Mielestäni perusteltu syy sen puolesta etteivät tartuta muita työyhteisön jäseniä AIDS viruksella.
Tulossa: HIV syy irtisanoa työsopimus.
Anonyymi-ap
12173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Se on HI-virus ja se aiheuttaa AIDS nimisen sairauden. Eli immuunijärjestelmä romahtaa.
Halosen aikaan käytäntöjä Suomessa muutettiin, että HIV-tartunta on peruste turvapaikkaan Suomessa, siksi maahan on tullut ja tulee elätiksi tahansia ja taas tuhansia tartunnan saaneita alikehittyneistä maista.
Persutrolli ei taas osaa muuta, kuin valehdella ja idiootti luulee tuommoisella idiotismilla kannatuksen nousevan.
Ei nouse. Kaikki on kyllästyneet valehteliviin junttipersuihin.
Tartunnan voi saada vain sukupuoliyhteydessä, joten ei kai siellä työpaikalla ole tarkoitus nussia kaikkien työtovereiden kanssa?
Toisekseen työntekijän terveystiedot ovat salassa pidettäviä tietoja, eikä työnantajalla ole mitään oikeutta edes saada niitä, saati irtisanoa sillä perusteella.
Tartunnan voi saada vain sukupuoliyhteydessä terveiden ihmisten kanssa. Sukupuolisesti kirotuneiden kanssa näin ei tietenkään ole. Niiden suhteen tartunnan voi saada vaikka USB kaapelin välityksellä.
Joten ihan järkevää olla palkkaamatta seksuaali vähemmistöihin kuuluvia.
Demareiden työpaikalla virastossa byrokraatit aloittavat päivän kielisuudelmilla sekä yhdynnällä keskenään.
Rennonletkeään sosialistityyliin myös eläimet ovat SETABILEISSÄ mukana.
sdp- Neuvostoliitossa perustettu puolue.
Fantasiansa kullakin
kun sanoit työtätekevät demarit
Kuule persu, kommenttisi on muuten hyvä, mutta sdp:n osalta siinä on jokainen sana valetta.
Seta-bileissä minä en ole koskaan käynyt, muttaa saattahaan niissä olla eläimiäkin, kuten koiria mukana niin kuin monien muittenkin bileissä.
Eipä ole uutisoitu kuinka paljon HIV on tarttunut raiskauksista.?
Naisen raiskaajat melko varmasti täys heteroja. Joten tuskin niillä on aidsii.
Naiset voisi taksiin noustessaan osoittaa kuljettajalle olevansa HIV positiivisiä... näin niitä tuskin raiskattaisiin ainakaan ilman kondolerii.