uusi maa saa ja ottaa nyt Euron valuutakseen.
Tämä EU:n sisäinen tilanne Euroopan Unionina ja Euro valuuttana on kummajainen silti vaikka olemmekin yhteinen unioni ja samalla valuutalla toimivia.
EU:n sisällä kaikissa maissa on palkka taso ja ostovoima rahalle täysin erit. Ei ole yhtäkään identtistä EU maata EU:n sisällä.
Tilanne on siis ihan sama kuin EU:nia ja Euroa ei olisikaan.
Ainoa keino puuttua tähän asiaan on että kaikki EU maat tekevät toisilleen tulli realiteetit samalla tavalla kuin Amerikassa Trump tekee niitä halpamaille.
On täysin asiatonta että on olemassa halpamaita ja se että EU:n sisällä on maiden välillä olemassa tällaista halpamaa realismia.
Suomen on välittömästi tehtävä kaikille halpamaille, myös EU:n sisällä oleville tullit korotettuina oikeaan suuruuteen. Myös niille maille ja niiden tuotteille jotka ovat suurin piirtein samalla tasolla, mutta käyttävät materiaaleina ja työvoimana tuotteissaan halpamaita ja halpatyötä.
Nyt eurooppalaiset automerkitkin, kuten WV on alkamassa rakentamaan autojen valmistus tehdasta Amerikkaan.
Jos Suomi tekisi tullit oikein, niin Suomeen tulisi tehtaita ja suuria investointeja, joka tarkoittaisi paljon töitä ja mukanaan ulkomaille myytäviä vientituotteita.
Ajatellaan että esimerkiksi samalla tavalla kuin Amerikkaan WV voisi rakentaa tehtaan myös Suomeen ja niitä Suomessa valmistettuja autoja voitaisiin myydä ulkomaille.
Eli ei pelkästään kotimaiset merkit ja tuotteet olisi enää meidän vientituotteita, vaan saisimme ulkomaisten tuotteiden Suomessa valmistamisella vientituotteita myös näistä ulkomaisista.
Trump on järkevä mies.
Sama tullien toimita myös Suomeen ja talous ja osakkeet nousee jytisten.
Ystävällisin terveisin
Henkka

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.