Alkuaikoina oli juonta ~75% ja näppärää sanailua loput. Nykyään on tarinaa 20% ja loput sanailua josta kirkkaasti suurin osa on helvetin hölmöä ja pakolla väännettyä jotta saadaan kirjalle paksuutta.
Reijo Mäen varekset liki sysipaskoja nykään
Anonyymi-ap
4102
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kaikki nykyhetken suomalaiset TV-sarjojen käsikirjoitukset ovat lapsellsien ohuita ja kaikki mahdolliset tekemällä tehdyt käänteet aavistaa kauan ennakkoon.
Eilen tuli joku Niskavuori-elokuva Loviisa, jota en ollut ennen nähnyt. Ihme ja kumma, että Hella Wuolijoki on kyennyt jo 90 vuotta sitten kirjoittamaan tuollaista tekstiä. Sanailu on vanhaa suomea tietenkin, mutta kyllä Wuolijoen tekstin rohkeus paistaa edelleen kirkkaana.
Alkuaikojen Vareksissa juoni oli keskiössä, huumoria ja sanailua niukemmin.
Ne keskivaiheen Varekset ovat jo ihan huippua, sanat, juoni ja huumori napsahtaa ihan paikalleen.
Pitkään ollut jo väkipaolla väännettyä tekohauskaa. Koko huonontuminen alkoi Luusalmesta. Äijässä ei enää mitään huvittavaa.
Onko Luusalmi joku pilkkanimi, vai onko Vareksessa oikeasti tuon niminen roolihahmo?
Jaa, oletpa varsinainen "asiantuntija".