Vietämme Johanneksen syntymäjuhlaa.

Anonyymi-ap

Luukas 1:1-26 FB38
[1] Koska monet ovat ryhtyneet tekemään kertomusta meidän keskuudessamme tosiksi tunnetuista tapahtumista, [2] sen mukaisesti kuin meille ovat kertoneet ne, jotka alusta asti ovat omin silmin ne nähneet ja olleet sanan palvelijoita, [3] niin olen minäkin, tarkkaan tutkittuani alusta alkaen kaikki, päättänyt kirjoittaa ne järjestyksessään sinulle, korkea-arvoinen Teofilus, [4] että oppisit tuntemaan, kuinka varmat ne asiat ovat, jotka sinulle on opetettu. [5] Herodeksen, Juudean kuninkaan, aikana oli pappi, nimeltä Sakarias, Abian osastoa. Ja hänen vaimonsa oli Aaronin tyttäriä, ja tämän nimi oli Elisabet. [6] He olivat molemmat hurskaita Jumalan edessä, vaeltaen kaikissa Herran käskyissä ja säädöksissä nuhteettomina. [7] Mutta heillä ei ollut lasta, sillä Elisabet oli hedelmätön; ja he olivat molemmat tulleet iällisiksi. [8] Niin tapahtui, kun hänen osastonsa palvelusvuoro tuli ja hän toimitti papillisia tehtäviä Jumalan edessä, [9] että hän tavanmukaisessa pappistehtävien arpomisessa sai osaksensa mennä Herran temppeliin suitsuttamaan. [10] Ja kaikki kansa oli suitsuttamisen aikana ulkopuolella rukoilemassa. [11] Silloin ilmestyi hänelle Herran enkeli seisoen suitsutusalttarin oikealla puolella. [12] Ja hänet nähdessään Sakarias hämmästyi, ja hänet valtasi pelko. [13] Mutta enkeli sanoi hänelle: "Älä pelkää, Sakarias; sillä sinun rukouksesi on kuultu, ja vaimosi Elisabet on synnyttävä sinulle pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Johannes. [14] Ja hän on oleva sinulle iloksi ja riemuksi, ja monet iloitsevat hänen syntymisestään. [15] Sillä hän on oleva suuri Herran edessä; viiniä ja väkijuomaa hän ei juo, ja hän on oleva täytetty Pyhällä Hengellä hamasta äitinsä kohdusta. [16] Ja hän kääntää monta Israelin lapsista Herran, heidän Jumalansa, tykö. [17] Ja hän käy hänen edellään Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan." [18] Niin Sakarias sanoi enkelille: "Kuinka minä tämän käsittäisin? Sillä minä olen vanha, ja minun vaimoni on iälliseksi tullut." [19] Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Minä olen Gabriel, joka seison Jumalan edessä, ja minä olen lähetetty puhumaan sinulle ja julistamaan sinulle tämän ilosanoman. [20] Ja katso, sinä tulet mykäksi etkä kykene mitään puhumaan siihen päivään saakka, jona tämä tapahtuu, sentähden ettet uskonut minun sanojani, jotka käyvät aikanansa toteen." [21] Ja kansa oli odottamassa Sakariasta, ja he ihmettelivät, että hän niin kauan viipyi temppelissä. [22] Mutta ulos tullessaan hän ei kyennyt puhumaan heille; silloin he ymmärsivät, että hän oli nähnyt näyn temppelissä. Ja hän viittoi heille ja jäi mykäksi. [23] Ja kun hänen virkatoimensa päivät olivat päättyneet, meni hän kotiinsa. [24] Ja niiden päiväin perästä Elisabet, hänen vaimonsa, tuli raskaaksi ja pysytteli salassa viisi kuukautta, sanoen: [25] "Näin on Herra tehnyt minulle niinä päivinä, jolloin hän katsoi minun puoleeni poistaaksensa minusta ihmisten ylenkatseen". [26] Kuudentena kuukautena sen jälkeen Jumala lähetti enkeli Gabrielin Galilean kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret,

https://bible.com/bible/365/luk.1.1-26.FB38





Enkelin ilmestyksen mukaan Johannes Kastaja syntyi noin kuusi kuukautta ennen Jeesusta.

Koska Jeesuksen syntymäjuhla (joulu) sijoittuu joulukuun 25. päivään, Johanneksen syntymä ajoittuu noin kesäkuun 24. päivään, ja tästä tulee Juhannus.

16

191

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >>Sillä hän on oleva suuri Herran edessä; viiniä ja väkijuomaa hän ei juo, ja hän on oleva täytetty Pyhällä Hengellä hamasta äitinsä kohdusta. [16]>>

      Koska Johannes ei käyttänyt väkijuomaa, me käytämme sitä kaksin verroin.

      😊😊😊😊😊
      🍷🍷🍷🍷🍷

    • Eikä Jeesus syntynyt 25. joulukuuta.

      😊😊😊😊😊

    • Anonyymi

      "... ja tästä tulee Juhannus."

      Eikö tuollaisesta valehtelusta joudu helvettiin uskosi mukaan?

    • Anonyymi

      Hyvää Johannes Kastajan syntumäjuhlaa!

      • Anonyymi

        Ja känni päälle, niin saadaan parempi sato ja pahat henget pysyvät poissa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja känni päälle, niin saadaan parempi sato ja pahat henget pysyvät poissa.

        Ja Luukas oli se, joka uskoi huhupuheet.


    • Anonyymi

      Siksi saunomme, grillaammeja poltamme juhannuskokkoja, koska niinhän Johannes Kastajakin teki.

      Vai tekikö?

      Liittyykö YHTÄÄN MIKÄÄN juhannustraditio mitenkään kirkon keksimään Johannes Kastajan syntymäpäivään?

    • Anonyymi

      Lapsen saaminen poisti ihmisten ylenkatseen tilapäisesti. Hän eli kuitenkin vain alle 30 vuotta ja ylenkatse palasi. Vai palasiko?

      Tarina Johanneksesta on elänyt 2000 vuotta. Vaikka maailmassa on tuhansia yhtä suuria tarinoita tämä yksi pyhitettiin sanoin: Ei ole naisista syntyneiden joukossa suurempaa maan päällä kuin hän.

      Saksalaiset tietosanakirjat paljastaa että jos joku on tavannut suurmiehen tai ollut tämän ystävä on kuuluisuus taattu ilman mitään tekojakin.

      Ehkä ylösnousemuksessa kuulemme tuhansia tarinoita jotka ovat suurempia. Sillä taivasten valtakuntaan päässyt on suurempi kuin Johannes.

      Miten monta tarinaa onkaan esim. Amerikan intiaaneista ja Afrikkalaisista sekä muualta meille tuntemattomia. Onneksi on ylösnousemustoivo.

    • Anonyymi

      Tiedämme, ettei Jeesus syntynyt jouluna. Joulu ja juhannus ovat pakanallisia juhlia - kummallakaan ei ole kristillistä taustaa kuten jokainen jo niiden suomalaisesta nimestäkin varmasti ymmärtää.

    • Anonyymi

      Johannes Kastaja syntyi todennäköisesti maalis-huhtikuussa.

      Historiallisesti Jeesuksen tarkkaa syntymäpäivää ei tiedetä, mutta monet tutkijat arvioivat hänen syntyneen todennäköisesti syksyllä, mahdollisesti syys–lokakuussa. Perusteina käytetään mm. Luukkaan evankeliumin mainintaa paimenista kedolla (epätodennäköistä talvella) ja juutalaista temppelivuoroaikataulua, johon liittyy Sakariaan (Johannes Kastajan isän) palvelusvuoro.

      Luukkaan evankeliumin mukaan Johannes syntyi noin kuusi kuukautta ennen Jeesusta. Jos Jeesus syntyi syksyllä, esimerkiksi syyskuussa, tämä tarkoittaisi, että Johannes olisi syntynyt noin maaliskuussa.

      Näin ollen:

      Jeesus: todennäköisesti syys–lokakuussa
      Johannes Kastaja: todennäköisesti maalis–huhtikuussa

      Kristillinen perinne siirsi Jeesuksen syntymän 25. joulukuuta talvipäivänseisauksen tienoille symbolisista syistä, ja Johannes Kastajan syntymäpäivän 24. kesäkuuta, kesäpäivänseisauksen tienoille – painottaen teemaa "minun tulee vähetä, hänen kasvaa" (Joh. 3:30).

    • Anonyymi

      Kyllä, näin vietämme Juhannusta.

    • Anonyymi

      Teologisesti tämä on Johanneksen syntymäjuhla.
      Mutta suomalaisperinteisesti keskikesän juhla.

      Kesäpäivän seisaus muuten osuu huomis-aamuyölle, jonnekin klo 5 paikkeille.

      Itselleni tämä kyllä on enemmänkin suomalaiskansallinen keskikesän juhla. En tätä kovin juhlista, mutta kuitenkin, hiukan... lähden nyt keräämään kukkia maljakkoon.

      Jos joku sytyttää pihagrillin, vien sinne oman makkaranpätkäni.

      Tässä mun Juhannus.

      Rauhallista Juhannusta kaikille! Ei kuolla, pysytään hengissä. 🌷

    • Anonyymi

      Keskikesän juhla oli Suomessa omistettu Ukko ylijumalalle. Häneltä pyydettiin hyvää sato ja naimaonnea.

      Juhannus siitä tuli vasta sitten kun katolinen kirkko toi Suomeen lähi-itäiset pakanajumaluudet ja perinteiset suomalaiset juhlapyhät piti varastaa palvelemaan kirkon tarkoitusperiä.

      Silti monet keskikesän juhlintaan liittyvät uskomukset ja riitit ovat säilyneet tähän päivään saakka vaikka kirkko on yrittänyt päästä niistä eroon jo satoja vuosia.

    • Anonyymi

      Vietämme valon juhlaa.
      Johannes saa käkkiä ihan tyhjänpanttina itsekseen.

    • Anonyymi

      Pusikoissa kirmaa Johannes Kärjenkastajat.

      • Anonyymi

        Ja hehkeät immet kesäöisillä niityillä


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      31
      3010
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      95
      1626
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      127
      1464
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      38
      1306
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      82
      1209
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      26
      1099
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      54
      1018
    8. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      270
      971
    9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      230
      958
    10. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      124
      937
    Aihe