Ollaan oltu tosi hyviä ja läheisiä ystäviä 1,5 vuotta, keskusteltu hyvinkin aroista aiheista. Olemme molemmat tahollamme enemmän tai vähemmän toimimattomissa parisuhteissa, ikää jo lähemmäs 40. Miten mies reagoi, jos kerron rakastavani häntä muunakin kuin ystävänä? En haluaisi aiheuttaa inhoreaktiota tai menettää parasta ystävääni.
Tunteiden tunnustaminen
ystävälle
372070
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
etääntymään parista erittäin hyvästä ystävästä(naisesta) juuri naisen tunteiden tullessa liikaa peliin, se aiheuttaa sellaista riippuvuutta, jota ei ystävyydessä välttämättä tarvitsisi olla. Esim. ylikorostunutta mustasukkaisuutta, kiukuttelua huomion puutteessa, jopa syyttelyä välinpitämättömyydestä. En suosittele rakkauden tunnustuksia, ne ahdistavat.
Juuri tuota pelkään. Tosin en harrasta kuvaamiasi riippuvuudenosoituksia. Lähinnä mietin, että entä jos tällä miehellä on samanlaiset tunteet kuin minulla, ja molemmat miettivät tahollaan, että voi kun uskaltaisi...
ahdistavat siinä tapauksessa jos itselläsi ei ole muita kuin vain "ystävällisiä" tunteita naista kohtaan.
Mutta jos sinullakin olisi vastaavia tunteita, niin tilanne olisi varmaan eri, vai? Silloin sitä ehkä todennäköisesti sietäisi sitä pientä kiukutteluakin, aivan kuten me naisetkin siedämme joitain "miehisiä" ärsyttäviä piirteitä jos olemme ihastuneita/rakastuneita.
harrasta niitä, mutta asiat saavat uuden näkökulman miehen ajatuksissa, jos sanot rakastavasi häntä, vaikka mikään sinällään ei muuttuisikaan.
Ystävyys velvoittaa ja sitä tulee hoitaa, mutta jos kyseessä on yksipuolinen rakkaus, niin sitä on todella vaikea hoitaa enää ystävyyden ehdoin.
Miestä ahdistaa siksi tällainen tunteiden kasvaminen, koska se tuntuu menetetyltä ystävyydeltä ja on jotain enemmän, johon ei pysty vastaamaan samalla tavalla, vaikka halua olisikin. Tunteiden epätasapaino on raastava tilanne henkisesti, varsinkin ihmisen kanssa, josta todella aidosti välittää.
Jos tunteesi kasvavat kasvamistaan, niin se ei ole enää ystävyyttä, vaan jotain muuta. Kerroit, että olette molemmat enemmän tai vähemmän epätyydyttävissä parisuhteissa ja nyt minä sanoisin, että sinun on uskallettava olla siinä asiassa rehellinen, ette vain vahingossa sorru hakemaan/antamaan sitä tunteiden paloa tuohon ystävyyteen, jota tunnet suhteestasi puuttuvan.
Kaikkein helpoimmalla pääset, kun uskallat hoitaa asioita oikeassa järjestyksessä, eli jos kerrot rakastavasi ystävääsi, niin samalla sinun tulee kertoa, ettet rakasta miestäsi enää samalla tavalla kuin haluaisit ja tunnet enemmän tunnetasolla vetoa ystävääsi kohtaan.
Todellisuus on kuitenkin ympärilläsi ja pahimman virheen teet, jos ummistat siltä silmäsi, koska silloin ehkäpä menetätä miehesi ja ystäväsi, ajattele asioita vakavasti ja aikuismaisesti.
Minä en puhu mutu-tuntumalla, vaan kokemuksella asioista, joita olen joutunut kokemaan. Omat naisystäväni ovat jollakin tasolla edelleen ystäviä, mutta mikään ei ole palannut ennalleen sen jälkeen kun tunteet menivät yli ja toisaalta olen nähnyt myös sen, miten oma vaimo("rakastui") romahti ystävyyden("rakastuminen") takia, joka ajoi karille(ero) sen miesystävän perheen ja on tuonut omat vaikeudet meidän perheeseen, mutta me jatkamme yhdessä vaimon kanssa. Vaimo ei ole enää missään tekemisissä tämän miehen kanssa.
Yritä ainakin kuunnella, äläkä ainakaan harkitsematta tee mitään, mitä ikinä aiotkaan tehdä. Asioita on miljoona kertaa helpompi käsitellä etukäteen kuin puida mahdollista jälkipyykkiä.
hoidettava asioita oikeassa järjestyksessä ja jätettävä mennyt elämä taakseen, ennen kuin rakentaa uutta.
Hyvin yksinkertaista ja aikuismaista toimintaa.
Olen minä tätä jo aika kauan ajatellut. Tilanne on se, että avioliittoni oli karilla jo ennen tähän mieheen tutustumista. Olemme mieheni kanssa olleet jo vuosia yhdessä puhtaasti käytännönsyiden vuoksi ja olemme sopineet eroavamme heti, kun se on eräiden taloudellisten seikkojen valossa mahdollista. Tilanne on täysin selvä miehelleni ja myös tälle ystävälleni.
Ei myöskään ole kyseessä tunteiden siirto miehestäni ystävääni. Ystäväni on minulle sielunkumppani tavalla, jota lähellekään mieheni ei ole koskaan päässyt. Ystäväni on myös ainoa mies, jota koskaan olen voinut kuvitella lasteni isäksi, jos minulla joskus lapsia olisi.
Ystäväni tietää myös olevansa minulle todella tärkeä. En vain tiedä, onko hän loppuun asti tietoinen tunteideni laadusta. Hän tietää myös, etten ole kenenkään suhteeseen tulossa väliin ja tärkeintä minulle on, että hän on onnellinen valintojensa kanssa. On mahdollista, että hänelläkin on minua kohtaan enemmän tunteita kuin ystävyys. Juuri tämän takia haluaisin kertoa hänelle tunteeni rehellisesti, mutta en haluaisi vaarantaa ystävyyttämme, jos hänellä ei tällaisia tunteita olisikaan.
, että avioliittonne on jo karilla ja eroamassa olette, niin silloin sinä teet valinnan, kerrot tai jätät kertomatta. On vaikea tietysti hahmottaa, miten ystäväsi reagoi, jos tunnustat, etkä oikeastaan saa sitä selville kuin yhdellä tavalla.
Ehkä aika on hyvä apuväline tässä asiassa ja kyllä se ratkaisu tulee ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toiselle.
Hoida kuitenkin erokin pois alta kaikkineen käytännön asioineen, ennen kuin uutta rakennat, niin menneisyys ei liiaksi häiritse uutta elämää.
tekstiä kirjoitat Miesolento, "se aiheuttaa sellaista riippuvuutta, jota ei ystävyydessä välttämättä tarvitsisi olla. Esim. ylikorostunutta mustasukkaisuutta, kiukuttelua huomion puutteessa, jopa syyttelyä välinpitämättömyydestä." Sä puit sanoiksi sen, mitä itsekin olen kokenut, kun parinkymmenen vuoden ystävyys johti ensin seksisuhteeseen ja siitä seurasi se, että mä rakastuin ja menetin sydämeni totaalisesti tälle miehelle.
Se, mitä koin hänen jäljiltä, oli jotain sellaista etten koskaan toivoisi kenenkään kokevan samaa. On raastavaa rakastaa miestä, jonka on tuntenut kauan ja joka on ollut yksi parhaista ystävistä pitkään, mutta joka ei halunnut kuin seksiä. Olen sortunut juuri siihen mistä kirjoitit, mustasukkaisuuteen ja kiukutteluun eli todellisiin lapsellisuuksiin, minä aikuinen nainen. On jo aikaa kun juttumme loppui ja siihen juuri, että hän tiesi tunteeni eikä voinut niihin vastata.
Oli vähällä että ystävyytemme kariutuu kokonaan ja kävimme aikamoista sielujen kamppailua hänen kanssaan, mutta selvisimme siitä ja ystäviä olemme edelleen, mutta tunteeni ovat olemassa vieläkin ja siksipä olenkin pohtinut sitä, että onko parempi, että jään poissa kuvioista etten koskaan häntä enää tapaisi?! koska hän varmasti vieläkin näkee ja aistii minusta sen, että mä olisin valmis mihin vain hänen puolestaan.
On aikamoista arpapeliä ystävyyden ollessa kyseessä se, että tunteet muuttuvatkin syvemmiksi, mutta jokainen tekee oman ratkaisunsa, vaikka päätöksen teko joskus onkin niin pirun vaikee, koska vaakalaudalla on arvokas asia.
Erittäin raskasta. Toinen tuntee vahvasti ja toinen ei halkua loukata toista, mutta ei millään kykene vastaamaan tunnepuolella siihen mitä toinen tuntee.
Itse olen ollut se osapuoli, kenellä tunteet on olleet ystävyystasolla ja voi niitä valvottuja öitä ja murhetta, mitä kaikki on aiheuttanut. Ei se ole kenenekään syytä, että tunteet vahvenee ja ehkäpä se on ystävyyden hintaakin, että siinä joutuu tahtomattaan kohtaamaan sellaisiakin tilanteita, joita ei haluaisi tai edes osaisi odottaa.
Se nimen omaan tekee tilanteesta niin vaikean, koska ei ystävää lempata elämästä kuin rukkasta, joka kastu työssä aj ystävyyskin on vahva tunne, joka ei ole napista käännettävissä on-off tilaan tarvittaessa.
Se on myös totta, että tällaiset kokemukset opettavat ja osaa ennakoida tilanteita paremmin kuin ennen, ettei asiat menisi niin pitkälle "huomaamatta"
minusta on se ikävää, että kokekmukseni on aiheuttanut sen, että en uskalla heittäytyä täysillä ystävyyteen, koska pelkään, että asiat luiskahtavat jossakin vaiheessa taas väärille uomille, josta aiheutuu henkisiä voimavaroja kysyvä taival pidemmäksi aikaa, voisi sanoa x vuotta.
Niin ihanaa kuin ystävyys olisikin täydellä antaumuksella, mutta jotenkin olen varovainen joka hetki.
Samoin itselläni, nimittäin se pelko joka jäi kokemastani. Se jos mikä vei voimia, ne kymmenet valvotut yöt ja asiat ja kysymykset, joihin en koskaan saanut vastausta. En koskaan enää halua kokea sitä. kaikista pahin omalla kohdallani oli se, että mä olin totaalisen varma, että kyseinen mies välittää myöskin minusta, että tunteeni eivät olekaan yksipuolisia. En tiedä, taisin tehdä rakastuneena täysin vääriä tulkintoja ja olin vähällä joutua maksamaan siitä kalliin hinnan.
Kun vuoden kestänyt seksisuhteemme loppui, meni puoli vuotta sen jälkeen, että edes puhuimme toisillemme asiallisesti. Sitten erään yhteisen raflaillan jälkeen, seisoimme kapakan edessä pari tuntia pakkasessa ja halailimme toisiamme ja hän sanoi että "meidän ystävyyttä ei mikään riko..." Se, mitä silloinkin tunsin, kun hän kosketti minua, oli se pakahduttava tunne rinnassa ja muistan ajatelleeni, että voi kun sä tietäisit kuinka paljon susta pidän. En uskaltanut sitä kuitenkaan tehdä. Nykyään olen hänen suhteen varovainen ja yritän olla pokkana ja harkita tarkkaan sanani, mitä hänelle lausun, että hän ei luulisi minun vieläkin välittävän, mutta...Eiköhän ne eleet kerro enemmän kuin tuhat sanaa. Sehän tästä niin helskutin hankalaa tekeekin, kun asiahan on niin, että ilmeet ja eleet ovat vahvoilla kun puhutaan ihmisen tulkitsemisesta ja mä olin aina niin varma, että vaistosin oikein ja että hänkin välittää ja paljon...
Totta on, että vain yhdellä tavalla voi saada selville. Tavallaan olen ajan kuluessa tunteistani kertonutkin, mutta aina myös korostanut, että ne eivät tarkoita sitä, että muuta kuin ystävyyttä haluaisin. Ja jo ystävyyden alussa puhuttiin, että mitään laastarisuhdetta tai muuta seksisekoilua ei olla hakemassa. Eikä myöskään kenenkään seläntakana toimimista, vaan jos jotain aloitetaan, niin silloin vanha jätetään taakse ja lähdetään puhtaalta pöydältä.
Nyt pikku hiljaa on kypsynyt ajatus, että haluaisin hänen tietävän, että minun puoleltani olisi mahdollisuus kaikkeen muuhunkin. En haluaisi joutua myöhemmin katumaan, että asiat olisivat toisin, jos olisin saanut suuni avattua. Vielä pahempaa kuitenkin olisi menettää ystävä ja sielunkumppani.
Tuntematon tekijä tällä puolella on se missä tilassa tuon miehen liitto todella on, onko lapsia jne.
Jos se sittenkin on hengissä, saatat rikkoa tosi paljon itseltäsi ja heiltä - nimenomaan heiltä - kertomalla.
Jos se on tosiaan ohi, sittenhän ei kannata jarrutella jos siltä tuntuu ...
Ennenkuin tuo selviää neuvoni olisi pitää pää kylmänä vaikka ymmärrän sen vaikeuden
Ystäväni suhteesta sen verran, että eivät asu yhdessä, ei ole lapsia. Tapailleet ovat muutaman vuoden, mutta riitelevät jatkuvasti. Ei kuulosta ystäväni kommenteista päätellen miltään vaaleanpunaiselta unelmalta vaan päin vastoin.
Mutta jos ystävälläni tästä huolimatta on vain ystävän tunteita mua kohtaan, niin rikonko peruuttamattomasti jotain meidän välillä, jos kerron?
rikotko jotain väliltänne, jos kerrot tunteesi. Se niin riippuu ihmisestä, mutta mä luulen, että jo itsesi kannalta olisi hyvä kertoa tunteesi, ettet joutuisi turhaan pähkäilemään, vaan asia tulisi ehkä kerralla selväksi. Jos olet lukenut mun tekstejäni tossa aiemmin, niin tiedät, että itselläni oli aika likellä se, että ystävyytemme meni sen sileän tien, mutta ei onneksi. Kuukausia meillä kumminkin meni ennen kuin pystyimme sen älyttömän suhteemme jälkeen taasen keskustelemaan aikuismaisesti ja ennen kaikkea asiallisesti. Ja ystävyys jatkuu...,vaikkakin mä välitän tästä herrasta yhä edelleen ja paljon. Tsemppiä sulle, mihin sit ikinä päädytkin ja kerrohan sit miten kävi :))
siis mistään kodin särkymisestä ei ole kyse, silloin se mies ei joudu ollenkaan niin vaikeaan ristiriitatilanteeseen
Jos olisin itse ko tilanteessa sinä miehenä niin minussa ei mikään särkyisi. Jos olisin rakastunut niin sitten olisi selvä peli ja pyrkisin suhteeseen sinun kanssa, jos en niin olisin imarreltu ja voisin olla edelleen ihan hyvä ystävä - itse asiassa jopa parempi kuin ennen. Se on sinusta kiinni, kestätkö itse mahdollisen "pettymyksen". Itse asiassa miehelle kumpikin on ihan hyvä tilanne - toisaalta jos on kovin empaattinen mies niin voisi tulla surku sinun puolesta tässä "pettymys" tapauksessa.
eli jos siinä olisi minä niin neuvoisin sinua todella ajattelemaan vain itseäsi ja miten reagoit kummassakin tapauksessa
Joskus naiset tekee näistä tunneasioista vähän liian suuren numeron....
Siis tämä oli tietysti vain yhden yksilön mielipide - kuuntele nyt vielä pari muutakin neuvoa niin eiköhän se siitä
Missä mielessä tarkoitat, että voisit olla jopa parempi ystävä, jos tunnustaisin tunteeni eikä itselläsi olisi tunteita? Itse uskoisin kyllä kestäväni "pettymyksen", koska tärkeintä minulle on ystäväni onnellisuus. Mieluummin onnellinen muualla kuin onneton minun kanssa. Suurempi vahinko olisi, jos hän jatkaessaan nykyisessä suhteessaan kokisi jollain tasolla pettävänsä naisystäväänsä jatkaessaan ystävyyttä minun kanssani, eli lopettaisi minun tunteiden takia ystävyytemme. Sitä en missään nimessä halua.
mutkikasta, no joo, ymmärrän huolesi
mitä se nyt "ystävyys" tässä on - harvalla miehellä on naispuolisia ystäviä tarkoittamassasi mielessä. Onhan niitä eritasoisia tuttavuuksia, naapurin emäntiä, sukulaisia, työkaverien joukossa - joiden kanssa voi jutella enemmän tai vähemmän syvällisesti, tai joiden moikkauksessa on pilkettä ja piristettä. Ei näiden kanssa "ystävyyttä lopeteta". Joko ystäväsi on varsin epätavallinen mies - silloin huolesi on ehkä oikeutettu, tai jos on tavallisempi niin hän on jo nyt hyvin pitkällä vaihtaakseen sen toisen sinuun.
Tavalliselle miehelle kysymys on hän (se nykyinen naisystävä) vai sinä. Eli taas palataan siihen että mikä hänen nykysuhteensa laita on .. ja mitä hän siltä odottaa. Jos sinä täytät hänen elämänodotuksensa paremmin kuin se toinen niin asia on selvä.
Jos hän on tuo epätavallinen mies niin minun logiikka ei enää riitä
Silti, edelleen mielestäni se ratkaisee miten itse reagoit, ajattele lähinnä itseäsi. Mielestäni mies voi omasta puolestaan (ainakin tulee voida) jatkaa ystävyyttä - mitä se nyt tässä onkin - jos nainen ei ala liian "naisystäväksi"
Onhan tämä minun ystävä kyllä melkoisen epätavallinen monessakin suhteessa, mutta toisaalta kyllä hyvinkin normaali mies. Eli kyllä kai normaalilogiikkaa ainakin jollain tavalla voi myös häneen soveltaa.
Vielä kun osaisi puheista ja viesteistä tulkita, onko "vaihtamassa naisystäväänsä minuun" vai onko liikkeellä puhtaasti ystävänä. Jos näkee minut mahdollisena kumppanina, niin eikö hän siinä tapauksessa itsekin ottaisi asian puheeksi? Vai luuletko, että minun avioliittoni pidättelee häntä, vaikka hän tietääkin kyseessä olevan enää puhtaasti käytännönjärjestely?
jo aika aralla paikalla mutta kirjoittelenpa silti
ei ottaisi puheeksi, ei, miehet haluaa päättää näin tärkeän asian itse, mutta tilanteesta päätellen olet kyllä varsin mahdollinen
hän ei vain jostain syystä ole tehnyt päätöstä, jotain ehkä näkee vielä siinä edellisessä
jotenkin ei mene minun kaaliin että kuvattu tilanne jatkuisi täältä ikuisuuteen - ei, joku päätös asiaan on tultava
Kiitos taas mielipiteestä. Ei se taida miehenkään sielunelämä kovin yksinkertaista olla, vaikka naisia aina "mollataankin" ;). Miten sun mielestä minun pitäisi tässä tilanteessa toimia? Odottaa ja tarjota ystävyyttä tunteistani puhumatta kuten tähänkin asti? Vai sanonko ystävälleni jotain?
sinnikäs kyselijä
odota vielä
mutta kysypäs ihan huvin vuoksi mitä hän siinä toisessa näkee, sen pitäisi vähän jouduttaa päättämistä - tai ainakin se kertoo sinulle asioiden laidan
ei voi olla niin junttia joka ei tajuaisi vihjettä, vai voiko?
Olen itse asiassa kysynyt useitakin kertoja tuota. On usein nimittäin kuulostanut sen verran älyttömältä kyseinen suhde, että ihan jo ystävänä olen ollut huolissaan. Selkeää vastausta kysymykseen en ole koskaan saanut.
Ilmeisesti sitten vain odottelen.
luulenpa ettei sinua tunteista puhuminen auta. Ensin on käännettävä miehen pää, kun se ei ole ihan itsestään näköjään kääntynyt. Siihen ei nyt miehen logiikka enää riitä, vaan naisen. Naiset, auttakaapa siskoa mäessä
Minä ehdottaisin tässä tilanteessa, että menet ja kysyt suoraan. Jos ei kiertely ja kaartelu auta, niin sinun on otettava riski.
Koska:
Hänhän on hyvä ystäväsi. Eli silloin pitäisi voida kysyä suoraan. Kyllä hän sen ymmärtää.
Ja toiseksi joskus on otettava riskejäkin. On uskallettava, meni sitten syteen ja saveen. Asia on sinulle ilmeisestikin kovin tärkeä etkä saa mielenrauhaa. Eli ei tässä varmaan ole muuta vaihtoehtoa.
Jos miehellä on tunteita sinua kohtaan, asia selviää sillä näppärästi. Jos ei, asia selviää silloinkin, tosin ei toivomallasi tavalla.
Joskus elämässä täytyy heittäytyä kylmään veteen (tosin tässä tapauksessahan vesi tuntuisi olevan jo haaleata, eikö vain;)).
Eli otat nyt juuri luurin käteen ja soitat tai sovit tapaamisesta mahdollisimman pian. Pidän sinulle peukkuja!
voihan se pää kääntyä tällaisella shokkihoidollakin. Selkä seinää vasten ja kysymys: minä vai hän
Tää vaatii hieman luontoa mutta jos on niin siitä vaan (ainakin minä arvostaisin sitä)
Mutta huomatkaa, se pään kääntyminen vaaditaan, pelkkä tunnepuhe ei riitä
Olisi varmasti shokkihoidossa puolensa, mutta en välittäisi olla ystävälleni niin inhottava, että pistän hänet selkä seinää vasten. Vaikka tilanne tällaisena kiusaakin minua ja rakastan ystävääni muunakin kuin ystävänä, niin vielä enemmän minua kiusaisi pakottaa hänet valitsemaan ja tehdä hänet ehkä onnettomaksi. Enhän voi tietää, että hän olisi minun kanssani onnellisempi kuin nykyisen naisystävänsä kanssa.
taas mies hyppii välivaiheitten ohi ja ajattelee heti niin konkreettisesti vain lopputulosta. Siellä armeijassa kyllä ryömitään, mutta muuten "eteneminen" tuntuu olevan vähän haussa, joskus;))
Tarkoitin lähinnä sitä, että kysyy suoraan, että onko tunteita vai ei. Se loppu, eli mitä sitten tapahtuu, setvitään sitten myöhemmin.
Eiköhän sisko ymmärrä, mitä tarkoitan.
"Shokkihoitoa", tuo oli hyvä...
Tämä kai se lopulta on se ainoa mahdollinen tapa tilannetta purkaa. Tunteita kyllä on hyvinkin paljon, sen tiedän kysymättäkin. Laatu vain on vähän epäselvä. Täytyy myös tunnustaa oma arkuus tässä suhteessa. Pelottaa niin perkeleesti kysyä suoraan... :(
Ajattelepas näin. Tosiasiahan on, että "tulos" on jo tiedossa. Eli hän tietää, pitääkö sinusta vai ei. Se asia ei siitä miksikään muutu ja lopputulokseen ei voi vaikuttaa.
Nyt sinun on vain saatava tietää tulos. Muuten vain pähkäilet ja pähkäilet.
Jos sinulle tulee postitse paketti, niin ei se sisältö miksikään muutu, vaikka kuinka odottelisit jouluun asti sen aukaisemista;))
Eli kimppuun vain!
Näinhän se tietysti on, kun asiaa miettiin. Mutta tästä päästään alkuperäiseen kysymykseen, että pilaanko jotain meidän ystävyydestä, jos otan asian puheeksi? Eikös sinulla melkein ystävyys mennyt samantyyppisessä tilanteessa? Eli paketti voi räjähtää silmille, kun sitä aukaisee. Tärkeintä mulle ihan joka tapauksessa on säilyttää tämä mies elämässäni, vaikka sitten "vain" ystävänä. Riskiä en halua ottaa, että hänet menettäisin.
Joko paketti räjähtää silmille tai sieltä löytyy jotain kivaa. Ratkaisu ei ole jättää sitä aukaisematta.
Vaarannat ystävyyden myös siinä tapauksessa, että paketista löytyy se, mitä toivot sieltä löytyvän. Silloin siitä alkaa suhde ja ystävyys entisessä muodossaan loppuu. Ja paluuta edelliseen ei ole.
Jos sisältö osoittautuu joksikin muuksi, SINÄ kärsit. Ystäväsi todennäköisesti myös puolestasi, mutta pääasiassa tuska jää sinulle. Ystävyys voi kestää kuitenkin tämänkin asian, jos halua löytyy molemmilta.
"Ongelman" ydin on, että sinä olet rakastunut ystävääsi. Tämä seikka vaarantaa ystävyyden, ei se että kysytkö vai et.
Minulla räjähti silloin paketit, tosin ei minun silmilleni. Toisen kanssa pystyin jatkamaan ystävyyttä myöhemmin, toisen kanssa en (hän ei halunnut, vaan asetti ehdon "joko suhde tai ei mitään").
Ihmisiä on niin monenlaisia. Jos naapureilla jäätyy vesijohdot pakkasella, ei se tarkoita sitä, että sinullekin käy näin.
pointtini silloin viimeksi oli, että tunteista puhuminen (kummankaan) on vielä turhaa niin kauan kuin miehen "valinta" pysyy siinä toisessa
ensin pitäisi saada tuo valinta muutettua (=pää käännettyä), tai ainakin saada mies irroitettua siitä mikä häntä siinä toisessa kiinni pitääkin, vasta sen jälkeen auttaa tunteet
Tuota juuri olen tässä itsekin ajatellut, että voi hankaloittaa kaikkea, jos rupean tässä vaiheessa tunteideni laatua hirveästi alleviivaamaan. Ystäväni tietää, että pidän paljon tai jopa että rakastan, kai sen on riitettävä tässä vaiheessa.
Jos kyseessä on "tyytyminen" nykyiseen naisystävään, eli ystäväni mielestä vaihtoehdot ovat nykyinen nainen tai yksinäisyys, niin ei taida auttaa muu kuin ajan antaminen. Täytyy toivoa, että hän vähitellen rupeaa näkemään muitakin vaihtoehtoja mahdollisina.
välttämättä hankaloita, on luultavasti vain turhaa tällä hetkellä
On jännä, miten miehen ja naisen logiikka menee eri kiertoradalla, mielestäni ette ole vielä tajunneet juttujani - ei millään pahalla - on miehillekin monesti ihan yhtä vaikeaa toisinpäin .. ja sehän tän palstan tekeekin antoisaksi
Nimittäin, uskon että miehellä on ihan riittävästi tunteita kumpaakin kohtaan, mutta tuo toinen on "valittu". Itse asiassa koska suhde toiseen on heikoilla, hänellä on myös sinut. Se mitä pelkään on että jos suhde tuohon toiseen paranee, voi ystävyys sinuun muuttua erilaiseksi kuin ehkä toivoisit (ei siis ehkä kokonaan katkea) - jolloin kuitenkin "menetät" hänet. Jokin siinä toisessa edelleen pitää kiinni. Se jokin on purettava ennenkuin valinta olisit sinä. Useimmin siinä ei pelkkä tunne riitä - ei sinun eikä hänen eikä molempienkaan
Tuo pikku naisen ehdottama shokkihoito voi toimia, tosin se vaatii sinulta paljon eikä silti välttämättä toimi... paras olisi vain selvittää mistä kiikastaa
Toinen mahdollisuus - olen nyt aivan suora, älä loukkaannu - on että sinussa on jokin joka "työntää" - se ei ole iso juttu koska olet luultavasti nro 2 - jos itsetuntosi kestää niin mieti tätäkin. Jos se on tästä kiinni niin asiat on jo paremmin - voit tällöin itse muuttaa asian!
Tää on vaatinut jo vähän pohdintaa, mutta olen nauttinut tästä - olen sitä tyyppiä joka kiinnostuu "pähkinöistä"
Totta, että miehen ja naisen logiikka menee eri ratoja. Tekee todella hyvää vaihtaa ajatuksia tällä tavalla, niin edes vähän ymmärtää toista sukupuolta.
Ehkä mä pikku hiljaa rupean ymmärtämään, mitä sä ajat takaa. Tai ainakin hiukan selviää. Kyllä mun itsetuntoni kestää miettiä sitäkin, että itsessä voi olla jokin työntävä tekijä. Ja kuten jo aiemmin sanoin, mulle pääasia ei ole "voittaa" ystävääni itselleni vaan se, että hän on onnellinen valintojensa kanssa. Jos tämä toteutuu paremmin nykyisen naisystävän kanssa, niin hyvä on.
Yksi "työntävä" asia minun avioliiton lisäksi voi olla, että asutaan tällä hetkellä usean sadan kilometrin päässä toisistamme. Eli tuo nykyinen naisystävä on samalla paikalla, kun taas minun pitäisi eron lisäksi muuttaa työpaikkaa ja asuinkaupunkia, ennen kuin päästäisiin konkreettisesti yhteen. Ehkä ystäväni ei tästäkään syystä näe minua realistisena vaihtoehtona.
Shokkihoitoon en toistaiseksi halua turvautua, koska en halua pistää ystävääni valintatilanteeseen tai muutenkaan seinää vasten. Eikä muutenkaan ole sellainen asia, jonka voi hoitaa viestillä tai puhelimessa.
hyvää vaan!