Väärän tulen "herätystä" Suomessa

Kun tunteet ja usko yhdistyvät niin kuvitellaan puolihurmoksessa sen olevan herätystä.
Kolme viimeistä "herätystä" todistaa että kyseessä oli suoranaisesta eksytyksestä.
Eipä ne olleet Jumalasta.
Eksytys koostuu oikean ja väärän sekoituksesta.
20183
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

"En minä ole kirjoittanut teille sentähden, ettette totuutta tiedä, vaan sentähden, että te tiedätte sen ja ettei mikään valhe ole totuudesta."

Oikeastaan taustalla vaikuttaa valheen henki.

Äänestä

Älkää sentähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on.

Äänestä

Raamattu puhuu että elämme nyt Lootin päiviä.
Jokaisen usko koetellaan.
Henkiä on monia.

Luuk 17:29:

"Mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki,"

Äänestä

Meno on kuin Sodomassa.

"Ja ne kaksi enkeliä tulivat Sodomaan illalla, ja Loot istui Sodoman portissa; ja nähtyänsä heidät Loot nousi heitä vastaan ja kumartui maahan kasvoillensa."

Äänestä

Pakkovauvakastetuilla ei ole uskoa.

Äänestä
  • Uskoa on monenlaista.
    Onneksi uskoa löytyy uudestikastetuilta jehovilta ja muilta lahkolaisilta.
    Se on heidän sielullista uskoa ilman parannuksen tekoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Uskoa on monenlaista.
    Onneksi uskoa löytyy uudestikastetuilta jehovilta ja muilta lahkolaisilta.
    Se on heidän sielullista uskoa ilman parannuksen tekoa.

    Vauvakastetulla ei ole uskoa, joten mikäään parantelukaan ei auta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Vauvakastetulla ei ole uskoa, joten mikäään parantelukaan ei auta.

    Helluntaiuskonnonnuhri on myynyt sielunsa.
    Toivoton tapaus.

    Äänestä

Sehän ei mitään jos tunteita pelissä.

Jos sotakiima päällä se ei ole lasten katseltavaa.

Äänestä
  • Suomen Sodoma on sotakiimassa.
    Sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

Opetusta ja kehoitusta parannuksen tekoon eikä mitään korvasyyhyä.

"Sillä papin huulten pitää tallettaman tieto, ja hänen suustansa etsitään opetus; sillä hän on Herran Sebaotin sanansaattaja."

Äänestä

Miksi helluntailaiset ovat rauhattomia ja eriseuraisia ?

Äänestä

Saatanan suuret ihmeet ja merkit eivät ole Jumalasta.

Ilm 13:13:

"Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden."

Monet eksyvät.

Äänestä

Ketkä eivät pelastu ?
Haukkuvat lahkokoirat ja vastaavat.

Äänestä
  • "Ulkopuolella ovat KOIRAT ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät."

    Äänestä

"Sen päämiehet siellä ovat niinkuin saalista raatelevaiset sudet: he vuodattavat verta, hukuttavat sieluja kiskoaksensa väärää voittoa."

Jeesus kertoo susista lammasturkeissa (papit) jotka hukuttavat sieluja.
Raha on niillä mielessä.

Äänestä

Vierasta tulta Herran eteen.

"Mutta Naadab ja Abihu kuolivat, kun toivat vierasta tulta Herran eteen."

Äänestä

Vaikuttaako aidolta jos psykoosin vallassa spämmää raamatunlauseita palstalle.

Äänestä

Parhami ja Olseni olivat liitossa Sodoman kuninkaan kanssa.

Äänestä
  • Sydämen kyllyydestä tuli taas Olseni palstalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun tunteet ja usko yhdistyvät niin kuvitellaan puolihurmoksessa sen olevan herätystä.
Kolme viimeistä "herätystä" todistaa että kyseessä oli suoranaisesta eksytyksestä.
Eipä ne olleet Jumalasta.
Eksytys koostuu oikean ja väärän sekoituksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu