Suomen kommunismin historia on monivaiheinen ja merkittävä osa Suomen poliittista maisemaa, etenkin 1900-luvulla.
Perustaminen ja alkuvaiheet
Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) perustettiin elokuussa 1918 Venäjällä, pian Suomen sisällissodan jälkeen. Sen perustajina olivat Suomen työväenvallankumouksen johtohahmot, jotka olivat paenneet valkoista terroria Neuvosto-Venäjälle. Merkittäviä nimiä olivat muun muassa O.W. Kuusinen, Yrjö Sirola, Kullervo Manner ja Edvard Gylling. SKP syntyi vanhan työväenpuolueen kokemuksista ja sisällissodan opetuksista. Alkuperäisenä tavoitteena oli työväenluokan ja muiden alistettujen etujen puolustaminen, ja puolue nojasi Marxin, Engelsin ja Leninin tieteellisen sosialismin teoriaan.
SKP joutui aluksi toimimaan maanalaissa, sillä se oli kielletty Suomessa vuoteen 1944 saakka. Monet kommunistit joutuivat mielipiteidensä vuoksi vankilaan tai jopa kuolemaan. Tämä vaino jatkui aina 1930-luvun lopulle asti, jolloin kommunistilait estivät kommunistien valitsemisen eduskuntaan ja kunnallisiin luottamustehtäviin.
Toisen maailmansodan jälkeen ja poliittinen vaikutus
Toisen maailmansodan jälkeen SKP laillistettiin vuonna 1944, ja siitä kasvoi kymmenien tuhansien jäsenten vaikutusvaltainen järjestö. Kommunistit nousivat merkittävään asemaan Suomen politiikassa, ja puolue osallistui useisiin hallituksiin sodanjälkeisinä vuosikymmeninä. Tässä vaiheessa perustettiin myös Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL), joka toimi SKP:n julkisena rintamana ja keräsi laajempaa kannatusta.
SKP:n ja SKDL:n vaikutus näkyi erityisesti työväenliikkeen taistelussa sosiaaliturvan, julkisten palveluiden ja ympäristönsuojelun puolesta. Kommunistit pyrkivät parantamaan työläisten elintasoa ja vastustivat suuromistajien pyrkimyksiä alentaa kansan elintasoa. Valtiollisella tasolla puolue vastusti kansalaisten perustuslaillisten oikeuksien rajoittamista ja pyrki laajentamaan niitä, esimerkiksi alentamalla äänioikeusikärajaa ja turvaamalla lakko-oikeuden.
Sisäiset jännitteet ja hajoaminen
1960-luvulla SKP:n sisällä syntyi jännitteitä niin sanottujen revisionistien ja taistolaisten välillä. Revisionistit olivat valmiita arvioimaan uudelleen marxilais-leninististä ajattelua, kun taas taistolaisia, jotka saattoivat kannattajiensa suusta kuulostaa enemmän stalinisteilta, pidettiin vanhoillisempana siipenä, joka oli tiukemmin Neuvostoliiton linjalla. Nämä sisäiset kiistat heikensivät puolueen yhtenäisyyttä ja vaikutusvaltaa.
Neuvostoliiton hajoaminen 1990-luvun alussa oli merkittävä isku suomalaiselle kommunismille. SKP ja SKDL olivat tulleet tiensä päähän, ja Suomen poliittisen kentän vasen laita hajaantui. SKP:n toiminta nykymuodossaan alkoi 1990-luvun puolivälissä, kun puolue alkoi rakentaa uutta rekisteröityä puoluetta poistettuaan nimestään jälkiliitteen.
Merkittäviä kommunistijohtajia Suomessa
Suomen kommunistisessa liikkeessä on ollut useita merkittäviä johtohahmoja vuosikymmenten varrella. Alla joitakin esimerkkejä SKP:n puheenjohtajista ja pääsihteereistä:
Yrjö Sirola (puheenjohtaja 1918–1920)
Kullervo Manner (puheenjohtaja 1920–1930, pääsihteeri 1930–1934)
Aimo Aaltonen (puheenjohtaja 1944–1945, 1948–1966)
Aarne Saarinen (puheenjohtaja 1966–1982)
Ville Pessi (pääsihteeri 1944–1969)
Arvo Aalto (pääsihteeri 1969–1977, 1981–1984, puheenjohtaja 1984–1988)
Taisto Sinisalo (varapuheenjohtaja 1970–1982, taistolaisen siiven johtohahmo)
Nämä henkilöt olivat keskeisiä suomalaisen kommunistisen liikkeen linjausten ja toiminnan muokkaamisessa eri aikakausina.
Vaikka kommunismin suora poliittinen vaikutus Suomessa on nykyään vähäisempi, sen historia ja perintö näkyvät edelleen osana Suomen työväenliikkeen ja yhteiskunnallisen kehityksen tarinaa.
Perustaminen ja alkuvaiheet
Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) perustettiin elokuussa 1918 Venäjällä, pian Suomen sisällissodan jälkeen. Sen perustajina olivat Suomen työväenvallankumouksen johtohahmot, jotka olivat paenneet valkoista terroria Neuvosto-Venäjälle. Merkittäviä nimiä olivat muun muassa O.W. Kuusinen, Yrjö Sirola, Kullervo Manner ja Edvard Gylling. SKP syntyi vanhan työväenpuolueen kokemuksista ja sisällissodan opetuksista. Alkuperäisenä tavoitteena oli työväenluokan ja muiden alistettujen etujen puolustaminen, ja puolue nojasi Marxin, Engelsin ja Leninin tieteellisen sosialismin teoriaan.
SKP joutui aluksi toimimaan maanalaissa, sillä se oli kielletty Suomessa vuoteen 1944 saakka. Monet kommunistit joutuivat mielipiteidensä vuoksi vankilaan tai jopa kuolemaan. Tämä vaino jatkui aina 1930-luvun lopulle asti, jolloin kommunistilait estivät kommunistien valitsemisen eduskuntaan ja kunnallisiin luottamustehtäviin.
Toisen maailmansodan jälkeen ja poliittinen vaikutus
Toisen maailmansodan jälkeen SKP laillistettiin vuonna 1944, ja siitä kasvoi kymmenien tuhansien jäsenten vaikutusvaltainen järjestö. Kommunistit nousivat merkittävään asemaan Suomen politiikassa, ja puolue osallistui useisiin hallituksiin sodanjälkeisinä vuosikymmeninä. Tässä vaiheessa perustettiin myös Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL), joka toimi SKP:n julkisena rintamana ja keräsi laajempaa kannatusta.
SKP:n ja SKDL:n vaikutus näkyi erityisesti työväenliikkeen taistelussa sosiaaliturvan, julkisten palveluiden ja ympäristönsuojelun puolesta. Kommunistit pyrkivät parantamaan työläisten elintasoa ja vastustivat suuromistajien pyrkimyksiä alentaa kansan elintasoa. Valtiollisella tasolla puolue vastusti kansalaisten perustuslaillisten oikeuksien rajoittamista ja pyrki laajentamaan niitä, esimerkiksi alentamalla äänioikeusikärajaa ja turvaamalla lakko-oikeuden.
Sisäiset jännitteet ja hajoaminen
1960-luvulla SKP:n sisällä syntyi jännitteitä niin sanottujen revisionistien ja taistolaisten välillä. Revisionistit olivat valmiita arvioimaan uudelleen marxilais-leninististä ajattelua, kun taas taistolaisia, jotka saattoivat kannattajiensa suusta kuulostaa enemmän stalinisteilta, pidettiin vanhoillisempana siipenä, joka oli tiukemmin Neuvostoliiton linjalla. Nämä sisäiset kiistat heikensivät puolueen yhtenäisyyttä ja vaikutusvaltaa.
Neuvostoliiton hajoaminen 1990-luvun alussa oli merkittävä isku suomalaiselle kommunismille. SKP ja SKDL olivat tulleet tiensä päähän, ja Suomen poliittisen kentän vasen laita hajaantui. SKP:n toiminta nykymuodossaan alkoi 1990-luvun puolivälissä, kun puolue alkoi rakentaa uutta rekisteröityä puoluetta poistettuaan nimestään jälkiliitteen.
Merkittäviä kommunistijohtajia Suomessa
Suomen kommunistisessa liikkeessä on ollut useita merkittäviä johtohahmoja vuosikymmenten varrella. Alla joitakin esimerkkejä SKP:n puheenjohtajista ja pääsihteereistä:
Yrjö Sirola (puheenjohtaja 1918–1920)
Kullervo Manner (puheenjohtaja 1920–1930, pääsihteeri 1930–1934)
Aimo Aaltonen (puheenjohtaja 1944–1945, 1948–1966)
Aarne Saarinen (puheenjohtaja 1966–1982)
Ville Pessi (pääsihteeri 1944–1969)
Arvo Aalto (pääsihteeri 1969–1977, 1981–1984, puheenjohtaja 1984–1988)
Taisto Sinisalo (varapuheenjohtaja 1970–1982, taistolaisen siiven johtohahmo)
Nämä henkilöt olivat keskeisiä suomalaisen kommunistisen liikkeen linjausten ja toiminnan muokkaamisessa eri aikakausina.
Vaikka kommunismin suora poliittinen vaikutus Suomessa on nykyään vähäisempi, sen historia ja perintö näkyvät edelleen osana Suomen työväenliikkeen ja yhteiskunnallisen kehityksen tarinaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Dunja:
Kuusisen klubi aiheutti närää, kun saivat rypeä ryöstetyn Suomen Pankin
rikkauksissa. Pitää muistaa myös Rahjan veljekset, jotka olivst häikäilemättömiä
rikollisia.
Pois kommunismin saasta Suomesta
Neuvostoliitto ( Venäjä!) hylkäsi kommunismin ja siirtyi führer Putlerin myötä natsidiktatuuriin.
Heil Putler! siellä nyt karjutaan.
Joo, kattava kirjoitus.
Hyvä aloitus
Kommunismi syntyy ahneudesta, eriarvoisuudesta ja mielivallasta. Se ei kuitenkaan korjaa mitään. Ennen kommunismia olisi syytä ymmärtää mitä yhteiskunta tarkoittaa. Ei suomessa ole koskaan ollut kommunismia, mutta on tarvittu useita kertoja kansanliike korjaamaan yhteikuntaa. Olisimme varmaan osa Venäjää jos emme olisi luoneet tasa-arvoista yhteiskuntaa, yksilönvapautta ja hyvää hallintoa.
Äärioikeisto on kommunismia. Hehän haluavat kaiken ja estävät toisinajattelun.
Juuret näkyvissä täälläkin.
AI on hyvä renki, mutta huono isäntä. Nyt se jätti huomioimatta, että kommunismin varsinainen alku oli Länsi-Euroopassa:
"Kommunistisen puolueen manifesti (saks. Manifest der kommunistischen Partei; tunnettu yleisesti nimellä Kommunistinen manifesti) on Karl Marxin ja Friedrich Engelsin kuuluisin kirjoitus, joka julkaistiin vuonna 1848.[1] He kirjoittivat sen Brysselissä Kommunistien liiton julistukseksi, ja se julkaistiin ensi kerran helmikuussa 1848 saksankielisenä Lontoossa, Britanniassa."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kommunistinen_manifesti
"Erfurtin ohjelma on Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen vuonna 1891 Erfurtissa käyttöönsä hyväksymä puolueohjelma. Ohjelman kirjoitti Karl Kautsky apunaan ohjelmakomitea, johon kuului muun muassa Eduard Bernstein. Tavoitteena oli luoda ”Sosialidemokraattinen katekismus” ja tapahtuneen historian valossa teoksesta sellainen syntyikin."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Erfurtin_ohjelma
"Forssan ohjelma on Suomen Työväenpuolueen, sittemmin Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen puolueohjelma, joka oli voimassa 49 vuotta eli vuosina 1903–1952. Se hyväksyttiin Forssassa 17.–20.8.1903 järjestetyssä puoluekokouksessa."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Forssan_ohjelma
Venäjällä bolsevikit kaappasivat vallan 1917 marraskuussa. Sitä ennen Venäjä ei ollut mikään kommunistisen aatteen edelläkävijävaltio saati esikuva. Ennen vuotta 1917 vasemmistolaisen ajattelun esikuvat Suomessa olivat pikemmin läntistä kuin itäistä alkuperää.
Kun mennään aikamme viimeisimpiin "kommunistisiin valtioihin": Kiina, Vietnam, Pohjois-Korea, on yhä silmiinpistävämpää, kuinka Marxin ja Engelsin kuvat siellä suorastaan alleviivaavat aatteen läntistä alkuperää.
https://www.hs.fi/maailma/art-2000006017269.html