"Kohta laulaa kirves?!!", naapurini sanoja lainaten.

Anonyymi-ap

Naapurini on jakanut taloyhtiössä - 2 ihmistä tullut kertomaan ! - tietoa, että olisin tullut taloyhtiöön reittä pitkin ja olisin vailla ammattia. Lisäksi hän huutelee omasta aitauskarsinastaan rivouksia homotellen vierastani ja käskyttää tätä menemään muualle, kun vieras ei asu minulla.

Kuollut mieheni kuullemma naapurini mukaan harmittelee pilvenreunalla, että kun saan asua (1/1 omistus) nyt isoa asuntoai yksinäni, kun meillä oli avopuolisoni kanssa keskinäinen testamentti. No, on täällä koirakin mutta ei kolmea, isoa sentään, kuten naapurillani vastaavassa huoneistossa on,

Lisäksi olen 4-5v sitten naapurin mukaan seonnut (avopuolisoni l. mies kuoli noihin aikoihin), minkä hän on kertonut aitauksestaan vieraalleni.

Olen ostanut oman osuuteni rahalla ja perinyt toisen puolikkaan sen takia, että avopuolisoiden on fiksua varautua myös mahdollisiin ikäviin tapauksiin pikkuisen paremmin kuin aviopuolisoiden.

Naapuria vittuttaa kuin pientä oravaa, että minulla on 1/1 -omistussuhde huoneistooni toisin kuin hänellä omassaan. Tämän hän on tuonut ihan julki avoimesti. Osakerekisteri sen 1/1 -omistussuhteeni vahvistaakin mukavasti, vaikka hänen apulaisjohtajaopettaja toisaalta oli taloyhtiön hallituksessa v.2004, kun avopuolisoni kanssa ostin huoneistomme. Pitäisi olla kansankynttilän tietoinen asiasta, jos sisälukutaitoa on, että pätee 1/2+1/2=1, kun paperit on tehtynä ajoissa.

Olen suurkonsernissa finacial controllerina ja veroja olen maksanut v, 1987 lähtien vakituisesta työsuhtestani. Se siitä ammatittomuudesta!

Aitauksessaan naapuri puhelee itsekseen luonnonoikusta, maholehmästä ja homosta. Keistähän hän mahtaa itsekseen puhua??? Oma lapsensa on kuullemma ottotyttö. Onko maholehmä omassa keittiössä vai eikö tykki laulakaan siementä?

Tämä kaikki "paskapuhe" naapuriltani on alkanut, kun naapurini salarakensi takapihalleen mystisen "kopperon" lähes räystään alle ja kopperolle ei herunut jälkikäteenkään rakennuslupaa, mikä tarkoitti puolestaan, että puuhapete sai itse pikkukätösin purkaa kopperonsa. Toteemipaalun "haista vittu" hän askaroi työkäsineestä (keskisormi pystyssä!) kuitenkin lankun päähän tarjoamaan silmäniloa huoneistoni suuntaan.

T: soita taas poliisit naapuriniukko ja VEDÄ VESIPERÄ 👍😘

18

611

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vihtavuoren Serti on maistuvaa - ja sitä saa riittävästi!

      • Anonyymi

        Ja supikoirasta sudelle maistuu!!! 😜


    • Anonyymi

      Mahtavaa palstaäijä - osakepaperit kaikki läjään ja kansan välimies paikalle pönöttämään eli tinanappi tietenkin

      • Anonyymi

        Eikun Rettan isännöitsijä?

        Ihan viralliset remontti-ilmoitukset verkossa taloyhtiöllä ja muutenkin saatavana mutta kun jäänyt väliin tältä puuhapeteltä, kun jälkikäteen on täytynyt ollka lupien kanssa liikenteessä ja kylän raitilla kerrotaan näin menetellyn. Mutta sitä lupaahan ei tullut vai mitä Retta?


      • Anonyymi

        Virkavaltaahan naapurini yritti saada itselleen todistusmieheksi mutta kun heillä olisi ollut parempaakin tekemistä kuin käydä turhaan paikalla.

        Yrittivät kyllä ansiokkaasti selittää naapurilleni useampaan kertaan mutta tämähän rupesi käskyttämään naispoliisia, joka tosin lopetti naapurini käskytysyrityksen heti alkuunsa.

        T: ahdstaa ja pelottaa, kun ne on taas tuossa/täällä 🤗


      • Anonyymi

        Ne on kyllä nykyään digitaalisena MML:lla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikun Rettan isännöitsijä?

        Ihan viralliset remontti-ilmoitukset verkossa taloyhtiöllä ja muutenkin saatavana mutta kun jäänyt väliin tältä puuhapeteltä, kun jälkikäteen on täytynyt ollka lupien kanssa liikenteessä ja kylän raitilla kerrotaan näin menetellyn. Mutta sitä lupaahan ei tullut vai mitä Retta?

        En tunne tapausta palstasetä enkä oo vastannu ku omista kirjanpidoista tms emt


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virkavaltaahan naapurini yritti saada itselleen todistusmieheksi mutta kun heillä olisi ollut parempaakin tekemistä kuin käydä turhaan paikalla.

        Yrittivät kyllä ansiokkaasti selittää naapurilleni useampaan kertaan mutta tämähän rupesi käskyttämään naispoliisia, joka tosin lopetti naapurini käskytysyrityksen heti alkuunsa.

        T: ahdstaa ja pelottaa, kun ne on taas tuossa/täällä 🤗

        Luin ensin että talousmieheksi, eli joku moderni talkkar tai hanslankari ym


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne on kyllä nykyään digitaalisena MML:lla.

        No just sigi sigi digi digi. Hyvä seivaus


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virkavaltaahan naapurini yritti saada itselleen todistusmieheksi mutta kun heillä olisi ollut parempaakin tekemistä kuin käydä turhaan paikalla.

        Yrittivät kyllä ansiokkaasti selittää naapurilleni useampaan kertaan mutta tämähän rupesi käskyttämään naispoliisia, joka tosin lopetti naapurini käskytysyrityksen heti alkuunsa.

        T: ahdstaa ja pelottaa, kun ne on taas tuossa/täällä 🤗

        Niin voihan sitä sanoa tuo kahvia, mutta ei saa välttämättä sitä kahvia


    • Anonyymi

      Millaisen yhteyden naapurisi tarvitsee saadakseen yhteyden tuonpuoleiseen, jotta kuolleen suulla sitten puhelee?

      Mahtaa olla melkoinen yhteys? Monta G:tä vai kuidullako mennään?

      T: Pekko Pelikaani

      • Anonyymi

        En oo pekko vielä turbiiniin lentäny? Sivusta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En oo pekko vielä turbiiniin lentäny? Sivusta

        Ei tiedä vielä, mihin myllyyn lentää kukin⛑


    • Anonyymi

      Kuulostaa siltä gubbe, että kannattaa seurata vaikka ihan jo tilannehuonetta👍

      • Anonyymi

        Jeesus tulee - ota koppi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus tulee - ota koppi!

        Thanks but EN OTA!!!


    • Anonyymi

      Terijoensalava on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii-i komiassa kunnossa???

      Mitähän naamioidaan tällä kertaa? Laita kirves laulaan nyt ainakin ensiksi!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1403
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      888
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      693
    5. 68
      693
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      210
      603
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      589
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe