ajattelin kirjoittaa perheväkivallasta. elelemme suuria aikoja, mutta jotkut asiat eivät lähde saippua suussa pesemällä. siis väkivalta.
isäni ollessani 10 w hakkasi minua milloin milläkin tekosyyllä. milloin en auttanut häntä maatalontöissä, milloin rumpujen soitto kiinnosti enemmän kuin paskanluonti. väkivaltaa hän käytti lähinnä psykologisesti kuristamalla, viskelemällä esineitä minua päin tai suoraan nyrkillä kasvoihin. koin itseni tulleeni alistetuksi ja pyysin päästä ajamaan asioitani sosiaaliterveydenhoitajan luo kouluun. isäni sanoi vastauksen kui tykin suusta, lähtevänsä maatilalta kävelemään, maatilalta, jonka äitini oli perinyt isältään. töitä tällä maatilalla olisi kyllä vaikk vieraan vallan edustajillekkin, stressistä en tiedä.
ajattelin äitini maatilan parasta ja pelkäsin äidin kannalta isän lähtöä ja jätin asian hautumaan. olihan vaarana jäädä nälkiintymään kuin susi hautaan.
vuodet vierivät ja mukaan tuli painajaisia ja hillittömiä vatsakipuja. elämä alkoi suistua raiteiltaan. harkitsin vakavasti itsemurhaa. väkivalta myös kohdistui pienempään siskooni, jota kuritin isovelin otteella ja kateuden kaipuussa sekä äitini vielä ajoi puukolla siskoani takaa.
en koe tulleeni väärin ymmärretyksi vaan kaltoin kohdelluksi. ajatukseni hakeutuu aina rakkauden laivasta maan kiroihin, joita tämä itä-suomi tuntee. en halua ketään loukata, vaan kysyä neuvoa, poliisi ilmoitti vastaavanlaisen rikoksen vanhenevan 20 vuodessa.
tietysti, jos sotilaskarkureita ammutaan, miksei lapsia.
intiaani kesää kaikille
isäni ollessani 10 w hakkasi minua milloin milläkin tekosyyllä. milloin en auttanut häntä maatalontöissä, milloin rumpujen soitto kiinnosti enemmän kuin paskanluonti. väkivaltaa hän käytti lähinnä psykologisesti kuristamalla, viskelemällä esineitä minua päin tai suoraan nyrkillä kasvoihin. koin itseni tulleeni alistetuksi ja pyysin päästä ajamaan asioitani sosiaaliterveydenhoitajan luo kouluun. isäni sanoi vastauksen kui tykin suusta, lähtevänsä maatilalta kävelemään, maatilalta, jonka äitini oli perinyt isältään. töitä tällä maatilalla olisi kyllä vaikk vieraan vallan edustajillekkin, stressistä en tiedä.
ajattelin äitini maatilan parasta ja pelkäsin äidin kannalta isän lähtöä ja jätin asian hautumaan. olihan vaarana jäädä nälkiintymään kuin susi hautaan.
vuodet vierivät ja mukaan tuli painajaisia ja hillittömiä vatsakipuja. elämä alkoi suistua raiteiltaan. harkitsin vakavasti itsemurhaa. väkivalta myös kohdistui pienempään siskooni, jota kuritin isovelin otteella ja kateuden kaipuussa sekä äitini vielä ajoi puukolla siskoani takaa.
en koe tulleeni väärin ymmärretyksi vaan kaltoin kohdelluksi. ajatukseni hakeutuu aina rakkauden laivasta maan kiroihin, joita tämä itä-suomi tuntee. en halua ketään loukata, vaan kysyä neuvoa, poliisi ilmoitti vastaavanlaisen rikoksen vanhenevan 20 vuodessa.
tietysti, jos sotilaskarkureita ammutaan, miksei lapsia.
intiaani kesää kaikille
Vastaukset 2
Vanhimmat
En voi sanoa, että ymmärrän täysin sinua, mutta suurelta osin ymmärrän kyllä. Itse olen joutunut kokemaan koko lapsuuteni ajan kaikenlaista väkivaltaa, jopa niin rankkaa fyysistä väkivaltaa, että joskus ihmettelen, että olen enää tässä. Meillä se väkivalta kohdistui pääasiassa minuun molempien vanhempien ja pikkusiskoni toimesta. Syyt olivat olemattomia ja väkivalta rankkaa. En käy niitä tässä nyt luettelemaan, kun oon niistä kertonut jo niin monessa yhteydessä.. nyt kun olen lopulta viimeisen vuoden aikana uskaltanut niistä puhua.
Elämäni olen elänyt pelossa, mutta nyt asiat ovat paremmin. Minun ei ole muutamaan vuoteen tarvinnut siitä kärsiä muuten kuin henkisesti. Olen onnellisesti naimisissa ja menestyn opiskeluissani hyvin. Mutta ne asiat palaa mieleen ja ne masentavat. Emme ole ainoita todellakaan, mutta jokainen tapaushan on liikaa.
Näiden ajatusten kanssa on vaikea olla niin sinun kuin minunkin, mutta siitä (toivottavasti) selviää lopulta voittajana maaliin.
Hyvää jatkoa sinulle
-kohtalotoveri-
ei ainakaan lapsia, vaan ne jotka lapsia huonosti kohtelevat. Rikos joka vanhenee 20 vuodessa, olet siis ottanut selvää asiasta. Mielestäni tuollaiset rikokset eivät moraalisesti vanhene koskaan, vaikka niitä ei enää voisi maallisessa tuomioistuimessa käsitellä. Rakkauden laivassa olet siis päässyt sieltä pois, mutta ajatukset kiertävät edelleen kotipuolessa. Jos siellä on vielä pieniä kärsimässä samaa kohtelua, miksi et tekisi ilmoitusta sosiaaliviranomaisille vaikka nimettömänä. Seilatkoon laivasti rauhan merellä ja tuo sinä läheisillesi sitä turvallisuutta jota itse jäit vaille. Luo itsellesi onnellinen elämä, älä jatka väkivallan kierrettä.