Onhan se hyvin liberaalia ja älyvapautunutta ajattelua, jos kuvittelee ja uskoo että, eläinlajin tai ihmisen perintötekijät eivät määrittelisi sitä minkälainen hänestä tulee. Että mielikuvittelun avulla ihminen voisi muuttaa toiseksi sen mitä on, muuttua karhuksi tai hirveksi, vaihtaa lajiaan tai sukupuoltaan . Että voisi aloittaa uuden elämän tai parisuhteen kuvittelemalla että aikaisemmat elämänkokemukset eivät häneen enää mitenkään vaikuttaisi.
Erikoista on myös se, ettei nähdä kokonaiskuvaa, kun sekoitetaan niin asiat menee sekaisin, näin on käynyt muun muassa sukupuoliroolien sekoittamisen myötä. Ei millään haluta myöntää syyseurausta, sitä että perintötekijät ovat ratkaisevassa asemassa lajien ominaisuuksia ilmentäessä. Esim. Nisäkkäiden lisääntymismekanismista johtuen naaraat synnyttävät ja imettävät, ovat siksi kehittyneet lähes koko evoluution ajan enemmän lasten kanssa, pesässä ja kodin lähipiirissä. Samasta syystä he ovat pelokkaampia ja heillä on voimakkaampi itsepuolustus refleksi, samasta syystä he puolustautuvat herkemmin, ovat itsekkäämpiä ja siten myös subjektiivisempia. Siksihän kymmenien tuhansien vuosien ajan naiset ymmärsivät pysyä poissa yhteisten ja yhteiskunnallisten asioiden hoitamisesta, sillä oikeudenmukaisuus vaatii enemmän objektiivisuutta ja puolueettomuutta.
Joten lisääntymiskumppania valitessa on hyvä kiinnittää huomiota mihin ominaisuuksiin jotka antaa jälkikasvulle realistiset ja luonnonmukaiset mahdollisuudet selviytyä. Ymmärtää että vapaa valinta on egon luoma illuusio, sillä ihmisen valintoja ohjaa arvomaailma.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.