vahva liitto

Ihmettelen miten moni saa kannustusta eroamiseen.Juuri kenenkään en ole nähnyt neuvovan tietä hyvään ja vahvaan avioliittoon.
sellaisen rakentaminen on kuitenkin yhtä yksinkertaista kuin avioeron vireillepano.
En ole terapeutti, mut tiedän sen verran, et kykenen ohjaamaan vahavan liiton rakentamiseen. eikä siihen ihmeitä tarvita.Jos pari vain suostuu ohjattavaksi niin vahva liitto on takuuvarma tuote.
71076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mutta aika hieno näkökanta asiaaan.Itsekkin ihmettelen tätä eron kannustamista,tietysti jossain tapauksissa se on välttämätöntäkin,mutta varmaan 80-90% eroista saataisiin korjattua asiantuntijoiden avulla.

Äänestä

Neuvot ja opastukset vahvoihin avioliittoihin alkavat jo lapsuudenkodista ja jatkuvat seurustelun ja kihlauksen aikana.
Siinä vaiheessa kun on jo rietasteltu ties missä, huiputettu puolisoa taloudellisesti, aloitettu vaikkapa alkoholisoitunut elämä tai ryhdytty kotityranniksi jopa väkivaltaisin ottein, on neuvot ja ohjeet menneet alunalkaenkin pieleen.
Sen tapahduttua ja eropäätöstä tehtäessä on helpompi tulla ero-forumille lukemaan toisten kohtaloita, kertomaan omansa ja saamaan mahdollisia käytännön neuvoja eron eri seikkoihin.

Äänestä
  • "Sen tapahduttua ja eropäätöstä tehtäessä on helpompi tulla ero-forumille lukemaan toisten kohtaloita, kertomaan omansa ja saamaan mahdollisia käytännön neuvoja eron eri seikkoihin."

    Sehän näiden avoimien ja nimettömien palstojen tarkoitus on.

    www.eroperhe.net sivuilta saa ehkä parhaat neuvot, mutta sinne pitää rekisteröityä.

    Klikkasin muutama päivä sitten hiirelläni, ja ruutuun lävähti ruudukko palstalla kävijoistä.

    Avioeropalsta on muutaman vuoden vanha. Kävijöitä kuukaudessa keksimäärin tasaisesti ympäri vuoden 200/kk. Minusta se on melko pieni määrä suhteessa siihen miten paljon erotaan parisuhteista.

    En ole koskaan kysynyt käytännön neuvoja nettipalstoilta. Hoidin asiani järkeni avulla. En vaivannut juristeja. Exäni hoiti kaiken puolestani.

    90 prosenttia liitoista turhia. En saa sanoa, kuuluuko liittomme tuohon lukuun.

    Kyllä yksinhuoltajanakin on ihan ihmillistä elämää. En haluaisi olla nyt viettämässä tyypillistä suomalaista perhe-elämää. Kaikesta saa tarpeekseen. Mukavahan täällä netissä on lörpätellä ajan kuluksi.

    Enosta tulee vanha sanonta mieleen. Ohoh sano eno kun putosi veneestä.

    Samassa veneessä me kaikki ollaan. Suhteet tulevat ja menevät. Tärkeintä on, että suhde omaan itseen voi hyvin. Miehet tulevat ja menevät. Joku viipyy hetken, joku vähän kauemmin.

    Liekö vikana deodorantti, jota lapseni inhoavat. Pullo on kohta käytetty enkä osta enää sitä merkkiä. Saas nähdä, joko flaksi paranee.

    Äänestä

Ohhohh! Eipä ollut vähän sanottu. Avioliitto/parisuhde on kyllä yksi kovimmista extreme-lajeista. Vai että noin varmoja neuvoja. Maailmassa elää 6 miljardia ihmistä, olet takuulla kaikista heistä ylivertaisin. Kumarran syvään.

Äänestä

Myöhäistä se on karilla olevan laivan kylkeä ruveta kiillottamaan.
Kyllähän jokainen pari itsekin asiansa saavat kuntoon, jos molemmilta löytyy pyyteetöntä tahtoa. Mutta juuri siinä ongelma onkin, kun tahto loppuu, loppuu kaikki.

Äänestä
  • On tosiaan löydyttävä sitä tahtoa molemmilta. Aika turhauttavaa on vuosia yksin yrittää, kun toista vain ei kiinnosta, mutta ei ole sen verran miestä että olisi sitten pannut eronkaan vireille.

    Äänestä

  • Veera kirjoitti:

    On tosiaan löydyttävä sitä tahtoa molemmilta. Aika turhauttavaa on vuosia yksin yrittää, kun toista vain ei kiinnosta, mutta ei ole sen verran miestä että olisi sitten pannut eronkaan vireille.

    Esitin vain sen tosiasian että vahva liitto on mahdollista rakentaa.jopa eron jälkeen.
    eihän karille ajaneita laivojakaan jätetä siihen mätänemään.
    Kyllä nekin hinataan telakalle ja korjataan kuntoon.
    kaikki on kiinni vain motivaatiosta.
    Motivaatio taas nousee sen näkemisestä, että uskotaan
    korjauksen mahdollisuuteen.
    Ne joilla ei ole koemusta tälläisestä, ne eivät tietenkään hevillä usko.
    Silloin valitaan helposti se helpommalta näyttävä; eron tie.Jos kukaan velho ei kerro mahdollisuudesta korjata karille ajanut liitto
    entistä ehommaksi.Ni miten kenessäkään voi herätä motivaatio siihen.Tietysti olen monen mielestä pudonnut veneestä. Mitä sillä on väliä, mitä jotkut enosta ajattelee.harvempi kuitenkaan uskaltaa ottaa härkäänsä sarvista kiinni.
    useimmat juoksee vaan karkuun.Pahatkin ongelmat voidaan käsitellä kuntoon.Sellaisia toivon kipinöitä haluan olla esiin ottamassa.
    Helppoahan ne on sammuttaa tallomalla jalkoihin
    Ehkäpä kuitenkin, joku niistä joskus saa jotain rohkaisua.
    Rohkeutta tässä ennen kaikkea tarvitaan.
    Moni eroaa juuri sen tähden, että ei halua kohdata enää tuskaa.Rohkeus on monelta mennyt.
    Rohekeus tulee, kun huomaa millaiset tulokset on
    mahdollista saavuttaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eno kirjoitti:

Ihmettelen miten moni saa kannustusta eroamiseen.Juuri kenenkään en ole nähnyt neuvovan tietä hyvään ja vahvaan avioliittoon.
sellaisen rakentaminen on kuitenkin yhtä yksinkertaista kuin avioeron vireillepano.
En ole terapeutti, mut tiedän sen verran, et kykenen ohjaamaan vahavan liiton rakentamiseen. eikä siihen ihmeitä tarvita.Jos pari vain suostuu ohjattavaksi niin vahva liitto on takuuvarma tuote.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu