Puuttinistit yltyy isämaan petturit asialla

Myös keskusta ja Sdp kritisoivat prosessia, jolla puolustusmenojen nostosta on päätetty. Asiasta uutisoi Suomen Kuvalehti.

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen sanoi SK:lle, että puolue olisi toivonut parlamentaarista kannanmuodostusta puolustusmenojen nostamisesta.

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen kuvaili prosessia ”toistaiseksi aika köykäiseksi”. Hän olisi toivonut neuvotteluja puolueiden välillä.
31334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

kesksusta maalaiset sex töihin tai karkoitetaan siperiaa keskusta ja sdp nazi käsi ylhäällä puuttin on ihana sdp,,isämaan petturit

Äänestä
  • Olipa melkosem sekavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Olipa melkosem sekavaa.

    Lindtmanin nuoruuskuva ja Näkkäläjärven kissantappo otsikoissa Britanniassa – ”Hänen päällään ei ole muuta kuin kommandopipo ja tonttuhattu”
    Brittilehdet kirjoittavat, että SDP:n kohut eivät loppuneet Sanna Marinin kauden päätyttyä. The Timesin mukaan Mikkel Näkkäläjärvi ”yritti kääntää levottoman menneisyytensä hyveeksi”.

    Antti Lindtman, Mikkel Näkkäläjärvi.

    Avaa kuvien katselu
    Mikkel Näkkäläjärvi (vasemmalla) ja Antti Lindtman SDP:n puoluekokouksessa Jyväskylässä 2. syyskuuta. Kuva: Silja Viitala / Yle
    Kirsi Crowley
    5.9.2023 13:40
    LONTOO Brittilehdet ovat otsikoineet SDP:n uuden puoluejohdon natsitervehdys- ja kissantappokohusta.

    Konservatiivinen The Daily Telegraph julkaisi puoluejohtaja Antti Lindtmanin kaveriporukan natsitervehdyskuvan näyttävästi verkkosovelluksensa ulkomaanuutisten pääkuvana.

    ”Nakunatsit ja kissantappo piinaavat Sanna Marinin seuraajaa”, Daily Telegraph otsikoi.

    Kuvakaappaus The Daily Telegraph -lehden nettisivuilta. Englanninkielisessä otsikossa lukee ”Nakunatsit ja kissantappo piinaavat Sanna Marinin seuraajaa”.

    Avaa kuvien katselu
    Kuvakaappaus The Daily Telegraphin nettisivuilta. Otsikossa lukee ”Nakunatsit ja kissantappo piinaavat Sanna Marinin seuraajaa”. Kuva: Kuvakaappaus/The Daily Telegraph
    Keskustaoikeistolainen The Times löytää jatkumon Sanna Marinin pääministerikaudelta.

    Se kirjoittaa, että Marinin riehakkaiden öiden saaman julkisuuden jälkeen hänen seuraajansa SDP:n puheenjohtajana ”joutuu nyt kilvoittelemaan vanhan valokuvan takia, jossa hän on melkein alastomien miesten seurassa ja joista kaksi tekee natsitervehdyksen”.

    – Hän poseeraa leikkiaseen kanssa. Hänen päällään ei ole muuta kuin kommandopipo ja tonttuhattu, jonka päässä on kulkunen, The Times kirjoittaa.

    Lehti taustoittaa, että kuva on kouluvuosilta parinkymmenen vuoden takaa ja Lindtmanin mukaan otettu koulun elokuvakerhossa.

    Times ja Telegraph kuuluvat Britannian vaikutusvaltaisimpiin sanomalehtiin.

    Telegraph muistuttaa, että perussuomalaisten Vilhelm Junnila erosi valtiovarainministerin tehtävästä natsitermien ja Hitler-tervehdykseen viittaavan numeron 88 käytön takia. Lehti ei kuitenkaan vertaa Lindtmanin ja Junnilan tapauksia.

    Lehdet siteeraavat Lindtmanin suomalaismedialle antamia lausuntoja siitä, että hän ei kannata natsismia.

    – En ole erityisen ylpeä kuvista, Times siteeraa Lindtmanin sanoja Ilta-Sanomissa.

    ”Yritti kääntää levottoman menneisyyden hyveeksi”
    Myös SDP:n puoluesihteeriksi valitun Mikkel Näkkäläjärven kissantappo uutisoidaan molemmissa lehdissä. Telegraph kirjoittaa, että tätä on arvosteltu eläinrääkkäyksestä. Times kuvaa kysymyksiä puoluesihteerin valinnasta kiusalliseksi SDP:lle.

    – Mikkel Näkkäläjärvi, 33, tuomittiin aiemmin naapurinsa kissan lyömisestä kuoliaaksi lapiolla kesäloman aikana vuonna 2006. Hän ei paljastanut rikostaan puolueelle, ennen kuin sanomalehti paljasti sen vuoden 2019 EU-vaalikampanjan aikana, Times kuvaa.

    Timesin mukaan SDP:n puoluekokouksessa pitämässään puheessa Näkkäläjärvi ”yritti kääntää levottoman menneisyytensä hyveeksi” sanoen, että Suomessa kaikkien pitäisi pystyä myös epäonnistumaan ja yrittämään uudestaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Tuo Näkkäläjärvi poltti kissanpentuja nuotiossa!!
    Psykopaattihan tuo on!

    Äänestä

Töhrinnän tekijäksi . maalia puolustusministeriön sisäänkäynnin päälle. Poliisi kertoi lauantaina STT:lle, että vartija olisi nähnyt kaksi henkilöä poistumassa paikalta, miehen sekä naisepuolustusministeriötä osallisena palestiinalaisten kansanmurhaan israelilaisten aseyritysten kanssa tehtävän yhteistyön vuoksi.

Asiaa tutkitaan törkeänä vahingontekona.

keskusta sdp.

Äänestä

“Olemme samaa joukkuetta” – USA ylistää nyt Eurooppaa

KAIKKI MUUT PAITSI SDP KESKUSTA VIHREET YLISTÄÄ VENÄJÄÄ JA VASTUSTAA SUOMEA

SDP ,KESKUSTA ,VIHREET YLISTÄÄ VENÄJÄÄ MENOSSA VENÄJÄLLE. ISÄN MAAN PETTURIT SAATANA.

Äänestä
  • Oikeisto on myymässä Suomea milloin minnekkin, vain vasemmisto rakentaa Suomea suomalaisille.

    Äänestä

Viime viikkojen aikana niin Trump itse kuin useat muutkin yhdysvaltalaiset päättäjät ovat julkisesti kehuneet Eurooppaa, usein eurooppalaisten kollegoidensa yllätykseksi. Jopa varapresidentti J. D. Vance, joka on aikaisemmin moittinut Euroopan maita muun muassa sananvapauden rajoittamisesta ja liiasta turvautumisesta Yhdysvaltojen tukeen, on esiintynyt sovittelevammin. Toukokuussa Vance totesi Yhdysvaltojen ja Euroopan olevan ”samaa joukkuetta”. Puolustusministeri Pete Hegseth taas kehotti viime viikolla Yhdysvaltojen aasialaisia liittolaisia ottamaan mallia Euroopasta puolustusmenojen kasvattamisessa.

Learn more
Trumpin ja Saksan uuden liittokanslerin Friedrich Merzin tapaaminen aikaisemmin kesäkuussa onnistui myös hyvin, WSJ:lle arvioidaan.

Eurooppalaiset lähteet kommentoivat transatlanttista suhdetta varovaisesti ja vähäsanaisesti, lehti toteaa. EU-komission tiedottajan mukaan Eurooppa vaalii ”historiallisesti hyvää” suhdettaan Yhdysvaltoihin, ja työn jäljet näkyvät nyt myönteisellä tavalla.

Äänestä
  • SINÄHÄN SEN TIEDÄT KUN ITEKKI OOT AHAHHEEH

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    SINÄHÄN SEN TIEDÄT KUN ITEKKI OOT AHAHHEEH

    Unohditko ottaa lääkkeesi?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Unohditko ottaa lääkkeesi?

    en tarvitse sinä tarvit ahaheheh

    Äänestä

Poliisi harkitsee Elokapinan liittämistä samaan joukkoon kuin uusnatsit ja liivijengit: Näin oikeusoppineet arvioivat
Verkkouutisten mukaan Poliisihallitus harkitsee Elokapinan lakkauttamiseen liittyvän kanteen nostamista. Elokapinalla ja Suomessa aiemmin lakkautetuilla järjestöillä on yksi keskeinen ero, rikosoikeuden professori huomauttaa.

Äänestä

sddd

Äänestä

fff

Äänestä

ddd

Äänestä

elokapina hamas terroristeja sdp.kerwskusta ja vihreet mukana

Äänestä

ddd

Äänestä

fff

Äänestä

Antti Lindtman kehuu Sanna Marinin Hornet-puheita ja toimintaa:

Äänestä

ddd

Äänestä

En koskann ole ymmärtänyt miksi joku kehuu Marinia. Marin oli viemässä Suomea tuhoon, onneksi SUOMEN kansa ymmärsi että ei demareita voi äänestää pääministeripuolueeksi. Nämä tyttösen oli todella naurettava porukka. Kukaan näistä ei ole enään eduskunnassa, ymmärsivät lähteä kun ei taidot riittäneet. Se oli Suomen pelstus.

Äänestä

rrr

Äänestä

cbbvc

Äänestä

Jokainen järkeä omaava puolue ymmärtää, että esim. sotemenot ovat paljon tärkeämpiä kuin kenraalikunnan lelut, joilla he voivat leikkiä sotaa. Paljon tärkeämpää on myös koulutus jos maa aikoo jotenkin pärjätä tulevaisuudessa. Nämä valtavat menot, joita perustellaan "turvallisuudella" tulisi avata rehellisesti kansalaisille ja myös niistä pitää voida tehdä säästöjä ja leikkauksia. Historia osoittaa, että minkään sotaan ylenpalttisesti panostaneen valtion kulku ei ole ollut menestystarina, usein täysin päin vastoin.

Äänestä
  • Kokoomuksen slogan oli aikaisemmin koti, uskonto, isänmaa. Nykyään se on sota, aseet ja propaganda.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kokoomuksen slogan oli aikaisemmin koti, uskonto, isänmaa. Nykyään se on sota, aseet ja propaganda.

    Paremminkin "Veronmaksajien rahat pois Suomesta, Ukrainaan, Natolle ja EU:lle". En voi ymmärtää, miten alas nyky-kokoomus onkaan vajonnut.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Paremminkin "Veronmaksajien rahat pois Suomesta, Ukrainaan, Natolle ja EU:lle". En voi ymmärtää, miten alas nyky-kokoomus onkaan vajonnut.

    Minun ehdotukseni Kokoomuksen sloganiksi: Köyhät kyykkyyn, vanhukset vaivaistaloon ja Suomen varallisuus EU-oligarkeille!

    Äänestä

hgghgh

Äänestä

bnvb

Äänestä

asd

Äänestä

dfdf

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Myös keskusta ja Sdp kritisoivat prosessia, jolla puolustusmenojen nostosta on päätetty. Asiasta uutisoi Suomen Kuvalehti.

Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen sanoi SK:lle, että puolue olisi toivonut parlamentaarista kannanmuodostusta puolustusmenojen nostamisesta.

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen kuvaili prosessia ”toistaiseksi aika köykäiseksi”. Hän olisi toivonut neuvotteluja puolueiden välillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu