Suviseuroissa muhii täysi selkkaus

Anonyymi-ap

37

406

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No sinähän sen sanoit tuossa "Asia on sellainen, josta ei voi keskustella vl-yhteisössä avoimesti." Olisi myös hyvä muistaa, että eräs noita asioita on ehkäisy ja ns. perhesuunnittelu. Kunhan tuolla johdossa sukupolvi vaihtuu niin nuo asiat tullaan vähintään ns. hiljaisesti hyväksymään. Ehkäisy on ollut tuolla jo vuosia kuuma peruna ja julkisesti kielletään asia mutta todellisuudessa noissa yhteisöissä ihmisiä painostetaan tekemään liikaa lapsia mistä seuraa monenlaista murhetta perheissä.

      Homoihin suhtautuminen on lestadiolaisissa itseasiassa melko liberaalia ainakin noin uskonyhteisön rivijäsenten kohdalla. Eivät tietenkään pidä sitä hyvänä asiana ja avioliittoon noita tuskin tulevat vihkimään seuraan kymmeneen vuoteen mutta toisaalta ymmärretään asia siten, etteivät homot tuolle homoudelleen mitään mahda.
      Lestadiolaiset eivät myöskään ole innokkaita tuomion jakelijoita ja heidän käsitys on enemmänkin siellä anteeksiannon puolella mitä ihmisen osaan tulee jota valitettavasti on käytetty kyseisessä liikkeessä hyväksikin.

      • Anonyymi

        Vanhoillislesdiolaisten oppiin kuuluu kuitenkin virallisesti, että vain heidän parissa on pelastus.
        Sitä ei julisteta muille enää samaan tapaan kuten joskus ennen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhoillislesdiolaisten oppiin kuuluu kuitenkin virallisesti, että vain heidän parissa on pelastus.
        Sitä ei julisteta muille enää samaan tapaan kuten joskus ennen.

        Ja Raamatun mukaan pelastus on edelleenkin pelastua palvelemaan lihalla synnin lakia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja Raamatun mukaan pelastus on edelleenkin pelastua palvelemaan lihalla synnin lakia.

        Ja jos pelastuu tekemällä pahaa kuten Paavali niin kaikki on hyvin.


    • Anonyymi

      Pitäisi kunnioittaa toisten järjestämää tilaisuutta ja sen sääntöjä, eikä tulla paikalle kampanjoimaan omia aatteitaan. Sehän on häirintää.

      • Anonyymi

        Kun ensin olisi edes se "aate". Paitsi jos pitää aatteena, että Luojajumalan ikuisen liiton merkki itsensä ja kaiken luomansa välillä onkin syntiä, kun tekee Jeesuksen verellä uuden liiton Paholaisen kanssa, palvolla Jeesusta kiroukseksi kirottuna tosi Jumalana.


    • Anonyymi

      Jaa-a - taivaassa tavataan ja syntiä hoetaan. On taas Saatana Jumalana asialla, nimittäin herrasväen taivaassa palaa tuli.

    • Anonyymi

      ArtoTTT

      Miksi "homouskonnon" levittäminen suviseuroilla ei ole sallittua?

      • Anonyymi

        Artolle sanakirja käteen ja tutkimaan seuraavien sanojen merkitys:

        - homo
        - uskonto


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Artolle sanakirja käteen ja tutkimaan seuraavien sanojen merkitys:

        - homo
        - uskonto

        ArtoTTT

        "Homouskontohan" on perusta joka ensin pitää kaikkien uskoa ja sen pohjalta sitten vasta arvioidaan esim. uskonnollisia oppeja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ArtoTTT

        "Homouskontohan" on perusta joka ensin pitää kaikkien uskoa ja sen pohjalta sitten vasta arvioidaan esim. uskonnollisia oppeja.

        Eikö sun homofanaattisuuskin ole uskonto johon kaikkien pitää uskoa, että on edes uskova?


      • Anonyymi

        Pohjimmainen syy on tuolla mainittu puhumattomuus. Lestoilla paljon tabuja, jousta ei puhuta vaikka pinnan alla kytee kokoajan.

        Ehkäisy ehkä suurin kysymys, asia jossa vanhat ukot määräävät naisten puolesta (ja monien miesten).

        Liike on pysynyt tähän asti kasassa vaikenemalla ja kovalla kurilla, mutta vene vuotaa jo: edes hurja syntyvyys ei enää korvaa eronneiden määrä. Suurin osa eronneista on naisia. Kohta saavat miehet vaan homoilla siellä naisen puutteessa.

        Jotakin vikaa liikkeessä on kun niin moni sen jättää. Ja nimenomaan moni nainen. Olisiko vika, että naisten suut on tukittu ja heidän elämänsä kulkua määrittelevät vanhat ukot?


      • Anonyymi kirjoitti:

        ArtoTTT

        "Homouskontohan" on perusta joka ensin pitää kaikkien uskoa ja sen pohjalta sitten vasta arvioidaan esim. uskonnollisia oppeja.

        Homoja on uskot tai et.


      • torre3 kirjoitti:

        Homoja on uskot tai et.

        No tuonhan tietää kaikki mutta harvempi tietää, että on koiraksi pukeutuvia ihmisiä . Vaan Artopa se tiesi tuonkin tänne palstalle infotta :d


      • Anonyymi

        Etteivät kohtelisi homoja enää kuten ovat kohdelleet ihmisiä yhteisössään.


      • Anonyymi
        torre3 kirjoitti:

        Homoja on uskot tai et.

        ArtoTTT

        Ja nykypäivänä "synnynnäinen muuttumaton ominaisuus" on lisääntynyt ihan muodin ja trendin omaisesti, taitaa olla ensimmäinen lajissaan joka niin tekee.

        "Ennen 2000-lukua vain noin viisi prosenttia eri-ikäisistä naisista ilmaisi seksuaalista mielenkiintoa muita naisia kohtaan (he olivat kuitenkin voittopuolisesti kiinnostuneet miehistä). Tämä vakiintunut tilanne muuttui merkittävästi nuoremmissa ikäluokissa 2000-luvulle tultaessa. Vuonna 2007 noin 25 prosenttia ja vuonna 2015 noin 35 prosenttia alle 30-vuotiaista naisista raportoi seksuaalisesta kiinnostuksestaan miesten lisäksi myös naisiin. "
        https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/finsex-naisten-valinen-halu/


    • Anonyymi

      Heidän kimppuun ei käydä kuten uskovien, jos uskaltavat mennä evankelioimaan Pride-tapahtunaan.

      • Aina vaanko muistelette kauhulla sitä lakanan repeämistä :d

        No lestadiolaiset eivät käyttäydykään siten , että menisivät huutelemaan jotakin. He eivät myöskään ns. käännytä. Yritäpä päästä lestadiolaiseksi niin huomaat , ettei sinne ihan sukkana mennä.

        Lestadiolaiset eivät myöskään harrasta ns. julkikivittämistä ja osoittele toisten syntejä tekeytymällä itse muka paremmiksi.

        He elävät ja antavat myös muille tilaa elää ja heillä riittää myös ihan ongelmia siellä omassa seurakunnassa.


      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Aina vaanko muistelette kauhulla sitä lakanan repeämistä :d

        No lestadiolaiset eivät käyttäydykään siten , että menisivät huutelemaan jotakin. He eivät myöskään ns. käännytä. Yritäpä päästä lestadiolaiseksi niin huomaat , ettei sinne ihan sukkana mennä.

        Lestadiolaiset eivät myöskään harrasta ns. julkikivittämistä ja osoittele toisten syntejä tekeytymällä itse muka paremmiksi.

        He elävät ja antavat myös muille tilaa elää ja heillä riittää myös ihan ongelmia siellä omassa seurakunnassa.

        Liikkeessä on ollut ja on paljon ongelmia. Jossakin vaiheessa leimahtaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Liikkeessä on ollut ja on paljon ongelmia. Jossakin vaiheessa leimahtaa.

        Totta mutta mikäli mielivät pysyä elinvoimaisina niin pakkohan siellä on asenteissa tapahtua muutosta. Tuolla lähinnä tarkoitan, että esimerkiksi ehkäisy/perhesuunnittelu hiljaisesti hyväksytään muuten edessä on nuorten etenkin naisten lähteminen liikkeestä.


      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Totta mutta mikäli mielivät pysyä elinvoimaisina niin pakkohan siellä on asenteissa tapahtua muutosta. Tuolla lähinnä tarkoitan, että esimerkiksi ehkäisy/perhesuunnittelu hiljaisesti hyväksytään muuten edessä on nuorten etenkin naisten lähteminen liikkeestä.

        Lestadiolaisuudessa lahkon kontrolli ihmiseen on kokonaisvaltaista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lestadiolaisuudessa lahkon kontrolli ihmiseen on kokonaisvaltaista.

        Ja kohdistuu vahvimmin naisiin.


    • Anonyymi

      Niin. Lestat, tuo lahko joka on uskonnon nimissä syyllistynyt mitä hirveimpiin moraalittomuuksiin.

      Hoitokokoukset, raakaa henkistä väkivaltaa, lasten hyväksikäytön peittely ja syyllisten suojelu. Puistattavaa.

      Onkohan henki nykyäänkään lahkoissa kovinkaan terve? Syytä epäillä.

      • Uskonnoissa ei ole mitään järkeä. Kaikki niin turhaa ja jopa vahingollista.


    • "Emme ole naiiveja. Olemme kasvaneet yhteisössä ja marinoituneet sen liemissä. Muutos on tosi hidasta ja vaatii paljon ääniä. Työmme on pitkäjänteistä ja pyrkii pitkäjänteiseen muutokseen."

      Muutokset eivät tapahdu kerralla, mutta pikkuhiljaa.

      • Anonyymi

        Muutos tulisi lähteä sisältä ja sitä on tapahtunutkin vuosien saatossa, ei liikkeen ulkopuolelta, sen jättäneiden toimesta. Eikä kaikkeen voi odottaa muutoksia, esim. kristillinen seksuaalimoraali nousee Raamatusta, eikä sitä voi ohittaa mitätöiden maailman oppien mukaan tiettyjä syntejä, ettei niistä tarvitsisi tehdä parannusta. Mitä lestadiolaisuudesta jää jäljelle, jos se riisutaan liberaaliluterilaiseksi?


    • Anonyymi

      Lapsekasta ja itsestäänselvää viestintää tarroissa:

      ”Jumala rakastaa transihmisiä”

      Tottakai rakastaa ja haluaa, että oppisivat hyväksymään biologisen sukupuolensa, rakastamaan itseään siinä sukupuolessa ja kehossa, jonka on saanut.

      ”Antakaa uskovaisten homojen uskoa”

      Kukaan ei ole kieltänyt uskomasta. Erilaiset sukupuoliset/seksuaaliset taipumukset eivät estä uskomasta. Jumalan sana on kaikille yhteinen ja sellaisena saarnattava ihmisille erilaisista taipumuksista riippumatta.

      ”Meitä on ollut aina” (Seta-lipulla varustettu, oletetusti seksuaalivähemmistöön kuuluva)

      Kaikki seksuaalivähemmistöön kuuluvat eivät kannata nykyaikana Setaa/Prideä, vaikka allekirjoittaisivatkin niiden jotkut arvot ja hyvät saavutukset.
      Paratiisissa ei ollut homoutta, mutta syntiinlankeemuksen myötä maailmassa on monenlaista seksuaalista ja muuta taipumusta, jotka ovat otollisia johdattamaan ihmistä Jumalan tahdon vastaisiin ajatuksiin, tekoihin ja tekemättä jättämisiin.
      Niiden mukana ei tule mennä, vastata kiusauksiin lähtemällä synnin tielle, vaan pyrkiä pitäytymään Jumalan tahdon (=sanan) mukaisessa elämässä ja langetessaan tulee katua tekojaan ja tehdä parannusta. Jumala siinä Häneen turvautuvaa ihmistä auttakoon.

      • Eihän tuossa ole kyse mistään Setasta vaan uskonnollisen yhteisön asenteesta. Näitä nuoret haluaa muuttaa oikeudenmukaisemmiksi.


      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Eihän tuossa ole kyse mistään Setasta vaan uskonnollisen yhteisön asenteesta. Näitä nuoret haluaa muuttaa oikeudenmukaisemmiksi.

        Ei kyse Setasta, mutta tarroissa toistuu Setan lippu?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei kyse Setasta, mutta tarroissa toistuu Setan lippu?

        Siis Setalla ei ole mitään omaa lippua.

        Sateenkaari on symboli, joka edustaa toivoa, rauhaa, tasa-arvoa, Raamatussa armoa ja uutta alkua sekä nykyään myös ja seksuaalivähemmistöjen yhtenäisyyttä.
        Sateenkaarilippua on käytetty useissa eri yhteyksissä, kuten kuvaamaan moniarvoisuutta, sellaisen valtion vapautumista joka eli vihan ja anarkian alla, sekä rauhanliikettä ja osuustoimintaliikettä.

        Koska symbolin merkitys on riippuvainen siitä, mitä sen sovitaan tarkoittavan, niin kun painopiste muuttuu, silloin muutetaan vähän tätä symbolia siellä, missä painotus on erilainen.

        Tuossa ”Taivaassa sinulla on minut” tarroissa on ehkä viittaus sateenkaareen, mutta Raamatun mukaan.


      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Eihän tuossa ole kyse mistään Setasta vaan uskonnollisen yhteisön asenteesta. Näitä nuoret haluaa muuttaa oikeudenmukaisemmiksi.

        Sen oikeudenmukaisempaa asennetta uskonnolle ei olekaan muualla kuin Jumalan Sanassa. Ei maailma voi tulla sanelemaan, mitä siellä Sanassa pitää lukea.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sen oikeudenmukaisempaa asennetta uskonnolle ei olekaan muualla kuin Jumalan Sanassa. Ei maailma voi tulla sanelemaan, mitä siellä Sanassa pitää lukea.

        En ihan ymmärtänyt, mitä tahdoit sanoa.
        Miten nuo liittyvät symboleihin?


    • Anonyymi

      Kyseessähän on selvästi suvaitsemattoman ja ultraliberaalin sateenkaarikansan protesti suvaitsemattomana pitämäänsä perinteitä kunnioittavaa lestadiolaisuutta vastaan.

      Melko outoa sinänsä, että tuollainen "ultrasuvaitsevainen" onkin oikeasti äärisuvaitsematon. Se on sinänsä ymmärrettävää, koska se liike leviää melko sekavassa ja arvovapaassa (ei arvoliberaalissa, huom.), äänekkäässä ja kuitenkin suvaitsemattomassa kansanosassa.

      k_v

    • Hyvä on että nostavat asiaa esille. Ikävää on se, miten huonosti heitä on kohdeltu.

      • Anonyymi

        Tarroilla sotkijoiden oma toimintansa oli yhteisön etukäteen kieltämää, asiatonta tilaisuuden ja siihen osallistuneiden häirintää. Ei siellä muutakaan liikkeen arvojen vastaista ideologiaa sovi levittää. Siitä huolimatta myös kys. tarrahäirikköjä kohdeltiin joidenkin toimesta epäasiallisesti.


    • Anonyymi

      Suviseurat on vuosittainen lestadiolaisten kesäjuhla. Sinne mennään iloitsemaan, tapaamaan. kavereita ja kuuntelemaan Jumalan sanaa. Minusta ei ole oikea aika mennä kenenkään juhlia pilaamaan protesteilla, ei edes hiljaisilla sellaisilla, jos on toivottu, että sinne ei tultaisi. Sen aika ja paikka on muualla.

      • Tuokin on huomioon otettava. Tosin omien joukosta tuo juttu on syntynyt, joten hekin ovat samaa väkeä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      31
      3010
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1626
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      127
      1464
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      38
      1306
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      82
      1209
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      26
      1099
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      54
      1018
    8. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      270
      971
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      230
      958
    10. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      124
      937
    Aihe