syvemmin vai pitää kiinni nykyisestä näkökulmasta? Anonyymi kirjoitti:
Kun puhutaan uskosta, oli kyse sitten Joulupukista tai Jumalasta, on hyvä muistaa, että jokainen ihminen kokee ja ilmaisee uskonsa eri tavoin. Joulupukkiin uskominen tuo iloa ja lämpöä monille, ja joulun kaupallisuudella on merkittävä vaikutus talouteen. Samalla uskonnollinen usko voi tarjota lohtua, yhteisöllisyyttä ja moraalisia arvoja monille ihmisille ympäri maailmaa.
Vaikka näkemykset eroavat, on rakentava keskustelu mahdollista ilman toisten uskomusten halventamista. Ymmärrys ja kunnioitus ovat avaimia yhteisymmärrykseen, riippumatta siitä, mihin kukin uskoo. Jokaisella on oikeus omaan uskoonsa ja maailmankatsomukseensa." Jokaisella on oikeus omaan uskoonsa ja maailmankatsomukseensa."
Tuon jos saisi menemään hihhuleille kaaliin niin hyvä. Hehän lähettävät helvettiin oitis, jos heidän liirumlaarumeihinsa ei uskota. Että tosi kivaa ja lähimmäisrakasta joukkoa. Ja sellaisia pitäisi vielä kunnioittaa. Voi pyhä yrjö ja oksennus sentään!!!- Anonyymi
siino kirjoitti:
" Jokaisella on oikeus omaan uskoonsa ja maailmankatsomukseensa."
Tuon jos saisi menemään hihhuleille kaaliin niin hyvä. Hehän lähettävät helvettiin oitis, jos heidän liirumlaarumeihinsa ei uskota. Että tosi kivaa ja lähimmäisrakasta joukkoa. Ja sellaisia pitäisi vielä kunnioittaa. Voi pyhä yrjö ja oksennus sentään!!!Pikkupojat vain siinoa kiusaavat hän (siino) ottaa kaiken niin tosisaan. Siino voisi kertoa siitä sorrosta jonka kohteeksi hän on joutunut kasvaessaan. Apua ja myötätuntoa on saatavilla.
- Anonyymi
siino kirjoitti:
" Jokaisella on oikeus omaan uskoonsa ja maailmankatsomukseensa."
Tuon jos saisi menemään hihhuleille kaaliin niin hyvä. Hehän lähettävät helvettiin oitis, jos heidän liirumlaarumeihinsa ei uskota. Että tosi kivaa ja lähimmäisrakasta joukkoa. Ja sellaisia pitäisi vielä kunnioittaa. Voi pyhä yrjö ja oksennus sentään!!!Saarna siinolle
1. Johdanto
"Kuulkaa, ystävät! Olemme kokoontuneet tänään, koska totuus ei muutu, vaikka maailmassa ajatukset horjuvat ja mielipiteet vaihtelevat. Onko elämä vain sattumaa, vai onko siinä tarkoitus? Tänään haastan teidät pohtimaan syvemmin, sillä on olemassa totuus, joka kutsuu meitä kaikkia."
2. Totuuden julistus
"Raamattu sanoo: 'Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.' (Johannes 14:6) Tämä ei ole vain kaunis ajatus, vaan elävä todellisuus. Jumala on luonut maailman ja antanut meille elämän, ei sattuman, vaan rakkauden kautta. Hänen olemassaolonsa ei ole uskon varassa, vaan perustuu luomakunnan järjestykseen, ihmisyyden moraaliin ja sydämissämme olevaan kaipuuseen totuuden perään."
3. Ateismin haasteet
"Ateismi sanoo, että kaikki elämä on sattumaa ja että ihminen voi luottaa vain omaan järkeensä. Mutta miettikää – voiko moraali syntyä tyhjästä? Voiko rakkaus ja tarkoitus olla pelkkiä kemiallisia reaktioita? Jos kaikki on vain aineellista, miksi sydämemme kaipaa jotakin suurempaa? Näissä kysymyksissä ei ole helppoja vastauksia, mutta ne haastavat ateistisen ajattelun perusrakenteet."
4. Kutsumus ja päätös
"Tänään haluan kutsua sinua pohtimaan, oletko valmis etsimään totuutta avoimin sydämin. Jos olet elänyt ilman uskoa, kysyn sinulta: mitä jos Jumala todella on olemassa? Mitä jos hän rakastaa sinua ja kutsuu sinua luokseen? Älä anna ennakkoluulojen tai maailman äänten vaientaa sydämesi kysymyksiä. Vastaa kutsuun, etsi totuus ja löydä elämä, joka on täynnä merkitystä."
- Anonyymi
+++Niin että Jeesus esiin ja sassiin!!!
Lepo vaan, everstiluutnantti !
Kaikki aikanaan !
"...äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee,
sanoo Herra Sebaot.
Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän, ja kuka voi pysyä, kun hän ilmestyy? Sillä hän on niinkuin
kultasepän tuli..."
Malakia 3:1,2
Miltä everstiluutnantista tuntuisi seisoa asennossa
"niinkuin kultasepän tulen"
hiillostaessa....?
Malakia:
3:1 Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni. Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra Sebaot.
3:2 Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän, ja kuka voi pysyä, kun hän ilmestyy? Sillä hän on niinkuin kultasepän tuli ja niinkuin pesijäin saippua.
3:3 Ja hän istuu ja sulattaa ja puhdistaa hopean, hän puhdistaa Leevin pojat, saa ne puhtaiksi kuin kullan ja hopean ja sitten he tuovat Herralle uhrilahjoja vanhurskaudessa.
3:4 Ja Herralle ovat otollisia Juudan ja Jerusalemin uhrilahjat niinkuin ammoin menneinä päivinä ja muinaisina vuosina.
3:5 Ja minä lähestyn teitä pitääkseni tuomion ja tulen kiiruusti todistajaksi velhoja ja avionrikkojia ja väärinvannojia vastaan ja niitä vastaan, jotka sortavat palkkalaista palkanmaksussa, leskeä ja orpoa ja vääntävät vääräksi muukalaisen asian eivätkä pelkää minua, sanoo Herra Sebaot.- Anonyymi
"niitä vastaan, jotka sortavat palkkalaista palkanmaksussa, leskeä ja orpoa ja vääntävät vääräksi muukalaisen asian eivätkä pelkää minua, sanoo Herra Sebaot."
Maalakian kirja 3
Kansanedustajaehdokas, nykyinen SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi piti vaalitilaisuutta pienellä paikkakunnalla.
Kysyin häneltä uskooko hän Jumalan olemassaoloon, tjsp.
Tuosta Raamatun kohdastako hän innostui kun vastasi,
että:
"Jeesus oli sosialidemokraatti." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"niitä vastaan, jotka sortavat palkkalaista palkanmaksussa, leskeä ja orpoa ja vääntävät vääräksi muukalaisen asian eivätkä pelkää minua, sanoo Herra Sebaot."
Maalakian kirja 3
Kansanedustajaehdokas, nykyinen SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi piti vaalitilaisuutta pienellä paikkakunnalla.
Kysyin häneltä uskooko hän Jumalan olemassaoloon, tjsp.
Tuosta Raamatun kohdastako hän innostui kun vastasi,
että:
"Jeesus oli sosialidemokraatti."Kristoffer Kolumbus oli sosialidemokraatti
- kun hän lähti matkalle hän ei tiennyt minne oli menossa
- kun saapui perille ei tiennyt minne oli tullut.
- valtio maksoi kaiken
- tyypillinen sosialidemokraatti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristoffer Kolumbus oli sosialidemokraatti
- kun hän lähti matkalle hän ei tiennyt minne oli menossa
- kun saapui perille ei tiennyt minne oli tullut.
- valtio maksoi kaiken
- tyypillinen sosialidemokraatti.- valtio maksoi kaiken
- tyypillinen sosialidemokraatti.
xxxx
Sosialistidemareistako se johtuu tämä Suomen hirvittävä valtionvelka:
Jokainen syntyvä lapsi saa syntymälahjana
äitiyspakkauksen ja 30 000 € valtionvelkaa osakseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
- valtio maksoi kaiken
- tyypillinen sosialidemokraatti.
xxxx
Sosialistidemareistako se johtuu tämä Suomen hirvittävä valtionvelka:
Jokainen syntyvä lapsi saa syntymälahjana
äitiyspakkauksen ja 30 000 € valtionvelkaa osakseen.Kyllä. Se on vihervasemmiston syytä. Ovat hallituskausillaan sen velan ottaneet.
"Lepo vaan, everstiluutnantti !"
Olet siis vielä korkea-arvoisempi kuin everstiluutnantti, koska komennat lepoa. Sinä varmasti määräät itse Jumalaa tekemään mitä lystäät. Presidenttikin määrää vuoden alun ensimmäisessä puheenvuorossaan Jumalaa siunaamaan kansalaisia. Myös presidentti on siis Jumalan yläpuolella.
- Anonyymi
Jeesus EI tule!
Oletko valmis? - Anonyymi
Puuilon kaupan ideologia perustui kun isä
teki lapsilleen puuleluja. Siitä nimi
' tuutko hakeen
' en tuu
Tuun.
Tämä vuorovaikutteinen keskustelu taas on Jopen
käsialaa. Oli hengellinen koomikko. - Anonyymi
Jeesus asuu minun sydämessäni.
- Anonyymi
Olet mielisairas. Ei siellä mitään tai ketään asu. Olet kehittänyt itsellesi sivupersoonan ja luulet sen olevan Jeesus.
Oletko huomannut, että sen mielikuvitus-jeesuksen sanat eivät sisällä mitään ihmeellistä viisautta? Ihan tavallisen tallaajan eli sinun ajatuksia ne ovat. Raamatulla höystettyä. - Anonyymi
siino kirjoitti:
Kaikki ylimääräinen sydämessä on todella HENGENvaarallista. Sehän on tietenkin veritulppa!!!
Just sairastin veritulpan. Sydämessä. Halvaantui osa sydänlihasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just sairastin veritulpan. Sydämessä. Halvaantui osa sydänlihasta.
Sepä ikävää! Toivottavasti kuitenkin pystyt elelemään suhtkoht leppoisasti.
- Anonyymi
Herra everstiluutnantti !
Lepo vaan! - Tuomiot alkavat vuorollaan !
1.Pietarin kirje 4:17
Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?
Jeesus Kristus on "Kuningasten Kuningas ja herrain Herra".
Ilmestyskirja:19:16
Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi:
"Kuningasten Kuningas ja herrain Herra".
Ilmestyskirja:
19:11 Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.
19:12 Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse,
19:13 ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.
19:14 Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot, puettuina valkeaan ja puhtaaseen pellavavaatteeseen.
19:15 Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan.
19:16 Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: "Kuningasten Kuningas ja herrain Herra".
19:17 Ja minä näin enkelin seisovan auringossa, ja hän huusi suurella äänellä sanoen kaikille keskitaivaalla lentäville linnuille: "Tulkaa, kokoontukaa Jumalan suurelle aterialle
19:18 syömään kuningasten lihaa ja sotapäällikköjen lihaa ja väkevien lihaa ja hevosten sekä niiden selässä istuvien lihaa ja kaikkien vapaitten ja orjien lihaa, sekä pienten että suurten".
19:19 Ja minä näin pedon ja maan kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa kokoontuneina sotiaksensa hevosen selässä istuvaa vastaan ja hänen sotajoukkoansa vastaan.
19:20 Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.
19:21 Ja ne muut saivat surmansa hevosen selässä istuvan miekasta, joka lähti hänen suustaan; ja kaikki linnut tulivat ravituiksi heidän lihastansa.
Ilmestyskirja:
20:5 Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
20:6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.
20:7 Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
20:8 ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
20:9 Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.
20:10 Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
20:11 Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
20:12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
20:13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
20:14 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
20:15 Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.- Anonyymi
siino kirjoitti:
Eihän tuollaista tuubaa jaksa lukea erkkikään!
Painu sinne helvettiisi paasaamaan!!!https://keskustelu.suomi24.fi/t/18969819/miten-idan-filosofit-handlaa-heidan-ocd-oireiden-kanssa
Adolf Hitler: Hitler: Fasismi on lähempänä kristinuskoa kuin liberalismi tai marxilaisuus.
Se, että kuria tekee nyt rauhan fasismin kanssa, osoittaa, että Vatikaani luottaa uusiin poliittisiin realiteetteihin paljon enemmän kuin entiseen liberaaliin demokratiaan, jonka kanssa se ei päässyt sopuun. ...Se, että katolinen kirkko on päässyt sopimukseen fasistisen Italian kanssa ...todistaa kiistatta, että fasistinen aatemaailma on lähempänä kristinuskoa kuin juutalaisen liberalismin tai jopa ateistisen marxilaisuuden aatemaailma...
- Adolf Hitler Völkischer Beobachter -lehdessä 29. helmikuuta 1929 julkaistussa artikkelissa, joka käsitteli uutta Lateraanisopimusta Mussolinin fasistisen hallituksen ja Vatikaanin välillä.
Adolf Hitler: Hitler: Kristittynä tunnen, että Herrani ja Vapahtajani oli taistelija.
Tunteeni kristittynä osoittavat minut Herrani ja Vapahtajani taistelijaksi. Se osoittaa minut mieheen, joka kerran yksinäisyydessään, muutaman seuraajan ympäröimänä, tunnisti nämä juutalaiset siksi, mitä he olivat, ja kutsui miehiä taistelemaan heitä vastaan ja joka, Jumalan totuus! ei ollut suurin kärsijänä vaan taistelijana. Rajattomassa rakkaudessa kristittynä ja ihmisenä luen läpi kohdan, jossa kerrotaan, kuinka Herra lopulta nousi voimissaan ja tarttui ruoskaan ajaakseen temppelistä ulos kyykäärmeiden ja oksien pesän. ...Tänään, kahden tuhannen vuoden jälkeen, tunnistan syvimmällä tunteella syvällisemmin kuin koskaan aikaisemmin sen tosiasian, että juuri tämän vuoksi Hänen täytyi vuodattaa verensä ristillä. ...
- Adolf Hitler, puhe 12. huhtikuuta 1922.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata531717Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l3251511Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.1021466- 1091185
- 221183
- 701156
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva171127- 791081
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f183968Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois40896