THL ilmoittelee uusimmassa raportissaan ylipainoisten ihmisten asuvan Etelä-Pohjanmaan alueella.
Esimerkiksi Lappajärvellä ei kylillä liiku kuin lihavia (osa kunnon sikoja) paikallisia juntteja.
Tilastokorjaus tähän onneksi saadaan luonnollisen poistuman kautta sillä kukaan täysipäinen ei jää sinne autiokylään edes kuolemaan.
Esimerkiksi Lappajärvellä ei kylillä liiku kuin lihavia (osa kunnon sikoja) paikallisia juntteja.
Tilastokorjaus tähän onneksi saadaan luonnollisen poistuman kautta sillä kukaan täysipäinen ei jää sinne autiokylään edes kuolemaan.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Se tuppaa tuo kepulaisuus näkymään hyvin syöneinä. On millä millä mällätä ja on mitä mässätä. Katsoppas vain kepulaisia kansanedustajia. Muistatko, kun yksi hyvin syönyt kepuämmä kehoitti ennen kesälomaansa kansalaisia kiristämään vöitään? Eihän tästä viikkokausien lööppejä revitty, mutta jos kyseessä olisi ollut persu, niin voi jessus, mikä älämölö olisi syntynyt!!
Kaikkein hauskinta oli, kun sairaalloisen lihava tantta palasi parin kuukauden kesälomaltaan, niin huomasi selkeästi, että oli joutunut tekemään vyöhönsä lisää reikiä.
Aika läskejä liikenteessä.
Olisikohan lappajärvi prosentti 70 - 75 siellä asuvista?
Aika lähellä ja huomio maalaiset: Tämä on todistettu fakta.
Taidan muuttaa teidän kulmille, meikäläisellä on sellainen fetissi että pidän siiderivalaista. Mitä enemmän läskiä sitä parempi.
Miksi eläkeläiset ovat ajaneet kaikki pois kunnasta?
Voivat syyttää itseään nyt kun kunta kuolee.
Vai, että eläkeläiset pitäisi maksaa muiden elättämisen kunnassa, ennen vanhaan kun eläkeläiset olivat nuoria, niin he elättivät itse itsensä työllä ja yrittämisellä.
Eläkeläiset ovat pahimpia sossupummeja mitä maa päällään kantaa.
Itse eläkeläiset ovat ajaneet kaikki muut kunnasta pois, nyt ovat siellä loisina ja pummeina verovaroja kuppaamassa. Heitä elätetään muiden lompakoista.
Faktatietona, eläkeläiset eivät ole eläkkeitään tienanneet, kannattaa ihan vaikka mielenkiinnosta tutkia asiaa niin aukeaa uusia näkökulmia.
Eläkeläiset elätti itsensä työllä ja yrittämisellä ennen eläkettään siitä oli kysymys, ei lappajärvellä makseta eläkemaksuja sen enempää kuin muualla suomessa, syy lähtöön on vaan laiskuus, kun nykyset eläkeläiset antoivat liian helpot lähtökohdat nykyisille työikäisille, eikä ne tohdi ottaa mitään vastuuta elämästään, vaan aina syyttää muita omasta pahoinvoinnista, kannattaa ottaa selvää asioista ennen kuin nolaa itsensä kunnolla.
Jahuu lahoja kettutarhoja ja homeisia rakennuksia, ihmekään että kaikki jättävät uppoavan laivan 😄 siellä saa eläkeläiset rauhassa sitten olla, onneksi hyvinvointivaltio romahtaa pian, niin joutuu kalevit ja irmelit kerrankin elämässään tekemään jotain rahojensa eteen. Olisivat säästäneet ja sijoittaneet Suomen nousukaudella niin ei tarvitsisi nyt yhteiskunnan elätettävinä olla 😉
Niinpä niin tietysti, olisi pitänyt "irmelit ja kalevit jättää kullatut tarhat ja rakennukset kädettömille perillisille", se on ihan oikein kun joutuisivat ponnistelemaan leipänsä eteen niin kuin eläkeläiset tekivät, eivätkä olisi sellaisia möhömahoja valtion kelatuella eläjiä.
Menkää töihin!
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tyottomyys-maksaa-suomelle-jo-kuusi-miljardia-euroa-vuodessa/f0586010-7bfa-374e-b728-ef7211d9331d
Ei muuten ole kovin paljon lihavia Lappajärvellä koska harrastavat paljon liikuntaa. Yllättävän sopusuhtaisia. Tuu katsomaan.
Olen nähnyt tilanteen. Tuskin muuttunut paremmaksi sitten viime vuosituhannen.
Lappajärvellä ei ole kuin kaljuja ja läskejä eläkeläisiä. Jauhomakkaraa mennyt tonnikaupalla / naama. Sekin on varma tieto.
Ihminen vanhetessaan lihoaa. Se on luonnon laki. Kun paikkakunnalta nuoret lähtee ja vanhat jää, niin keskipaino nousee. Tämä on aivan tilastollisestikin todistettavissa.
Kunnassa pitäisi antaa tilaa nuoremmille eikä eläkeläiset joilla on jo toinen jalka haudassa pidä kaikkeen toisten yrittämiseen sekaantua.
Kyllä jokaisen yrittäjän on oma tila hankittava. Jos ei ole siihen valmiutta, ei ehkä kannata alkaa yrittäjäksi
Jokaise kannattaisi suksia hevon v......n sieltä sisäsiittoisesta kylästä. Olit eläkeläinen tai et. Kannattaisi jo pikkuhiljaa alkaa ymmärtää faktat.
Olet oikeassa! ☺️
Aion lähteä Hondurasiin. https://youtu.be/DUIEYLnUtmE?t=3
No plösöt maalaiset: Onko kuntoilu aloitettu jo?
Nyt äkkiä kaivamaan 70 - 80 lukulaiset jopot ja mummopyörät kohta romahtavasta navetasta ja polkemaan niin perkeleesti pitkin autioituvaa kylänraittia
Saapahan nähdä kuinka moni pääsee pyörän satulaan. 😂
Taas oli juttua Ylellä.
Lähtekää jo plösöt maalaiset liikkumaan!
VAUHTIA!
Eipä taida maalaisista olla liikkumaan, työnteosta puhumattakaan.