Suomea peloteltu että Venäjä hyökkää Suomeen?

Monen eri asiantuntijoiden mukaan Venäjä hyökkää Suomeen muutaman vuoden sisällä.
Sillä meille on perusteltu nato jäsenyyttä.
Näinköhän on.Miksi Venäjä.hyökkäisi Suomeen.
Heillä on omasta takaa puita riittävästi.Kultaa
ja timatteja valtavat määrät.Yhdestä ainoasta
timanttikaivannosta tulee 25% kaikista maailman timanteista.Eivät rdes ymmärrä
Suomen kieltä.Jos Suomi ei kiinnostanut
maailmansotien aikaan niin miksi nyt?
110650
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 110

Vanhimmat

Venäjä hyökkäisi Suomeen vain Nato-liittolaisuutemme takia. Olemme liittouman etulinjassa.

Äänestä
  • Venäjää harmittaa Suomen liittyminen NATOON, koska Putin olisi niin milellään liittäny Suomen omaan"ETUPIIRIINSÄ"!!! Suomi ei kuitenkaan ollut halukaa liittymään tuohon"piiriin"!
    Miksiköhän!

    Aivan sen vuoksi, että Suomi haluaa olla itsenäinen maa ilman Venäjän ja Putinin orjuuttamista! Meille olisi pian käynyt kuin Ukrainalle ilman NATOON liittymistä!
    Siispä olemme nyt turvassa ja Venäjä voi pysyä siellä itärajan takana aivan rauhassa! Me emme hyökkäile sinne päin enkä usko Venäjänkään hyökkäävän NATO-maahan! Se voisi olla kohtalokasta Venäjälle!

    Eletään asii rauhallisina kotimaassamme!!!

    1Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Venäjää harmittaa Suomen liittyminen NATOON, koska Putin olisi niin milellään liittäny Suomen omaan"ETUPIIRIINSÄ"!!! Suomi ei kuitenkaan ollut halukaa liittymään tuohon"piiriin"!

    Toivottavasti Natosta on apua. En vaan jaksa uskoa siihen vaikka natoa kannatan.

    Kuinka joku läntinen maa voisi puolustaa jotain erämaata jossain susirajan takana?

    Jenkit harjoittelee Suomessa sotimista, mutta ei heillä liene aikomustakaan puolustaa jotain mitätöntä maaplänttiä joka Suomi on
    Hyvä on täällä harjoitella meidän piikkiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Jenkeillä on Ruotsissa paljon enemmän intressejä puolustaa sitä maata. Suomesta ei jenkit perusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Jenkeillä on Ruotsissa paljon enemmän intressejä puolustaa sitä maata. Suomesta ei jenkit perusta.

    Kertokaa yksikin syy jonka vuoksi jenkit puolustaisi tätä meidän erämaata? Minä olen erittäin pessimistinen jenkkien suhteen.

    Ei Ei ja Ei, Suomi pilasi taloutensa, nyt pakko etsiä lisää kumppaneita, mutta mistä?, monet maat onolleet kateellisia sumen ja ryssän kaupoista, no nyt su on loppu, ja Suomi kutistuu olemattomiin, kiitos talttastubb, paska pressa, matkustaa enemmän kuin "matka Mara", talttahammas kuluttaa meidät konkurssiin, mutta svedupelle Alexia se
    EI haittaa, kunhan saa olla "muka esillä".,!!!
    Hei alex, olet tosi kusipää pressu, tai ootko shitä ees, no mulkvist kuitenki, säälittävää, hyi VITTU, pakene ruotsiin, kaverisikin on jo siellä,,pääset tavoitteeseesi: Suomi köyhäksi, rahat rikkaille = älä tule vahingossakaan, koskaan samalle "baanalle", sulle ei käy hyvin. . . . . .
    Olet vittumainen ylimielinen suomenruotsalainen kusipää, häpeä!!

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    No sinä se olet vasta typerä möyliö! Ihan kuin joku magajenkki!

    Äänestä

  • Oletpas tyhmä, logiikkasi pettää pahasti. Jos Suomi olisi jatkanut sitä välitilassa kiikkumista tässä ajassa, niin silloin olisimme olleet Putinin kohteena varmasti, mutta Naton luoma yhteistyö ja uhka laittaa tuolle hullulle jarruja.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Toivottavasti Natosta on apua. En vaan jaksa uskoa siihen vaikka natoa kannatan.

    Kuinka joku läntinen maa voisi puolustaa jotain erämaata jossain susirajan takana?

    Jenkit harjoittelee Suomessa sotimista, mutta ei heillä liene aikomustakaan puolustaa jotain mitätöntä maaplänttiä joka Suomi on
    Hyvä on täällä harjoitella meidän piikkiin.

    Liberaalidemokraattinen hegemonia rulez

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Kertokaa yksikin syy jonka vuoksi jenkit puolustaisi tätä meidän erämaata? Minä olen erittäin pessimistinen jenkkien suhteen.

    ELÄKÖÖN liittovaltio, ELÄKÖÖN yhteisvelka eurooppa varustautuu 850 miljardilla sotaan. Mitä varten euroopan tekevän niin? Yksi b2spirit maksaa 2 miljardia.SAKSA yksinään investoi1000 miljardia puolustuksensa modernisointiin. Pysyvätkö puola ja suomi varustelukilvassa mukanariittääkö eu:n takaama150miljardia maavoimien uudistamiseen, kun infraakin pitäisi uudistaa samalla -27 vaalit ratkaisee paljon. Saako riikka rahat riittämään, kun tällä kertaa pitäisi hassata miljardeja. Ainakin historiamme pisin taantuma taittuu. Nyt on aika olla vastuullinen ja oikeudenmukainen. Mikä puolue pystyy vakuuttamaan kansalaiset?

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Jenkeillä on Ruotsissa paljon enemmän intressejä puolustaa sitä maata. Suomesta ei jenkit perusta.

    ei NATO-EU-USA ole puolustamassa , vaan valtaamassa Suomea ja vie suomen varannot, jne....

    nuo on rikollisvaltioita, eliittivapaamuurari-satanistien johtamaa natsismia...

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Oletpas tyhmä, logiikkasi pettää pahasti. Jos Suomi olisi jatkanut sitä välitilassa kiikkumista tässä ajassa, niin silloin olisimme olleet Putinin kohteena varmasti, mutta Naton luoma yhteistyö ja uhka laittaa tuolle hullulle jarruja.

    ????

    Nyt muista kiristää foliohattuasi.

    Natsiporvarithan ei ole edes vieläkään tajunneet että Suomi aiheutti sen edellisenkin sodan- varusteli Hitlerin ja Kosolan kanssa Suur-suomi hyökkäystä Venäjälle Uraliin Uraliin oltiin menossa, jne...

    Venäjän oli pakko toimia... Nyt Häkämies-Häggman ja Stupin homma samaa NATO-natsi uhoa, joka pakottaa Venäjän vastaamaan?

    Suomelle puolueettomuus olisi ollut paras vaihtoehto- ja Paasikiven-Kekkosen linja- eli rauhanpolitiikka muihin maihin nähden, ja tuottoisa Venäjänkauppa olisi muutenkin ollut Suomen taloudelle pelastus.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    NATO-CIA-Stupi tuo CIA-lapsikauppa-ihmiskauppa bisnekset Suomeen?..

    ... ja CIA on maailman suurin huumekauppaketju...

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Kertokaa yksikin syy jonka vuoksi jenkit puolustaisi tätä meidän erämaata? Minä olen erittäin pessimistinen jenkkien suhteen.

    Anonyymi
    2025-06-24 00:01:17
    Kertokaa yksikin syy jonka vuoksi jenkit puolustaisi tätä meidän erämaata?
    :::::::::::::::
    Natolla on Euroopassa joukkoja enenevässä määrin:

    "Nato on lisännyt joukkojensa läsnäoloa esimerkiksi Baltian maissa. Sotilasliitto on myös päättänyt uusista joukoista Ukrainan sodan alettua.
    https://yle.fi/a/3-12429883

    Ukraina piti vallata "kolmessa päivässä".
    Entä sen jälkeen?
    Mikä maa olisi ollut seuraava?
    Suomella ja venäjällä on yhteistä rajaa 1300km.
    Eipä siis tuota seuraavaa maata tarvi arvella.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Venäjää harmittaa Suomen liittyminen NATOON, koska Putin olisi niin milellään liittäny Suomen omaan"ETUPIIRIINSÄ"!!! Suomi ei kuitenkaan ollut halukaa liittymään tuohon"piiriin"!
    Miksiköhän!

    Aivan sen vuoksi, että Suomi haluaa olla itsenäinen maa ilman Venäjän ja Putinin orjuuttamista! Meille olisi pian käynyt kuin Ukrainalle ilman NATOON liittymistä!
    Siispä olemme nyt turvassa ja Venäjä voi pysyä siellä itärajan takana aivan rauhassa! Me emme hyökkäile sinne päin enkä usko Venäjänkään hyökkäävän NATO-maahan! Se voisi olla kohtalokasta Venäjälle!

    Eletään asii rauhallisina kotimaassamme!!!

    Sekoboltsi kaljalaiset haluavat Kaljalan takaisin Natolla, jotta he voivat sitten juoda Kaljalassa kaljaa auringon nousuun.

    Sekoboltsi kaljalaiset lähtivät aikoinaan Ashke-Nazi/Zionisti Hitlerin kanssa Venäjää valloittamaan.

    Jo vuonna 1919 sekoboltsi kaljalaiset olivat yrittäneet Venäjän valloitusta Aunuksen retkikunnalla.

    Akateeminen Kaljala Seura (AKS) oli villinnyt kaikki suuruudenhullut ja suhteellisuudentajuttomat kaljalaiset yrittämään Suomen laajentamista Suur-Suomeksi.

    Lopputuloksena oli kuitenkin Pienempi-Suomi, ja sotakiihkoisten kaljalaisten karkoittaminen Etelä- ja Länsisuomalaisten vaivoiksi.

    Isiensä toimesta, jo kehdosta asti Lyzzävihassa Marin-oidut AD/HD Iirot ja ASBERGER Mirot ovat kaikki nämä vuosikymmenet puristelleet pientä hikistä nyrkkiään taskuissaan, ja nyt he ovat ottaneet siihen pikku kätöseen Nato lipun.

    Aika tulee näyttämään, miten Suomi entisestään pienenee, ja kaljalaiset löytävät itsensä Slussenilta naukumasta.

    Kaljalaisuus on Suomen syöpä, ja on aina ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Toivottavasti Natosta on apua. En vaan jaksa uskoa siihen vaikka natoa kannatan.

    Kuinka joku läntinen maa voisi puolustaa jotain erämaata jossain susirajan takana?

    Jenkit harjoittelee Suomessa sotimista, mutta ei heillä liene aikomustakaan puolustaa jotain mitätöntä maaplänttiä joka Suomi on
    Hyvä on täällä harjoitella meidän piikkiin.

    Kun pahalle antaa pikkusormen....

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Venäjää harmittaa Suomen liittyminen NATOON, koska Putin olisi niin milellään liittäny Suomen omaan"ETUPIIRIINSÄ"!!! Suomi ei kuitenkaan ollut halukaa liittymään tuohon"piiriin"!
    Miksiköhän!

    Aivan sen vuoksi, että Suomi haluaa olla itsenäinen maa ilman Venäjän ja Putinin orjuuttamista! Meille olisi pian käynyt kuin Ukrainalle ilman NATOON liittymistä!
    Siispä olemme nyt turvassa ja Venäjä voi pysyä siellä itärajan takana aivan rauhassa! Me emme hyökkäile sinne päin enkä usko Venäjänkään hyökkäävän NATO-maahan! Se voisi olla kohtalokasta Venäjälle!

    Eletään asii rauhallisina kotimaassamme!!!

    Putinistien etupiirit rajoittuvat kalsareidensa keltaiseen etumustaan. Kyllä jämpti on niin.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    ????

    Nyt muista kiristää foliohattuasi.

    Natsiporvarithan ei ole edes vieläkään tajunneet että Suomi aiheutti sen edellisenkin sodan- varusteli Hitlerin ja Kosolan kanssa Suur-suomi hyökkäystä Venäjälle Uraliin Uraliin oltiin menossa, jne...

    Venäjän oli pakko toimia... Nyt Häkämies-Häggman ja Stupin homma samaa NATO-natsi uhoa, joka pakottaa Venäjän vastaamaan?

    Suomelle puolueettomuus olisi ollut paras vaihtoehto- ja Paasikiven-Kekkosen linja- eli rauhanpolitiikka muihin maihin nähden, ja tuottoisa Venäjänkauppa olisi muutenkin ollut Suomen taloudelle pelastus.

    Kuule trolli, Paasikivi-Kekkosen linja oli käytännössä Venäjän takamuksen nuoleskelua!!

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Kuule trolli, Paasikivi-Kekkosen linja oli käytännössä Venäjän takamuksen nuoleskelua!!

    Oops, korjaan siis Neuvostoliiton takamuksen nuoleskelua. Tai niin no, sama asia NL/Venäjä.

    Äänestä

  • Mikä tätä maailmaa vaivaa, kun täällä on niin paljon pahuutta ? Vallanpitäjiksi valitaan siellä täällä vanhoja verenhimoisia ukkoja, joilla on pakkomielle tappaa, kiduttaa vaikka nälällä kuoliaaksi, varastaaa ja tuhota toisten omaa jne. Nämä ukot luulevat olevansa kaikessa kaikkien muiden yläpuolella, kuin jumalia, vaikka heillä ei ole tippaakaan inhimillisyyttä eikä lainkaan oikeudenmukaisuuden tajua , eikä muitakaan hyviä ominaisuuksia. Uskoin ennen siihen, että Jumala hallitsee kaikkea ja rankaisee, kun joku käyttäytyy niin kuin nyt nämä ukot, mutta näyttää jo vahvasti siltä, että Jumala on jo luovuttanut ja antaa pirun hallita maailmaa.???

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Venäjää harmittaa Suomen liittyminen NATOON, koska Putin olisi niin milellään liittäny Suomen omaan"ETUPIIRIINSÄ"!!! Suomi ei kuitenkaan ollut halukaa liittymään tuohon"piiriin"!
    Miksiköhän!

    Aivan sen vuoksi, että Suomi haluaa olla itsenäinen maa ilman Venäjän ja Putinin orjuuttamista! Meille olisi pian käynyt kuin Ukrainalle ilman NATOON liittymistä!
    Siispä olemme nyt turvassa ja Venäjä voi pysyä siellä itärajan takana aivan rauhassa! Me emme hyökkäile sinne päin enkä usko Venäjänkään hyökkäävän NATO-maahan! Se voisi olla kohtalokasta Venäjälle!

    Eletään asii rauhallisina kotimaassamme!!!

    Kaukana on ne ajat, jolloin mieleltään ja ruumiiltaan terveet, riuskat, omatoimiset, neuvokkaat ja raskaissa ruumiillisissa töissä karaistuneet Suomen miehet lähtivät maatamme pelastamaan rintamalle.

    https://yle.fi/a/3-10218507

    Yhä useampi nuori mies ei kelpaa armeijaan mielenterveysongelman vuoksi

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/30644552-7f03-4b42-9faa-5c8609033853

    IL paljastaa: Armeijan suorittavien miesten määrä on romahtanut

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/37719099-5e0a-4a94-a4ef-0df4242b4dec

    Lähes 1600 varusmiestä keskeytti asepalveluksen heti alkuunsa kovana pakkastalvena - ”Sää voi toki vaikuttaa”

    Suomeen saatava välittömästi pakollinen naisten asepalvelus, koskien kaikkia 18-28 vuotiaita naisia.

    Suomen naisten alistamat miehet eivät ole enää mielenterveydeltään, eivätkä fysiikaltaan kykeneviä ja motivoituneita puolustamaan Suomea ja suomalaisia.

    Monessa maassa on jo naisten asevelvollisuus pakollista mm. Israelissa.

    Naisten elämä Suomessa on helpompaa kuin koskaan.

    Koululaitos ja opetussuunnitelmat suosivat naisia, koska heidän on helpompi omaksua kirjatietoa, parempi muisti ja siten suuremmat mahdollisuudet edetä helppoihin virastotöihin.

    Naisten ei ole koskaan tarvinnut osallistua asepalvelukseen, eikä heitä siis ole koskaan ollut eturintamalla taistelemassa ase kädessä.

    Miehet ovat perinteisesti suorittaneet kaikki raskaimmat työt yhteiskunnassa, kuluttaneet fysiikkansa loppuun ja kuolevat kymmenen vuotta ennen naisia.

    Armeija opettaa ihmisille kuria, järjestystä, kunnioitusta ja monta muuta asiaa.

    Armeijan käymättömät nuoret naiset ovat viimeisten vuosikymmenien aikana järjestäytyneet erinlaisiksi kurittomiksi ryhmiksi, joiden pääasiallinen tarkoitus on ollut epäjärjestyksen kylväminen yhteiskuntaan ja yhteiskunnan hyväksi koettujen normien polkeminen maan rakoon.

    Useimmat naiset eivät enää avioidu, eivät hanki lapsia eivätkä muutenkaan osallistu yhteiskunnan rakentamiseen ja ylläpitämiseen, vaikka tilaisuus olisikin.

    Näiden ja monien muiden syiden takia naisten asevelvollisuus tulisi ehdottomasti mitä pikimmin määrätä pakolliseksi, sillä käytössä olevien miesten määrä ei vain yksinkertaisesti riitä torjumaan mahdollista hyökkäystä Suomeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Kuule trolli, Paasikivi-Kekkosen linja oli käytännössä Venäjän takamuksen nuoleskelua!!

    Paasikivi- Kekkonen linja takasi Suomelle 80 vuoden ajan vakauden ja turvallisuuden aikaa. Tämä tietysti harmitti pientä äärioikeisto/ rahaporukkaa, kun eivät voineet vapaasti kyykyttää ja varastaa kansalta kuten nyt häikäilemättömästi tekevät.

    Äänestä

Ihan sekaisinko olet?

Itänaapurilla oli kyllä ihan selkeät motiivit hyökätä Suomeen 1939 - ainakin omasta mielestään. Vai Suomiko sinusta hyökkäsi?

Äänestä
  • Nyt on vuosi 2025.

    Äänestä

  • Talvisodan alku oli juuri Euroopan tapahtumien seurausta. Suomalaiset eivät halunneet ymmärtää asiaa.
    Stalin ymmärsi, että Saksa hyökkää myös käyttäen Suomea alustanaan.
    Hän oli hyvä ennustaja, ennusti aivan oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Talvisodan alku oli juuri Euroopan tapahtumien seurausta. Suomalaiset eivät halunneet ymmärtää asiaa.
    Stalin ymmärsi, että Saksa hyökkää myös käyttäen Suomea alustanaan.
    Hän oli hyvä ennustaja, ennusti aivan oikein.

    Julistat näemmä ihan suoraa Venäjän propagandaa. Sillä lailla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Nyt on vuosi 2025.

    "Jos Suomi ei kiinnostanut
    maailmansotien aikaan niin miksi nyt?"

    Otin kantaa tähän, jos ymmärrät.

    Äänestä

  • On muistettava, että Neuvostoliitto oli sodassa Saksan kanssa. Suomineito myytiin vain Saksan "kainalosauvaksi". Suomi oli pettynyt talvisodan lopputulokseen, joten Suomelle luvattiin Karjala takaisin ja vähän muutakin.

    Äänestä

  • Xw46 kirjoitti:

    Julistat näemmä ihan suoraa Venäjän propagandaa. Sillä lailla.

    Se on historiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    On muistettava, että Neuvostoliitto oli sodassa Saksan kanssa. Suomineito myytiin vain Saksan "kainalosauvaksi". Suomi oli pettynyt talvisodan lopputulokseen, joten Suomelle luvattiin Karjala takaisin ja vähän muutakin.

    Saksa kehotti Suomea hyväksymään Moskovan rauhan talvisodan jälkeen. Kerrottiin, että otetaan yhdessä kaikki luovutetut takaisin korkojen kera.
    Tähän Suomi tyytyi ja läksi hyökkäykseen jatkosodan alussa.

    Äänestä

  • Xw46 kirjoitti:

    Julistat näemmä ihan suoraa Venäjän propagandaa. Sillä lailla.

    Euroopassa ei kukaan eikä mikään maa hyökkää mihinkään, mutta kaikki huolehtivat puolustuksestaan siltä varalta, kun Venäjään ei ole koskaan luottamista! Siispä Euroopassa varustaudutaan aivan vain sen vuoksi, että Venäjä älyäisi pysyä siellä rajojensa takana ja aloittaisi vaikka tuon kotimaansa syrjäkylien kehittämisen paremmalle tasolle eikä tuhlaisi maan varoja joutavaan sodankäyntiin ja miestensä tapattamisiin!!

    Mikä lienee tuolla Putinilla mieleasä, kun tapattaa maansa miehiä miljoona tolkulla turhassa sodassa!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Talvisodan alku oli juuri Euroopan tapahtumien seurausta. Suomalaiset eivät halunneet ymmärtää asiaa.
    Stalin ymmärsi, että Saksa hyökkää myös käyttäen Suomea alustanaan.
    Hän oli hyvä ennustaja, ennusti aivan oikein.

    Tuo on jo niin vanha asia, että turha nouta nyt oin enää muistella! Nyt on Putin tuhoamassa Ukjrainaa ja aivan turhan tähden! Antaisi Ukrainan olla rauhassa kehttämässä maataan!
    Olisi parempi kuin Putinkin kehittäisi maataan paremmalle tolalle eikä tuhlaisi maan varoja sukulaiskansan maan tuhoamiseen!

    Mikä hullun into on tuollainen tuhoaminen??? Koko muu Eurooppa elää rauhassa kehittäien kukin omaa maataan, mutta tuo yksi hullu Putinin Venäjä ei malta lopettaan tuota Ukrainan tuhoamista! Minkähän ilon tuo Puton tuosta touhusta saa??? Hullkun hommaa!!

    Äänestä

  • Jos nyt puhuttaisiin Putinin hyuökköyksestä Ukrainaan ja tuosta hullusta sodasta, joka on kestänyt jo neljättä vuotta eikä näytä loppua tulevan! Putin ei voi millään tunnustaa tuota huonouttaan tuossa sodassa!
    Tuo sota on suuri häpeä suurelle ja mahtavalle Neuvostoliitolle! Monin verroin pienempi valtio on taistellut kunniakkaasti tuota roistovaltiota vastaan, mutta Putin ei voi antaa periksi, tapaattaa vielä toisen miljoonan kansalaisiaan! Eiköhän Venäjän kansa jo ala huomata tuon sodan mielettömyyden!
    Putinilta tuo on hullun hommaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    On muistettava, että Neuvostoliitto oli sodassa Saksan kanssa. Suomineito myytiin vain Saksan "kainalosauvaksi". Suomi oli pettynyt talvisodan lopputulokseen, joten Suomelle luvattiin Karjala takaisin ja vähän muutakin.

    Eipä tullut Karjala takaisin eikä muutakaan! Tuo roisto valtio kahmaisi Suomesta ison osan!

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Nyt on vuosi 2025.

    Silti ryssä toimii historian mukaan, no me ei sille mitään voida, stubido luulee olevansa muuta, kuin ryssälle hävinneen johtaja; kokemusta on.
    Ei Suomi saa mittään, ainoastaan menettää,
    tätä häkkäken ja orpopaska EI hyväksy, paskaa niskaan . . .

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Saksa kehotti Suomea hyväksymään Moskovan rauhan talvisodan jälkeen. Kerrottiin, että otetaan yhdessä kaikki luovutetut takaisin korkojen kera.
    Tähän Suomi tyytyi ja läksi hyökkäykseen jatkosodan alussa.

    Suomella ei ollut talvisodan loppuessa muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä rauha. Armeija oli romahduspisteessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Se on historiaa.

    Historiasta ei pitäisi valehdella. Siitä jää kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    On muistettava, että Neuvostoliitto oli sodassa Saksan kanssa. Suomineito myytiin vain Saksan "kainalosauvaksi". Suomi oli pettynyt talvisodan lopputulokseen, joten Suomelle luvattiin Karjala takaisin ja vähän muutakin.

    Pitää tajuta, että Venäjä tänään on ihan samanlainen natsivaltio kuin Saksa 1930-40 luvuilla!

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    On muistettava, että Neuvostoliitto oli sodassa Saksan kanssa. Suomineito myytiin vain Saksan "kainalosauvaksi". Suomi oli pettynyt talvisodan lopputulokseen, joten Suomelle luvattiin Karjala takaisin ja vähän muutakin.

    Talvisodan syttyessä Euroopan suurimmat diktaattorit setä-Stalin ja natsi-Aatu olivat kavereita. bolsuNukkula ja natsiSaksahan tekivät keskinäisen hyökkäämättömyyssopimuksen, jossa jakoivat Puolan ja sopivat Baltian ja Suomen kuulumisesta neukuille.

    kannttaa muistaa myös, että Saksan hyökättyä Puolaan, neukkujoukot valloittivat Saksan kanssa sovitun osan Puolasta. Eli käytännössä myös Neuvostoliitto oli toisen maailmansodan käynnistäjiä. Tämän kaikki Neuvostoliiton rauhantahtoisuutta korostavat ja nyky-Venäjän menoa symppaavat haluavat aina aktiivisesti unohtaa.

    Nämä iäämiehet nostavat aina esiin jatkosodan ja Suomen roolin siinä ja viittaavat talvisodassa Saksan uhkaan Suomen kautta ja unohtavat Stalinin ja Hitlerin kumppanuuden syksyllä 39 ja Molotov-Ribbentrop -sopimuksen. NatsiSakasa ja polsuNeukkula olivat toisen maailmansodan syttyeessä kumppaneita ja neukkujen tekemä soppari mahdollisti Saksan hyökkäyksen Puolaan syksyllä 39.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Sitä sattuu?

    Äänestä

  • Kaljalaisuus on Suomen syöpä, ja on aina ollut.

    Maavoimien sotarikollisilla on jo Mainilan laukaukset 2.0 suunnitelma valmiina.

    Pelastusylitarkastaja kaljalainen Esa Ahlberg paljasti
    Maavoimien julkaisemalla videolla:

    "Teistä jokainen tietää...ettei ole paljon aikaa...(huokaus) ...kun...kun sotatoimet alkavat
    tänne Suomeen"

    Mistä He.vetistä ne sen voi tietää, elleivät ole itse niitä sotatoimia suunnittelemassa!?

    Mutta mitä ne vielä odottaa?

    Että joku muu tekee aloitteen?

    Vai menikö pupu pöksyyn?

    Eikö kiinnostakkaan enää rämpiminen kylmissä ja märissä juoksuhaudoissa, märjillä vaatteilla?

    Onko sittenkin mukavampi, kun tietää, että työpäivä päättyy tiettyyn kellonaikaan, ja pääsee lämpimään kotiin nusasemaan ja pelaamaan pleikkaria?

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Tuota... oletko sinä kunnossa?

    Äänestä

Onko se venäjä tai edeltäjänsä neuvostoliitto joskus tänne hyökännyt??

Äänestä
  • On hyökännyt, mutta huonolla menestyksellä! Juuri sentähden Suomi liittyi NATOON, koska ei luota tuohon naapuriin!

    Oli jo aikeissa ahdistaa Suomen valtansa alle noine hankkimiensa maa-alojen avulla, mutta Suomi huomasi nuo katalat aikeet ja liittyi kiireen vilkkaa NATOON! Nyt olemme turvassa!

    Äänestä

  • Jos tosissasi tuota kysyt, niin kannattaa käydä ensin peruskoulu loppuun...

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    On hyökännyt, mutta huonolla menestyksellä! Juuri sentähden Suomi liittyi NATOON, koska ei luota tuohon naapuriin!

    Oli jo aikeissa ahdistaa Suomen valtansa alle noine hankkimiensa maa-alojen avulla, mutta Suomi huomasi nuo katalat aikeet ja liittyi kiireen vilkkaa NATOON! Nyt olemme turvassa!

    Trumpin rauhanpuheet ovat varmaan kauhea pettymys ryssävihassa jo lapsesta asti MARINoidulle kansanosalle, joka oli jo pakannut reppunsa ja muskettinsa valmiiksi uuteen Aunuksen retkikuntaan.

    Suur-Suomea ei taida tulla vielä moneen vuoteen, ei edes Kaljalaa takas.

    Äänestä

Ei ole koskaan uhannut millään tavalla

Äänestä
  • Kas kummaa!! Sitä sitä et todellakaan tiedä! Venäjän aikeet oli ennen Ujrainaan hyökköystä liittää Suimi omaan"ETUPIIRIINSÄ", mutta homma jäi kesken, kun Puitn arbeli, että Suomen aina voi hoitaa myöhemmin, mutta Ukraina on tuhottava ensin!

    Niinpä Suomi ehtikin liittyä NATOON, koska arvasimme Putinin suunnitelmat!! Se oli melkoinen hämmästys Putinille!

    Äänestä

  • Sanooko sana talvisota jotain sinulle, kumpi oli hyökkääjä...?...

    Äänestä

Suomessa russofobia

Äänestä
  • Ei sitten minkäänlaista fobiaa! Ihmettelen vain tuota Ukrainan hävitysintoa. jota Putinin joukot suorittavat heikolla menestyksellä! Ukraina onneksi taistelee!!

    Ukrainalla on varmaan jo melkoinen russofobia, vähemmästäkin hävityksestä! Melko katalaa touhua sukulaiskansaa vastaan!

    Äänestä

  • Fobia on perusteeton pelko. Suomessa ei ole russofobiaa, vaan syvä inho Venäjän natsismia kohtaan. Natoonkin mentiin tietoisena siitä, että natsivaltio Venäjä hyökkää mieluusti naapurivaltioonsa, joka ei kuulu natoon. Kuten tapaus Ukraina osoittaa.

    Äänestä

  • Ei ole mitään fobiaa, sulla sen sijaan Suomi-fobia!

    Äänestä

EU määrä suoraan Suomessa

Äänestä
  • Suomi on itsenäinen maa, mutta on yhteisiä sääntöjä EU:n kanssa! Pääasia, että elämme rauhassa ja kehitämme maatamme aina vain paremmaksi asua!

    Meidän ei tarvitse tapella, meillö on armeijamme ja NATO suojanamme!

    Äänestä

mielikuvitus laukkaa liikaakin päättäjillä

Äänestä

Kun Ukrainan erikoisoperaatio meni miten meni, niin ei Putte kaikista mahdollisista vastustajista valitsisi seuraavaksi kohteekseen Suomea.

Siellä on helpompiakin kohteita, joilla ei ole lähimainkaan meidän vahvuista puolustusta.

Äänestä

Katopas. Sensuuri heti poisti viestini "sääntöjenvastaisena".

Koska kirjoitin totuuden siitä ketkä Suomessa toimivat omavaltaisesti ja suomalaista kansaa kuuntelematta.

Sensuuri vahvisti kirjoitukseni todenmukaisuuden.

Ruotsalaisten hallitsemassa Suomessa ei suomalaisilla ole sananvapautta.

Äänestä
  • Höpö, höpö! Täällä sinulla on vapaus sanoa aivan mitä tahansa, kunhan et ala ruokottomuuksia puhumaan!!

    Ruotsalaiset eivät meidän suutamme tuki!

    Äänestä

Otatko vastuun siitä, että ei hyökkää ikinä. Lässytys on turhaa. Ne kunnioittaa vain voimaa. Juuto ei auta.

Äänestä
  • Otan vastuun. Stalinilta kysyttiin, miksi hän ei miehittänyt Suomea WW2:n jälkeen. Hän vastasi; "Miksi ottaa siili taskuun, kun voi olla ottamatta".

    Äänestä

  • Meillä on juuri sitä voimaa! Oma armeijamme ja NATO yhdessä, kyllä ne yhden Putinin joukon päihittävät!!

    Äänestä

Onkos nämä jotain Iltapäivälehtien juttuja taas?

Äänestä

Kerropas ryzzänkätyri, miksi Venäjä on harjoitellut Suomen ja Baltian maiden valtaamista Zapad-sotaharjoituksissaan? Miksi tehnyt tätä varten yksityiskohtaisen tarkat sotasuunnitelmat valmiiksi?

Eihän sellaista harjoitella eikä suunnitella, minkä ei uskota koskaan tapahtuvan.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b4568974-73c3-4c3a-abcb-fb5cd2f7db71

Äänestä
  • Tällaisia sotaharjoituksia tehdään jokaisessa valtiossa, Suomessakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Tällaisia sotaharjoituksia tehdään jokaisessa valtiossa, Suomessakin.

    Ei tehdä, älä valehtele. Suomen armeija ei harjoittele Venäjälle hyökkäämistä, koska pelkkä ajatuskin on täysin järjetön. Suomen armeija harjoittelee vain Suomen puolustamista.

    Miksi Venäjän armeija harjoittelee Suomeen hyökkäämistä ja on tehnyt sitä varten tarkat yksityiskohtaiset suunnitelmat valmiiksi? Vastaukseksi ei kelpaa valhe että sellaista muka harjoiteltaisiin jokaisessa valtiossa, kun ei harjoitella. Vain Venäjä harjoittelee omien naapurimaidensa valtaamista.

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/zaporizhzhjan-miehitysjohtaja-vaatii-venajan-vallattava-asein-myos-baltia-puola-ja-suomi/8792222

    Äänestä

  • Täytyyhän heillä olla aina joku syy harjoitella ja Suomi ja Viro ivat heidän mielikohteitaan!
    Eri asia, onko heillö uskallusta tulla NATO-maahan hyökkäämään!

    NATO maat elävät rauhassa kehittän omaa maataan eivätkä suunnittele hyökkäyksiä!! Putinia varmaan harmittaa, kun NATO-maat ympäröivät joka puolelta Venäjää, eikä ol eenää niin helppoa mennä tuhotöihin noihin naapureihin!!

    Venäjä on ainakin turvassa NATO-maiten ympäröimänä! Jättäisi vain Ukrainan rauhaan, niin kaikki olisi Euroopassa hyvin ja rauhallista!

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei tehdä, älä valehtele. Suomen armeija ei harjoittele Venäjälle hyökkäämistä, koska pelkkä ajatuskin on täysin järjetön. Suomen armeija harjoittelee vain Suomen puolustamista.

    Miksi Venäjän armeija harjoittelee Suomeen hyökkäämistä ja on tehnyt sitä varten tarkat yksityiskohtaiset suunnitelmat valmiiksi? Vastaukseksi ei kelpaa valhe että sellaista muka harjoiteltaisiin jokaisessa valtiossa, kun ei harjoitella. Vain Venäjä harjoittelee omien naapurimaidensa valtaamista.

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/zaporizhzhjan-miehitysjohtaja-vaatii-venajan-vallattava-asein-myos-baltia-puola-ja-suomi/8792222

    Samson vaihtoehto (Samson optio) on Israelin Samson vaihtoehto (Samson optio) on Israelin pelotestrategia, jossa massiivinen vastaisku ydinaseilla on "viimeinen keino" maata vastaan, jonka armeija on hyökännyt Israeliin ja/tai tuhonnut sen.

    Kommentaattorit ovat käyttäneet termiä myös viitatakseen tilanteisiin, joissa ydinaseettomat, ei-israelilaiset toimijat ovat uhanneet vastatoimilla tavanomaisilla aseilla.

    Martin van Creveld
    Vuonna 2003 sotahistorioitsija Martin van Creveld ajatteli, että käynnissä ollut toinen intifada uhkasi Israelin olemassaoloa.

    Van Creveldiä lainattiin David Hirstin teoksessa The Gun and the Olive Branch (2003):

    Meillä on useita satoja ydinaseita ja raketteja, ja voimme laukaista niitä kohteisiin kaikkiin suuntiin, ehkä jopa Roomaan.

    Useimmat Euroopan pääkaupungit ovat ilmavoimiemme kohteita.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei tehdä, älä valehtele. Suomen armeija ei harjoittele Venäjälle hyökkäämistä, koska pelkkä ajatuskin on täysin järjetön. Suomen armeija harjoittelee vain Suomen puolustamista.

    Miksi Venäjän armeija harjoittelee Suomeen hyökkäämistä ja on tehnyt sitä varten tarkat yksityiskohtaiset suunnitelmat valmiiksi? Vastaukseksi ei kelpaa valhe että sellaista muka harjoiteltaisiin jokaisessa valtiossa, kun ei harjoitella. Vain Venäjä harjoittelee omien naapurimaidensa valtaamista.

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/zaporizhzhjan-miehitysjohtaja-vaatii-venajan-vallattava-asein-myos-baltia-puola-ja-suomi/8792222

    Putin on naZi.

    Äänestä

"Jos Suomi ei kiinnostanut
maailmansotien aikaan niin miksi nyt?"

Onko sulla jäänyt historiankirjat lukematta? Vai eiko siellä Pietarin trolliseparaattorimörskässä tunneta historiaa?

Äänestä
  • Emme me usko, että Venäjä uskaltaisi yrittääköön NATO-maihin, vaikka koko ajan nuo venäläisherrat tuolla Venäjällä uhkailevat Suomea, että se kuuluu Venäjään!! Heillä on aivan huillut ajatukset.

    Jostain syystä he rakastavat Suomea niin paljon, että heillä tuntuu riittävän puheen aihetta nimeeen omaan Suomesta!!

    Äänestä

Missä monet eri asiantuntijat ovat todenneet, että Venäjä hyökkää Suomeen muutaman vuoden sisällä?

Äänestä
  • Venäjällä on tämä herran PATRUSEV, joka tuntuu haikailevan Suomen valloittamista! Mutta turha toivo! Suomella on loisto armeija jota on koulutettu viime sodista lähtien, joten emme ole jääneet odottelemaan tumput suorina tuota roistomaisen naapurin edesottamuksia!!

    Antaa Putinin nyt sotia Ukrainassa, eiköhän tuo saa joukkonsa tapattamisestaan tarpeekseen, johan noita ressukoita on yli miljoona, osa lienee haavputtuneita ja osa kuolleita, vainajia! Sen siitä saa, kun lähtee soitellen sotahan!

    Äänestä

Käy ensin lukemassa Suomen kokemat sodat 1939-1945 ja tulet sitten uudestaan kysymään, jos vielä kysyttävää. Tai ota samantien 1200-luvun loppuun ja venäjän hyökkäykset Suomenniemelle.

Äänestä
  • Entäs se mitä Ruotsi on tehnyt suomalaisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Entäs se mitä Ruotsi on tehnyt suomalaisille.

    Aika kauheuksia nekin. Aloitus koski kumminkin nyt vain venäjää. Ainut sotilaallinen uhka. Se tulee idästä. Ja jos selän takaa niin se on koukannut.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Entäs se mitä Ruotsi on tehnyt suomalaisille.

    Höpö, höpö! Ruotsi ei ole tehnyt mitään sen ihmeempää Suomelle! Elämme rinnakkaiseloa ja olemme molemmat NATOSSA, turvassa Putinilta!

    Äänestä

Ei hyökkää. Sekin on vain toiveajattelua,että pääsisimme näyttämään jenkeille, kuinka hyvin olemme valmistautuneet. Luotamme Putiniin, hänellä ei ole täältä mitään hakemista.

Äänestä
  • ryssään ei voi luottaa. Se on nähty. Ei auta kuin laittaa siihen malliin puolustus ja koko yhteiskunta et se on sitte viimene tuleminen tälle tontille.

    Äänestä

Suomessa sota hulluus vallassaan

Äänestä
  • Eihän Suomessa ole mitäön sotahulluuta., mutta kyllä sen sijaan Venäjällä. Hirveö vimma tuhota sukulaiskansa aan yasalle ja tappaa kaikki!!

    Milloiun tuo Venäjä oikein sivistyy läönsimaitten tasolle??? Siinäpä kysymys, johon ei ainakaan Putin osaa vastata!n Putinilla on hirveä hinku alistaa ainoa NATOTON maa valtansa alle, mutta onneksi UKRAINA taistelee tuoita roistoa vastaan kunialla ja pitää hyvin puolensa!

    VENÄJÄ ON ROISTO maa, koettaa vain alistaa Ukrainaa valtansa alle!! Ukraina ei antaudu tuollaisille roistoille!!

    Äänestä

  • Suomi-tolliskot ovat tapettavaa lammaskatrasta. Pelkkiä määkiviä vätyksiä tosi paikan tullen.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Eihän Suomessa ole mitäön sotahulluuta., mutta kyllä sen sijaan Venäjällä. Hirveö vimma tuhota sukulaiskansa aan yasalle ja tappaa kaikki!!

    Milloiun tuo Venäjä oikein sivistyy läönsimaitten tasolle??? Siinäpä kysymys, johon ei ainakaan Putin osaa vastata!n Putinilla on hirveä hinku alistaa ainoa NATOTON maa valtansa alle, mutta onneksi UKRAINA taistelee tuoita roistoa vastaan kunialla ja pitää hyvin puolensa!

    VENÄJÄ ON ROISTO maa, koettaa vain alistaa Ukrainaa valtansa alle!! Ukraina ei antaudu tuollaisille roistoille!!

    Putin on naZi.

    Äänestä

Puolustus menoihin on satsattava lisää miljardeja, myös ukrainaan on lahjoitettava miljardeja, siksi suomalaisten menoja on karsittava, esim terveyskeskuksia suljettava, ja muita kuluja karsittava, etenkin pienituloisilta..natoniilojen päätökset tuhoavat suomen kansalaisia.

Äänestä

Onneksi Suomi tulee olemaan osa Venäjää jo ihan lähivuosina.

Äänestä
  • Ei mene noin. Mutta Kiina tulee anastamaan ryssältä Siperian tällä vuosisadalla. Venäjän federaatio, tuo keinotekoinen kummajainen, tulee hajoamaan sitä ennen.

    Äänestä

  • Pikku härnääjä poika, olet nolo. Et tuolla saa mitään aikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Ei mene noin. Mutta Kiina tulee anastamaan ryssältä Siperian tällä vuosisadalla. Venäjän federaatio, tuo keinotekoinen kummajainen, tulee hajoamaan sitä ennen.

    No enpä usko että kiinalaiset pärjäisi Siperiassa päivääkään.

    Äänestä

  • Venäjä tulee hajoamaan lopullisesti.

    Äänestä

Koska Suomi tekee ennaltaehkäisevän hyökkäyksen venäjälle? (Palstapersulla) lienee sisäpiirin tietoo?

Äänestä

Putinin haavekuva kaikki slaavit yhdistävästä suuresta tsaarista. Suomi ja puola mukaanlukien vanhoja alusmaita, kuten itä-saksakin. Kyllä se tšaari putin hyökkää. Olemme jo nyt maanalaisessa sodassa, kylmässä sodassa kgb vs. Supo. Minulla on sukulaisia armeijan tiedustelussa ja meitä kuolee sotilaita jo nyt. Itsekin oon ottanut osumaa. Neurologisia vammoja on kgb käyttää neuvostoaikaisia psykotronisia aseita dew(directed-energy-weapons

Äänestä

No oikeastihan tuossa soditaan nimenomaan Mustanmeren pohjoisosan strategisten kohteiden alueellisesta hallinnasta, joista tuli syystä jota ymmärrä en yhtäkkiä Eu-päättäjille kultaakin arvokkaampia.

Äänestä

Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin hän on opiskellut ja työskennellyt Harvardin yliopistossa. Sachs on toiminut useiden valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen neuvonantajana.

https://youtu.be/aEHEw8JjD9M

Äänestä

Stubbion mielikuvitus lentää tiedotustilaisuudessa

Äänestä

Stubbion russofobia

Äänestä
  • Kaukana on ne ajat, jolloin mieleltään ja ruumiiltaan terveet, riuskat, omatoimiset, neuvokkaat ja raskaissa ruumiillisissa töissä karaistuneet Suomen miehet lähtivät maatamme pelastamaan rintamalle.

    https://yle.fi/a/3-10218507

    Yhä useampi nuori mies ei kelpaa armeijaan mielenterveysongelman vuoksi

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/30644552-7f03-4b42-9faa-5c8609033853

    IL paljastaa: Armeijan suorittavien miesten määrä on romahtanut

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/37719099-5e0a-4a94-a4ef-0df4242b4dec

    Lähes 1600 varusmiestä keskeytti asepalveluksen heti alkuunsa kovana pakkastalvena - ”Sää voi toki vaikuttaa”

    Suomeen saatava välittömästi pakollinen naisten asepalvelus, koskien kaikkia 18-28 vuotiaita naisia.

    Suomen naisten alistamat miehet eivät ole enää mielenterveydeltään, eivätkä fysiikaltaan kykeneviä ja motivoituneita puolustamaan Suomea ja suomalaisia.

    Monessa maassa on jo naisten asevelvollisuus pakollista mm. Israelissa.

    Naisten elämä Suomessa on helpompaa kuin koskaan.

    Koululaitos ja opetussuunnitelmat suosivat naisia, koska heidän on helpompi omaksua kirjatietoa, parempi muisti ja siten suuremmat mahdollisuudet edetä helppoihin virastotöihin.

    Naisten ei ole koskaan tarvinnut osallistua asepalvelukseen, eikä heitä siis ole koskaan ollut eturintamalla taistelemassa ase kädessä.

    Miehet ovat perinteisesti suorittaneet kaikki raskaimmat työt yhteiskunnassa, kuluttaneet fysiikkansa loppuun ja kuolevat kymmenen vuotta ennen naisia.

    Armeija opettaa ihmisille kuria, järjestystä, kunnioitusta ja monta muuta asiaa.

    Armeijan käymättömät nuoret naiset ovat viimeisten vuosikymmenien aikana järjestäytyneet erinlaisiksi kurittomiksi ryhmiksi, joiden pääasiallinen tarkoitus on ollut epäjärjestyksen kylväminen yhteiskuntaan ja yhteiskunnan hyväksi koettujen normien polkeminen maan rakoon.

    Useimmat naiset eivät enää avioidu, eivät hanki lapsia eivätkä muutenkaan osallistu yhteiskunnan rakentamiseen ja ylläpitämiseen, vaikka tilaisuus olisikin.

    Näiden ja monien muiden syiden takia naisten asevelvollisuus tulisi ehdottomasti mitä pikimmin määrätä pakolliseksi, sillä käytössä olevien

    Äänestä

  • Ettekö opi tanan tunarit,että kyseessä on putinfobia.

    Äänestä

tervetuloa venäläiset keski Suomeen sotaan😊👍🏼

Äänestä

Itse sanoit aiemmin että Suomi on seuraava Ukrainan jälkeen.

Äänestä

Eihän me sinne köyhään Suomen kehitysmaahan hyökätä. Teillä ei ole mitään, mitä haluaisimme. Kaikki, mitä Suomesta löytyy, meillä on niitä x 1000.
Ottakaa nyt vaan iisisti, lopettakaa NATO-vouhkaus, emme ole tulossa aseiden kanssa mihinkään naapurivaltioomme. Ukraina NATOn evästyksellä tappoi veljeskansaamme, sitten tulee keppiä. Ja lujaa. Ja tulikin.

Venäjä on rauhantahtoinen valtio, toisin kuin muutama muu Pohjois-Amerikassa ja EUssa.

Kunnia Putinille, Venäjälle, ja kansalle.

T: Moskovan trolli

Äänestä
  • Kuolema Putlerille! Venäjä EI OLE rauhantahtoinen vaan pahantahtoinen, valloitushaluinen maa.

    Äänestä

Kesälomalla pitää ottaakkin vähän rennommin. Niilokin voisi edes hetken joskus rentoutua.

Äänestä

Tyssä on kiero ja ovela. Saattaa luurata, jopa hyvin isänmaahenkisemmmän (kin) sängyn alla kuin pölyinen villakoira.

Äänestä

Täällä istun merinäköala-asunnossani Stadin suurimmalla saarella, katselen "kaapelinkatkojalaivoja" Suomenlahdella, kuuntelen Moskovan radiosta loistavaa venäläistä musiikkia ja uutisia, kaunis nainen makuuhuoneessa, jne.
Ei meillä ryssäntrolleilla niin kovin huonosti mene.

T: Moskovan trolli

Äänestä
  • Kuis natoniiloilla? Joko olette hanganneet ryppynaruanne "aseveljen" miniatyyripippeliin, tai runkkuringissä keskenänne? Moskovassa olisi tautivapaata tuhkaluukkupoikulia tarjolla, maksu vain ruplilla tai mustalla Amexilla.

    Tulepas, natoniilo, Punaiselle Torille katsomaan mahtavan Venäjän voimaa.

    Vittu, me ollaan kovia.

    T: Moskovan trolli

    Äänestä

Onhan tänne hyökännyt muutkin, esimerkiksi oolannin sodan aikaan oli engelsmanni Suomemme rannoilla.

Äänestä

Suomihan tunnettu valehtelija ja huijari. Itsenäisyyden alussa suomen ilmavoimilla ei ollut lentokoneita joten ne piti varastaa Venäjältä.

Äänestä

Hehe, nytkö jo pitää brittienkin hyökkäyksella alkaa pelottelemaan, kun Venäjän pelko on kansan keskuudessa laantumaan päin.

Äänestä
  • Eihän Venäjä ole koskaan itsenäiseen Suomeen hyökännyt. Päinvastoin, antoi meille itsenäisyyden ilman sotaa tms.

    Kunnia Putinille, Venäjälle, ja kansalle.

    T: Moskovan trolli

    Äänestä

Kyllä Suomi kiinnosti NL:a. Tosin Berliini kiinnosti onneksemme vielä enemmän.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Monen eri asiantuntijoiden mukaan Venäjä hyökkää Suomeen muutaman vuoden sisällä.
Sillä meille on perusteltu nato jäsenyyttä.
Näinköhän on.Miksi Venäjä.hyökkäisi Suomeen.
Heillä on omasta takaa puita riittävästi.Kultaa
ja timatteja valtavat määrät.Yhdestä ainoasta
timanttikaivannosta tulee 25% kaikista maailman timanteista.Eivät rdes ymmärrä
Suomen kieltä.Jos Suomi ei kiinnostanut
maailmansotien aikaan niin miksi nyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu