Tupolevin salaisuudet paljastuivat kyberiskussa

Aina vain paranee!

Tietomurto on uusin nöyryyttävä takaisku Kremlille.
Ukrainan sotilastiedustelu HUR kertoo päässeensä käsiksi venäläisen lentokonevalmistaja Tupolevin arkaluonteisiin tietokantoihin. Tupolev valmistaa muun muassa sodassa käytettäviä strategisia pommikoneita.

Tiedustelulähteet vahvistavat kyberiskun Kyiv Independent– ja Kyiv Post -lehdille.

Tupolev on kiinteä osa Venäjän puolustusteollisuutta, joten se on ollut kansainvälisten pakotteiden kohteena vuodesta 2022 lähtien. Yhtiön pommikoneita käytetään risteilyohjuksilla tehtävissä ilmaiskuissa Ukrainan kaupunkeja ja infrastruktuuria vastaan.

HUR:n kyberyksikön kerrotaan päässeen käsiksi yli 4,4 gigabittiin sisäisiä tietoja. Mukana on yhtiön viestintää, henkilöstötietoja, kotiosoitteita, hankinta-asiakirjoja ja kokousten pöytäkirjoja.

– Tietojen merkitystä ei voi korostaa liikaa. Tupolevin toiminnassa ei ole enää jäljellä yhtäkään salaisuutta Ukrainan tiedustelulle, Kyiv Independent -lehden lähde sanoo.

Asiakirjoissa kerrotaan muun muassa Tu-95- ja Tu-160 -pommikoneiden huollosta sekä toimintaan kytköksissä olevista henkilöistä.

Operaation arvioidaan paljastaneen haavoittuvuuksia, joita voidaan hyödyntää tulevissa iskuissa Kremlin sotateollista kompleksia vastaan. Lähteen mukaan seurauksia tullaan näkemään ”sekä maassa että ilmassa”.

Jopa kolmasosa Venäjän pitkän kantaman pommikoneista tuhoutui tai vaurioitui Ukrainan laajassa lennokki-iskussa kesäkuun alussa. Se kohdistui neljään eri lentotukikohtaan. Tietomurto on uusin nöyryyttävä takaisku Kremlille.
2103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

näin

Äänestä

Meni tiltut sanattomaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu