Tunnustan, minun tarkoitus on purkaa tuntojani.. Siitä ei tarvitse mainita. Mutta mitään sääliä en kerjää sillä tiedän tehneeni todella väärin. Neuvoja vain.
Olen siis pettänyt tyttöystävääni. En ole seurustellut aiemmin. Olen ensimmäisessä parisuhteessani. Ennen parisuhdetta olin elänyt sinkkuna pitkän aikaa, koko elämäni. Paljon kauemmin kuin moni muu. Enkä enää edes uskonut löytäväni sitä oikeaa. Ajattelin olevani luuseri raikulipoika, joka ei osaa rakastaa. Tarkemmin sanottuna pelkäsin sitä. Elämä oli ollut melko vallatonta hölmöilyä siihen pisteeseen asti. En ollut mikään naisten naurattaja, mutta hyvin pinnallisia max. kuukauden mittaisia suhteita harrastelin. Pääosin löysin kaltaisiani naisia, joille pelkät seksisuhteet passasivat mainiosti. Syvällisiä tyttöjä jopa vierastin.
Tyttöystäväni löydettyäni ajattelin kaiken jatkuvan ennallaan. Kunnes... yht`äkkiä yllättäin huomasin hänessä olevan jotain muita enemmän.. Viikot muuttuivat kuukausiksi. Ihmettelin miksi vieläkin pidän häneen yhteyttä. Sitten se tapahtui. Ymmärsin rakastavani tätä tyttöä.
Silloin minun oli jo jokseenkin myöhäistä ymmärtää, että olin löytänyt sen oikean.. Homma oli jo kussut pahasti.. Olin jo ehtinyt vierailla kolmella muullakin tytöllä näiden kuukausien aikana. Nyt paljon myöhemmin, me seurustelemme yhä. Jotain hänessä oli alusta asti, kun en muista tytöistä maininnut, vaikkemme niin intensiivisesti yhteyttä pitäneetkään.. Älkää ymmärtäkö väärin. Seurustelimme silti. Sitä en kiellä.
Siis nyt myöhemmin olen umpirakastunut häneen. Sanon tämän, uskokaa tai älkää sydämestä. Enää en häntä pettäisi. Sekin tosin varmaan itsekyydestä, koska olen ymmärtänyt hänen arvonsa. Rakastan häntä valtavasti, mutta pakahdun häpeästä, halveksin itseäni ja sydäntäni kalvaa katumus. Nämä tunteet vain kasvavat ja kasvavat mitä enemmän aikaa kuluu. En tiedä mitä teen. Tahtoisin lopettaa suhteen, koska tiedän, etten häntä ansaitse. Ehkä voisin vielä joskus aloittaa tyhmyydestä oppineena puhtaalta pöydältä jonkun muun kanssa, ja jättää typeryydet tekemättä. Mutta toisaalta, hänkin rakastaa minua, enkä halua satuttaa häntä.. Ehkä hän ei rakastaisi niin paljoa, jos ensin kertoisin toilailuistani, ja sitten vasta puhuisin suhteen lopettamisesta. Itse tietysi toivoisin, että suhteen jatkaminen olisi mahdollista. Me rakastamme toisiamme. En tekisi enää koskaan niin.
Kertokaa, ne petturit joilla on samanlainen tilanne, jos niitä edes on olemassa. Onko tästä tilanteesta olemassa ylitsepääsyä? Sen ei tarvitse olla silta. Olen valmis kastamaan myös jalkani... oli vesi miten kylmää vain. Kunhan vaan pääsisin katumuksen joen ylitse tyttöni luokse. Toiselle puolen. Olen ansainnut rangaistukseni, sen tiedän! Kertokaa, onko meillä vielä mahdollisuus, yhteiseen, onnelliseen elämään?
Olen siis pettänyt tyttöystävääni. En ole seurustellut aiemmin. Olen ensimmäisessä parisuhteessani. Ennen parisuhdetta olin elänyt sinkkuna pitkän aikaa, koko elämäni. Paljon kauemmin kuin moni muu. Enkä enää edes uskonut löytäväni sitä oikeaa. Ajattelin olevani luuseri raikulipoika, joka ei osaa rakastaa. Tarkemmin sanottuna pelkäsin sitä. Elämä oli ollut melko vallatonta hölmöilyä siihen pisteeseen asti. En ollut mikään naisten naurattaja, mutta hyvin pinnallisia max. kuukauden mittaisia suhteita harrastelin. Pääosin löysin kaltaisiani naisia, joille pelkät seksisuhteet passasivat mainiosti. Syvällisiä tyttöjä jopa vierastin.
Tyttöystäväni löydettyäni ajattelin kaiken jatkuvan ennallaan. Kunnes... yht`äkkiä yllättäin huomasin hänessä olevan jotain muita enemmän.. Viikot muuttuivat kuukausiksi. Ihmettelin miksi vieläkin pidän häneen yhteyttä. Sitten se tapahtui. Ymmärsin rakastavani tätä tyttöä.
Silloin minun oli jo jokseenkin myöhäistä ymmärtää, että olin löytänyt sen oikean.. Homma oli jo kussut pahasti.. Olin jo ehtinyt vierailla kolmella muullakin tytöllä näiden kuukausien aikana. Nyt paljon myöhemmin, me seurustelemme yhä. Jotain hänessä oli alusta asti, kun en muista tytöistä maininnut, vaikkemme niin intensiivisesti yhteyttä pitäneetkään.. Älkää ymmärtäkö väärin. Seurustelimme silti. Sitä en kiellä.
Siis nyt myöhemmin olen umpirakastunut häneen. Sanon tämän, uskokaa tai älkää sydämestä. Enää en häntä pettäisi. Sekin tosin varmaan itsekyydestä, koska olen ymmärtänyt hänen arvonsa. Rakastan häntä valtavasti, mutta pakahdun häpeästä, halveksin itseäni ja sydäntäni kalvaa katumus. Nämä tunteet vain kasvavat ja kasvavat mitä enemmän aikaa kuluu. En tiedä mitä teen. Tahtoisin lopettaa suhteen, koska tiedän, etten häntä ansaitse. Ehkä voisin vielä joskus aloittaa tyhmyydestä oppineena puhtaalta pöydältä jonkun muun kanssa, ja jättää typeryydet tekemättä. Mutta toisaalta, hänkin rakastaa minua, enkä halua satuttaa häntä.. Ehkä hän ei rakastaisi niin paljoa, jos ensin kertoisin toilailuistani, ja sitten vasta puhuisin suhteen lopettamisesta. Itse tietysi toivoisin, että suhteen jatkaminen olisi mahdollista. Me rakastamme toisiamme. En tekisi enää koskaan niin.
Kertokaa, ne petturit joilla on samanlainen tilanne, jos niitä edes on olemassa. Onko tästä tilanteesta olemassa ylitsepääsyä? Sen ei tarvitse olla silta. Olen valmis kastamaan myös jalkani... oli vesi miten kylmää vain. Kunhan vaan pääsisin katumuksen joen ylitse tyttöni luokse. Toiselle puolen. Olen ansainnut rangaistukseni, sen tiedän! Kertokaa, onko meillä vielä mahdollisuus, yhteiseen, onnelliseen elämään?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sinun onneksesi tulee ikänne apuun ja se, että ette ole vielä vakinaistaneet parisuhdetta jolloin hänelläkin olisi OIKEUS olettaa sinun olevan vain hänen.
Nyt on viisainta pitää suunsa kiinni ja hyväksyä tuo mennyt kokemusten kartuttamiseen kuuluvana piirteenä. Ja jos kerran tyttöystävääsi olet OPPINUT rakastamaan ja arvostamaan, en näe syytä riutua pettäjän roolissa, joka ei tähän kuvioon istu samoin kuin meillä monella muulla, joilla on jo yhteisiä vuosia, laillistetut suhteet ja monilla lapsiakin.
Päätä aloittaa nyt suhde alusta, jätä muut ja panosta tyttöön täysillä.
Tiedän suurinpiirtein mistä puhut. En jaksa runoilla mitään pitkää kaikenkattavaa vastausta, koska
a) sellaista ei ole yleispätevästi olemassa
b) tiedät vastauksen sisimmässi itsekin.
Jokainen hetki minkä kumppanisi elää epätietoisuuden vallassa siitä mitä olet tehnyt, on pettämistä.
Ihminen on erehtyväinen ja pahinkin murhamies on hirveästä teostaan huolimatta ihminen. Rakkaus antaa virheet anteeksi, niiden laadusta riippumatta.
Stressaat nyt sellaisesta, mistä et aikanaan tehdessäsi stressannut. Eiköhän tollainen tule monta kertaa vielä elämässä eteen, että jälkeenpäin ajatellen tuntuu että aiemmin teki tyhmästi.
Anna ajankulua, ole siten että tuntuu nykyisen itsesi kanssa hyvältä ja unohda menneet..
JOS haluat jättää jonkun, siis lopettaa suhteen, se EI IKINÄ johdu mistään "haluan Hänelle jonkun paremman, kuin mitä olen itse". Suhteesta haluat pois vain ja silloin, kun et enää tarvitse sitä ihmistä lähellesi.
Rakastava ihminen takertuu, vaikka häpeäisikin itseään, ja haluaa että rakastettu unohtaa ja antaa anteeksi.
UMPIRAKASTUNUT ei aloita TOISEN kanssa puhtaalta pöydältä..Heräisipä Sigmund Freud antamaan neuvoja.
Olet oikeassa ja väärässä. Taisit lukea kirjoittamani tekstin vaan silmäillen. Yritinkin jo kertoa, että lähes kaiken minkä teen, teen itsekkyydestä. En todellakaan tahdo hänelle ketään "parempaa". Tahdon vain itseltäni poistaa tämän itsevihan ja itseinhon tunteen. Pelkään, etten onnistu siinä muulla tavoin kun lopettamalla suhteen.
Enkä myöskään kertonut aloittavani toisen kanssa puhtaalta pöydältä, vaan sanoin, että; "ehkä vielä joskus voisin aloittaa puhtaalta pöydältä jonkun kanssa, ja typeryydestä oppineena jättää virheet tekemättä" Siinä asiassa olet oikeassa, että umpirakastunut ei todellakaan tahdo suhdetta lopettaa. Siitä ei olekaan kyse. Sitä tahdon kaikkein vähiten. Toivoin vain mielipiteitä siitä, että onko tästä mahdollista päästä ylitse. Antaisikohan tyttöystäväni esimerkiksi anteeksi, jos kertoisin? Ehkäpä, jos antaisin ajan vielä hieman kulua??
Hei!
Olen elänyt ihan saman tilanteen, mutta naisen roolissa. Eli olen ollut samassa tilanteessa, jossa tyttöystäväsi. Kirjoittamasi teksti olisi voinut olla suoraan avomieheni kirjoittama, hänellä noita "vierailuja" tosin kaksi vähemmän kuin sulla, tajusi ekasta mokasta.
Jos OIKEASTI olet noin vilpitön miltä kuulostat, kehoitan sinua pitämään suusi kiinni. Jos mies kertoo naiselle pettäneensä edes kerran, aiheuttaa sekin jo mielettömän tuskan, luottamuksen puutteen, itsetunto-ongelmia (mikä mussa oli vikana, ja mikä NIISSÄ oli niin parempaa?) jne. Sinä aiheuttaisit tämän tuskan potenssiin kolme, joten tuskinpa suhteestanne olisi hitustakaan jäljellä.
Minä olisin itse henkilökohtaisesti toivonut, että mieheni EI olisi kertonut minulle edes tästä yhdestä kerrasta. Se on nimittäin uskomattoman vaikeaa hakea luottamusta uudelleen. Anteeksi annoin niin paljon kuin voin, mutta inhottavat ajatukset riivaavat usein. Muuten meillä menee todella loistavasti, asumme nyt yhdessä ja tiedän olevani mieheni mielestä maailman ihanin nainen koko maailmassa (ilmeisesti sinäkin ajattelet näin?).
Mutta älä nyt hyvä mies kerro. Tiedän että koet tuskaa ja syyllisyyttä ja kertomalla vain vierität tuskan tyttöystäväsi harteille. Tuskan, minkä kanssa hänellä ei ole mitään tekemistä. Anna mielummin itsellesi anteeksi (jos kaikki hienoilta kuulostavat ajatuksesi ovat totta), ja aloita omassa mielessäsi puhtaalta pöydältä -> varmasti paras tapa!
Mailaile, jos haluat!
Mulle on käynyt juuri noin tietääkseni ainakin kerran. Aloin seurustelemaan mutta mies jonka olin tavannut ei ilmeisesti ottanut sitä yhtä vakavasti kuin minä. En todellakaan kiljunut riemusta kun tajusin asian, silloin tosin hän oli jo lopettanut hölmöilynsä. Olimme yhdessä seitsemän vuotta ja suhde ei kaatunut tuohon asiaan. Uskollisena tietääkseni mies pysyi loppuajan ja tykkäsikin todella paljon, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta siinä kesti joitain kuukausia ennen kun hän itsekään tiesi pitävänsä minusta niin paljoa. Sen annan ja annoin toki anteeksi. Mutta ei sitä tarvitse kertoa, arvasin ja sain tietää tämän muualta, valitettavasti. Mieluiten olisin ollut tietämättä.
Katso nyt mieluummin eteenpäin ja jatka tyttöystäväsi rakastamista. Se riittää mielestäni.
mikään mikä rakentuu valheeseen ei tule totuudeksi muuttumaan.
Oletko siis rakastunut vai rakastatko? Rakastunut on samaa kuin ihastunut, eli oletko umpi-ihastunut? Vai onko elämääsi astumassa ihan oikea rakkaus? Muista kuitenkin, että rakkaus ei ole tunne, rakastuminen on. Rakkaus ei muutu nopeasti, kuten tunteet. Rakastuminen/ihastuminen taas sitten kestää suhteen alusta puolesta vuodesta kahteen vuoteen.
Jokaisessa suhteessa tulee ennakoitavissa olevia kehitysvaiheita.
Kun ihastuminen lakkaa, mitä sitten? Ei mitään voimakkaita rakastumisen tunteita, eikä alun upeaa kiihkoa, vaan arki. Tylsä arki, riitoja, ajanpuutetta, harrastuksia, rakastelua, yhteistä kaikki jne... Miten sitten, kun et enää koe voimakkaasti häntä kohtaan, vaan olet enemmänkin kiintynyt? Miten käy tämän lauseen: "Enää en häntä pettäisi, en tekisi enää koskaan niin"?
Kun on ihastunut, on niin helppo kuvitella, että "meillä menee jatkossakin aina yhtä hyvin, en ikinä pettäisi, en halua loukata häntä". Silloin on myös helppo kuvitella, ettei mikään voisi uhata suhdetta. Väärin! Suhde särkyy mitä suurimmalla todennäköisyydellä, jos riskejä ei ole tiedostettu.
Suhteellenne ei tee hyvää myöskään se, että sinä välttelet totuutta vain ettet häntä satuttaisi. Parisuhteeseen kuuluu kipu: se ei kehity, jos kriisejä vältellään. Älä siis jätä totuutta kertomatta ollaksesi loukkaamatta häntä. Hän on varmasti jo huomannutkin, että jokin sinua painaa. Loukkaat häntä puhumattomuudella jopa enemmän, kuin totuudella! Kannattaa pohtia sitäkin, että haluaako suhteensa perustuvan valheelle.
Toki teillä on mahdollisuus yhteiseen onnelliseen elämään. Olet sitoutunut ja sitä varten sinun on tehtävä jatkossa aina vain enemmän töitä, mikäli mielit jatkaa hänen kanssaan.
P.S. Muistele, miksi sinä et ollut uskollinen suhteen alusta lähtien. Millaisissa tilanteissa tämä saattaisi toistua? Mitä sitten, jos tyttöystäväsi kertoisi pettäneensä sinua suhteen alussa - miten se vaikuttaisi?
Mietin pohdintojasi. Niissä on kyllä järkeä. Itsepähän olen kuoppani kaivanut. En vaan uskonut silloin pettäessäni ajautuvani oikeaan rakkaussuhteeseen ja siten kriisien tiedostaminen tuntui turhalta.
Suhde ei voi perustua valheelle. Se on kyllä tosi kuin vesi. Ajatuskin hirvittää. Kiitos! Päätin kertoa tyttöystävälleni. Kerron syksyllä. Tahdon hänen muistavan tämän kesän vielä kauniina aikana kanssani. Jos se yhteinen aika loppuukin kokonaan sitten. Hän on todella itsetietoinen, todellinen über-nainen. En usko, että katselee minua sen jälkeen vaikka rakastaakin.