Menee yli ymmärryksen tämä NATO hulluus

Trump siis kerto suoraan ettei Yhdysvallat maksa sitä mitä itse vaatii muiden maksavan.
Mappas vaan, ja Suomiko meni hölmönä tällaiseen liittoutumaan?

"Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi perjantaina, että Naton viiden prosentin puolustusmenotavoitteen ei tulisi koskea Yhdysvaltoja.

– Meidän [Yhdysvaltojen] ei mielestäni pitäisi, mutta mielestäni heidän pitäisi, Trump kommentoi toimittajille perjantaina."
73391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

"Olemme tukeneet Natoa niin pitkään. Monissa tapauksissa olemme uskoakseni maksaneet lähes 100 prosenttia kustannuksista. Joten en usko, että meidän pitäisi, mutta mielestäni Nato-maiden pitäisi ehdottomasti, Trump sanoi perjantaina."

Suomi ei ole aikaisemmin ollut NATO jäsenenä, ja nyt joutuu maksamaan NATO: n menneisyydestä riippumatta siitä onko se jäsenenä ollutkaan?

Kyllä Yhdysvaltain tulee näyttää 5% esimerkkiä, muuten voidaan näyttää keskisormea.

Äänestä
  • USAlaiset olisivat voineet valita älykkäät ehdokkaat presidentinvaalien. Nyt saa maailma kärsiä väärästä valinnasta. Ääliövaltio Israel tietysti on tyytyväinen.

    Äänestä

Ihmiset ja Valtiot Euroopassa maksavat itse kulunsa.
Teille siellä Venäjällä se on varmaan aivan uutta.

Äänestä
  • Tiedoksi etten ole Venäjältä, enkä sinne päin ole menossakaan. Siksi huolestunkin taloudesta joka makaa lähes -5 % julkisvelan kierteessä, säästetään ja "on luvattu, mutta kuka on" luvannut lisätä puolustusmenoja 5% bruttokansantuotteesta jos ei Yhdysvallatkaan niin tee?

    Lahopäitä riittää. Varmaan eläkelläisiä joille mikään ei enää kuulu?!

    Äänestä

  • Niin mitkä kulut? Jos katsoo tämän vuosisadan NATOn jäsenmaiden sotimiseen käytettyjä kuluja niin Eurooppalaisille USAn kansallisen edun tukeminen on tullut maksamaan yli 2000 miljardia. Vastineeksi olemme saaneet miljoonia pakolaisia ja terrorismia.
    NATO on mielisairaan maailmankuvan vertauskuva. Suomikin on nyt tämän arvoyhteisön maksava renki. NATOn jäsenmaat jakavat ja puolustavat samoja arvoja. Nato sallii rikolliset hyökkäyssodat ja kiduttamisen. Nyt olemme arvoisessamme seurassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Niin mitkä kulut? Jos katsoo tämän vuosisadan NATOn jäsenmaiden sotimiseen käytettyjä kuluja niin Eurooppalaisille USAn kansallisen edun tukeminen on tullut maksamaan yli 2000 miljardia. Vastineeksi olemme saaneet miljoonia pakolaisia ja terrorismia.
    NATO on mielisairaan maailmankuvan vertauskuva. Suomikin on nyt tämän arvoyhteisön maksava renki. NATOn jäsenmaat jakavat ja puolustavat samoja arvoja. Nato sallii rikolliset hyökkäyssodat ja kiduttamisen. Nyt olemme arvoisessamme seurassa.

    Sinä itsehän sallit rikolliset hyökkäyssodat ja kiduttamisen, kunhan tekijänä on Venäjä, tiltunen.

    Äänestä

Suomeltako lähtee Häkkänen huippukokoukseen?
Kyllä se siellä örisee että Suomi ainakin maksaa 5% vaikkei muut maksaisi.
Suomi näyttää mallia Yhdysvaltojen miellyttämisessä, näin tekee mallioppilas ja maailman onnellisin maa.

Äänestä
  • Suomi sijoittaa rahoja omaan puolustukseena, jotta Venäjän armeija ei voisi tulla Suomeenkin tappamaan, raiskaamaan, kiduttamaan ja ryöstämään suomalaisia kuten nyt ukrainalaisia.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Suomi sijoittaa rahoja omaan puolustukseena, jotta Venäjän armeija ei voisi tulla Suomeenkin tappamaan, raiskaamaan, kiduttamaan ja ryöstämään suomalaisia kuten nyt ukrainalaisia.

    Koko länsikoalitio on sijoittanut kymmeniä, ei, satoja miljardeja Naton aseisiin ja sodankäyntiin Ukrainassa jotta Venäjän armeija ei voisi mennä sinne tappamaan, raiskaamaan, kiduttamaan ja ryöstämään ukrainalaisia.
    Ja siitä ei ole seurannut mitään muuta kuin lisää tuhoa ja kärsimysksiä Ukrainan kansalle.
    Venäjä etenee 15 kilometrin päivävauhtia kun lännen puhti on jo loppunut.
    Mutta Suomiko pitää nyt alkaa "sijoittamaan rahoja" että voisi yksin käydä sotaa Venäjää vastaan? Mitä rahoja, otetaan lisää velkaa joka annetaan sitten Natolle, ei mihinkään "omaan puolustukseen".
    Miten kukaan voi noin järjettömiä edes esittää?
    Kun USA vetäytyy, se on Naton loppu vaikka Suomi antaisi 50% kansantuottestaan Natolle ja yhdysvaltalaiselle aseteollisuudelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Juurikin näin, ei mitään järkeä.

    "Koko länsikoalitio on sijoittanut kymmeniä, ei, satoja miljardeja Naton aseisiin ja sodankäyntiin Ukrainassa jotta Venäjän armeija ei voisi mennä sinne tappamaan, raiskaamaan, kiduttamaan ja ryöstämään ukrainalaisia.
    Ja siitä ei ole seurannut mitään muuta kuin lisää tuhoa ja kärsimysksiä Ukrainan kansalle."

    Tuhoa ja kärsimystä Ukrainan kansalle olisi seurannut siitä, ettei sitä olisi autettu. Venäjän on tehnyt hirmuisia siviilien joukkomurhia kaikilla miehittämillään alueilla.

    "Venäjä etenee 15 kilometrin päivävauhtia kun lännen puhti on jo loppunut."

    Ei etene. Mutta Ukrainaa toki on autettava lisää.

    "Mutta Suomiko pitää nyt alkaa "sijoittamaan rahoja" että voisi yksin käydä sotaa Venäjää vastaan? Mitä rahoja, otetaan lisää velkaa joka annetaan sitten Natolle, ei mihinkään "omaan puolustukseen"."

    Emme käy sotaa Venäjää vastaan, saati sitten yksin. Rahoja ei myöskään anneta NATO:lle, vaan ne sijoitetaan nimenomaan omaan puolustukseemme.

    "Miten kukaan voi noin järjettömiä edes esittää?
    Kun USA vetäytyy, se on Naton loppu vaikka Suomi antaisi 50% kansantuottestaan Natolle ja yhdysvaltalaiselle aseteollisuudelle."

    Vaikka Trumpushka vetäisi USA:n pois NATO:sta, siihen jäisi 31 jäsenmaata. Emme olisi yksin. Edelleenkin Suomi käyttää rahaa vain omaan puolustukseensa eikä lahjoita rahaa NATO:lle tai USA:n aseteollisuudelle.

    Jäisi 31 persaukista jäsenmaata. Emme todellakaan olisi yksin persaukinen.
    Toiveiden tynnyrissäkö elää, kun ei ymmärrä että Suomi lappaa rahaa Ukrainaan Naton sotaan? Miljardeja miljardien jälkeen.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Suomi sijoittaa rahoja omaan puolustukseena, jotta Venäjän armeija ei voisi tulla Suomeenkin tappamaan, raiskaamaan, kiduttamaan ja ryöstämään suomalaisia kuten nyt ukrainalaisia.

    Millä perusteella väität niiden olevan sellaisia? Jos pari tyyppiä tekee hölmöilyjä, joita kyllä Suomestakin löytyy, ei tarkoita, että loput on samaa lajia.
    Mitä mieltä olet venakosta, jolla on kuva Jeesuksesta kypärässään?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    MOLOLLE JOTAIN MOLOA VAHVISTAVAA, AJALTA KUN HÄN OLI VIELÄ KYVYKÄS MIES.
    https://www.youtube.com/watch?v=3IA7_80A-Ps&list=RDq_EdL7TSOOc&index=5

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Jäisi 31 persaukista jäsenmaata. Emme todellakaan olisi yksin persaukinen.
    Toiveiden tynnyrissäkö elää, kun ei ymmärrä että Suomi lappaa rahaa Ukrainaan Naton sotaan? Miljardeja miljardien jälkeen.

    "Jäisi 31 persaukista jäsenmaata. Emme todellakaan olisi yksin persaukinen."

    Jäisi 31 sivistysmaata, joissa asuu valtavan paljon enemmän ihmisiä kuin Venäjällä ja jotka ovat valtavan paljon rikkaampia ja kehittyneempiä maita kuin se.

    "Toiveiden tynnyrissäkö elää, kun ei ymmärrä että Suomi lappaa rahaa Ukrainaan Naton sotaan? Miljardeja miljardien jälkeen."

    Suomen tuki Ukrainalle on pääasiassa vanhoja jo aikaa sitten maksettuja aseitamme, joista suuresta osasta saamme EU:lta korvauksen, kun annamme ne Ukrainalle ja korvaamme uusilla.

    Kommentn kirjoittanut on jo menneisyyttä, ei tulevaisuutta. Kommenttiin tulee kai suhtautua sen mukaan mitä olisi tarjolla?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Millä perusteella väität niiden olevan sellaisia? Jos pari tyyppiä tekee hölmöilyjä, joita kyllä Suomestakin löytyy, ei tarkoita, että loput on samaa lajia.
    Mitä mieltä olet venakosta, jolla on kuva Jeesuksesta kypärässään?

    "Millä perusteella väität niiden olevan sellaisia? Jos pari tyyppiä tekee hölmöilyjä, joita kyllä Suomestakin löytyy, ei tarkoita, että loput on samaa lajia."

    Venäjän tekemät siviilien tappamiset, kidustukset, raiskaukset ja ryöstöt ovat järjestelmällistä toimintaa, ne kuuluvat Venäjän sotataktiikkaan.

    "Mitä mieltä olet venakosta, jolla on kuva Jeesuksesta kypärässään?"

    Jos hän on omassa maassaan, niin en mitään, mutta jos hän on Ukrainassa tappamassa, raiskaamassa, kiduttamassa ja ryöstämässä ukrainalaisia harhaisen fasistisen diktaattorinsa valheiden vuoksi, niin hän halveksuu syvästi kristinuskoa ja sen opetuksia.

    Harhakuvia voi olla olemassa, ja ikävä kyllä ne ovat otaneet sinulta jo vallan?

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Suomi sijoittaa rahoja omaan puolustukseena, jotta Venäjän armeija ei voisi tulla Suomeenkin tappamaan, raiskaamaan, kiduttamaan ja ryöstämään suomalaisia kuten nyt ukrainalaisia.

    Molo on taas herännyt ja näkee pahoja sairaita uniaan NATOn kaikkivoipaisuudesta, NATOn isännän hyvyydestä ja Venäjän pahuudesta. Molon maailmankuva on kuin mielipuolen päiväkirjasta ja järki on jättänyt tuon patologisen tapauksen.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Millä perusteella väität niiden olevan sellaisia? Jos pari tyyppiä tekee hölmöilyjä, joita kyllä Suomestakin löytyy, ei tarkoita, että loput on samaa lajia."

    Venäjän tekemät siviilien tappamiset, kidustukset, raiskaukset ja ryöstöt ovat järjestelmällistä toimintaa, ne kuuluvat Venäjän sotataktiikkaan.

    "Mitä mieltä olet venakosta, jolla on kuva Jeesuksesta kypärässään?"

    Jos hän on omassa maassaan, niin en mitään, mutta jos hän on Ukrainassa tappamassa, raiskaamassa, kiduttamassa ja ryöstämässä ukrainalaisia harhaisen fasistisen diktaattorinsa valheiden vuoksi, niin hän halveksuu syvästi kristinuskoa ja sen opetuksia.

    Mene Venäjälle, kun olet siitäö niin kiinnostunut.
    En luo pashaakaan koko Venäjälle engriastani, miksi sinä niin teet? Mitä siitä saat?
    Pelkkää sontaa ovat kirjoituksesi, miksi, sitä en tosin vielä ymmärrä.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Koko länsikoalitio on sijoittanut kymmeniä, ei, satoja miljardeja Naton aseisiin ja sodankäyntiin Ukrainassa jotta Venäjän armeija ei voisi mennä sinne tappamaan, raiskaamaan, kiduttamaan ja ryöstämään ukrainalaisia.
    Ja siitä ei ole seurannut mitään muuta kuin lisää tuhoa ja kärsimysksiä Ukrainan kansalle."

    Tuhoa ja kärsimystä Ukrainan kansalle olisi seurannut siitä, ettei sitä olisi autettu. Venäjän on tehnyt hirmuisia siviilien joukkomurhia kaikilla miehittämillään alueilla.

    "Venäjä etenee 15 kilometrin päivävauhtia kun lännen puhti on jo loppunut."

    Ei etene. Mutta Ukrainaa toki on autettava lisää.

    "Mutta Suomiko pitää nyt alkaa "sijoittamaan rahoja" että voisi yksin käydä sotaa Venäjää vastaan? Mitä rahoja, otetaan lisää velkaa joka annetaan sitten Natolle, ei mihinkään "omaan puolustukseen"."

    Emme käy sotaa Venäjää vastaan, saati sitten yksin. Rahoja ei myöskään anneta NATO:lle, vaan ne sijoitetaan nimenomaan omaan puolustukseemme.

    "Miten kukaan voi noin järjettömiä edes esittää?
    Kun USA vetäytyy, se on Naton loppu vaikka Suomi antaisi 50% kansantuottestaan Natolle ja yhdysvaltalaiselle aseteollisuudelle."

    Vaikka Trumpushka vetäisi USA:n pois NATO:sta, siihen jäisi 31 jäsenmaata. Emme olisi yksin. Edelleenkin Suomi käyttää rahaa vain omaan puolustukseensa eikä lahjoita rahaa NATO:lle tai USA:n aseteollisuudelle.

    Molo polo. Sinähän olet kirjoittanut, että USA on hyvä selkänoja Natolle.
    Nato on aivokuollut ilman USAa. NATOn sotilaallinen päämaja sijaitsee USAssa, NATOn joukkoja komentaa aina korkea-arvoinen USAn armeijan upseeri joka on ensisijaisesti alisteinen USAn presidentille. Nato ei tee yhtäkään operaatiota ilman USAn ohjausta. Naton pääsihteerit käyvät juoksujalkaa toteuttamaan USzan presidenttien pienimpiäkin toiveita eikä Trump ole poikkeus.

    Jos Trump aloittaa sodan niin kyllä Suomi lähtee mukaan muna suorana.
    Suomi ottaa muuten vastatakseen NATOn operaation Irakissa ensi vuoden lopulla. Suomelle ei merkitse mitään se, että Irakin parlamentti on toistuvasti vaatinut ulkomaisia joukkoja poistumaan Irakin maaperältä.

    Suomi on liittynyt rikollisjoukkioon jolle USA antaa syytesuojan Haagin kv.sotarikostuomioistuimen tuomareita vastaan.
    NATOn jäsenenä Suomi jakaa ja puolustaa samoja arvoja tässä arvoyhteisössä joka sallii kiduttamisen ja rikolliset hyökkäyssodat.

    1Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Harhakuvia voi olla olemassa, ja ikävä kyllä ne ovat otaneet sinulta jo vallan?

    Tiltunen seuraa ilmeisesti vain RT-kanavaa ja MV-lehteä eikä uutisia lainkaan. Kokeilepa, jos saisit esim. tuon linkin auki:

    https://yle.fi/a/74-20010573/64-3-262221

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Jäisi 31 persaukista jäsenmaata. Emme todellakaan olisi yksin persaukinen.
    Toiveiden tynnyrissäkö elää, kun ei ymmärrä että Suomi lappaa rahaa Ukrainaan Naton sotaan? Miljardeja miljardien jälkeen.

    Mololle Suomen etu ja hyvinvointimme ei merkkaa mitään. Molo uhraisi Suomen vaikka vain USAn edun puolustamiseksi kolmannessa maailmassa jossain proxy-sodassa.
    Molo on muuten jo kolme vuotta inttänyt täällä Suomen talouden olevan nousussa mutta eihän tuo sairas tapaus ymmärrä reaalimaailmasta yhtään mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Molo on taas herännyt ja näkee pahoja sairaita uniaan NATOn kaikkivoipaisuudesta, NATOn isännän hyvyydestä ja Venäjän pahuudesta. Molon maailmankuva on kuin mielipuolen päiväkirjasta ja järki on jättänyt tuon patologisen tapauksen.

    Tietenkin NATO olisi ylivoimainen Venäjää vastaan jopa vaikka USA vetäytyisi NATO:sta. Ja Venäjä on paha. Se on rikollisten johtama fasistinen diktatuuri, natsi-Saksan kaltainen terroristi- ja rikollisvaltio, joka pysähtyy vasta kun se pysäytetään.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Mene Venäjälle, kun olet siitäö niin kiinnostunut.
    En luo pashaakaan koko Venäjälle engriastani, miksi sinä niin teet? Mitä siitä saat?
    Pelkkää sontaa ovat kirjoituksesi, miksi, sitä en tosin vielä ymmärrä.

    Et näytä ymmärtävän muutenkaan mitään.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Et näytä ymmärtävän muutenkaan mitään.

    Aivan, kesällä sataa lunta.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Molo polo. Sinähän olet kirjoittanut, että USA on hyvä selkänoja Natolle.
    Nato on aivokuollut ilman USAa. NATOn sotilaallinen päämaja sijaitsee USAssa, NATOn joukkoja komentaa aina korkea-arvoinen USAn armeijan upseeri joka on ensisijaisesti alisteinen USAn presidentille. Nato ei tee yhtäkään operaatiota ilman USAn ohjausta. Naton pääsihteerit käyvät juoksujalkaa toteuttamaan USzan presidenttien pienimpiäkin toiveita eikä Trump ole poikkeus.

    Jos Trump aloittaa sodan niin kyllä Suomi lähtee mukaan muna suorana.
    Suomi ottaa muuten vastatakseen NATOn operaation Irakissa ensi vuoden lopulla. Suomelle ei merkitse mitään se, että Irakin parlamentti on toistuvasti vaatinut ulkomaisia joukkoja poistumaan Irakin maaperältä.

    Suomi on liittynyt rikollisjoukkioon jolle USA antaa syytesuojan Haagin kv.sotarikostuomioistuimen tuomareita vastaan.
    NATOn jäsenenä Suomi jakaa ja puolustaa samoja arvoja tässä arvoyhteisössä joka sallii kiduttamisen ja rikolliset hyökkäyssodat.

    Sinä itse jaat isäntäsi Venäjän diktatuurin arvot ja valehtelun, tiltunen.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Sinä itse jaat isäntäsi Venäjän diktatuurin arvot ja valehtelun, tiltunen.

    Aivan niin, luulet mutta kaikki perustuu luulemukseen kuten Israelin pommitukset Iraniin, todisteet ovat sitä vastaan ja silti.
    Miksi uskot luulemuksiin?¨
    Olet joko tekoäly tai kaikesta vastuusta poisotettu eläkeläinen?

    Häpeä, oikeasti häpeä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Mololle Suomen etu ja hyvinvointimme ei merkkaa mitään. Molo uhraisi Suomen vaikka vain USAn edun puolustamiseksi kolmannessa maailmassa jossain proxy-sodassa.
    Molo on muuten jo kolme vuotta inttänyt täällä Suomen talouden olevan nousussa mutta eihän tuo sairas tapaus ymmärrä reaalimaailmasta yhtään mitään.

    Kun tiltu itse ihannoi Venäjää yli kaiken, hän projisoi oman toimintansa Suomen NATO-jäsenyyden kannattajiin. Mutta ei, me emme ihannoi USA:a mitenkään ja toimimmme ja kirjoitmme vain Suomen etu mielessämme. Esim. minä olen taatusti yksi USA:n nykyjohdolle kriittisimmistä kirjoittajista täällä. Tiltu itse sen sijaan kertoi liputtavansa kolme päivää Trumpushkan voiton kunniaksi, koska hän tiesi, että Trumpushka tulee saamaan maailman sekaisin ja kaaokseen.

    Sovitaan niin kun Yhdysvallat sijoitta omaan puolustukseensa 5%, me teemme sen perässä.
    Olet idiootti, tai lähellä sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Aivan niin, luulet mutta kaikki perustuu luulemukseen kuten Israelin pommitukset Iraniin, todisteet ovat sitä vastaan ja silti.
    Miksi uskot luulemuksiin?¨
    Olet joko tekoäly tai kaikesta vastuusta poisotettu eläkeläinen?

    Häpeä, oikeasti häpeä.

    "Aivan niin, luulet mutta kaikki perustuu luulemukseen kuten Israelin pommitukset Iraniin, todisteet ovat sitä vastaan ja silti.
    Miksi uskot luulemuksiin?¨"

    Eihän minun esimerkiksi tarvitse katsoa kuin sinun omia kirjoituksiasi, joissa kiellät Venäjän hirmuiset sotarikokset, tiltunen.

    "Olet joko tekoäly tai kaikesta vastuusta poisotettu eläkeläinen?

    Häpeä, oikeasti häpeä."

    Sinä itse olet suomalaisille häpeäpilkku, en minä, tiltunen.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Sovitaan niin kun Yhdysvallat sijoitta omaan puolustukseensa 5%, me teemme sen perässä.
    Olet idiootti, tai lähellä sitä.

    Me voimme tehdä sen myös ilman, että USA sitä tekee.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Aivan niin, luulet mutta kaikki perustuu luulemukseen kuten Israelin pommitukset Iraniin, todisteet ovat sitä vastaan ja silti.
    Miksi uskot luulemuksiin?¨"

    Eihän minun esimerkiksi tarvitse katsoa kuin sinun omia kirjoituksiasi, joissa kiellät Venäjän hirmuiset sotarikokset, tiltunen.

    "Olet joko tekoäly tai kaikesta vastuusta poisotettu eläkeläinen?

    Häpeä, oikeasti häpeä."

    Sinä itse olet suomalaisille häpeäpilkku, en minä, tiltunen.

    Aivan niin, sovitaan sitten että sinä menet rintamalle ja minä en mene. On tärkeämpääkin tekemistä mitä palvella sinua joka ei sinne mene.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Aivan niin, sovitaan sitten että sinä menet rintamalle ja minä en mene. On tärkeämpääkin tekemistä mitä palvella sinua joka ei sinne mene.

    Sinähän olet jo aikaa sitten ilmoittanut, ette puolustaisi Suomea, jos Venäjä tänne hyökkäisi, tiltunen.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Sinähän olet jo aikaa sitten ilmoittanut, ette puolustaisi Suomea, jos Venäjä tänne hyökkäisi, tiltunen.

    Vaikka olen suomen armeijan kunniataulussa, en globaaleja tavoitteita omalla hengella enää puolustaisi.
    Tilanne on muuttunut ja ihmiset sen myötä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Vaikka olen suomen armeijan kunniataulussa, en globaaleja tavoitteita omalla hengella enää puolustaisi.
    Tilanne on muuttunut ja ihmiset sen myötä.

    Buahhahhahahhaaa. Sinusta tuli siis fasitien ja rikollisten tuija. Siinä muutoksesi.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Millä perusteella väität niiden olevan sellaisia? Jos pari tyyppiä tekee hölmöilyjä, joita kyllä Suomestakin löytyy, ei tarkoita, että loput on samaa lajia."

    Venäjän tekemät siviilien tappamiset, kidustukset, raiskaukset ja ryöstöt ovat järjestelmällistä toimintaa, ne kuuluvat Venäjän sotataktiikkaan.

    "Mitä mieltä olet venakosta, jolla on kuva Jeesuksesta kypärässään?"

    Jos hän on omassa maassaan, niin en mitään, mutta jos hän on Ukrainassa tappamassa, raiskaamassa, kiduttamassa ja ryöstämässä ukrainalaisia harhaisen fasistisen diktaattorinsa valheiden vuoksi, niin hän halveksuu syvästi kristinuskoa ja sen opetuksia.

    "niin hän halveksuu syvästi kristinuskoa ja sen opetuksia."

    Sinä teet sitä Ateismipalstalla...

    "Venäjän tekemät siviilien tappamiset, kidustukset, raiskaukset ja ryöstöt ovat järjestelmällistä toimintaa, ne kuuluvat Venäjän sotataktiikkaan."

    Sitä samaa sinä teet täällä! Miksi olet sodassa Suomea vastaan??

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Sinähän olet jo aikaa sitten ilmoittanut, ette puolustaisi Suomea, jos Venäjä tänne hyökkäisi, tiltunen.

    Minä en puolustaisi molo tapaisia sivareita mitenkään.
    Sekin vielä, että tuo sivari ihannoi sotaliittoa, jonka jäsenet ovat olleet rauhantilassa tällä vuosisadalla vain muutaman vuoden josta siitäkin on laskettava pois puolet proxy-sotien vuoksi.

    Nato on tosi syvältä. Onneksi se on aivokuollut.
    Molon mieliksi NATOn korkea-arvoisin päättäjä on Donald Trump jota Rutte palvelee pilkun tarkasti.
    Ilman USAa Nato olisi pulassa. Onhan USA taannut rikoskumppaneilleen syytesuojan Haagin tuomareita vastaan. Haagin tuomarit voisivat laittaa auton jäsenmaita syytettyjen penkille kun ovat sallineet vielä 2000-luvulla CIAn kidutusvankiloiden toiminnan maaperillään. Suomikaan ei ole koskaan arvostellut tämän arvoyhteisön rikoksia ihmisyyttä vastaan eikä NATOn jäsenmaiden tekemiä sotarikoksia.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Tietenkin NATO olisi ylivoimainen Venäjää vastaan jopa vaikka USA vetäytyisi NATO:sta. Ja Venäjä on paha. Se on rikollisten johtama fasistinen diktatuuri, natsi-Saksan kaltainen terroristi- ja rikollisvaltio, joka pysähtyy vasta kun se pysäytetään.

    Jos molo haluaa tarkastella natsimeininkiä niin seuraa NATOn isännän ja Israelin touhuja.
    Israel tekee kansanmurhaa ja yhdessä NATOn isännän kanssa aloittelevat taas täyttä sotaa.
    Sellaisesta molo nauttii, kansanmurhasta ja USAn kieroilusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    "niin hän halveksuu syvästi kristinuskoa ja sen opetuksia."

    Sinä teet sitä Ateismipalstalla...

    Niinkö? Sinulle ehkä tulee yllätyksenä, etten ole ikinä kirjoittanut yhtään mitään ateismipalstalle. Kyse on siis taas vain sinun omista harhaluuloistasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    "Venäjän tekemät siviilien tappamiset, kidustukset, raiskaukset ja ryöstöt ovat järjestelmällistä toimintaa, ne kuuluvat Venäjän sotataktiikkaan."

    Sitä samaa sinä teet täällä! Miksi olet sodassa Suomea vastaan??

    "Sitä samaa sinä teet täällä! Miksi olet sodassa Suomea vastaan??"

    Haha. En tee enkä ole. Kyse on taas vain sinun omista harhaluuloistasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Minä en puolustaisi molo tapaisia sivareita mitenkään.
    Sekin vielä, että tuo sivari ihannoi sotaliittoa, jonka jäsenet ovat olleet rauhantilassa tällä vuosisadalla vain muutaman vuoden josta siitäkin on laskettava pois puolet proxy-sotien vuoksi.

    Nato on tosi syvältä. Onneksi se on aivokuollut.
    Molon mieliksi NATOn korkea-arvoisin päättäjä on Donald Trump jota Rutte palvelee pilkun tarkasti.
    Ilman USAa Nato olisi pulassa. Onhan USA taannut rikoskumppaneilleen syytesuojan Haagin tuomareita vastaan. Haagin tuomarit voisivat laittaa auton jäsenmaita syytettyjen penkille kun ovat sallineet vielä 2000-luvulla CIAn kidutusvankiloiden toiminnan maaperillään. Suomikaan ei ole koskaan arvostellut tämän arvoyhteisön rikoksia ihmisyyttä vastaan eikä NATOn jäsenmaiden tekemiä sotarikoksia.

    Niin, sinähän kerroit jo aikaa sitten, ettet puolustaisi Suomea, jos Venäjä tänne hyökkäisi. Ehdottelit jopa aikoinaan jonkinlaista valtioliittoa Suomen ja Venäjän välille. Buahhahahhahhhahhaaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Jos molo haluaa tarkastella natsimeininkiä niin seuraa NATOn isännän ja Israelin touhuja.
    Israel tekee kansanmurhaa ja yhdessä NATOn isännän kanssa aloittelevat taas täyttä sotaa.
    Sellaisesta molo nauttii, kansanmurhasta ja USAn kieroilusta.

    Nykyvaltiosta juuri Venäjä vastaa muinaista natsi-Saksaa eniten.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Jäisi 31 persaukista jäsenmaata. Emme todellakaan olisi yksin persaukinen.
    Toiveiden tynnyrissäkö elää, kun ei ymmärrä että Suomi lappaa rahaa Ukrainaan Naton sotaan? Miljardeja miljardien jälkeen.

    Ukrainassa EI OLE KÄYNNISSÄ MITÄÄN NATO-SOTAA!

    Siellä on käynnissä Nazi-Venäjän 24.2.2022 aloittama hyökkäyssota!

    Äänestä

Uskon, että menee. Kynnyksesi ei ole korkea.

Äänestä
  • Varmasti korkempi mitä lonkkaleikkauksen kokeneella eläkeläisellä.
    Vaativat vain toista lonkkaa, vaikka hautaan tie nopeesti vie.

    Äänestä

Sodassa Venäjän kanssa ei olisi kyse viime sotien uusinnasta. Suomi olisi toimintakyvytön välittömästi sellaisella tavalla että millään Natolle annetuilla rahoilla ei ole mitään merkitystä. Se olisi välittömästi "game over".

https://www.youtube.com/watch?v=2kjGKgM6JIU

1Äänestä

Ai kamala, maksaa enemmän valtiolle mitä eläkeläiset ja työttömät.
Valinta kysym,ys.

Äänestä

Suomalaiset on ennenkin olleet kovasti progressiivisen veron puolesta joten mikäs ongelma tässä nyt muka on?

Äänestä
  • Progression suuta olisi alapää, ei yläpää.
    Hullu Trump tullut myös Suomeen? Kenen kädet hulluudesta nyt taputtavat?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Progression suuta olisi alapää, ei yläpää.
    Hullu Trump tullut myös Suomeen? Kenen kädet hulluudesta nyt taputtavat?

    Teemu Selänne?

    Äänestä

Tuo on vaan taas sitä Trumpin diilin vääntämistä. Setä ei osaa muuten neuvotella kuin kiristämällä, uhkaamalla ja valehtelemalla. Noita juttuja ei kannata ottaa vakavissaan.

Äänestä

Jees jees, dca-dca, we pay we pay.

Äänestä

ONKO JO NIIN ETEIVÄT SUOMALAISET SAA SÄHKÖÄ ILMAN YHDYSVALTALAISTEN HYVÄKSYNTÄÄ?

Äänestä
  • Ei ole. Onko muita kysymyksiä?

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Ei ole. Onko muita kysymyksiä?

    Eli eivät saa, selvä.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Eli eivät saa, selvä.

    Tiltu on näemmä niin typerä, ettei ymmärrä edes yksinkertaista kieltävää vastausta.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Tiltu on näemmä niin typerä, ettei ymmärrä edes yksinkertaista kieltävää vastausta.

    Kerro mistä saa sähköä ilman Carunaa, kiitos.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Molo tuottaa sen pippelsitään ilman verkkoja...se kai voi vastata tähän?

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Kerro mistä saa sähköä ilman Carunaa, kiitos.

    Ylivoimaisesti suurin osa suomalaisista saa säöhkönsä ilman Carunaa, niin myös minä. Etsi itse Carunan peittoalue, jos olet siitä kiinnostunut.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Ylivoimaisesti suurin osa suomalaisista saa säöhkönsä ilman Carunaa, niin myös minä. Etsi itse Carunan peittoalue, jos olet siitä kiinnostunut.

    Mutta, koska Carunan omistuspohja on Yhdysvalloissa. Haluan sähköni ilman kytköksiä.
    Demokratian mukaan voin sen saada, saanko?

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Mutta, koska Carunan omistuspohja on Yhdysvalloissa. Haluan sähköni ilman kytköksiä.
    Demokratian mukaan voin sen saada, saanko?

    Molo kai voisi jo heittää voltin kun ei voi vastata?

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Molo kai voisi jo heittää voltin kun ei voi vastata?

    Jep, molo on henkilö joka myy mutta ei vastaa itse yhtöön mistään.
    Todella "ISÄNMAALLINEN".

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Jep, molo on henkilö joka myy mutta ei vastaa itse yhtöön mistään.
    Todella "ISÄNMAALLINEN".

    Mitä sinä höpötät, tiltu? Etkö kyennyt ymmärtämään edes sitä, että minä pitäisin Suomen sähköverkon suomalaisilla, jos minulla olisi asiassa päätösvaltaa?

    Äänestä

Krasnovin miljardien teatteri show käynnissä savuverhoineen

Äänestä

Mitä Suomi kaikesta saa, paitsi tämän nykyisen -5 % talouden?

Äänestä
  • Aivan, ja jos juku tuollaisen vuodatuksen kirjoittaisi on psykologisesti itse henkilö jota hän itse kirjoituksessaan kuvaisisi?
    Jotain sisälukutaitoa tosin ihmisillä jo on.

    Äänestä

Ei Espanjakaan aijo maksaa 5% koska sijaitsee Euroopan läntisimmässä osassa, kuka ilmoittaa saman seuraavaksi?
Suomen toivo on Ukrainan sodan jatkumisessa jolloin saamme olla rauhassa. Toki nostamme puolustusbudjeti Naton vaatimiin lukuihin, leikkaamme kansalta ja edelleen rahoitamme runsaasti Ukrainan puolustusta. Karua.
Jos maahamme hyökätään, toistuu v 39-45 kuviot, ei sotilaallista apua mistään koska Euroopan maiden armeijat on retuperällä, jenkit ei auta ja Venäjä uhkaa Ruotsia ydinpommilla jos se päästää maansa kautta apua Suomeen.

Äänestä

Suomi on innokas maksamaan. Paljonkohan on korruptiorahaa maksettu Suomen päättäjile?

Äänestä
  • Paljonko venäjä käyttää korruptiorahaa maailmalla? Kiskoo ne omilta kansalaisiltaan.

    Äänestä

  • Tuskin mitään. Suomen päättäjät eivät ots lahjuksia kuten sinun kotimaassasi on tapana.

    Äänestä

Suomi maksaa kiltisti 5% vaikka se velkaannuttaa meidät lopullisesti. Sitten Blackrock voikin ostaa pohjavedet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Trump siis kerto suoraan ettei Yhdysvallat maksa sitä mitä itse vaatii muiden maksavan.
Mappas vaan, ja Suomiko meni hölmönä tällaiseen liittoutumaan?

"Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi perjantaina, että Naton viiden prosentin puolustusmenotavoitteen ei tulisi koskea Yhdysvaltoja.

– Meidän [Yhdysvaltojen] ei mielestäni pitäisi, mutta mielestäni heidän pitäisi, Trump kommentoi toimittajille perjantaina."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu