Jouduin puhutteluun kun työni on kuulemma hidastunut. Oikeassa ovat mutta minusta se on vähintään samaa tasoa kuin muilla. Mutta en minä ole enää mikään nuorukainen. Ennen kannoin kaksi tai kolme lankkua olalla niin nyt saa riittää yksi. Otan hieman rauhallisemmin mutta en lörpöttele kuten muut. Työt tulee kuitenkin tehdyksi, sama se juokseeko vaiko kävelee, kävelemällä on vain parempi lopputulos.
Jos ei tahti kiihdy niin sitten se on ulos. Olen ollut talossa 20 vuotta ja tässä on kiitos. Pihalle vain.
Onko tahdin hidastuminen aiheellinen syy potkuille?
21
515
Vastaukset
- Anonyymi
miten tiimityö. Se on varmaan se juttu josta saat pyyhkeitä.
Oletko ratas joka pyörii omia aikojansa muusta koneistosta irrallansa.- Anonyymi
Olen tehnyt aina yksin.
- Anonyymi
Mulla oli aikoinaan työntekijä joka oli aina tupakalla kun tulin työmaalle.
Aina selitys että olen tehnyt sitä ja tätä ja samaan aikaan muut painoivat hiki hatussa töitä.
Sanoinkin ettei minua kiinnosta pätkääkään mitä olet tehnyt vaan se että tekemättömiä hommia on vaikka kuinka paljon.
Sama kaveri yritti puhua muille että vaaditaan korkeampia urakkahintoja vaikka ne olivat jo valmiiksi 20% paremmat kuin kilpailijalla.
Vetosi työtahdissa ja laadussa aina kilpailijan työtahtiin ja laatuun mutta ei tajunnut että minä ostin sillä 20% kovempaa tahtia ja parempaa laatua.
Ja sinun alkuperäiseen ongelmaan, kun fyysinen tehokkuutesi heikkenee niin sinun pitää kompensoida sitä kokemuksen tuomalla viisaudella, jos sitä ei ole niin olet pelannut itsesi ulos.
Monet vanhemmat työntekijät ovat nokkamiehinä ja tiiminvetäjinä ja nuoremmat kunnioittavat heitä kun heidän kokemuksella pääsevät itse helpommalla kun on järki pelissä mukana.- Anonyymi
Minulta kysellään aina miten joku homma tehdään. Ei nuoremmat pomoilta mitään kysy. Välillä on olo kuin työnjohtajalla. Kyllä tässä vuosissa tietoa ja sitä hiljaista tietoa on jo tullut. Nuoremmat on sen verran viisaampia että lähtevät parin vuoden päästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulta kysellään aina miten joku homma tehdään. Ei nuoremmat pomoilta mitään kysy. Välillä on olo kuin työnjohtajalla. Kyllä tässä vuosissa tietoa ja sitä hiljaista tietoa on jo tullut. Nuoremmat on sen verran viisaampia että lähtevät parin vuoden päästä.
Tälläkin hetkellä pisin työkokemus minun jälkeeni on vuosi, toiseksi pisin on jokunen kuukausi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tälläkin hetkellä pisin työkokemus minun jälkeeni on vuosi, toiseksi pisin on jokunen kuukausi.
onkohan firma kauaa ollut toiminnassakaan kun noin lyhyitä työkokemuksia on ihmisillä.
Millaisesta työstä on kysymys. Työkokemus kyseisessä firmassa vaiko työkokemus koko työuralla. Huonosti hoidetut firmat ajautuvat paljon todennäköisemmin suoritustilaan.
Tilastokeskuksen mukaan joka toinen suomalaisyritys lopettaa viiden vuoden sisällä perustamisesta. Osa niistä menee konkurssiin. - Anonyymi
Samaa logiikkaa käyttäen vanhemmat yrittäjät jotka eivät enää itse osallistu työntekoon joutaisi myydä yritys pois eniten tarjoavalle nuoremmalle yrittäjälle, sillä ovat pelanneet itsensä jo ulos ja pysyvät pystyssä vain valtion tukia nostamalla.
- Anonyymi
Ei tuntipalkalla tuntitöitö tehdä urakalla. Ja tehdään urakalla,niin mulkku työnantaja saa maksaa enemmän.
- Anonyymi
ei liiku evä edes urakallakaan. Sellainen on nykysuomalainen työntekijä. Peffa vaan kasvaa ja aika hupsahtaa kännykkää räplätessä
- Anonyymi
Ei. Pitää katsoa toisenlaiset työtehtävät jos nykyisissä ei pärjää.
- Anonyymi
Jos työhalut on kokonansa kadonneet alle hylkyrajan.Silloin on voitava antaa potkut ja monoa. Työnantaja tietää ja hyväksyy että kaikki eivät ole jatkuvasti huippusuoriutujia. Harva on. Elämäntilanteet vaihtuvat jokaisella.
On kuitenkin hylkyraja jonka alle ei saisi mennä. Tulee riippakiveksi ja haitakkeeksi ja tulpaksi joka on aina toisten tiellä ja tekee vahinkoja. Silloin pitäisi olla oikeus antaa potkut.
- Anonyymi
Ehkä voisi jopa vapaaehtoisesti jäädä pois työelämästä kun eläkeiänkin olen jo ylittänyt. Pitäisi keksiä jotain muuta sitten.
- Anonyymi
itsellesi joillain tavalla merkitysellisiä asioita. Varmaan löydät niitä. Valinnan vaikeuksia kun juttuja on valtavasti tarjolla. Yllätä itsesi, Siitähän se tarkoitus elämälle tulee. Kiven alla on matoja.
- Anonyymi
Ei kannata juosta huonolla palkalla, varsinkaan tuntiliksalla. Jos halutaan tulosta niin rahalla saa ja kohtuutahdilla, muutoin kaikki lähtevät pois tai tekevät paskaa jälkeä.
- Anonyymi
Ei pidä paikkaansa.
Itse maksoin 20% parempaa palkkaa kuin kilpaileva yritys ja vasta-alkajakin pääsi suoraan urakoihin kiinni.
Tuloksena oli se että työn tuottavuus laski ja laatu heikkeni koko ajan ja varsinkin yksi vaati parempia urakkapalkkoja.
Eli rahalla en saanut laatua ja tuottavuutta vaan kävi päivastoin.
Muutoinkin alallamme on suuntaus se että maksetaan huonommin mutta ei vaadita sitä laatua vaan tehdään sekundaa ja korjaillaan jälkeenpäin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa.
Itse maksoin 20% parempaa palkkaa kuin kilpaileva yritys ja vasta-alkajakin pääsi suoraan urakoihin kiinni.
Tuloksena oli se että työn tuottavuus laski ja laatu heikkeni koko ajan ja varsinkin yksi vaati parempia urakkapalkkoja.
Eli rahalla en saanut laatua ja tuottavuutta vaan kävi päivastoin.
Muutoinkin alallamme on suuntaus se että maksetaan huonommin mutta ei vaadita sitä laatua vaan tehdään sekundaa ja korjaillaan jälkeenpäin.Urakat on väärin mitoitetut jos vasta-alkaja pääse suoraan määrätylle suoritustasolle!
Opastus! Harjaantuminen! Portaittainen urakkatason tavoittaminen.
Ensin määritetään minimilaatu. Siihen liittyen tarvittava menetelmä mahdollisine vaihtoehtoineen. Sitten ryhdytään harjaantumaan.
Normaali urakan suoritustaso on 1,2 x normimenetelmän mukaan aikapalkalla vaadittu.
- Anonyymi
Jos työteho on työantajan mielestä laskenut noin paljon että potkuilla uhkaa, jäisin sairauslomalle määräämättömäksi ajaksi aiheuttaen maksimaaliset tulonmenetykset työnantajalle, kunnes työsopimus sitten puretaan.
Sen jälkeen voikin jäädä työkyvyttömyys eläkkeelle, koska ei ole enää työkykyinen ja siitä on todisteena työsuhteen purkulappu.- Anonyymi
Työnantaja maksaa 9 päivän ajalta sairausajan palkan sen jälkeen menee Kelan maksuiksi,
Mitään maksimaalisia seurauksia ei tule työnantajalle. Pienelle firmalle yleensä kiusallisempaa. Voi olla että firmassa työntekijäpuolellakin ollaan tyytyväisiä että "tulppa ja sekottaja" lähti pois. Työ alkaa sujumaan tehokkaammin ihan uudella mallillansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työnantaja maksaa 9 päivän ajalta sairausajan palkan sen jälkeen menee Kelan maksuiksi,
Mitään maksimaalisia seurauksia ei tule työnantajalle. Pienelle firmalle yleensä kiusallisempaa. Voi olla että firmassa työntekijäpuolellakin ollaan tyytyväisiä että "tulppa ja sekottaja" lähti pois. Työ alkaa sujumaan tehokkaammin ihan uudella mallillansa.Pitääkin näyttää tämä viestisi kaikille niille työnantajille jotka valittaa hurjista kuluista kun työntekijät saikuttaa.
- Anonyymi
Kokonaistuloksen tulee ratkaista tehoarvio.
Vähäeleinen, hosumaton menetelmä on usein tulokseltaan parempi kuin näyttävä koheltaminen.
On määritettävä tuloksen haluttu laatu/taso. Standardimenetelmä ja välineet siihen pääsemiseksi
Varmistuttava, että kaikki pelaavat samoilla käsitteillä.
Kun tulee fyysisiä rajoitteita niin on vaihdettava tehtävää tai kehitettävä kyseistä vastaamaan suorittajan edellytyksiä.
Olin vastuuhenkilönä tankoterästen erilaisia jatkokäsittelyjä tekevällä, suurehkolla osastolla. Suoritusportaassa oli sekä naisia, että miehiä.
Työpisteiden kuormittavuutta määritettäessä ja kevennettäessä teimme nerokkaan havainnon. Kun työ suunniteltiin naisten fyysisten rajoitteiden mukaiseksi niin se oli miehille erinomainen. - Anonyymi
Potkulaki tuhosi työsuhdeturvan. Kaikki ovat sitten jatkossa irtisanomisuhan alla joka päivä.
Pelolla johdetaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 223894
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303443Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533254Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222879Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu02820Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod232631Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162340MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142155Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281747IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1521487