Sanna Marin raivostui, kun ei saanut itselleen luxus-taksia

Tämä Emma-gaalan 2024 taksisekoilu on aina syytä pitää mielessä, kun muistaa että millaisen naisen annettiin johtaa neljän vuoden ajan tätä maata.

"–Sanna oli kovaan ääneen vaatinut "priva-autoa" itselleen, tätä
luksuskyytiä Sanna ei ollut saanut ja Sanna oli kiukutellut ovimiehille
ja kavereilleen, missä se vitun auto on.

–Luksuskyyti kun jäi saamatta lähti Sanna etsimään taksia, taksi
kaartoikin pihalle ja Sanna marssi taksin luo, mutta taksi oli
ennakkotilattu ja kuski kieltäytyi ottamasta Sannaa kyytiin.
Se sai Sannan raivostumaan ja Sanna huusi kuskille HAISTA VITTU.

– Paikalla olleet olivat pöyristyneet Sanna Marinin diivamaista
raivoomista ja se ei aiheuttanut kovin ylistäviä ajatuksia Sannan
käytöksestä paikalla olleiden kesken. Sannan käytös kerrotaan olleen
todella törkeää sekä diivamaista koko illan ajan ja humalan syventyessä
oli tilanteet alkaneet eskaloitumaan."

Enbusken Supla-kanavalla on kerrottu yksityiskohdat.
32409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Kerran pissis, aina pissis. Varmaan on jo monta kertaa ehtinyt raivota Lontoon yökerhojenkin taksijonoissa.

Äänestä
  • Matutaksi kansankurittajille pitäisi aina tilata.

    Äänestä

Tuosta vitun luuskasta kun vielä päästäisiin lopullisesti eroon. Toivottavasti joku lento, missä luuska on, putoaa.

Äänestä
  • Onneksi nyt ei ole alkanut Ukrainan sota eikä ole energia kriisiä eikä ole tullut koronaa eikä ukropakolaisten massa laumaa .

    Äänestä

  • Sannalla oli Pääministerinä enemmän munaa kuin nykyisellä tulee koskaan olemaan, hyvin hoiti virkansa vaikka sai niskaansa persuilta samanlaista tekstiä mitä sinun kommentissasi on. Nyt samat rääväsuut uhriutuvat asiallisestakin arvostelusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Sannalla oli Pääministerinä enemmän munaa kuin nykyisellä tulee koskaan olemaan, hyvin hoiti virkansa vaikka sai niskaansa persuilta samanlaista tekstiä mitä sinun kommentissasi on. Nyt samat rääväsuut uhriutuvat asiallisestakin arvostelusta.

    Kuitenkin vei meidän veroeurot hevosen loikin Eu.n tukipakettiin ja taas hävittiin,pisteet SDP rottapuolue !

    En ymmärrä miten tyhmiä olette? Ryöstätte kansaamme,meidän verorahoja sairaat poliitikot !

    Sanna Marinin (sd) hallituksen neuvottelemassa ja eduskunnan hyväksymässä EU:n elpymispaketissa (NextGenerationEU) kyse on nettomaksajan roolista. Suomen maksuosuus paketista on noin 6,6 miljardia euroa, ja rahoitusta palautuu Suomelle takaisin noin 2,1–2,6 miljardia euroa. Nettovaikutus on Suomelle noin 4–4,5 miljardia euroa tappiollinen.

    Äänestä

Eikö Sanna halunnut mennä moniosaajan kyytiin?

Äänestä
  • Onko moniosaajan "palvelut" tarkoitettu vain tavis naisille?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Onko moniosaajan "palvelut" tarkoitettu vain tavis naisille?

    Miksi Sanna vaatii suomeen tuhansia ja taas tuhansia moniosaajia? Mutta haluaa pysyä heistä mahdollisimman kaukana.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Miksi Sanna vaatii suomeen tuhansia ja taas tuhansia moniosaajia? Mutta haluaa pysyä heistä mahdollisimman kaukana.

    Eipä super Marinin hallituksen aikana tullut paljon muita kuin valtavasti Ukrainalaisia pakolaisia .

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Eipä super Marinin hallituksen aikana tullut paljon muita kuin valtavasti Ukrainalaisia pakolaisia .

    Niin ja heidän tulonsa hyväksyi kaikki puolueet .

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Niin ja heidän tulonsa hyväksyi kaikki puolueet .

    Ukrainalaisilla ei olekkaan integroitumis ongelmia.

    Äänestä

Supernoita Sanna oli kova . Putinkin pelkäsi pääministeri Marinia .

Äänestä

Sanna uli uli uikuti uli nyyh ku seiskassaki niin oli..

Äänestä

Marin antoi sitovan, pääministeritason lupauksen Hornetiemme toimittamisesta Ukrainalle.

Sota varmaan jatkuu vielä useita vuosia, joten se Sannan pöhnässä antana lupaus saadaan vielä hyvin täytettyä.

Äänestä

Ämmä-gaalaan tarvii tähden päästä vitun autolla.

Äänestä

Onpa todella arvokasta että tällaisia merkittäviä asioita muistetaan vuodesta toiseen. Ja smat tyypit jaksavat vatvoa niitä loputtomiin kun itsellä ei ole elämää.

Äänestä
  • No kyllähän vasem,mistodemarit nostavat joka ikinen viikko esille vuosien 2019...2023 tapahtu,ia. joissa Sanna Marin muka johti äärimmäisen hienosti ja taidokkaasti Suomea.

    Oikeasti Marinin saavutukset esim. Covidin hoitamisessa olivat Pohjoismaiden heikoimmat.

    Samoin Marinin aikana Suomi velkaantui korviaan myöten, kun Ruotsi ja Tanska kykenivät pienentämään velkojaan.

    Äänestä

Ei vähemmän arvokasta kuin politiikan nousukkaan sikaileminen julkisuudessa. Etuoikeutettu asema varonmaksajien ja hallintoalamaisten kustannuksella saa mädännäisyyden esiin törkeänä käytöksenä.

Äänestä

Vähemmästäkin rockstara saa raivarit.

Äänestä

Kyllä Sanna alkaa tosta tasaantua, kun marraskuussa tulee Sannukalla 40 v. mittariin. Silloin raivoushormoonien tasot alkaa laskea, ja painokin pikkasen nousee.

Äänestä

Sanna Marinin nykyinen täsmällinen titteli on tämä:

"Strateginen neuvonantaja, Tony Blair Institute for Global Change"

Tuo titteliasia käy ilmi Bilderberg -kerhon julkistamalta vuoden 2025 vieraiden jäsenlistalta. Sannalle on vielä luvassa lukuisia, merkittäviä uusia tehtäviä tässä maailmassa.

Äänestä
  • Pitäisi Sannan mennä antamaan stategisia neuvoja Orpon ja Purran hallitukselle.

    Sannan aikana kaikki sujui kuin leikkiä vaan, ja kansantalous kasvoi. Orpo-Purra taas ei saa mitään aikaiseksi, ellei joku Sanna tasoinen strateginen neuvonantaja käy hiukan opastamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Pitäisi Sannan mennä antamaan stategisia neuvoja Orpon ja Purran hallitukselle.

    Sannan aikana kaikki sujui kuin leikkiä vaan, ja kansantalous kasvoi. Orpo-Purra taas ei saa mitään aikaiseksi, ellei joku Sanna tasoinen strateginen neuvonantaja käy hiukan opastamassa.

    Ja Sanna sai velkaa tehtyä "*Sanna tasoinen* strateginen neuvonantaja" jakoi rahaa sähköroska-autoille, sukupuolineuraareille liikennemerkeille - sekä työttömille junteille

    lisään edelliseeni !

    Äänestä

Oho!

Äänestä

Jee

Äänestä

No niin!

Äänestä

Mellko tuore tapaus. Tuosta ei ole kuin vähän yli vuosi vaan aikaa. Onkohan Sannan kännikiukku jo päässyt laantumaan?

Äänestä
Anonyymi00030

Äänestä
Anonyymi00032

Äänestä

Sannan käytös oli ihan tyypillistä tyhjästä nousseen ja veronmaksajien kustannuksella rikastuneen demarin käytöstä.
Ettekö te v-ttu tunne kuka minä olen!?

Kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut ovat vain tasa-arvoisempia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tämä Emma-gaalan 2024 taksisekoilu on aina syytä pitää mielessä, kun muistaa että millaisen naisen annettiin johtaa neljän vuoden ajan tätä maata.

"–Sanna oli kovaan ääneen vaatinut "priva-autoa" itselleen, tätä
luksuskyytiä Sanna ei ollut saanut ja Sanna oli kiukutellut ovimiehille
ja kavereilleen, missä se vitun auto on.

–Luksuskyyti kun jäi saamatta lähti Sanna etsimään taksia, taksi
kaartoikin pihalle ja Sanna marssi taksin luo, mutta taksi oli
ennakkotilattu ja kuski kieltäytyi ottamasta Sannaa kyytiin.
Se sai Sannan raivostumaan ja Sanna huusi kuskille HAISTA VITTU.

– Paikalla olleet olivat pöyristyneet Sanna Marinin diivamaista
raivoomista ja se ei aiheuttanut kovin ylistäviä ajatuksia Sannan
käytöksestä paikalla olleiden kesken. Sannan käytös kerrotaan olleen
todella törkeää sekä diivamaista koko illan ajan ja humalan syventyessä
oli tilanteet alkaneet eskaloitumaan."

Enbusken Supla-kanavalla on kerrottu yksityiskohdat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu