Yritin tässä tutkia sellaista asiaa

että mikä maailman uskonnoista on eniten kehityksenkelkasta pudonnut uskonto?
Vanhin on mielestäni juutalaisuus, jos luonnonuskontoja ei lasketa mukaan, ja toiseksi vanhin on kristinusko mutta silti tuntuu siltä, että islam on kaikkein taantunein ja alkeellisin uskonto mitä maailma on koskaan nähnyt.

Vaan eipä silti, ei kukaan sivistynyt ihminen usko mihinkään yliluonnolliseen. Heitä ohjaa tiede ja matematiikka.
12171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ja mitä yritit tuolla kertoa?
Sen loogisen asian että kun Israel ja USA säännöllisesti pommittavat ja eri tavoin tuhoavat jokaisen islamilaisen maan perään niin sinä persu hihhuloit että voi juku kun siellä on primitiivistä eikä yhtään kehitystä.
Kysy itseltäsi miksi Afrikan maat ovat kärsineet vuosikymmenestä toiseen äärimmäistä köyhyyttä vaikka ovat luonnonvaroiltaan erittäin rikkaita.
Niin. Mieti sitä.

Äänestä
  • Afrikan köyhyys johtuu alhaisesta älykkyydestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Afrikan köyhyys johtuu alhaisesta älykkyydestä.

    Ja alhainen älykkyyskö ei muka johdu ympäristötekijöistä, heikosta ruuasta, äitien synnytyskomplikaatioista, terveydenhuollon puuttumisesta. Sekä kaikista myrkyistä joita niihin maihin dumpataan, jotta ökyrikkaat saavat veritimanttinsa ja metallinsa kaivoksista joissa käytetään lapsiryövoimaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ja alhainen älykkyyskö ei muka johdu ympäristötekijöistä, heikosta ruuasta, äitien synnytyskomplikaatioista, terveydenhuollon puuttumisesta. Sekä kaikista myrkyistä joita niihin maihin dumpataan, jotta ökyrikkaat saavat veritimanttinsa ja metallinsa kaivoksista joissa käytetään lapsiryövoimaa.

    Ei. Juuri siitä se ei johdu. Kyse on evoluutiosta joka on kestänyt kymmeniä tuhansia vuosia. Ihminen ei ole yksi laji.

    Äänestä

  • Triggeröitymisesi paljastaa, että olet mieleltäsi. Erittäin. Sairas.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Afrikan köyhyys johtuu alhaisesta älykkyydestä.

    globalistit siihen syynä on!

    Äänestä

Epäilemättä se on muhamettilaisuus - kun teot puhuvat

Äänestä

Tiede on mielenkiintoinen, kun sekin vaihtuu eri aikana ja paikassa.
Tulos riippuu maksajasta.

Tiede ei ole objektiivista, puolueetonta…

Se on sen hetken työn tulos.

Äänestä
  • Höpö höpö.

    Äänestä

Kaikkihan ne on. Ei järki-ihmiset enää satuolentoihin usko.

Äänestä

Enpä tiedä onko juutalaiset se tyhmin ,hehän olivat koronkiskureita ,ja ajettiin Euroopasta pois liiallisen ahneuden takia ja menivät jenkkeihin missä pistivät kapitalismin pystyyn .maailmanrikkaimmat suvuthan ovat nimenomaan juutalaisia ja niille Hitlerkin oli vihainen juuri heidän vääränlaisensa vallankäytön ,rahanvallan käytön takia..

Joten minusta ovat olleet erittäin älykkäitä eikä suinkaan jälkeenjääneitä...Saksassakaan ei keksineet muuta kuin alkaa lahtaamaan heidät maailmasta pois ,niin viisaiksi ja vaaralliseksi luokiteltiin, ja nyt sitä samaa antisemitismiä tekee muslimit..

Ilmeisesti kun Egyptin orjuuden jälkeen he lähtivät Egyptistä ,koukkunokista tuli yliviisaita ja ahneita ,mikä näkyi muiden silmiin sitten vain pahuutena..ja ilmeisesti saivat Saksassa aikaan talouden romahtamisen liiallisella koronkiskonnallaan 1920-luvulla ja täydellisen laman..,sitten lähtivät jenkkeihin harrastamaan samaa politiikkaa, cowboysta ei olisi ollut siihen ,he tyytyi yleensä vain leipäänsä ja lämpimään,taloon ja muutaman eekkerin tilaan peltoja ympärillä joilla ruokkia karja jota sitten syödä talviajat..

Äänestä

Saksassa Weimarin tasavallan talouspolitiikka romutti koko talouden. Varakas keskiluokka menetti omaisuutensa. Aatun jengi alkoi paasaamaan, että kansainvälinen juutalaismafia oli asiaan syypää.

Siihen oli helppo liittää vanhaa "kristillistä" juutalaisvihaa, Sitä oli vahvasti ihmisten alitajunnassa. Luther jo sanoi: jos näet jossain juutalaisen, niin tee ristinmerkki, ja sano mielessäsi, siinä meni perkele.

Käytännössä Saksan juutalaiset olivat keskiluokkaa ja Itä-Euroopan juutalaiset köyhälistöä. Oli toki muutamia hyvin varakkaista sukuja jotka olivat rikastuneet lainakoroilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

että mikä maailman uskonnoista on eniten kehityksenkelkasta pudonnut uskonto?
Vanhin on mielestäni juutalaisuus, jos luonnonuskontoja ei lasketa mukaan, ja toiseksi vanhin on kristinusko mutta silti tuntuu siltä, että islam on kaikkein taantunein ja alkeellisin uskonto mitä maailma on koskaan nähnyt.

Vaan eipä silti, ei kukaan sivistynyt ihminen usko mihinkään yliluonnolliseen. Heitä ohjaa tiede ja matematiikka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu