galluppi

Kuinka moni äiti tunnustaa, että lapsi on/saattaa olla jonkun muun miehen kuin sen, joka on merkitty lapsen isäksi. Oletetaan siis isän luulevan olevan biologinen isä.

Jos et jäisi koskaan kiinni niin olisiko mielestäsi väärin hankkia salaa lapsi toiselle miehelle.
131169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

En ole vielä äiti, mutta vastaan silti. Olisi ehdottoman väärin sekä lasta, omaa miestäni että lapsen biologista isää kohtaan salata lapsen oikea alkuperä, vaikka en jäisi koskaan kiinni.

Tuskin pettäisin miestäni, mutta jos niin sattuisi joskus tapahtumaan ja vahinko kävisi, olisi mielestäni reilua kertoa siitä kaikille osapuolille. Silläkin riskillä, että jäisin yksin lapsineni, jos mieheni sen takia jättäisi minut. Mutta olisi aika typerää mennä vieraisiin ilman kunnon ehkäisyä, ja jos tietoisesti tuollaista tekee, on melko kiero ihminen.

Äänestä

Luin muutama vuosi sitten, että 17 %:lla lapsista on joku muu isä kuin mitä luulevat isäkseen. Tarkistin tiedon joka piti paikkaansa, en vieläkään ymmärrä miten tuollainen voidaan "mitata", mutta uskottava on kun tiedon julkisti väestöliitto.
Itse nyt siinä tilanteessa, että naimisissa, yritetty lasta viisi vuotta, ei tulosta. Nyt jonkin aikaa ollut sivusuhde, ja >naps

Äänestä
  • Yrititte viisi vuotta lasta ilman, että kävitte hakemassa apua? Kuulemma lapsettomuudesta kärsiviä voidaan auttaa nykypäivänä jo varsin tehokkaasti.

    Äänestä

  • Yrititte viisi vuotta lasta ilman, että kävitte hakemassa apua? Kuulemma lapsettomuudesta kärsiviä voidaan auttaa nykypäivänä jo varsin tehokkaasti.

    Äänestä

  • Eivät ne tilastot kuitenkaan tarkoita, että niiden 17%:n äideillä olisi kaikilla ollut sivusuhde, josta lapsi on saanut alkunsa. On mm. tapauksia, joissa biologinen isä jättää äidin, kun tämä tulee raskaaksi ja äiti ottaa uuden seurustelukumppanin. Eivät kaikki halua kertoa lapsilleen, ettei isi olekaan oikeasti oma isi.

    ..ja tuohon tilanteeseesi. Eiköhän miehesi arvaa jossain vaiheessa, jos ei teillä kerran seksiäkään ole hetkeen ollut.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    Eivät ne tilastot kuitenkaan tarkoita, että niiden 17%:n äideillä olisi kaikilla ollut sivusuhde, josta lapsi on saanut alkunsa. On mm. tapauksia, joissa biologinen isä jättää äidin, kun tämä tulee raskaaksi ja äiti ottaa uuden seurustelukumppanin. Eivät kaikki halua kertoa lapsilleen, ettei isi olekaan oikeasti oma isi.

    ..ja tuohon tilanteeseesi. Eiköhän miehesi arvaa jossain vaiheessa, jos ei teillä kerran seksiäkään ole hetkeen ollut.

    Karpolla on asiaa sanottiin joskus arvio, että 300000 suomalaisella on "väärä isä", jolla tarkoitettiin naisen hankkiutuneen raskaaksi salaa toiselle miehelle.

    Äänestä

  • mutta silti kirjoitti:

    Karpolla on asiaa sanottiin joskus arvio, että 300000 suomalaisella on "väärä isä", jolla tarkoitettiin naisen hankkiutuneen raskaaksi salaa toiselle miehelle.

    ..300000 suomalaista ei vielä riitä kattamaan sitä 17 prosenttia. Liian paljon noita "väärän isän" lapsia silti mielestäni on Suomessa. Enkä nyt tarkoita, että lapsissa olisi vikaa. Tuskin kovin moni heistä on syypää vanhempiensa virheisiin.

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    Eivät ne tilastot kuitenkaan tarkoita, että niiden 17%:n äideillä olisi kaikilla ollut sivusuhde, josta lapsi on saanut alkunsa. On mm. tapauksia, joissa biologinen isä jättää äidin, kun tämä tulee raskaaksi ja äiti ottaa uuden seurustelukumppanin. Eivät kaikki halua kertoa lapsilleen, ettei isi olekaan oikeasti oma isi.

    ..ja tuohon tilanteeseesi. Eiköhän miehesi arvaa jossain vaiheessa, jos ei teillä kerran seksiäkään ole hetkeen ollut.

    Jos oman miehen siittiöt ei toimi, niin hoidoissa käytettäneen pankista saatavia. Voi olla jopa niin, että edes äidin hedelmöitetty munasolu ei ole hänen omansa...

    Äänestä

  • Jälkiviisastelija kirjoitti:

    Yrititte viisi vuotta lasta ilman, että kävitte hakemassa apua? Kuulemma lapsettomuudesta kärsiviä voidaan auttaa nykypäivänä jo varsin tehokkaasti.

    sehän tässä ihmeellistä onkin!

    Äänestä

väärin hankkia toisen miehen lapsi.Itse oma veljeni on niin sanotusti salarakkaan lapsi.Ja äiti ei vieläkään ole tunnustanut vaikka koko perhe sen tietää(paitsi veljeni),onneks isä on on niin ihana ja rakastaa lastaan kuin omaa poikaa.En voi muuta kuin halveksua äitiäni!!Että aika tuskaista tällänenkin,en toivo samaa kohtaloa kenellekkään.

Äänestä
  • ..jaksa halveksia äitiäsi. Jos isäsi on hyväksynyt tilanteen, parempi olisi sinunkin. Kaikkea tässä maailmassa tapahtuu ja vain kuolema on lopullinen. Rakkautta ja ymmärrärrystä.

    Äänestä

  • Saara kirjoitti:

    ..jaksa halveksia äitiäsi. Jos isäsi on hyväksynyt tilanteen, parempi olisi sinunkin. Kaikkea tässä maailmassa tapahtuu ja vain kuolema on lopullinen. Rakkautta ja ymmärrärrystä.

    En ole kirjoittaja olisi, mutta halveksuntaa ei voi vain kääntää pois päältä, eikä monesti ole haluakaan. Samassa taloudessa asuessa voisi vielä haitata elämistä, mutta kun on päässyt omilleen niin ei ole ollut ainankaan minulta pois.

    Äänestä

  • ...rakasta veljeäsi tippaakaan. Muuten olisit kertonut hänelle totuuden aikapäiviä sitten.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


galluppi kirjoitti:

Kuinka moni äiti tunnustaa, että lapsi on/saattaa olla jonkun muun miehen kuin sen, joka on merkitty lapsen isäksi. Oletetaan siis isän luulevan olevan biologinen isä.

Jos et jäisi koskaan kiinni niin olisiko mielestäsi väärin hankkia salaa lapsi toiselle miehelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu