Voimme siis odottaa, että Yhdysvallat hyökkää Iranin Fordo laitokseen B2. Kumma kun Israel ei itse tuhoa laitosta GBU 57, miksi USA pitää hoitaa tehtävän.
Onko Kiina järjestänyt ikävän yllätyksen B2.
Onko Kiina järjestänyt ikävän yllätyksen B2.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
B-2 koneet tekevät kaarroksen ja päätyvät pudottamaan lastinsa Moskovan yllä, vain hento välähdys ja Moskova katoaa tomuna ilmaan.
Hävisit veikkauksen lennon kohde on nyt Diego Garcia, jonne koneet laskeutuu.
Kiina ei taatusti järjestä mitään yllätystä B2:lle, kunhan seuraavat sivusta jos joskus omalle kohdalle sattuisi.
Kiina on toimittanut todjuntakalustoa Iranille. Ei ole Kiinan etu, jos leijona nousee.
Voimme siis odottaa että koneet lentävät johonkin jenkkien tukikohtaan, eivätkä pommita yhtään mitään.
Juu, hupilennoilla ovat ja pommit kyydissä huvin vuoksi.
Sieltä On 2000 km Iraniin. Iranin ohjukset ei yllä sinne, mutta B2 yltää hyvin Iraniin.
Jos jenkit kauppaa pommit Venäjälle.
Meinaat että P-Korean läski laittoi varaston kiinni Putelta?
Kylläpä jännittää, luulen, että pian tapahtuu.
Israel tekee kaikkensa vetääkseen USA:n mukaan sotaan.
Miksi helkatissa USA:n B2-häivepommittajat lentävät keskelle Tyynen valtameren saarta, josta on matkaa Iraniin 5800 kilometriä?
NATO:n lentokenttiä on kaikkialla Euroopassa, ja myös Israelin lentokentät käytettävissä. Sieltä voi operoida Iraniin. Miksi siis USA lentää 6 pommikonetta Guamiin, ja lähettää asiasta lehdistötiedotteen?
Kaikella tällä on tarkoitus koettaa painostaa Iran tekemään sopimus, eli diili. Ilman että USA:n tarvitsee pommittaa mitään.
Noiden bunkkerinmurtajapommien tehoa ja kykyä murtautua syvällä kallion sisällä oleviin bunkkereihin epäillään Yhdysvalloissa ihan aiheesta. Saattaa jäädä rikastamot tuhoamatta. Sellainen on aivan valtava maineenmenetys USA:n ilmavoimille ja asevoimille.
Etäisyydet eivät merkitse juuri mitään: USA pommitti Irakia siten että koneet lähtivät ja palasivat Amerikkaan, matkalla ilmatankkauksia.
Teoriassa 60 metrin syvyyteen, mutta ei ole testattu, pommin nopeus teoriassa noin 1300 km tunnissa.
Höpö höpö,,,
Koneita toki lennätettiin jenkeistä mutta pommituslennoilla käyttivät Saudi-Arabian tukikohtia ja pienemmät lentotukialuksia, asia on dokumennoitu hyvin ja helposti löydettävissä netistä moneltakin sivulta,,,
B2 on liian arvokas Iranin tuhottavaksi.
Häivekone jota Iranin ohjukset eivät löydä.
Sinä et näemmä tiedä mitään, älä enään osallistu keskusteluihin, torvia emme kaipaa tänne kommentoimaan.
"the party is on", totesi steve bannonkin juuri.
14 tonnin bunkkeripommeja GBU-57 B-2 pommikoneiden lastina, mikään muu kone ei niitä pysty pudottamaan.
> Häivekone jota Iranin ohjukset eivät löydä.
Israel ilmoitti jo viikko sitten, että heillä on täydellinen ilmaherruus Iranin yllä. Israel koneineen voi operoida melko vapaasti kaikkialla Iranin ilmatilassa.
Sama vapaus on amerikkalaisillakin koneilla ilmatilassa. Ei siihen erikseen enää B2-stealthkoneita tarvita, muutaman bunkkeripommin pudottamiseen.
Erehdyit, lähtöpaikka oli Guam
Around 9,500km (5,900m) to the east of Fordo, Guam is maybe not the most obvious base from which to launch any attack.
Niin siis tuo teksti suomennettuna sanoo näin:
"Noin 9500 km (5900 mailia) Fordosta itään sijaitseva Guam ei ehkä
ole ilmeisin tukikohta hyökkäyksen aloittamiseen."
Mistä tuo teksti onkaan peräisin, niin kirjoittajakin epäilee että Iraniin lähetetyt pommikoneet eivät operoisi Guamilta.
Kansainväliset uutistoimistotkaan eivät näytä toistaiseksi saaneen mitään vahvistusta siitä että mistä B2-koneet lähtivät. Jos ylipäätään pommikoneet olivat B2 koneita? USA:lle olisi katastrofi, jos sellainen ammuttaisiin alas Iranin ilmatorjunnan avulla.
On saatettu käyttää muutamaa tonnia kevyempiä edellisen sukupolven bunkkeripommeja tässä ensimmäisessä hyökkäyksessä. Vanhemmat B-52 pommikoneet kantavat sellaisia helposti.
Taktinen liitopommi voisi tomuttaa kokonaisen vuoren.
Ei tiedä mitä kyydissä on.
Trump vaan lensi keskellä Irania ja pudotti pommit eikä Iran voinut yhtään mitään, se on ylivoimaa, valtavaa YLIVOIMAA
USA valtava maailmanherruus, jopa Kiina luhistuu
Noiden raskaimpien GBU-57 bunkkeripommien läpäisytehosta liikkuu hiukan ristiriitaisia tietoja. Yhdessä tekstissä saotaan sellaisen kykenevän läpäisemään 18 m betonisuojuksen läpi tai 61 m maakerroksen (earth) läpi.
Jotkut taas sanovat sen lukeman tarkoittavan, että pommi läpäisee 61 m paksun kiinteän kallion lävitse. Noissa materiaaleissa ja lukemissa on aika vissi ero.
Tänä aamuna pudotetut pommit ovat joka tapauksessa kyenneet tuhoamaan Fordoon johtavia sisäänmenoaukkoja. Sisällä olevat sentrifugit saattavat silti olla edelleen toimintakuntoisia.
Ja ovatko kaikki sisäänmenoaukot tiedossa? Iran on saattanut louhia varareittejä Fordolle varsin pitkienkin tunnelien päähän. Sisään ajetaan jonkin syrjäisen varastorakennuksen kautta.
kyllä se on luhistunut kasaan, sinne alas ei enää mitään asiaa, odotellaan satelliittikuvia niin nähdään tarkemmin
No satelliittikuvista nyt ainakaan ei näe mitään kalliotilan puolelle. Ei näe sen sentrifugien ym. tilanteesta.
Fordo ei varmaankaan ole myöskään ainoa sentrufugilaitos Iranilla. Kyllä tuollaisia voi hajautettuna pyörittää tavallisissakin tuotantorakennuksissa.