Minulla ja miehelläni on ikäeroa 23 vuotta, itse olen 21, näytän tosin ikäväkyllä paljon nuoremmalta mitä olen. Meitä ikäero ei haittaa, kuljemmme avoimesti yhdessä ja suunnittelemme yhteistä tulevaisuutta. Sukulaiset ja ystävät hyväksyvät suhteemme tai eivät ole ainakaan suoraan torjuneet tätä, jokainenhan tekee omat päätöksensä... Mutta ongelmana on se, että jotkut vieraat ja vähemmän tutut ihmiset, joille meidän suhde ei kuulu pätkääkään, eikä se vaikuta heihin mitenkään... Yrittävät erottaa meitä ja soittelevat kotia asti, että katselisitte oman ikäistä seuraanne, alaikäisen kanssa leikit ja jne... Näistähän ei pitäisi välittää, moni on vain kateellinen, kun tälläinenkin suhde kestää ja meillä menee hyvin... Ja ehkä se ajan kanssa loppuu, kun he huomaavat, että tässä ollaan tosissaan, mutta kyllä se nyt vähän sattuu, kun haukutaan... Olemmehan me kumpikin jo aikuisia ja tiedämme mitä teemme! Täällä on ollut paljon keskustelua tästä ikäerosta, joten jollakin on varmaan samanlaisia kokemuksia!?
Ikäerosta...
Onnellinen muuten, mutta...
301647
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
ikäero alkaa näkymään jossakin vaihessa koska teidä ikäero on noin suuri. Seurustelun alkuhuumassa et varmaan sitä huomaa mutta kun järjellä ajattelee,niin sulla on elämä edessä ja paljon kokematta ja hän taas on elämää nähnyt/kokenut mies. Haluatte eri asioita elämältä jne... Kokemuksesta puhun. Itsekkin olen seurustellut 20v vanhemman miehen kanssa ja alkuhuuman hälvettyä kun alko miettimään suhteen kulkusuuntaa,niin meillä oli aivan eri näkemykset asioista. (keskustelimme asioista) Erottiin ja nyt ollan vaan hyviä ystäviä. En pystynyt tarjoamaan hänelle mitä hän olisi kovasti halunnut (lapsia,omakotitalon...jne) Siinä asiassa pitää loppupelissä ajatella kyllä itseään... Toivottavasti teillä toimii...:)
...että jossain vaiheessa alkaa vanha mies ottaa kaaliin!
Kun itse olet nainen ISOLLA ännällä vaikka 45v. ja olet varmasti vielä elämäsi vedossa ja ukkosi on 68v. Tuskin jaksat nauttia olostasi!
Entäpä lapset sitten???
Jos heitä siunaantuu on miehesi nyt jo liian vanha pikkuvauvan isäksi. Ajatteleppa 15v pikkupoikaa jolla on 59 vuotias isäpappa!
Onhan siinä ikäeroa, mutta kaikki voi onnistua... Toiset ovat valmiita sitoutumaan, lasten tekoon, perheen perustamiseen jo hyvinkin nuorena ja saahan niitä lapsia vielä naisetkin yli nelikymppisinä, ja tässähän on se etu, että äiti on edes nuorempi... Itselläni on 20 vuotta vanhempi mies ja suhde on kestänyt jo kohta 10 vuotta ja kestää! En lähde hänen rinnaltaan mihinkään vaikka hän vanhenee, vanhenenhan minäkin... Mietin silloin tarkkaan mihin ryhdyn ja en kadu! Onnea teillekkin!
Lähestytäänpä asiaa pelkän jälkikasvun silmin. Minä ei ainakaan olisi halunnut murrosikäisenä urheiluottelun katsomoon kuuskymppistä isää 35-45-ikäisten keskelle itseäni kannustamaan... Isoisäni sitä vastoin otin iloiten vastaan, isoisän kuuluukin olla vanha ukko!
Olet osaksi oikeassa. Herkkänahkaisia ihmisiä on ja tulee olemaan, sille nyt ei mitään voi. Mutta omasta mielestäni isän ikä ei nyt ole sen suurempi "harminaihe" kuin kaljamaha tai kalju - jos nyt sitten herkkänahkaisuudesta pitäisi välittää. Toisaalta kaikki 6-kymppiset eivät nyt mitään vaareja välttämättä ole, hyvin nuorekkaita tämänikäisiä ja vanhempiakin olen tavannut, joten ikäkin on hyvin henkilökohtainen juttu. Toisaalta kenenkään jäljellä olevaa elinaikaakaan on täysin mahdotonta ennustaa, niinkuin kaikki tiedämme, elämä kun on täynnä yllätyksiä. Itse en pidä 20 v:n ikäeroa sinällään minkäänlaisena esteenä aviollisille yms. aikomuksille, mikäli puoliskot muutoin sopivat yhteen...
Et kai tosissaan ajattele, että kyse olisi herkkänahkaisuudesta.
On sanottu, että lapsi ei voi valita vanhempiaan ja se pitää paikkansa. Pidän järkyttävänä Paavo Lipposen kaltaisia isäukkoja.
Mies on vaan valitettavasti vanha siihen hommaan.
Enpä jaksa uskoa, että "Paavo-isät" laskettelisivat pulkkamäessä kakrujensa kanssa. On itsekästä ja omahyväistä ajatella olevansa kelvollinen isäksi vanhana äijänäkin vain sillä perusteella, että sperman seassa on vielä liikettä. Asiaa pitää ehdottomasti ajatella paljon pitemmälle.
Elinajan ennustaminen ei mitenkään kuulu tähän aiheeseen. Faktat on otettava sellaisina kuin ne on.
Nuori on nuori ja vanha on vanha - yksinkertaista eikö totta!
Tottakai tähän keskusteluun voi vetää kaljamahatkin jos siltä tuntuu. Silloin ei puhutakaan enää siitä mistä piti!
Olen rakastunut 10v nuorempaan mieheen ja itse alan olla jo kohta 50:n.
miksi siihen suhtaudutaan negatiivisemmin kuin siihen että mies ottaa nuoren naisen.
Onko kellään mulla niin ja millaisia kokemuksia?
Kymmenen vuotta ikäeroa - HEI HALOO et kait sä oo tosissas!!!! Jos olet kohta 50:n ja miehes näinollen kohta 40 - kuka teidän ikäeroa edes huomaa!!!! Jos nyt toinen sattuis oleen vanhemman näköinen se kyllä johtuu ihan muusta kuin ikäerosta (väitän minä). Eikä sillä asialla, että toinen on "aikuisemman" näköinen ole mitään tekemistä minkään sopivuuden tai muunkaan kanssa. Ainahan nainen varsinkin voi helposti vaihtaa hiusten, meikin, vaatetuksen ym.ym. avulla ulkoista olemustaan ihan suuntaan tai toiseen. Tottakai tuttavapiirissäni on monia pareja joissa vaimo on 10, jopa 20 vuotta vanhempi (toisaalta täytyy myöntää, että harvinaisempaa tämä tietenkin on). Kaikki liitot ovat onnellisia tai onnettomampia, mutta omasta mielestäni ikäerosta tuo liiton onnellisuus tai onnettomuus ei suinkaan johdu vaan kyllä syynä tähän ovat ihan muunlaiset asiat.
Tuo ikä ero, varsinkin kun nainen on vanhempi, tuntuu häiritsevän ihmeen monia ihmisiä.
Itse ole lähempänä 30 ja rakkaani on 21. Meitä ikäero ei häiritse. Meillä on samanlainen tausta ja paljon yhteistä. Mutta muutamat ystävät ja vieraatkin ihmiset ovat todella 'nihkeitä'.
Teillähän tuo ikäero ei ole kovin paha. Muutenkin mitä vanhemmaksi tulee sitä vähemmän ikäerolla on väliä. 5-vuotiaan ja 15-vuotiaan ero on aika huikea. Toisaalta neljäkymppisen ja viisikymppisen ero ei ole enää niin huikea. Eihän kumpikaan ole aikoihin kasvanut muuten kuin henkisesti.
Jostain syystä vanhojen naisten viriiliys on meillä aivan hirvittävä tabu. (Enkä nyt edes puhu Sinusta vanhana naisena) Vanhojen miesten pitääkin osoittaa kuntoisuutensa nuorien kanssa, (vaikka tämä ajattelu alkaa ilmeisesti vähetä) mutta naisten pitäisi pysyä 40 täytettyään kotona valokuvia katselemassa.
Luodaan me uusi, parempi maailma. Ei kenenkään tarvitse hautautua kotiinsa vain ikänsä takia!
Ennen ajattelin itsekkin, että mitä kummaa suuresta ikäerosta voi olla, nyt tiedän. Tädilläni on 25 vuotta vanhempi mies. He ovat jo yli viiden- ja seitsemänkymmenen ja ikäero tässä vaiheessa alkaa tuntua ylitsepääsemättömältä. Mies on sairastellut jo useita vuosia, jolla lapset ovat vaimon ikäisiä. Eikö tämä jo kuulosta hieman omituiselta. Muutenkin mies on aina mustasukkainen, koska luulee vaimonsa hakevan nuorempaa, ikäistään miestä. Nämä ihmiset ovat eläneet täysin eri aikakautta ja siksi suuri ikäero tuottaa vaikeuksia ymmärryksessä.
Mielestäni suuri ikäero molemassa tapauksessa, olipa mies tai nainen vanhempi, on huono asia. Tulet huomaamaan sen joskus vielä ja saatat katua tai saatat olla silti onnellinen kokemuksesta. Mutta ihmisellähän on tapana oppia kantapään kautta. Silti toivotan onnea elämääsi!
Niinkuin itsekin totesit ilmeisesti miehen sairaus on laukaissut hänessä paljon muutakin negatiivista. Mutta kuten tiedät sairastua voi nuorempanakin... Ja mustasukkaisia miehiä on nuorissakin... Mainitsemasi ihmiset elävät tätä aikakautta - mies on vaan aloittanut 25 v aikaisemmin - eivät he ole mistään eri maailmoista (sinulla on tässä suhteessa ajatuskompa). Ellei mies ole dementoitunut eikä sairauden tms. takia huonokuntoinen, hän pystyy tuossa iässä vielä täysipainoiseen elämään lähes parinkymmenen vuoden ajan. Tietenkin parinkymmenen vuoden päästä polut voivat olla miehen osalta loppuun kuljetut mutta eihän sitä elämässä muutoinkaan tiedä miten kauan se lysti kestää...
Nerokasta todeta, että sairastua voi nuorenakin! Tuskin se asia oli epäselvä edelliselle kirjoittajallekaan. Mielestäni hänen tekstissään oli vissi pointti.
Mitä tulee eri maailmoissa olemiseen se pitää varmasti paikkansa. En tiedä sinun "Hmmm..." ikääsi, mutta jos sitä on vähänkään enemmän kuin 20, pitäisi sinunkin jotain huomata itsessäsikin.
Voitko väittää olevasi 20-vuotiaana samanlainen kuin 10-vuotiaana?
Voitko väittää olevasi 30-vuotiaana samanlainen kuin 20-vuotiaana?
Voitko väittää olevasi 40-vuotiaana samanlainen kuin 30-vuotiaana?
Tai oletko 30-vuotiaana jo kuin 50-vuotias???
Mikäli et ole itsessäsi huomannut eroja muussakin kuin ulkoisessa olemuksessa, on kenties joku muu läheisistäsi huomannut.
Itsestäni tiedän, että olen taatusti erilainen kuin kymmenen vuotta sitten. Tiedän ja osaan paljon enemmän asioita kuin silloin. Enkä todellakaan kaipaa takaisin nuoruuteeni. Kaikki elämässäni tapahtuneet asiat ovat luoneet minusta sen mikä nyt olen. Haluan olla juuri tämän ikäinen.
Ajattelinpa alkaa eläkeläiseksi 58-vuotiaana ja nauttia niistä päivistä 58-vuotiaan vaimoni kanssa. Meillä saattaa silloin olla pieniä lapsiakin...siis lapsenlapsia!
Ja voin vakuuttaa etten 58-vuotiaana halua itselleni 35-vuotiasta vaimoa... monestakin eri syystä!
Mainittakoon niistä yksi: vaimoni saattaisi tuolloin olla vähän poikani vaimoa nuorempi!
Tietysti ihminen muuttuu... Mutta muuttuu miten? Ja millainen on ollut aiemmin? Kuka voi sanoa, ketkä ovat henkisesti ja minkä ikäisiä. 20-vuotiaalla voi olla näkemystä ja kokemusta, joka 40-vuotiaalta kotonaan äitinsä helmoissa pysytelleeltä saattaa puuttua.
Itse olen onnellinen mieheni kanssa hieman yli kahdenkymmenen vuoden ikäerosta huolimatta - tai juuri sen takia! Mielestäni mieheni on välillä paljon pennumpi kuin minä. Hän itsekin sanoo, että oli kolmikymppisenäkin vielä ihan lapsi. Minä taas olen aina viihtynyt ikäsitäni vanhempien kanssa, enkä pidä vuosien mittaamaa, syntymätodistuksesta nähtävää ikää läheskään niin tärkeänä kuin henkistä ikää. (Jota ei kukaan muu voi mitata kuin henkilöt itse!) Tavatessani mieheni ensimmäistä kertaa luulin häntä kolmikymppiseksi. Ja mitä sitten, kun ei ole?
Olemme molemmat aikuisia, eikä kenelläkään pitäisi olla mitään sanomista siltä kohden. Joku naurettava hyväksikäyttösuhteen oletus tuntuu kummalliseslta - eikö suhde voi olla tasapainossa jos on ikäeroa? Mieheni suku epäilee, että käytän häntä taloudellisesti hyväkseni, minun sukuni taas luulee, että hän käyttää minua seksuaalisesti hyväkseen. Miedän suhteemme kuitenkin perustuu yhteiselle työnjaolle ja vastuunjaolle.
Ja noihin lapsiasioihin vielä- en tiedä tulemmeko hankkimaan lapsia. Asiasta on puhuttu, mutta vielä ei olla päädytty mihinkään. Minä en ainakaan halua vielä lapsia, eikä miehenikään ole niitä erityisemmin halunnut - muutenhan niitä olisi jo! Mutta jos me haluamme lapsia - en ole huolissani siitä, kuinka vanha tai nuori heidän äitinsä tai isänsä on - olen huolissani siitä, että he ovat terveitä.
Ei ole mitään kaavaa, minkä mukaan elämä menisi varmuudella hyvin, eikä pitäisi sulkea mahdollisuuksia ulkopuolelle. Jos on rakkautta ja järkeä päässä, voi ikäero olla pelkästään hyväksi!
Kokenut 20-vuotias ei ole sama kuin kokenut 40-vuotias. Se, että onko 4-kymppinen elänyt ikänsä äitinsä helmoissa on pelkästään jonkinsortin ääripään esimerkki, eikä mikään kovin viisas vertaus tässä tapauksessa.
Halusitpa tai et, ikäero ei voi olla vaikuttamatta, eikä näkymättä. Tässäkin keskustelussa sen huomaa.
Keskiverto 2-kymppinen ei pysty olemaan tasavertaisessa suhteessa keskivertoon 4-kymppiseen. Ikäero ei ole paha asia, jos ikäero on tarpeeksi pieni.
Edellisessä kirjoituksessa oli todella järkeä!
Minulla ja rakkaallani on yli 20 vuotta ikäeroa ja rakastan häntä todella ja hän minua... Mieheni lapset ovat hieman minua vanhempia, mutta mikäs siinä... Tulemme ainakin hyvin toimeen, eikä he ole sanoneet, että se tuntuisi mitenkään omituiselta... Onhan isäkin nuorekas ja pysyy hyvässä vireessä, kun on kaunis ja nuori vaimo!
Tietenkään kukaan ihminen ei ole samanlainen kuin joku toinen. Ei kukaan 40-vuotias, eikä kukaan 20-vuotias. Eikä pidäkään olla. Jos arvomaailmat ja maailmankuva muutoin kohtaa (=henkinen ikä) ei fyysisellä iällä ole juurikaan väliä. Sillä ei siis ole VÄLIÄ, en sano, ettei se VAIKUTTAISI - ja varmasti vaikuttaakin. En vain ymmärrä miksi oletat, että se vaikuttaa ainoastaan negatiivisesti. Voihan nuori idealisti tarjota vanhalle filosofille uusia näkökulmia elämään. Ja molemmat viihtyvät. (Esimerkit ovat tietysti aina kärjistettyjä, näihin nyt on turha tarttua)
Niin kuin sinunkin ikäsi näkyy tässä keskustelussa - - lähinnä kaavoihin kangistuneisuutena. Eivät kaikki vanhemmat ihmiset ole niin nurkkakuntaisia, ettei heillä voisi olla nuorempia, ystäviä tai rakastettua. Ja sehän vain tuo rikkautta elämään. Erilaisuus.
Voihan myös vedota siihen, että historiassa on ollut pikemminkin tapana kuin poikkeuksena, että vanhat miehet naivat nuoremman naisen. He pystyvät paremmin turvaamaan naisen tulevaisuuden, naiset taas pystyvät paremmin turvaamaan jälkikasvun...
Saahan sitä toki olla kenen kanssa huvittaa, kunhan molemmat ovat vastuullisia aikuisia.
Kaavoihin kangistumisen kanssa ei ole mitään tekemistä sanomissani mielipiteissä.
Kangistumisesta sen enempää kaavoihin kuin muutenkaan et tiedä mitään, joten jätän sen omaan arvoonsa.
Toisaalta olen sitä mieltä, että niin hyvä asia kuin muutos onkin, ei kaikki muutos ole pelkästään hyvästä.
Tottakai ymmärrän kokeilut ja seikkailut itseään nuoremman tai vanhemman kanssa, se on suhteellisen vaaratonta. En kuitenkaan pysty kuvittelemaan itseäni onnelliseksi 23 vuotta vanhemman naisen seurassa, niin kuin tunnen tällä hetkellä oman ikäiseni kanssa. En myöskään pystyisi ikinä elämään tasavertaisena itseäni 23 vuotta nuoremman kanssa.
50-vuotisjuhlissani tuntisin varmasti oloni kiusalliseksi 73-vuotias daami rinnallani. Varmasti voisin nauttia juhlien jälkeen seikkailusta 27-vuotiaan naisen kanssa. Seikkailut vain loppuvat lyhyeen, kuten tietysti pitääkin.
Kaikissa asioissa, kuten tässäkin, poikkeus vahvistaa säännön. Näitä poikkeuksellisen nuorekkaita 60 vuotiaita jotka sopivat loistavasti 37 vuotiaan puolisoksi on olemassa melko vähän. Pahinta kai kuitenkin olisi ajatella itseään niin vanhaksi, että 37 vuotiaana tuntisi olevansa sopiva pari kuuskymppiselle!!!
Historiasta on turha hakea tähän asiaan helpotusta. Sieltä voimme yhtä hyvin löytää ns.hyviä huonoja esimerkkejä mistä tahansa asiasta.
Toki on päivänselvää että ystäviä pitää eri-ikäisistä ihmisistä itselleen saadakin, se on tottakai rikkautta. Erilaisuus on myöskin rikkaus, kuten sanoit, enkä sitä vastaan ole missään vaiheessa ollutkaan. Mutta jos erilaisuus tarkoittaa vain ja ainoastaan reilusti yli kahdenkymmenenvuoden ikäeroa en voi sitä ymmärtää.
Jos asiaa ajattelee lasten kannalta, näen sen edelleen peikkona. Lapsesta tulee nuori, nuoresta aikuinen ja kaikkeen tähän hän tarvitsee vanhemman (isän ja äidin) tukea ja ohjausta.
En jaksa uskoa, että 60-vuotiaan isän esimerkki ja neuvot voisivat olla kovin lähellä 18-kesäistä nuorukaista. 60-vuotias isoisä sitä vastoin voisi olla parhaassa tapauksessa loistava tuki ja turva omalla hienolla, "isoisällisellä" tavalla.
Samoilla - ikärasistisilla - perusteisilla voisin minäkin väittää, ettet sinä tiedä mitään nuoruudesta. Olet ehkä joskus ollut nuori, mutta koska et ole sitä nyt ja siitä on pitkän aikaa - eli olosuhteet ovat erilaiset - et tosiaan voi ymmärtää siitä mitään. En tosin edes yritä sellaista väittää.
Mielestäni on hieman vanhanaikaista ja kaavoihin kangistunutta ajatella, että kiusaantuminen eri-ikäisestä seurasta estäisi elämästä rakkaudellisessa parisuhteessa. Mielestäni se on itse asiassa järjetöntä. (Tai oikeastaan tunteetonta)
Sinun on kai mahdoton kuvitella tilannetta, koska et ole sellaiseen törmännyt. Et ole rakastunut niin paljon nuorempaan tai vanhempaan ihmiseen.
Voisin itsekin luulla, ettei suuri-ikäeroinen suhde toimi, ellen eläisi näin hienossa, toimivassa ja tasavertaisessa avoliitossa. Ja näkisi monien muidenkin elävän.
En missään nimessä hyväksy tuota lausuntoa, kuinka suhde nuoremman kanssa voisi toimia vain "seikkailuna" - pikaisena syrjähyppynä. Ehkä sinä ajattelet niin. On kuitenkin vaikea kuvitella, että kukaan todella rakastunut ja toista rakastava voisi hylätä tämän vain nuoruuden/vanhuuden vuoksi. Jos ei jotakin perustavanlaatuista sidettä - henkistä sielunkumppanuutta - olisi eihän hän olisi koskaan tuohon toiseen rakastunutkaan!
Erilaisuus ei tarkoita AINOASTAAN ikäeroa, mutta MYÖS sitä. Älä käy sekoittamaan asioita.
Lasten kannalta peikko saattaisi olla myös 25-vuotias heteropariskunta, joka ei oikein jaksaisi ottaa vastuuta lapsistaan. Minulla on ystäviä, joiden vanhemmat alkoivat olla (tai toinen heistä) kuusissakymmenissä, kun he olivat 12-vuotiaita. En koskaan nähnyt asiassa mitään kummallista, eivätkä hekään. On myös vanhempia, joille "iltatähtenä" syntyy lapsi vasta todella myöhään. (vaikkapa neljän muun lapsen jälkeen) Joskus pelkästään sisarusten ikäero saattaa olla milteinpä 20-vuotta... Onko se sitten väärin ja kärsivätkö he kovin elämästään? Enpä usko.
Että sellaista.
Väitän edelleen, että normaali keskivertoinen kaksvitonen ei ole hedelmällisessä suhteessa normaalin keskivertoisen viiskymppisen kanssa, halusit tai et.
Kypsyys vanhemmuuteen on kokonaas sivuseikka tässä asiassa. Yhtä hyvin voisit väittää, että joku kakskymppinen käyttäytyy paremmin kuin joku viiskymppinen. Sekin nimittäin pitäisi paikkansa vaikkei tähän asiaan liitykään.
Tunnustan sen että olen vanhempi kuin kaksikymppinen, ja tunnustan senkin etten todellakaan ole ja tunne olevani kuuskymppinen, vielä pitkään aikaan.
Se, että joku pariskunta on saanut vaikka neljän lapsen jälkeen iltatähden ei liity keskustelun aiheeseen. Eikö aiheena pitänyt olla karkeasti eri-ikäiset parit?
Itsehän otit esiin lapset ja heidän vaikeutensa yhteisössä toimeentulemiseen, jos vanhemmat ovat vanhempia kuin tietty totuttu (n.25-35). Esitin vain, ettei vanhempien korkealla iällä/suurella ikäerolla ole lasten kehitykseen huonoa vaikutusta, tai heidän lasten kasvattamisen jaksamiseensa. Eivät lapset itse kärsi perheensä erilaisuudesta, jos heille annetaan lämpöä ja rakkautta ja selitetään miksi muiden äidit ja isät eivät ole niin eri-ikäisiä kuin heidän. Lapset ovat helposti adaptoituvia ja niin pitäisi olla myös grand old men:ien. Ainakin jos he aikovat kasvattaa lapsia.
Voit olla mitä mieltä tahansa - ehkä suhteen hedelmällisyys-käsitys on sinulle kovin erilainen. Minun ja mieheni suhde on paras, mitä kumpikaan meistä on ehtinyt kokea. Annnamme toisillemme vastakaikua niin älyllisesti kuin tunteellisestikin. Saamme paljon irti toisistamme ja avaamme ajatuksiimme uusia ovia.
Tai sitten kumpikaan meistä ei ole se, mistä puhut keskivertona - ja kai suhteemme kuuluukin suhteiden vähemmistöön. Yhtä hyvin voi kuitenkin epäonnistua samanikäisten suhde kuin eri ikäistenkin. Eri ikäisillä syy suhteen epäonnistumiseen vain joskus laitetaan iän piikkiin, vaikka vika olisi ihan muualla.
Pysyttele sinä vain ikäisissäsi, mutta älä sitten ihmettele ja tuomitse, jos joku ystäväsi löytää elämänkumppaninsa jostakusta nuoremmasta. Tai kuka tahansa. Ei se ole sinulta pois.
"Yhtä hyvin voi kuitenkin epäonnistua samanikäisten suhde kuin eri ikäistenkin. Eri ikäisillä syy suhteen epäonnistumiseen vain joskus laitetaan iän piikkiin, vaikka vika olisi ihan muualla." Tässä mielestäni ERITTÄIN viisas lause! Ei ongelmista automaattisesti voi syyttää ikää, joskin joissain tilanteissa se saattaa muodostua ongelmaksi, mutta saattaa ongelmaksi muodostua myös erilainen ihonväri, kulttuuri, luonne tai vaikka pituus. Fiksuja ajatuksia Piillä =) Ja kaikkea hyvää myös keskustelun alkuperäiselle pariskunnalle! T: Keskustelua seurannut nuori nainen
"Yhtä hyvin voi kuitenkin epäonnistua saman ikäisten suhde kuin eri ikäisten.
Olipa naurettava toteamus tosiaan. Mitenkään sen kummemmin viisastelematta voisi nerokkaasti todeta, että puolet avioliitoista päätyy eroon. Nyt voi sitten joku homopari kirjoittaa tänne ja sanoa, että eipäs pääty homoavioliitot. Nyt menee nämä kommentit sen verran asian viereen että huh-huh!
Viisasta on myös todeta, ettei automaattisesti voi syyttää ikää jos suhde epäonnistuu. No, kerro nyt sitten mitä asiaa voisi automaattisesti syyttää jos suhde epäonnistuu.
Niinpä niin, ei mitään. Hyvä jos tajusit!
Ihonväri ja kulttuuri ovat loistavia esimerkkejä siitä, mistä ikävän usein ongelmat alkaa. Olisi naiivia ajatella, ettei ikä ole yhtä hyvä syy. Jos ikä ei olisi usein ongelma, niin miksi me sitten asiasta edes puhutaan. Onhan se ongelma, jos suku tai ystävät kummeksuvat asiaa. Se onko se muitten asia on kokonaan toinen juttu. Ongelma on kuitenkin selvästi olemassa, ja wicked sellainen.
Ikäero on usein ongelma kaikkien muiden kuin kyseisen parin mielestä, siksi siitä täälläkin kovin laajasti on keskusteltu ellet ole huomannut... Ja mielestäni olet tehokkaasti antanut ymmärtää että ikäero on kaiken pahan alku ja juuri & syy suhteen epäonnistumisessa. Olen pahoillani jos olen sinulle ongelma, tuskin kuitenkaan olen kaikille sellainen..? =)
Taas loistavaa aivotyöskentelyä! Eihän alkoholistikaan itse tunnista (tunnusta) ongelmaansa.
Jos olet saanut sanoistani käsityksen, että vain ikäero on kaiken pahan alku ja juuri olet täysin väärässä. Olen sanonut sen olevan mielestäni melkoinen riski ja kieltämättä myös ongelma, mutta en missään vaiheessa ole sanonut sen olevan ainoa.
Kukahan se viisas olikaan, joka osasi nostaa rinnalle esim. kulttuurierot. Siinäkin on oiva syy isoille ongelmille. Eikä se ole vain mielipiteeni, se on valitettavasti faktaa.
Aikamoinen klisee on sellainen väite, että kyllähän niitä samanväristen, saman kulttuurin ja kotimaan sekä samassa iässä olevien keskenkin tulee ongelmia. Sen pitäisi olla kaikille selvä.
Sinä tai sinun ongelmasi....eivät aiheuta päänsärkyä, ainakaan minulle!
Jos ikäero on mielestäsi ongelma siinä missä mikä tahansa, miksi yleensä puhumme koko asiasta? Tottakai ikäero saattaa olla iso ongelma. Täällähän on kuitenkin juuri selvinnyt, että osalla se ei ole sitä ollut! Eikö sinunkin pitäisi olla vain iloinen meidän onnellisten puolesta, eikä tyrkyttää meille ongelmia, joita meillä ei ole!
On aika asiatonta verrata eri-ikäsiten rakkautta alkoholismiin. Myöntänet itsekin, ettei näillä asioilla ole tekemistä toistensa kanssa, paitsi erittäin kärjistetyssä, huonossa, tuomitsevassa ja typerässä esimerkissä. Ei ole sairaus rakastaa jotakuta, joka on järjissään, aikuinen ja rakastaa takaisin.
Mielestäni tämä: " - -kyllähän niitä samanväristen, saman kulttuurin ja kotimaan sekä samassa iässä olevien keskenkin tulee ongelmia." on yhtä vähän klisee kuin nuo sinun faktasi (kulttuurieroista). Ongelmiahan ihmisten välisistä suhteista löytyy, voi yllätys! Mutta ovatko nuo ongelmat suhteen kannalta fataaleja - se on toinen juttu.
Jos kannattaisit kaikista enintä mahdollisinta samankaltaisuutta, kannattaisit tietysti homo- ja lesbosuhteita kaikista parhaina suhteina. Niitä et kuitenkaan kannata, joten oletko nyt sitten johdonmukainen omissa ajatuksissasi?
Ehkä keskustelemme siksi, että eräs "Onnellinen..." avasi aiheesta keskustelun, vai kuinka?
Jos vertaukseni alkoholismiin ei "kolahtanut" olen pahoillani. En aio selittää mitä sillä tarkoitin, siis joko ymmärsit tai et!
Hyvä huomio oli mielestäni se kun sanoit, että "ei ole sairaus rakastaa jotakuta, joka on järjissään, aikuinen ja rakastaa takaisin".
Juuri sana "aikuinen" herätti huomioni. Itse tunnen olevani sen ikäinen aikuinen kuin olen, enkä näin ollen tunne missään nimessä itseäni kuuluvaksi kaksikymppisten maailmaan. Senkin olen sanonut aiemmin. Yhtä lailla tunnen olevani vasta sen verran aikuinen etten vielä missään nimessä vielä kuulu lähes kuusikymppisten maailmaan. Tunnen oloni kotoisaksi ikäisteni, siis kaltaistenikin, joukossa.
Yli kahdenkymmenen vuoden ikäero on raju ja mielestäni niin iso ikäero on useimmiten erottava, ei yhteenliittävä, tekijä. Se on mielipiteeni, miellytti se sitten sinua tai ei.
Kommentti homo- ja lesbosuhteista jääköön sille kuuluvaan arvoonsa. Johdonmukaisuuteni näkyy varmasti viesteissäni, jos ymmärtää lukemansa. Olen toki sanonut, että poikkeus vahvistaa säännön. Ilmeisesti olisi pitänyt kirjoittaa sana "poikkeus" isolla kirjaimella, olisitko ymmärtänyt?
Edellisessä viestissäsi esitit vain niin relativistisen tyhjentävän kommentin, että ihmettelin, miksi sellaisella asenteella vaivautuisi lainkaan osallistumaan keskusteluun.
Loppujen lopuksi me olemme samaa mieltä siitä, että useimmiten suuri ikäero on erottava tekijä. Omassa elämässämme vain on juuri tuo poikkeuksen ja säännön ero. Sinä elät "säännönmukaisesti" ja minä olen se poikkeus. Tässä keskustelussa tosin, ehkä otsikon aiheuttaman valikoinnin takia, olen edustanut enemmänkin sääntöä kuin poikkeusta.
Aikuisuudesta puhuttaessa: minä ainakin koen olevani aikuinen. Olen vastuullinen teoistani ja sanoistani ja elämistä, joita kosketan. Niin on myös mieheni. Periaatteessa meidän suhdettamme ei siis pitäisi ikäero-eron uhata. Kun on aikuinen, on aikuinen. Ei aikuisuudessa ole eri vaiheita. Vain aikuisuusajassa voi olla.
Hauskaa ja mielestäni jotain paljastavaakin (vaikkakin tällaiset testit ovatkin lähinnä hauskanpitoa, eivät mitään oraakkeleita) on, että mieheni ja minä saimme nettitestistä "paljasta henkinen ikäsi" henkiseksi iäksi saman 25 vuotta.
Elän toivossa itsekin... Ettei tarvitsisi aina käydä tulista debattia puolustaakseen suhdetta, joka ei mielestäni oikeastaan puolustelua kaipaa. Ihmiset vain automaattisesti olettavat, että on kyseessä hyväksikäyttösuhde, eivätkä voi sitä siksi hyväksyä.
Useimmat ajattelevat kai niin kuin tämä Grand old mankin: voihan sitä seikkailla nuoremman kanssa, mutta ei elää.
Me ainakin olemme mieheni kanssa vakavassa suhteessa ja erittäin onnellisia. Ehkä ihmiset vielä oppivat olemaan tuomitsematta, kun huomaavat, kuinka suhteemme kehittyy ja pysyy.
Ja vanhenenhan minäkin tässä koko ajan... Heh.
Onnea vaan teillekin!
pedofiilit ne vaan sanoo että vaikuttaa ikäistään vanhemmalta ja muuta mukavaa! tosin tossa sun tapauksessa nyt o erijuttu, mut silti..en mä ainakaan vois rakastua 40 vee naiseen. pitää ottaa sitte 40 veenä joku parikymppinen minunki