no ei hän ole aina oikeassakaan mutta tuo jatkuva valheellinen uutisointi ottaa jo kupoliin, Esim tänä aamuna uutisoitiin että Trump oli sanonut mielenosoittajia eläimiksi ja asian varmistamiseksi näytettiin lyhyt pätkä Trumpin puheesta jossa hän sanoi "he ovat eläimiä". Uutisen tekee valheelliseksi kuitenkin se että Trump puhui siinä kohdassa juuri niistä huligaaneista jotka polttavat kaupunkia ,ryöstelevät kauppoja jne.,ei siis mielenosoittajista. Yleltä haluttiin antaa siis tarkoituksella valheellinen uutinen.
Miksi meille valehdellaan Trumpista
Anonyymi-ap
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.