Ihmiset eroavat paljon, mutta erotaanko seksin tai siis sen puutteen takia? Vai onko se vain asia, jota kukaan ei ääneen sano?
Jos avioliitto on kestänyt vuosikausia ja mitään seksuaalisuutta ei puolisoiden välillä enää ole, onko se enää mikään avioliitto? Olen vuosia yrittänyt tyytyä siihen, että kaikki seksi on liitostamme kuollut, mutta vaikeaa tämä on. Pitkähkössä pariterapiassakin on käyty, mutta ei se auttanut. Jos mitään kipinää ei ole, sitä ei ole. Erittäin vaikeaksi tilanteen tekee se, että muut miehet osoittavat kiinnostustaan. Enkä puhu vain jostain baariflirttailusta ja yhden yön haluista, vaan ihan kunnon tutustumisista. Eräs ihminen on ollut minuun kolmisen vuotta rakastunut. Tuntuu, että jatkuvasti kohtaan uusia kiinnostavia ja minusta kiinnostuneita miehiä, ja tunnen elämäni puolittain valuvan hukkaan. En kiellä ettenkö olisi pettänyt. Joskus koen ettei se ole edes pettämistä kun omalla puolisolla ei ole mitään haluja minuun. Useimmiten kyllä tunnen kamalaa syyllisyyttä, koska kuitenkin olen naimisissa. Ja kuten arvata saattaa, ainoa syy jonka takia liitto on vain jatkunut, ovat lapset (miltei murrosikäiset) ja se, että normaali arki ja kumppanuus sujuvat ihan hyvin.
Se vain tuntuu väärältä, että joudun joko olemaan tyystin vailla seksuaalielämää tai sitten minulla on oma salainen elämä. Olen nainen jolla on normaalit seksuaaliset tarpeet ja jos oman puolison kanssa ei ole mitään vetovoimaa, mitä vaihtoehtoja minulla on?
Jos avioliitto on kestänyt vuosikausia ja mitään seksuaalisuutta ei puolisoiden välillä enää ole, onko se enää mikään avioliitto? Olen vuosia yrittänyt tyytyä siihen, että kaikki seksi on liitostamme kuollut, mutta vaikeaa tämä on. Pitkähkössä pariterapiassakin on käyty, mutta ei se auttanut. Jos mitään kipinää ei ole, sitä ei ole. Erittäin vaikeaksi tilanteen tekee se, että muut miehet osoittavat kiinnostustaan. Enkä puhu vain jostain baariflirttailusta ja yhden yön haluista, vaan ihan kunnon tutustumisista. Eräs ihminen on ollut minuun kolmisen vuotta rakastunut. Tuntuu, että jatkuvasti kohtaan uusia kiinnostavia ja minusta kiinnostuneita miehiä, ja tunnen elämäni puolittain valuvan hukkaan. En kiellä ettenkö olisi pettänyt. Joskus koen ettei se ole edes pettämistä kun omalla puolisolla ei ole mitään haluja minuun. Useimmiten kyllä tunnen kamalaa syyllisyyttä, koska kuitenkin olen naimisissa. Ja kuten arvata saattaa, ainoa syy jonka takia liitto on vain jatkunut, ovat lapset (miltei murrosikäiset) ja se, että normaali arki ja kumppanuus sujuvat ihan hyvin.
Se vain tuntuu väärältä, että joudun joko olemaan tyystin vailla seksuaalielämää tai sitten minulla on oma salainen elämä. Olen nainen jolla on normaalit seksuaaliset tarpeet ja jos oman puolison kanssa ei ole mitään vetovoimaa, mitä vaihtoehtoja minulla on?
Vastaukset 25
Vanhimmat
...saattaa suhteenne korjaantuakin ...ei muuta kuin lykkyä tykö...omassa avioliitossa ei asiat sujuneet... ei auttanut puheet eikä kyselyt toiveista auttanut, joten katsoin parhaimmaksi erota. ja antaa éx:n löytää se "itselleen sopiva heti valmis pakkaus " hih.
No kaipa se vakka sopivamman kannen löytää ,kun aikansa etsii...ainakin itselläni kävi näin ;)
Muistakaan nauttia kesästä ja hellikää toisianne!
Mielestäni perustavaa laatua on ensin tuntea itsensä! Toiseksi toinen ja kolmanneksi tarpeeni!
Asiat jotka olisi aina syytä selvittää itselle!
Tästä voi siten paremmin edetä... Tärkeää olisi myös muistaa sekin tosiasia, miten suhdetta tulisi kumpaisenkin vaalia ja miten? On kaiketi maalaisjärjellä ymmärrettävä, että se arki hiipii
ja yllättää jokaisessa suhteessa. Ennemmin tai myöhemmin. Mitä seksiin tulee... On toki hienoa molemminpuolinen aktiivisuus... vaan miten se arkena toimii, noin niin kuin molemminpuolisesti?
Tarkoittanen sitä, kun arki yllättää ja se yllättää aina jokaisen! Toki se kismittää, kun tekee mieli ja toinen ei ole tietääkseen vai onko se näin yksinkertaista? Olisiko sittenkään näin? Asioilla voi olla puolensa, joka olisi mielestäni syytä tutkia perin pohjin? Miksikö, koska vaarana käydä samalla tavalla seuraavassakin suhteessa! Mikä olisi perin harmillista, pettyä jälleen kerran…
hyvin pitkälle samassa tilanteessa, terapiaa ei ole kokeiltu. joka kerta kun kysyn, mikä on vikana, on vastaus ettei mikään, mutta silti ei syty...
ymmärrän kuitenkin riippuvaisuuden tunteen, aika kuluu ja kohta ollaan vanhuksia keinussa. kai hän odottaa sitä aikaa ettei enää pysty, mutta mulla ainakin menee kauan aikaa. tuntuu minustakin siltä, että elämästä puuttuu jotain, katkerana katselen amatöörisivuja, missä parit kuvaavat toisiaan ja esittelevät niitä netissä kiihottuneina. pettänyt olen ja varmaan teen niin vieläkin ja naisia kyllä olisi tarjolla. ei tähän helppoa ratkaisua taida olla?
että kun seksiä ei saa kotona niin haen sit muualta. Itse kyllä erosin kun suhde ei toiminut.
Tää elämä on niin lyhyt aika että miksi sitä heittää hukkaan. Pitää yrittää olla rehellinen sekä itselleen että toiselle. Vaihtoehtoja on: Näännyt seksin/läheisyyden nälkään. Olet onneton. Käyt vieraissa huonon omantunnon kera-olet onneton. Käyt vieraissa-sanot sen-ei huonoo omaatuntoo. Eroat- mutta ehkä löydät sen onnen vielä.
.. tulee siitäkin että sen asian sanoo puolisolle ääneen. Koska se ei ole oikein, ja tiedän että miehenikin kärsii. Jotkut asiat ovat näin kummallisia. Molemmat kärsivät, mutta silti meidän välillämme ei ole sytykettä.
Mutta oikeassa olet noiden vaihtoehtojen kanssa, siinähän ne ovat. Rehdeimpänä pidän tuota viimeistä, sillä sitoutumattomuus aviopuolisoon tietysti antaa minulle vapauden elää elämääni miten haluan ja tavata uusia tuttavuuksia missä mielessä tahansa. Eroaminen on vain niin kauhean iso askel, etenkin kun ns tavallinen arki sujuu ihan hyvin. Ja tätä en tainnut edes mainita: kuitenkin rakastan miestäni! Sellaisella tasolla, johon kuuluu toisesta välittäminen ja arvostaminen ihmisenä ja lasten isänä - mutta ilman mitään miehen ja naisen välistä seksuaalisuutta. *Huokaus*. Ja kun asiasta puhuu ihmisten, ystävien kanssa, moni on sitä mieltä että pitäisi vain yrittää. Niin olen itsekin ennen ajatellut, mutta raja alkaa tulla pahasti vastaan.
Tuntuu että murskaan mieheni elämän tällä kaikella.
Huh, kuullostaa tutulta. Sama tilanne tosin ei lapsia. Haenkin täältä tukea omille ratkaisuille. Puhe ei auta, mikään ei muutu. IHminen on mitä se on. Aina.
...reilu vuosi sitten samassa tilanteessa kuin miehesi. Seksittömässä avioliitossa molemmat janosivat seksiä, mutta eivät keskenään. X:ni onneksi sanoi, ettei tästä tule mitään ja halusi erota. Alkujärkytys oli kova ja kahden lapsen kohtalo murehditutti.
Nyt, puolitoista vuotta tapahtuneesta olen onnellisempi kuin koskaan. Löysin (laulun sanoin)elämäni viimeisen elämäni rakkauden ja menimme muutama viikko sitten naimisiin. Lapset ovat sopeutuneet tilanteeseen hyvin ja näkevät nyt ensimmäisen kerran eläessään kahden aikuisen osoittavan kiintymystä ja rakkautta toisiinsa. Myös X löysi miehen, joka vastaa hänen odotuksiaan paljon minua paremmin.
Muutokset tietysti aina sattuttavat aikansa mutta sanoisin, että meidän erossamme ja sen jälkeisissä tapahtumissa on ollut vain voittajia.
voihan siitä ehkä miehesi huonosti jos käyt vieraissa. Mutta jos hän ei anna sinulle vaihtoehtoja niin miksi sitten sinun pitäisi kärsiä? Kunnioita itseäsi ja omia tarpeitasi myös. Parisuhde on sitä että molemmat ottavat huomioon toisenkin tarpeet. Jos miehesi todella ei seksiä sinun kanssa halua ja käyt vieraissa, mutta jäät miehesi vierelle elämään etkä häntä hylkää tai valehtele niin ei se ole niin sanottua että hän voisi huonosti. Avoin keskustelu tietysti asiasta pitää olla.
Minulla oli sama tilanne avioliitossa ei seksiä useampaan vuoteen kuin harvakseltaan.Ja sit jos itse teit aloitteen tulit torjutuksi se vasta sattuu.Joten pitkän pohdinnan jälkeen hain avioeron.Mieheni ymmärsi asian ,kun siitä keskusteltiin.Kyllä minun mielestä avioliittoon kuuluu myös seksi.Asaista kyllä keskusteltiin monet kerra mut ei se auttanut.Nut on molemilla vapaus tehdä miltä parraimalta tuntuu.Tällä hetkellä todella elämästä nauttiva!!!
Itse saan seksiä,joka viikko parikin kertaa,mutta heti olisin valmis "VANHAAN" elämään,vaikka seksiä ei ollut kuin pari kertaa vuodessa, näin eri asioita me arvostamme.Mukavaa kesän jatkoa kaikille,eiköhän mennä rannalle,kun näin hienosti paistaa.
oli ihan muut syyt. Eikä ollut myöskään vieraissa käymistä kummallakaan.
kyllä olen ihan samaa mieltä tarpeellisen naisen kanssa, siinä on vaihtoehdot. mutta tietenkin optimistina aina ajattelee, että jos se vielä onnistuisi ja kumppanikin heräisi talviunestaan ja huomaisi, että vastassa on kiimainen partneri.
niin ja siitä huomauttamisesta, jos se tekee, niin sitten puoliso menee ihan lukkoon ja ollaan muutama päivä naama norsun v***lla.
Eli kärjistäen voisi todeta, että suhteemme alkoi seksistä ja päättyi sen totaaliseen loppumiseen.
Me ns. kasvoimme seksuaalisesti eri teille- miehelle ei mikään mitä tein ollut koskaan hyvin. Hän oli lisäksi erittäin mustasukkainen ja kaiveli vanhoja( yli 15 takaisia) miehiä ja mitä heidän kanssaan oli puuhasteltu, millainen vehje oli, mitä teitte jne. Mielestäni meni jo sairaalloisuuden puolelle.
Itse olen hyvinkin seksuaalinen nainen, mutta exä
onnistui tappamaan minusta viimeisenkin halun itseensä- se kääntyi suoranaiseksi vastenmielisyydeksi.
Hänen alkoholinkäyttönsä myös lisäsi tätä kierrettä entisestään."Jos et sä ole kiva mulle, niin miks mun pitäisi olla kiva sulle tyyliin". Ja taas kaiveltiin vanhat sussut kehiin ja riita oli valmis.
Dr Phil sanoi eilen osuvasti, että toimivassa suhteessa seksin merkitys on noin 10%, kun taas seksuaalisesti toimimattomassa suhteessa sen osuus suhteesta on 90%. Allekirjoitan tuon lausahduksen.
Eropäätös oli minun, enkä ole sitä päivääkään katunut!
Heips!
Tilanne sama, seksielämä kuihtui ja siihen ei oikein syytä ole löytynyt, vaikka puhuttiin ja puhuttiin. Muuten elämä ok kaikinpuolin. Meillä mies teki yllättävän ehdotuksen että hoidan tarpeeni vieraissa ja se on toiminut meillä. Ja turha muiden heti tuomita ettei hyvää seuraa... hyvin sujunut jo pari vuotta. Joskus se on minunkin saatava nauttia, kohta nelikymppisen seksistä pitävän naisen!!!
mitä miehesi sanoi, miksi ei välitä fyys.kontaktista kanssasi? onko muuten hellä?
Aika mieletöntä, että todella tuollaisen ratkaisun voi avoimesti tehdä. Siis ihan myönteisessä mielessä mieletöntä. Uskon että se voi toimia. Kun se on itsellä vasta ajatuksen tasolla, asia tuntuu kuitenkin jotenkin vinksahtaneelta... Kun kuitenkin on mennyt sen yhden kanssa naimisiin ja halunnut että kaikki olisi hyvin ja ns. normaalia. Onhan se aika erikoinen tilanne että mies elää tasaisesti selibaatissa ja vaimolla on vieraita seksikumppaneita, avoimesti. Miten mies voi sellaista kestää? Miten nainen voi tulla tyydytettynä miehen viereen kotiin kun mies tietää mistä on kyse? Voivatko ja haluavatko puolisot puhua tilanteesta, vai onko tilanne keskusteluaiheena tabu?
Hyvä kun aloitit tämän keskustelun,. Itselläni vastaavanlainen tilanne - on jatkunut jo vuosia. Ja samalla tavalla minäkin arvostan miestäni lasteni isänä ym. Mutta seksi ei vain enää toimi, eikä tule koskaan toimimaankaan, sen tiedän tarkemmin nyt siihen aiheeseen paneutumatta.
Meillä ei voisi toimia tuo, että menisin vieraisiin luvan kanssa. Mieheni ei sitä hyväksyisi enkä itsekään pitäisi ko. käytäntöä meille sopivana. En itsekään osaisi elää niin, liikaa ajattelisin sitä, että miehestäni moinen tuntuisi pahalta.
Mutta kyllä tämä onnetonta on. Miettiä sitä, että erotako sen takia, että seksiä välillämme ei enää ole.
Ei sinun ole tietenkään pakko vastata, mutta kun tilanteesi tosiaan kuulosti niin samanlaiselta kuin omani, olisi kiinnostavaa kuulla, miten sinä kestät? Oletko vain ilman seksiä hammasta purren, vai onko sinulla avioliiton ulkopuolista elämää? Sitä olen nimittäin juuri paljon miettinyt, että kuinka paljon tässä maassa on naisia (naisena minua kiinnostavat nimenomaan naispuoliset kohtalotoverini) jotka joutuvat elämään seksitöntä elämää. Koska aina puhutaan siitä, kuinka miehet turhautuvat kun vaimoa ei enää seksi kiinnosta. Kukaan ei koskaan puhu miehistä, joita ei enää seksi kiinnosta, ja vaimoista, jotka sitten kärsivät. Olen ajatellut että meillä on aivan luonnoton tilanne kun asiat ovat näin päin. Välillä tunnen olevani joku nymfomaani, vaikka toisaalta tiedän, että haluni ovat varmaan aivan normaalit.
Minulla oli yksi suhde. Se ei kestänyt kovin kauaa ja päättyi onnettomasti. Siihen ajauduin siten, että muka rakastumisen kautta annoin itselleni luvan myös seksiin. Mikä tietenkin tuntui pitkästä aikaa hyvältä. Nyt ymmärrän heitäkin, joilla ehkä on ulkopuolisia suhteita. Sen kuitenkin myös ymmärsin, ettei itsestäni siihen pitemmän päälle olisi. Tämä yksi kokemus riitti. En kestä sitä valehtelua ja syyllisyyttä. Se ei vain sovi minulle, sain siitä sellaisen stressin. Mutta nyt sitten onkin sellainen pattitilanne, etten tosiaankaan tiedä miten elää elämää tästä eteenpäin. Olen vielä nuori, nelikymppinen, enkä tietenkään haluaisi lopettaa naisen elämääni tähän. Eroajatuskin tuntuu vaikealta lasten takia. Jotenkin vain menen eteenpäin päivä kerrallaan ja odotan kai utopistisesti, että jotain tapahtuisi, joka tilanteeni ratkaisisi. Ja kuitenkin tiedän, että minun itseni se on tehtävä. Avioerosta olen mieheni kanssa jo vähän puhunut - aika kauhealta ja raskaalta sellaisen alkuunpaneminen tässä vaiheessa tuntuisi.
On jotenkin lohduttavaa, että muutkin naiset painivat samanlaisten ongelmien kanssa. Kirjoitit tuossa aivan kuin minun kynälläni: "Olen vielä nuori, nelikymppinen, enkä tietenkään haluaisi lopettaa naisen elämääni tähän. Eroajatuskin tuntuu vaikealta lasten takia. Jotenkin vain menen eteenpäin päivä kerrallaan ja odotan kai utopistisesti, että jotain tapahtuisi, joka tilanteeni ratkaisisi. Ja kuitenkin tiedän, että minun itseni se on tehtävä. Avioerosta olen mieheni kanssa jo vähän puhunut - aika kauhealta ja raskaalta sellaisen alkuunpaneminen tässä vaiheessa tuntuisi." - Kaikki tuo pätee minuun. Avioerosta puhuminenkin on itse asiassa kestänyt pari vuotta... Mutta kun sekin tuntuu väärältä! Tein minä niin tai näin niin kaikki on jotenkin väärin ja aiheuttaa syyllisyyttä. Mieheni ei missään nimessä halua erota, vaikka kuinka järkiperäisesti siitä yritän puhua. Itse voisin kuvitella että asuisimme ihan lähekkäin lasten takia, olisimme hyvissä väleissä ja asiat sujuisivat. Mutta tämä on hänelle mahdoton ajatus, hänen elämänsä olisi erosta murskana. Joskus toivon, että hän löytäisi jonkun ihanan naisen ja huomaisi että on muitakin vaihtoehtoja kuin meidän vahvasti urautunut, pelkkään kumppanuuteen pohjautuva liittomme.
No tuo taas puolestaan voisi olla aivan hyvin minun kirjoittamaani, mitä kirjoitat mahdollisen avioeron jälkeisestä tilanteesta, lähellä asumisesta, hyvistä väleista jne. ! :)
Minäkin olen itse asiassa puhunut avioerosta jo vuosia. Ja aivan samat syyllisyyden tunteet ovat. Eikä meilläkään mies eroajatuksesta pidä. Ei kuulemma sen jälkeen voisi olla edes varmaan ystäväkään kanssani! Hänellä on hyvin vanhakantaiset ajatukset asiasta. Ja lapsille hän heti kertoisi, että syy eroon on siinä, etten minä rakasta häntä enää. Ei puhettakaan mistään sovintoerosta...
En oikein tiedä mitä me toisillemme olemme. Ystäviä? Kumppaneita? Pidämme tätä lastentarhaamme ja arki sujuu. Mutta koko ajan jäytää ajatus siitä, ettei tämä ihan oikein ole. Se, ettei ole mitään muuta. Ei naisen ja miehen välistä eroottista rakkautta tai seksiä. Ja jokainen, joka tässä samassa tilanteessa on tietää, ettei asiaa muuta yhteisen ajan, matkojen, seksikkäiden vaatteiden, seksiterapeutin tai minkään sellaisen seikan lisääminen elämään. Kyse on jonkin sellaisen asian (rakkaudenko?) puuttumisesta, jota ei voi pakottaa tai minkäänlaisella yrittämisellä muuttaa. Näin ainakin meillä. Yritetty on jo niin pitkään.
Tämä on ollut mulle tärkeää, että olen saanut kuulla kommentteja ihmisiltä, erityisesti sinulta, koska tuntuu että tilanteemme ja ajatuksemme ovat niin kovin yhtäpitävät. Tekisi mieli enemmänkin jakaa näitä juttuja, mutta tämähän nyt on tällainen satunnainen palstakeskustelu joka kuitenkin hiipuu... Mutta tuli kyllä mieleen että olisi mukava jutella ihan livenäkin. Vai ovatko nämä liian henkilökohtaisia asioita tuotaviksi "oikeaan elämään" toisilleen vieraiden ihmisten kesken?
Nyt alkaa kuitenkin kesäloma, ja kolmen viikon yhdessäolo matkalla ja mökillä perheen kanssa. Kyllähän perhelomat ovat menneet ihan kivasti, kun on tekemistä. Eri asia olisi joutua lomailemaan miehen kanssa kaksin (mitä joskus parempina aikoina teimmekin, sitä voi kaiholla muistella). Hyvää kesää sinulle ja itse kullekin kaikesta huolimatta. Onneksi (ainakin minulla) on niitäkin päiviä, jolloin nämä aiheena olleet asiat tuntuvat olevan taka-alalla - silloin elämäkin tuntuu ihan kivalta. Kunpa se olisi sitä koko ajan.
Oikein hyvää kesää ja lomailua sinullekin. Ja kuten sanot - välillä nämä asiat jäävät taka-alalle ja elämä tuntuu ihan kivalta. Harmi vain, että itse olen huomannut senkin, että vuosi vuodelta ne vain alkavat vallata yhä enemmän ajatuksia. Mutta paljon toki elämässä on muutakin - ja ihan hyvää sellaista.
Oikein hyvää jatkoa sinulle ja mahdollisimman onnellista elämää.
Oletko kokeillut leikkimielisiä seksivaatteita? ns. pikku tuhmaa illan iloiksi, kun pitkä suhde on takana niin mikään ei yllätä vaatteiden alla, niin entä vaatteissa sitten...oma kohtainen kokemus asiassa ja seksi heräsi, seksimessuilla huomasin että siellä oleva ikähaarukka oli suuri ja se mieltä lämmitti kivasti, seksi ei ole leikki mitä pitäisi harrastaa peitonalla pimeässä vaan tuoda se esiin. Nuorenmiehen kokemus.