Verenpaineen syy selvisi,enkä liho,laihuuden salaisuus.

Anonyymi-ap

Verenpaine riippuu aivan siitä mitä syö.Nämä ruokaaineet aiheuttivat minulle minulle verenpainetta kaksi viikkoa sitten.
Söin 4000 kaloria
Saarioisten pakaste pitsa,munkki,vähän syöty salmiakki,3 vanhaa autoa ja muutama hopea toffee.
Eli kaikki missä on paljon rasvaa ja vehnää,ja lisäaineita.🤔
Yläpaine oli 145-140

Söin nytkin 4000 kaloria terveellistä lähteistä ja yläpaine oli vain 120 vaikka söin myös paljon karkkia.

Sitä saa syödä huoletta noin viiden päivän välein aivan niinkuin ennenkin 4000 kaloria eikä siitä liho yhtään eikä tule verenpainetta kunhan ei syö näitä verenpainetta aiheuttavia ruokia.
Lihon vain silloin JOS alan syömään joka päivä tuon 4000 kaloria.😳Yleensä syön vain 2400-3000 kaloria
Eli keskikalorit olleet 2600 ja paino on pysynyt samassa vaikka en ole paljon nyt harrastanut liikuntaa ajanpuutteen takia.
Liikuntani on ollut nyt melkein kokonaan pelkkää hyötyliikuntaa.

Laihuuteni salaisuus on siinä että lasken tarkasti aamulla kalorit joka päivä.Laitan pienelle paperilapulle päivän aikana allekkain kaikki sitä mukaa mitä olen syönyt ja syötän ne sitten seuraansa päivänä kalorilaskuriin
Paino tällä hetkellä 68 kiloa,vyötärön ympärysmitta 85 cm,pihtimitat ala ja ylävatsa 22 mm
Tavoite edelleen saada pihtimitat alle 10 mm

44

449

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mulla laski yläpaine 140:stä alle 120:in kun olen ollut sellasella rennolla otteella VHH:lla ja pätkäpaastolla 10/14 reilun vuoden verran, paino tippunut yli kymmenen kiloa vaikka alkoholia olen ottanut viikottain vähän liikaakin, tuosta alkosta yritän nyt pysyä enempi erosta kun tuntuu että siitä on vain terveyshaittaa, voi kyllä tuo diettini lisätä tuota alkoholin haittatuntemuksiakin.

    • Anonyymi

      Edellisellä kerralla verenpainetta tuli pelkästä pitsan syönnistä.
      Olin syönyt karkkia joka päivä monta kuukautta noin 150-200 grammaa jossa oli myös osa salmiakkia
      Eli rasvaiset vehnätuotteet on kokemukseni mukaan SUURIN SYY verenpaineeseen.

      • Anonyymi

        Tai sitten olet allerginen vehnälle ja muille asioille

        Korkea verenpaine voi olla perinnöllistä tai johtua elintavoista, kuten epäterveellisestä ruokavaliosta, vähäisestä liikunnasta ja tupakoinnista.
        Allergian ja korkean verenpaineen yhteys:
        Allergisessa reaktiossa elimistö vapauttaa histamiinia ja muita kemikaaleja, jotka voivat vaikuttaa verenkiertoon ja aiheuttaa tilapäistä verenpaineen nousua tai laskua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös joku neurologinen sairaus joka on alullaan saattaa nostaa nerenpaineen, ennkö ihminen edes tietää että hänellä on mitään sairautta.

    • Anonyymi

      Silloin kun harrastan paljon Pyöräilyä saan syödä joka päivä vähintään 3000 kaloria ja painoni pysyy samassa.😏

    • Anonyymi

      Jos syö 3 vanhaa autoa päivässä, ihminen ei voi pysyä terveenä. Hampaat ei ainakaan tykkää.

      Vain auton murskain tai metallin repijä voi pärjätä tuossa hommassa.

      • Anonyymi

        Aloittaja tarkoitti auto-sanalla autokarkkeja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja tarkoitti auto-sanalla autokarkkeja.

        Miten niin, mistä sinä sen voit tietää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin, mistä sinä sen voit tietää?

        Tarkoitti ehkä ruosteisia autoja, joista nesteet on poistettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitti ehkä ruosteisia autoja, joista nesteet on poistettu.

        Sinun pitäisi poistaa kaikki nesteet omasta píllustasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun pitäisi poistaa kaikki nesteet omasta píllustasi.

        Naisvihaaja havaittu.

    • Anonyymi

      Verenpaineeseen vaikuttaa niin monet asiat m se kun ainoastaan mitä syö .

      • Anonyymi

        Kyllä se on tuo se AINOA syy,eli mitä syö.😧🤔Nyt verenpaine oli enään 118/75/60😄
        Ainoa mitkä jätin pois on Saarioisten pikkupitsat,kaikki salmiakit,munkit ja pullat.Olen kuitenkin syönyt muutaman rinkelin ja lidin hedelmätoffeeta 100 g ja maraudou maitosuklaata 2 riviä päivässä eli 60 g
        Ostin aika vasta tuota suklaata tarjouksesta puoleen hintaan 8 levyä ja isoja lidin hedelmätoffeepussejakin on ainakin 5 En pidä niitä asunnossa,muuten söisin niitä liikaa ja lihoisin kuin sika.
        Eilenkin tuli 3500 kaloria,pitää niitä vähentää.

        Huavein aktiivisuusranneke näyttää oikein vain liikunnassa kulutetut kalorit,mutta ei arkiaktiivisuuskaloreita.
        Käytän sitä ainoastaan kalorien laskennassa.
        Kyllä minulla kulutus on ollut ilman liikuntaakin nyt varmasti 3000 päivässä koska olen tehnyt paljon raskaita pihatöitä puutarhassa reilun viikon ajan ja suursiivousta,sekä ajanut kaikki matkat pyörällä enkä autolla.Mansikkaa tulee nyt varmasti vähintään 150 kiloa ja omenoita 15 ämpärillistä.Niin että saadaan syödä nyt ilmaisia mansikoita joka päivä niin paljon kuin haluaa.

      • Anonyymi

        Ei se muussa voi olla vika KOSKA muuten syönyt samalla tavalla kuin ennenkin ja liikkunut,ja sitten kun on syönyt sopimatonta on heti tullut verenpainetta.😳

        Kaikki mitä olen syönyt löytyy tarkasti
        ruokapäiväkirjasta.😏

        Paljonko olet tänä vuonna laihtunut?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on tuo se AINOA syy,eli mitä syö.😧🤔Nyt verenpaine oli enään 118/75/60😄
        Ainoa mitkä jätin pois on Saarioisten pikkupitsat,kaikki salmiakit,munkit ja pullat.Olen kuitenkin syönyt muutaman rinkelin ja lidin hedelmätoffeeta 100 g ja maraudou maitosuklaata 2 riviä päivässä eli 60 g
        Ostin aika vasta tuota suklaata tarjouksesta puoleen hintaan 8 levyä ja isoja lidin hedelmätoffeepussejakin on ainakin 5 En pidä niitä asunnossa,muuten söisin niitä liikaa ja lihoisin kuin sika.
        Eilenkin tuli 3500 kaloria,pitää niitä vähentää.

        Huavein aktiivisuusranneke näyttää oikein vain liikunnassa kulutetut kalorit,mutta ei arkiaktiivisuuskaloreita.
        Käytän sitä ainoastaan kalorien laskennassa.
        Kyllä minulla kulutus on ollut ilman liikuntaakin nyt varmasti 3000 päivässä koska olen tehnyt paljon raskaita pihatöitä puutarhassa reilun viikon ajan ja suursiivousta,sekä ajanut kaikki matkat pyörällä enkä autolla.Mansikkaa tulee nyt varmasti vähintään 150 kiloa ja omenoita 15 ämpärillistä.Niin että saadaan syödä nyt ilmaisia mansikoita joka päivä niin paljon kuin haluaa.

        Mistä ostat maraudou maitosuklaata? Lidelistä varmaan?
        Joku saksalainen apinointi Marabousta?
        Sinä olet tuhti ukko, joka löytää koko ajan uusia juttuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä ostat maraudou maitosuklaata? Lidelistä varmaan?
        Joku saksalainen apinointi Marabousta?
        Sinä olet tuhti ukko, joka löytää koko ajan uusia juttuja.

        Sitä sai tässä jonkin aikaa sitten puoleen hintaan,ei siitä liho jos syö vain yhden rivillisen tai kaksi päivässä.
        Ei ole mitään järkeä ostaa pikku patukoita joissa kilohinta on 30 euroa kun saa 3 euroa kilo samaa tuotetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä ostat maraudou maitosuklaata? Lidelistä varmaan?
        Joku saksalainen apinointi Marabousta?
        Sinä olet tuhti ukko, joka löytää koko ajan uusia juttuja.

        On sitä ollut tarjouksessa muissakin kaupoissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko olet tänä vuonna laihtunut?

        Muutaman kilon,mutta nyt olen vain kiinteytynyt,eli olen paljon laihemman näköinen,mutta paino ei ole laskenut yhtään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä ostat maraudou maitosuklaata? Lidelistä varmaan?
        Joku saksalainen apinointi Marabousta?
        Sinä olet tuhti ukko, joka löytää koko ajan uusia juttuja.

        Onko 68 kiloinen 176 pitkä tuhti 🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko 68 kiloinen 176 pitkä tuhti 🤔

        Paljonko olet laihtunut viimeisten puolen vuoden aikana?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko 68 kiloinen 176 pitkä tuhti 🤔

        Minä olen 167cm ja 57kg. Tuhti muikkeli!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko 68 kiloinen 176 pitkä tuhti 🤔

        Melko lihava.

    • Anonyymi

      Jos haluatte laihtua,teidän pitää opetella laskemaan kalorit.😧Se on hyvin yksinkertaista.
      Kirjaa ylös aina vain ylimääräiset syödyt kalorit,ja lisää ne sitten niihin mitä syö joka päivä.
      Se on erittäin vaikea laihtua ilman laskemista koska sitä syö helposti liikaa tai liian vähän.
      Liian vähä syönti lihottaa yhtä paljon kuin liika syönti,koska se aiheuttaa liikasyömistä.

      • Anonyymi

        Se pitää tehdä ruokaohjelma paperille alekkain mitä syö päivän aikana.

      • Anonyymi

        Olen syönyt nyt viimepäivinä 4000,3400,ja 3800 enkä ole lihonut yhtään😏 vaikka en ole käynyt paljon pyöräilemässä koska hyötyliikuntaa on ollut paljon.
        Se riittää siis että liikkuu jollakin tavalla eikä vain makaa sohvalla 😳 JOS haluaa estää lihomisen.

        Aloitan nyt uudestaan reenin.
        Verenpaine nyt aamulla 119/79/60 En ole syönyt yhtään niitä mistä se tuli.😲Eli Donitseja,korvapuusteja,pitsaa,salmiakkia.Vanhoja autoja söin 3 kpl 2 kertaa ja jonkin verran muutakin salmiakkia.

        Sekin on vale että aamupala on päivän tärkein ateria.
        En ole syönyt KOSKAAN aamupalaa.Ei ole mitään järkeä aloittaa syömistä jo aamulla 😂,eihän sitä saisi silloin syödä mitään illalla ja yöllä.
        Eikä siinä ole muutenkaan mitään järkeä syödä aamulla koska ei ole yhtään nälkä.
        Minä syön mielummin illalla ja yöllä.Päivän suurin ateria pitää syödä aina noin klo 13.00 -15.00
        Ja kaksi muuta klo 22.00
        Herkkuja saa syödä myös laihduttamisen aikana,mutta niitä ei saa syödä liikaa.Se että olet lihonut johtuu vain siitä että olet syönyt niitä liikaa TAI liikkunut liian vähän tai niitä molempia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen syönyt nyt viimepäivinä 4000,3400,ja 3800 enkä ole lihonut yhtään😏 vaikka en ole käynyt paljon pyöräilemässä koska hyötyliikuntaa on ollut paljon.
        Se riittää siis että liikkuu jollakin tavalla eikä vain makaa sohvalla 😳 JOS haluaa estää lihomisen.

        Aloitan nyt uudestaan reenin.
        Verenpaine nyt aamulla 119/79/60 En ole syönyt yhtään niitä mistä se tuli.😲Eli Donitseja,korvapuusteja,pitsaa,salmiakkia.Vanhoja autoja söin 3 kpl 2 kertaa ja jonkin verran muutakin salmiakkia.

        Karkkia ja suklaata saa syödä yhteensä laihdutuksen aikanakin halutessaan noin 100 g päivässä,mutta se pitää lopettaa silloin muutamaksi päiväksi jos kalorit alkaa olla 3800-4000 muuten siitä alkaa lihomaan.
        Karkkien kokonaan lopettaminen viikoksi on vain silloin jos haluaa laihtua kilon nopeasti.
        Takaisin lihomisen suurin syy on se että kielletään kokonaan kaikki herkut😳 ja syödään liian pieniä ruokaannoksia.Mahan SAA syödä Laihdutuksen aikanakin aivan täyteen niin paljon kuin jaksaa vähäkalorista mutta hyvää ruokaa.

        Tuntuu siltä että saisin syödä nyt tuon 3800 kaloria vaikka joka päivä,mutta lasken sen kuitenkin 2700 kaloriin.

    • Anonyymi

      Paljonko olet laihtunut nyt puolessa vuodessa?

    • Anonyymi

      Aloittajan teksti osoittaa tietämättömyyttä asiasta josta puhuu.

      Itselläni verenpaine johtuu liian ahtaasta valtimoverkostosta joka ei ole kasvanut murrosiässä "aikuisen" mittoihin.

      Aloittajan väite siitä että verenpaine johtuu vain ruuasta, on siis valheellinen.

      • Anonyymi

        Tässä tekoälyn vastaus.Minä sain sen siis itse pois jättämällä pitsat,salmiakin,munkit

        Liian suuri verenpaine (korkea verenpaine, hypertensio) voi johtua monista eri tekijöistä. Se jaetaan yleensä kahteen tyyppiin:

        1. Essentiaalinen (primaarinen) verenpainetauti

        Yleisin tyyppi (n. 90–95 % tapauksista)

        Tarkkaa syytä ei tiedetä, mutta siihen vaikuttavat monet tekijät:

        Altistavat tekijät:

        Perinnöllisyys (sukurasite)

        Ikä – verenpaine nousee iän myötä

        Ylipaino

        Vähäinen liikunta

        Runsas suolan käyttö

        Runsas alkoholin käyttö

        Tupakointi

        Stressi

        Epäterveellinen ruokavalio (vähän kasviksia, paljon rasvaa ja sokeria)

        2. Toissijainen (sekundaarinen) verenpainetauti

        Harvinaisempi (n. 5–10 % tapauksista)

        Johtuu jostain taustalla olevasta sairaudesta:

        Mahdollisia syitä:

        Munuaissairaudet (esim. munuaisvaltimon ahtauma)

        Hormonihäiriöt (esim. lisämunuaisen kasvain, kilpirauhasen liikatoiminta)

        Unenaikainen hengityskatkos (uniapnea)

        Lääkkeet (esim. tulehduskipulääkkeet, ehkäisypillerit, kortisoni)

        Huumeet tai tietyt lisäravinteet (esim. amfetamiini, lakritsi suurina määrinä)

        ---

        Milloin huolestua?

        Verenpaine on korkea, jos se pysyvästi ylittää 140/90 mmHg

        Yli 180/110 mmHg voi olla vaarallinen tila ja vaatii lääkärin arviointia

        ---

        Mitä voi itse tehdä?

        Laihtuminen, jos ylipainoa

        Säännöllinen liikunta (esim. reipas kävely, pyöräily)

        Vähäsuolainen ruokavalio (max 5 g/vrk)

        Kasvisten ja hedelmien lisääminen ruokavalioon

        Alkoholin ja tupakan välttäminen

        Riittävä uni ja stressin hallinta

        Jos haluat, voin auttaa arvioimaan verenpaineesi riskitekijöitä tai vaikka ruokavalioasi ja antaa henkilökohtaista neuvoa.

        Sitä tulee laihoillellekkin jos syö vähänkään väärin.
        Se ei ole pelkästään ylipainoisten sairaus.

    • Anonyymi

      "Muutaman kilon,mutta nyt olen vain kiinteytynyt,eli olen paljon laihemman näköinen,mutta paino ei ole laskenut yhtään."

      Olet siis laihtunut siis muutaman kilon tänä vuonna. Oletko se sama nainen, joka painoi viime keväänä 63 kiloa ja pihtimitat oli otettu?

    • Anonyymi

      Sikke sumarilla verenpainelääke vaikka on laiha.

      Sikke Sumari kärsi toistuvasta päänsärystä, sitten eräs mies antoi neuvon – ”Aamupäänsärkyni loppuivat välittömästi”
      https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000011310632.html

    • Anonyymi

      "Olet siis laihtunut siis muutaman kilon tänä vuonna. Oletko se sama nainen, joka painoi viime keväänä 63 kiloa ja pihtimitat oli otettu?"

      Sama on, mutta ilmeinen mies.

      Hän on lihonut vuodessa noin viisi kiloa, joten laihduttamisessa ei kannata ottaa oppia hänestä. Pihtimitta on ihan keturoillaan ahmimisen takia.

      • Anonyymi

        Juhannuksena silliä,makkaraa,salmiakkia ja toffeeta meni ihan järjettömät määrät.Verenpaine mitataan nyt useissa sadoissa,ei lähelläkään nollaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juhannuksena silliä,makkaraa,salmiakkia ja toffeeta meni ihan järjettömät määrät.Verenpaine mitataan nyt useissa sadoissa,ei lähelläkään nollaa.

        Silliä olen kyllä syönyt ja PALJON ja toffeeta vähän mutta en salmiakkia 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silliä olen kyllä syönyt ja PALJON ja toffeeta vähän mutta en salmiakkia 😂

        Eihän nyt mikään muu ole tähän aikaan niin herkullinen ruoka kuin uudet perunat ja suolasilli,siihen kermaviili dippi 👌

    • Anonyymi

      Mies nimeltä Harri asui yksin pienessä kerrostaloasunnossa syrjäisessä kaupunginosassa. Hän oli keski-ikäinen, hieman ylipainoinen ja kärsi korkeasta verenpaineesta, mutta ei ottanut sitä kovin vakavasti. Hänen lääkärinsä oli määrännyt hänelle lääkkeet jo vuosia sitten, mutta Harri oli lopettanut niiden käytön – *ne saavat minut väsyneeksi*, hän sanoi. Sen sijaan hän aloitti uuden dieetin, jota mainostettiin sosiaalisessa mediassa: "Syö mitä haluat – kunhan lasket kalorit."

      Se sopi Harrille täydellisesti, koska hän rakasti karkkia. Hän laski huolellisesti jokaisen lakritsin, suklaapatukan ja kirpeän karamellin. Hän jopa laihtui vähän. Ihmiset töissä alkoivat huomautella: "Sä oot hoikistunut, Harri!" Hän vain hymähti ja mutusteli samalla sokerihuurrettua vaahtokarkkia.

      Mutta öisin jokin muuttui.

      Hän alkoi herätä sydämen hakkaamiseen. Hikikarpalot valuivat otsalta ja silmissä sumeni. Hän piti yöpöydällä sokerimakeisia – "veren sokerit varmaan matalalla", hän mutisi itselleen ja nappasi kourallisen karkkia. Hetken kuluttua olo tasaantui.

      Sitten hän alkoi nähdä unia.

      Tai niin hän luuli.
      Karkkipussit sängyn vieressä olivat yöllä tyhjiä. Hän ei muistanut syöneensä niitä. Hän näki unia varjoista, jotka liikkuivat keittiössä. Joka yö sama hahmo – pitkä, musta ja vääristynyt – ilmestyi eteiseen ja kuiskasi:

      "Sydämesi... ei kestä tätä."

      Eräänä yönä Harri heräsi jälleen siihen, että sydän hakkasi epätavallisen kovaa. Hän yritti nousta, mutta jalkoja ei tuntunut olevan. Peilistä makuuhuoneen nurkassa heijastui hänen kuvansa – mutta silmät olivat tummat kuin onkalot ja suu vääntynyt verisokerisessa irveessä.

      Hän oli laihtunut edelleen. Laskurinsa mukaan hän oli juuri saavuttanut tavoitteensa.
      Paino: 62,8 kg
      Pihtimitta: 4 mm
      Kalorit: alhainen
      Verenpaine? Hän ei ollut mitannut sitä viikkoihin.
      Mutta joku muu oli pitänyt siitä kirjaa.

      Seuraavana aamuna Harri ei vastannut puhelimeen. Naapurit haistoivat outoa, makeaa hajua oven alta – kuin palanutta sokeria. Poliisi löysi hänet istumasta ruokapöydän ääressä, silmät lasittuneina, kädessä sulanut suklaapatukka.

      Hänen puhelimensa näyttö oli auki:
      ”Dieetti onnistui – mutta sydän ei kestänyt.”

      Keittiön peilistä heijastui silti yhä jotain, vaikka huone oli tyhjä.
      Hahmo.
      Vääntelehtivä.
      Makeanhimoinen.
      Odottava.

      Älä unohda verenpainetta. Se ei unohda sinua.

      • Anonyymi

        Aivan selvästi tekoälyllä tehty kommentti.🤔

    • Anonyymi

      > Juhannuksena silliä,makkaraa,salmiakkia ja toffeeta meni ihan järjettömät määrät.Verenpaine mitataan nyt useissa sadoissa,ei lähelläkään nollaa.

      Jos verenpaine on nolla, mansetti on irti. Vaihtoehto on kuolleisuus.

      Makkara ei ole mitään ilman sinappia, eikä silli mitään ilman smetanaa.

      Laihdutusterveisin.

    • Anonyymi

      Laihduttaa hän – vai laihduttaako?
      Vaaka ei värähdä, vaikka toivo kasvaa.
      Päivisin puuroa, parsaa ja vettä,
      öisin taas sokerihurmos herättää kettä.

      Massiivikalorihöpöttäjä, mies niin hoikka,
      julistaa: "Kalorit alas, nyt on tahto tiukka!"
      Mutta kun kuutamo kurkkii verhojen taa,
      kaapista katoaa suklaapatukkaa.

      Päivällä proteiinijauhe ja salaattipussi,
      yöllä kourallinen lakuja – tai kaksi, jos sussi.
      "Vain vähän", hän kuiskaa pimeän syliin,
      mutta paperikääreet jo täyttävät sylin.

      Aamulla taas hän on puhdas kuin lumi,
      sanoo: "Tämä on elämäntapa, ei mikään sumu!"
      Ja vaikka maha ei koskaan paisu,
      massiiviset kalorit silti kaihertaa taivaan laisu.

      Hän on outo yhtälö: keho kevyt, mieli nälkäinen,
      yöherkuttelija hiljainen, kalorit salakavalainen.
      Massiivikalorihöpöttäjä, sankari ristiriitainen –
      päivisin dieetillä, öisin karkkivaltias varjoinen.

      • Anonyymi

        Tuokin oli aivan selvästi tehty tekoälyllä 😒

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      108
      2298
    2. Jumankauta sä olet hyvännäköinen

      Ihan mun miehen näköinen 😍
      Ikävä
      66
      1425
    3. Poliisi losautti puukkohemmon hengiltä

      Mitäs läks, heilumaan puukon kanssa eikä totellut käskytystä. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011361763.html
      Maailman menoa
      232
      1208
    4. Nainen, huomasitko kun muutin sinua?

      Niin lyhyessä ajassa niin paljon. Mutta jotain muuttui minussakin. :/
      Ikävä
      97
      1145
    5. Misä tulipalo?

      Mikä palaa Haapavedellä?
      Haapavesi
      11
      1108
    6. Tämä kesä ei ollut vielä meidän

      Olisihan se ihana viettää kesäiltoja kanssasi ulkona. Ei kai ollut vielä oikea aika. Ehkä kohtaamme vielä sattumalta jos
      Ikävä
      67
      1055
    7. Mitä jos vaan tapaisit sen jota mietit

      Jos se yksi henkilö on sinun mielessäsi niin entäs jos vaan menisit tapaamaan sitä, heti, samantien, miettimättä mitään.
      Ikävä
      91
      962
    8. IS Viikonloppu 12.-13.7.2025

      Viikonlopun ratoksi Skyttä ja Kärkkäinen ovat taiteilleet 3.0 arvoisen ristisanatehtävän ratkottavaksi. Kenenkään ratko
      Sanaristikot
      56
      949
    9. Sofiaa ei kelpuutettu Martinan kaveriporukkaan

      Ibizalla lomailee Martinan kanssa ihan muut naiset.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      175
      948
    10. Teet tämän niin

      Helpoksi, mutta silti niin vaikeaksi. Vihaan omaa saamattomuuttani, vaikka kaikki olisi saatavilla. 🩷🌸
      Ikävä
      43
      918
    Aihe