"Paina alaspäin ja kierrä", etiketissä luki. Toimin ohjeiden mukaan mutta korkki ei auennut. Kokeilin vielä pari kertaa uudestaan tuloksetta.
Mietin vähän aikaa ja aloin kokeilla hieman erilaisia liikesarjoja. Hiukan vääntöä siellä täällä. Pieni painallus silloin tällöin. Heiluttelua. Mikään ei kuitenkaan auttanut. Itse asiassa korkki ei näyttänyt merkkiäkään siitä, että se olisi avautumassa.
Puolisen tunnin hikoilun ja kiroilun jälkeen jouduin turvautumaan hätäratkaisuun. Pistin saksilla korkin yläpäähän reiän, josta ainetta pystyi ruiskuttamaan ulos.
Loppujen lopuksi jouduin käyttämään koko pullon, koska en raaskinut jättää pulloa kaappiin missä se olisi kaatuessaan vuotanut. Onnistuinpa vielä saamaan rakkulan käteeni kokeillessani avata pulloa. Vituttaa.
Tämän vuoksi aloitan adressin lapsiturvallisia korkkeja vastaan. Vastaamalla tähän viestiketjuun myönnät, että lapsiturvalliset korkit ovat rikos ihmisyyttä vastaan ja haluat niiden hävitettävän.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Miten monet kerrat olen taistellut ja kiroillut niiden kanssa ja jos, ihme ja kumma,olen joskus saanut auki ,niin en uskalla enää laittaa kiinni.Eihän ihmeitä joka päivä tapahdu.Siinä meni se lapsiturvallisuus..
..ovat lapsiturvalliset yskänlääkepullot. Jos vaikka yöllä heräät hirveään yskänpuuskaan ja yrität äkkiä saada lääkettä että pääset takaisin nukkumaan, ja pullossa onkin tuollainen korkki, niin ARGH!!
Minä allekirjoitan adressin heti!!
Kyseiset korkit on saatava ehdottomasti viini-, viina- ja kaljapulloihin.