En jaksa enää elää

Kerrot liikuntakykysi romahtaneen. Onko se siis mennyt ihan kokonaan, vai pääsetkö vielä edes vähän liikkumaan ?
Minullekin on tullut liikuntarajoitteisuutta, mutta en anna sen nujertaa, vaikka tosi harmillista on. Ennen olin aina kova liikkumaan ja osallistumaan milloin mihinkin, enää ei onnistu.
Olen kuitenkin sellainen luonne, että en luovuta. Joillain on vieläkin huonompi tilanne, ja ovat siltikin elämänmyönteisiä.
Jokainen, jolla menee liikuntakyky yllättäen kenties jopa kokonaan, ihan varmasti miettivät jossain vaiheessa, tuleeko mistään enää mitään. Jostain sitten kuitenkin löytyy niitä toivonjyviä, että ehkä sitä jollain tavalla selviää vähemmälläkin.
Onhan se aika tärkeää, että edes pää, aivot, ajattelu, sydän, keuhkot, toimivat.

Minä en valitettasti pysty osallistumaan projektiisi koskaan, koska minulla on jo autettavia riittävästi!

Anonyymi kirjoitti:

Kerrot liikuntakykysi romahtaneen. Onko se siis mennyt ihan kokonaan, vai pääsetkö vielä edes vähän liikkumaan ?
Minullekin on tullut liikuntarajoitteisuutta, mutta en anna sen nujertaa, vaikka tosi harmillista on. Ennen olin aina kova liikkumaan ja osallistumaan milloin mihinkin, enää ei onnistu.
Olen kuitenkin sellainen luonne, että en luovuta. Joillain on vieläkin huonompi tilanne, ja ovat siltikin elämänmyönteisiä.
Jokainen, jolla menee liikuntakyky yllättäen kenties jopa kokonaan, ihan varmasti miettivät jossain vaiheessa, tuleeko mistään enää mitään. Jostain sitten kuitenkin löytyy niitä toivonjyviä, että ehkä sitä jollain tavalla selviää vähemmälläkin.
Onhan se aika tärkeää, että edes pää, aivot, ajattelu, sydän, keuhkot, toimivat.

Lue lisää

Kyllä mie vessaan ja keittiöön pääsen, mutta kodin ulkopuolella tulee rajavastaan. Ja kaksion ympäri, kun kävelee niin jalat ei enää kestä. Miulle jalat yhtä tärkeitä kuin pää. Siun kanssa vois jutella enemmän. En ymmärrä, miten kestät menetykset.
Ja tässä kun ei hengitykset auta. Tää ei oo impulsiivista ajattelua. Oon harkinnut tilanteeni. Kuolemani parasta kaikille. Yhteiskunnalle en kulueränä ja loppujen lopuksi kolmelle läheisellekkin. Niitä on oikeesti vaan kolme ja heitäkin tapaan vain pari kertaa vuodessa.
Oon kyllästynyt hengitys neuvoihin ja positiiviseen ajatteluun. Ketkä niistä puhuu miulle, ei lainkaan ymmärrä.
Yhä huutelen vakavissani kaveria tähän projektiin. Luulis sellaisen ihmisen löytyvän.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä mie vessaan ja keittiöön pääsen, mutta kodin ulkopuolella tulee rajavastaan. Ja kaksion ympäri, kun kävelee niin jalat ei enää kestä. Miulle jalat yhtä tärkeitä kuin pää. Siun kanssa vois jutella enemmän. En ymmärrä, miten kestät menetykset.
Ja tässä kun ei hengitykset auta. Tää ei oo impulsiivista ajattelua. Oon harkinnut tilanteeni. Kuolemani parasta kaikille. Yhteiskunnalle en kulueränä ja loppujen lopuksi kolmelle läheisellekkin. Niitä on oikeesti vaan kolme ja heitäkin tapaan vain pari kertaa vuodessa.
Oon kyllästynyt hengitys neuvoihin ja positiiviseen ajatteluun. Ketkä niistä puhuu miulle, ei lainkaan ymmärrä.
Yhä huutelen vakavissani kaveria tähän projektiin. Luulis sellaisen ihmisen löytyvän.

Lue lisää

On ajatuksena huono tuo, että olisit vain kuluerä yhteiskunnalle. Se ei ainakaan auta psyykkiseen olotilaan mitään.
Meillä kaikilla on ihmisarvo, olisi hyvä pystyä myös itse arvostamaan itseään.
Se ei tee sinusta yhtään huonompaa tai heikompaa ihmistä, että olet sairastunut ja menettänyt isoimman osan liikuntakyvystäsi.
Ehkäpä se yksinäisyys on asia, joka tekee kaikesta pahempaa, jopa ajatukset vievät turhan paljon aikaa, jos on paljon yksin, yksinään.
Enkä jaksa uskoa, että olisit taakkana läheisillesikään, he varmasti pitävät sinusta ja ovat kenties pahoillaankin tilanteestasi. Kukapa sitä läheiselleen toivoisi mitään ikävää.
Kun pää kerran toimii, niin sillähän voisi vielä tehdä jotain. Tehdä asioita, joihin tarvitsee päätä.
En tiedä, oletko kiinnostunut esim. kirjallisuudesta, luettavaahan tässä maassa löytyy.
Oletko mies vain nainen ? Käsitöitä pystyy tekemään ilman jalkojen käyttöä.
Internetin ihmeellisessä maailmassa voisi liittyä johonkin vertaistukiryhmään, tai johonkin muuhun aktiviteettiin, keskusteluun muiden ihmisten kanssa. Vaikka ymmärrän, ettei kone koskaan korvaa ihmiskontaktia kasvoista kasvoihin.

Usein ihminen kestää yllättävän paljon, jopa niin, että voi itsekin yllättyä mihin kaikkeen voimavarat voikaan riittää.
Itselläni on ehkä taustavoimana jonkinlainen tsemppi, että halua katsoa tämän oman elämäni läpi, loppuun asti, nähdä mitä vielä saattaa olla edessä, vai onko mitään. Etukäteen ei voi tietää.
Paljon on päiviä, että ottaa päähän ihan tosissaan, mutta sitten on taas niitä valoisampia päiviä, positiivisempi mieli.
Ja on hyvä tietää, että maailmassa on paljon ihmisiä, joilla on asiat vielä huonommin kuin sinulla, tai minulla. Jotkut ovat täysin vuoteen omana, eikä välttämättä enää pääkään pelaa. Ikävää, että heitäkin on, sellaisen ei pitäisi olla kenenkään kohtalona.

Kun ihmiset puhuvat positiivisista asioista ja yrittävät antaa neuvoja, he tarkoittavat hyvää, vaikka eivät ehkä osaa ajatella, että se ei aina toisesta niin hyvältä tunnu.
Eikä kukaan ymmärrä täysin miltä sairaasta ihmisestä tuntuu, yrittävät vain toimia parhaalla omaksi näkemällään tavalla, hyvää tarkoittaen.
Minäkin toivon sinulle parasta mahdollista jatkoa, ja yritä jaksaa vaikeuksista huolimatta.
Olethan joka tapauksessa elossa, se on tärkeintä.