Oma tarinani alkoi FB datingistä jossa yllättävien sattumusten kautta tapasin erään naisen jonka kanssa ajattelimme samalla tavalla tavoitteena oli parisuhde ja yhteenmuutto ja jopa naimisiinmeno. Viestittelimme sen jälkeen näimme. Kaikki palaset loksahti kohdilleen. Aivan ihana nainen kaikin puolin. Tuntui suorastaan taivaan lahjalta. Ajattelin että viimeinkin löysin elämäni rakkauden varsinkin kun nainen sanoi ettei hän sano rakastavansa ketään turhaan ja meni jonkun aikaa kunnes hän sanoi että rakastaa minua. Sen jälkeen käytiin hänen vanhemmillaan ja kaikki meni hyvin. Muutama kuukausi meni hyvin. Sen jälkeen nainen alkoi välillä itkeä kaikkia epäkohtia mitä oli kokenut edellisissä suhteissa varsinkin yhdessä pidemmässä ja yritti niitä peilata minuun. Sanoin monta kertaa että en ole ex miehesi en tee tuollaista ja sano minulle heti kun alkaa taas tulemaan mieleen tällaisia asioita ettet jää niitä yksin miettimään ja kasvattamaan niistä isoa. Pari kertaa tuli vielä itkukohtaus. Sitten naisen käytös muuttui kylmemmäksi. Alkoi töksäytellä asioita oli passiivinen erotiikkaakaan ei ollut juuri lainkaan. Kysyin välillä että onko kaikki hyvin ja hän vastasi aina että on. Asuimme eri paikkakunnalla ja viesteissä tuli sydämmiä yms mutta jotenkin tuntui että enää vain siksi koska minä laitoin niitä myös. Lopulta paljastui että ei ole enää kiinnostunut olemaan parisuhteessa kenenkään kanssa ja keksi kaikkia ongelmia joita muka on vaikka mitään ei todellisuudessa ollut. Erikoinen suhde. Tuntui että muutamassa kuukaudessa meni 50 vuoden suhteen kaikki skaalat läpi.
Yksin jäin sitten tunteineni nuolemaan haavoja. Täytyy sanoa että usko meni siihen että löytyisi joku hyvä puoliso.
Kertokaa minulle suhteestanne miten se alkoi ja miten loppuu. Tähän saa vuodattaa kaiken
Anonyymi-ap
0
386
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.2265034Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki663354PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist873008Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma372999Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne622855Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv902685Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest142401Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k1032227- 1511612
Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä
Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn91290