uskomatonta

Olin viikonloppuna ensimmäistä kertaa treffeillä mukavan oloisen miehen kanssa. Olimme tavanneet ohimennen edellisenä viikonloppuna illanvietossa ravintolassa, ja sopineet siellä lähtevämme treffeille nyt menneenä viikonloppuna.

Ilta oli hyvin mukava. Kävimme pitkällä kävelyllä järven rannalla, ja siinä matkalla jäimme mukavalle piknikille nauttimaan herkkuja ja kuohujuomaa. Hän oli todella herrasmies ja kohtelias, minkä lisäksi tulimme valtavan hyvin toimeen. Meillä oli hauskaa ja osasimme myös hyvin keskustella toistemme kanssa.

Illan päätteeksi menimme elokuviin, ja mielikuvani tästä miehestä koki kolauksen. Valojen sammuttua ja elokuvan alettua tämä seuralaiseni pieraisi todella kovaäänisesti ja vielä nauroi päälle. Sanoipa vielä minullekin, että aika hyvä lähti!

Olin tyrmistynyt! Pidin hänen seurastaan tuohon asti todella paljon, mutta nyt olen miettinyt jo monta päivää, että soitanko hänelle enää. Mitä tuollainen käytös kertoo ihmisestä?
145725
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

juokse lujaa, moukka mikä moukka!

Äänestä

jospa sitä nolotti oikeesti kauheesti mut huumorilla yritti kuitata sen. mieti jos se nyt itkee kotona että hyvä suhteenpoikanen kariutui pieruun :) soita sille jos se muuten vaikutti kiinnostavalta ja kivalta. voitte sitten joskus nauraa tapahtuneelle :D

Äänestä
  • onhan toikin kyllä mahdollista. mut sit se olis varmaan sanonut tilanteessa jotain muuta kuin "aika hyvä lähti", vai mikä tää kunigaskommentti nyt tarkkaan ottaen olikaan :)
    tai ainakin ottanut asian puheeksi puolivitsinä jälkeen päin ja pahoitellut jollain lailla.

    oli muuten hyvä kommentti iltiksessä joltain nimimerkiltä tänään, että pitäis pakottaa Berlusconi ja Chirac syömään hernekeittoa ja ruisleipää, ja sit lähettää ne kotiin haisemaan.

    mut tosiaan, voishan sille piereskelijälle vielä soittaa, ja vaikka puolileikilläänkin ehdottaa uutta tapaamista. vois ehdotuksen yhteydessä heittää, et älä nyt sit ihan hirveesti mätä sitä hernaria just sit sinä päivänä :) jos se on mukava tyyppi, niin ottaa opikseen heti. jos ei, niin sit se on se moukka :)

    Äänestä

..se kertoo että olit miehen kanssa treffeillä. Kaikki miehet on tuollaisia :)

Äänestä

Sellainen lipsahdus mistä näit millainen hän oikeasti on. Tottakai jokainen yrittää treffeillä esittää herrasmiestä ja kohteliasta, mutta kukaan herrasmies ja kohtelias ei taatusti piereskele äänekkäästi ja naura päälle. Sikamaista käytöstä.

Äänestä
  • Kiitos teille hyvistä vastauksista. Epäilen itsekin, että kyse voisi olla juuri tästä, että kohteliaisuus ja hyväkäytöksisyys olisi vain esittämistä. En halua miestä, joka ei osaa olla oma itsensä. Toisaalta en halua miestä, joka omana itsenään ollessa on täysi sika.

    Päätin kuitenkin antaa hänelle vielä mahdollisuuden, koska niin paljon hyvääkin siinä päivässä oli. Tapaamme jälleen tulevana viikonloppuna.

    Äänestä

  • Onkohan se kohteliaisuuden ja herrasmiesmäisyyden esittämistä, että on kohtelias ja herrasmies...?

    Äänestä

  • höh ja öh kirjoitti:

    Onkohan se kohteliaisuuden ja herrasmiesmäisyyden esittämistä, että on kohtelias ja herrasmies...?

    Mitä ihmettä te naiset oikeen kelailette! Jonkun ihmeen pierun takia miehestä tehdään sika ja valehtelija, kun on ollut kohtelias mutta pierraissut! Että on sit taas järki kaukana. Toivottavasti te naiset löydätte jostain miehen millä on suoli ommeltu kiinni, jotta hänestä säilyy kuva rehellisenä ja kohteliaana herrasmiehenä, koska pierua ei voi tulla ja se ei voi pilata oi niin ihanaa iltaa.

    Kaveri on ollut ihan paniikis ja paikannut huumorilla. Samoin olisin tehnyt itsekkin!!

    Juuri oikein että annat toisen mahiksen, koska se voi olla vaikka se oikea "piereskelijä" elämääsi!

    Äänestä

  • MIES23 kirjoitti:

    Herrasmies ei piereskele naisen kuullen... Ei edes vahingossa...

    Äänestä

Kiitos hyvistä nauruista xD
Pieru ekoilla treffeillä kuulostaa urbaanilta legendalta,mutta anna nyt miesparalle mahdollisuus.Kukapa meistä ei piereksisi..

Äänestä

Hei.

En normaalisti kommentoi näitä tarinoita, mutta tätä lukiessa alkoi vähintäänkin hymyilyttää. ;D

Eikai tuo oo yhtään paha. ;)

Äänestä

Tulipas siit nyt suuri juttu et piti tänne tulla jokolla pohdiskeleen. Paukku mikä paukku ja toiseks se oli kaalisoppaa...

Äänestä

Jos olisin sinun tilanteessasi, niin en enää pitäisi yhteyttä kyseiseen mieheen... Aika omituinen käsitys huumorista...

Äänestä
  • Hahhah hyvät naurut sai:) itse olisin varmaan alkanut nauramaan, enkä vetäisi hernettä nenään. Onhan ne miehetkin ihmisiä ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tiinu kirjoitti:

Olin viikonloppuna ensimmäistä kertaa treffeillä mukavan oloisen miehen kanssa. Olimme tavanneet ohimennen edellisenä viikonloppuna illanvietossa ravintolassa, ja sopineet siellä lähtevämme treffeille nyt menneenä viikonloppuna.

Ilta oli hyvin mukava. Kävimme pitkällä kävelyllä järven rannalla, ja siinä matkalla jäimme mukavalle piknikille nauttimaan herkkuja ja kuohujuomaa. Hän oli todella herrasmies ja kohtelias, minkä lisäksi tulimme valtavan hyvin toimeen. Meillä oli hauskaa ja osasimme myös hyvin keskustella toistemme kanssa.

Illan päätteeksi menimme elokuviin, ja mielikuvani tästä miehestä koki kolauksen. Valojen sammuttua ja elokuvan alettua tämä seuralaiseni pieraisi todella kovaäänisesti ja vielä nauroi päälle. Sanoipa vielä minullekin, että aika hyvä lähti!

Olin tyrmistynyt! Pidin hänen seurastaan tuohon asti todella paljon, mutta nyt olen miettinyt jo monta päivää, että soitanko hänelle enää. Mitä tuollainen käytös kertoo ihmisestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu