Nato on suomettunut Trumpin edessä. Aika säälittävää mielistelyä. Surkeaan tilaan on Eurooppa ajautunut
Nato -farssi!
Anonyymi-ap
33320
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Pitäiskö Euroopan tehdä itsekin jotain puolustuksensa eteen, niin ei tarvisi kontata ja mielistellä?
Eiku hei, sitähän Trumppi juuri ajaakin.
Minusta, tästä kaikesta parempi syyttää Putinia. Hän on se, joka on näyttänyt julmuutensa maailmalle sotimalla Ukrainassa. Tuskin kukaan haluaa kokea Ukrainan kohtaloa ja siitä ollaan valmiita maksamaan kovaa hintaa.
Putinin kuistamiseen vaaditaan Trumpin tapaista johtajaa, joka ihmisenä on harvan mieleen. Ajattelee Putinin tavalla ja voi olla arvaamatonkin? Riskinä on aina se seikka, että ovatko liian samanmielisiä ja vähemmän luotettavia muille?
Niin kuin koettiin alkutilanteessa sekin, että meinasivat sopia kahden kesken Ukrainan kohtalon sodassa? Onneksi Euroopassa herättiin tälle? Ehkä oli Trumpilta peliliike vain, että Eurooppa näki itsensä enemmän Trumpin silmin?
Alettiin enemmän ajattelemaan sitä vastuunottoa itsestä? Ilman Trumppia olisimme suuremman uhkan alla, siksi ymmärrän tämänkin Haagin tapahtumat, jossa Trump sai siirappista kohtelua.
Lisään vielä, että ennalta ehkäisevä toiminta on paljon parempi vaihtoehto kuin olla hyvä uskoinen sille, ettei mitään pahaa voi tapahtua?
Niin kuin on todettua, että paras puolustus uhkalle on valmistautua ja varautua sotaan, jolloin järjen käyttö on sallitumpaa kuin turha tunteilu hyvän tai pahan kautta?
Venäjä on valheistaan jäänyt monesti kiinni ja siten on helppoa todeta, että eivät ole luottamuksen arvoisia julkituloissaan. Neuvostoliitto ja Venäjä tuntuvat Putinin aikakaudella ajattelevan samalla tavalla?
Tää on vähän irrationaalista syyttää Eurooppaa. Suomihan on oman osansa tehnytkin... Saksaan taas ei niiden jenkkien toimesta haluttu asevoimia ja maa on haluttu pitää käytännössä miehitettynä amerikkalaisten toimesta. Nyt sitten, kun Venäjä onkin muuttunut aggressiivikseksi, niin syytetäänkin Saksaa siitä, kun ei itse annettu sen kehittää asevoimiaan.
Sitten on se denatsifikaatio aivopesu, millä amerikkalaiset ovat tehneet saksalaisista epäisänmaallisia ja armeijaa vastustavia...
Mitä tulee Ruotsin, Tanskan jne. asevoimien kehitykseen ja alasajoon, niin se on kulkenut käsikädessä Venäjän asevoimien kehityksen ja alasajon kanssa. Venäjän kyvyttömyys ratkaista Ukrainan sotaa, on seurausta sen omien asevoimien tilasta.
Sitten oma lukunsa on joku Portugali, jota ei uhkaa mikään sotilaallisesti...
Venäjän en usko ihan hetkeen aloittavan uusia sotia, jos se ei saa Ukrainaa vallattua. Jos sota päättyy esim. Trumpin kaavailemiin ehtoihin, Venäjä tulee esittämään tuloksen voittona kansalaisilleen ja sen jälkeen tullaan pidättäytymään sodista ainakin parikymmentä vuotta...
Jos Venäjä saavuttaa täydellisen voiton Ukrainassa, se esittää lyöneensä lännen ja jatkaa Moldovaan ja Georgiaan. Paljon myöhemmin voidaan nähdä myös joku operaatio Baltiassa.
harmaasusi
Portugalikin voi olla kohteena mereltä käsin, jos Venäjä haluaa tehdä kiusaa? Norjalla samanlaisia pelkoja. Venäjä on aina ollut sellainen koulukiusaaja, saavat kiksejä siitä, jos onnistuvat kiusanteossa. Arvaamaton ja Venäjällä on monenlaista osaamista kiusantekoon.
Jokainen maa maksaa 5% montako maata sen maksaa. Että pojilla on töitä ja usalla iso sotavarustus ja töitä ja päätös valta koko maailmasta
Hmm...miksi olisin valmis menettämään henkeni jos maksaisin puolustuksesta jo 5%.
Eihän sitä tee toistenkaan NATO maiden kansalaiset.
Tuolla summalla jokainen maa on valinnut jo ammattiarmeijan. Suomen tehdessä noin, on aivan sama miten aseet ampuvat koska se "ei kuulu enää minulle". Siittä kai nyt ollaan maksamassa?
AV
No tähän laitetaan myös ukrainan apu. Mutta suomihan on kiltti ja antaa ase apua heille tämän sopimuksen takaakin vielä. Suomella on edelleen omat puollustus kustannukset lisäksi. Nekin nousee 10%
Ota ihan silleen, että puolustamalla Ukrainaa, Suomi puolustaa itseään ja koko Eurooppaa.
Sinulle myös. Suomen täytyy satsata puolustukseen täysillä, koska se on ainoa keino pysyä rauhassa. 5% ei riitä minkäänlaiseen palkkaarmeijaan.
Suomi käyttää tällä hetkellä 2,6% BKTsta puolustusmenoihin ja lukema on tällä tasolla hävittäjähankintojen ja niitä seuraavien maavoimien uudistuksen myötä. Ennen lukema oli 1,9%. Tässä NATOn uudessa vaatimuksessa tämä lukema pitäisi nousta 3,5%n, eli 35% nykyisestä tilasta, jossa hankintoja on päällä. Ei taida olla ihan heti mielessä, että millä tuo nousu saadaan aikaan... Ainoa kalliimpi projekti olisi kattavan ohjuspuolustusjärjestelmän kehittäminen... Ehkä, jos tuollainen projekti tehdään samanaikaisesti maavoimien todella priimaluokkaisen uudistamisen kanssa, voidaan 3,5% saavuttaa.
Sitten on ne muut kulut, jotka pitäisi nousta tasolle 1,5% BKTsta. Näihin kuuluu mm. varusmiehet 0,5% BKTsta ja Ukrainatuki 0,18% BKTsta. Mukaan kuuluu lisäksi infra, kuten Venäjän rajalle rakennettava aita ja pommisuojat ja lentokentät. Ja sitten hybridipuoli ja Supo.
Tällä osastolla muut kulut pitäisi tapahtua myös lähes 50% nousu nykyisestä.
harmaasusi
Se 5% BKT:sta on lähes 16% valtion menoista.
On siis hämävää puhua 5%:sta
>simiti<
Juuri tätä ajattelin. Minusta se on aika Paljon
Joo ei toi 5 % ole mitenkään mahdollista. Väki vanhenee, työttömyys sen kun lisääntyy ja nyt jo otetaan velkaa 10 miljardia vuodessa samalla kun saman verran leikataan palveluista. Ei vaan tule tapahtumaan. Vähän kuin hoitajamitoitus, hieno ajatus, mutta kun ei ole hoitajia! Tämä päätös tehtiin Trumpin mieliksi ja toivotaan silti että kubbe heittää lusikan nurkkaan ja palataan entiseen
Lisäksi jos katsoo tilastoja jossa työllisten määrä väheni vuoden aikana 50 000 kansalaisella, silti työttömien määrä lisääntyi. Yhtälö taitaa olla kestämätön ilman tuota 5% ajatustakin. Euroopassa ainut järkevä on Espanja, kyseenalaistaminen on viisauden alku.
AV
Tokikin noiden sotaleikki menojen päälle tulee Ukrainan tukeminen. En ymmärrä, miksi pitää sekaantua muiden maiden sotiin.
Israelia ei kuitenkaan tuomita, vaikka tekee kansanmurhaa ja hyökkäilee naapurivaltiohin.
Hoetaan vain jotain "israelilla on oikeus puolustaa itseään"
Sehän on todellista iditiosmia jopa kokkareilta. Ei hyökkääminen ole mitään puolustautumista. Onhan Netanjahustakin annettu kansainvälinen pidätysmääräyskin, mutta ei se mihinkään johda.
https://yle.fi/a/74-20126365
>simiti<
Mikäs Espanjassa siellä kaukana lännessä on ollessa. Venäjä ei ole Espanjan rajanaapuri 😲
Ottamatta kantaa Nato kokouksen lopputulokseen, on huomio kiinnittynyt sairaan narsistin perseennuolentaan.
Kuitenkin kyse pitäisi olla älyllisestä toiminnasta, niin miten selkeästi mielisairas ihminen voi heilutella Naton päättäjiä ja päätöksiä?
Jokainen normaali yhteiskunta laittaisi kyseisen sairaan yksilön joko pakkohoitoon tai ainakin valvottuun lääkintään. Ko herra ja sen hallinto on tunnetusti, länsimaisen tiedustelualan tutkimusten tuloksen mukaan kalsarimyrkyttäjän lujassa otteessa.
Kalsarimyrkyttäjän käskiessä trumpetin vinkumaan kuin sika, kuten syvä joki elokuvassa, ko herra vinkuu.
Olisiko parempi ottaa Natoon ainoastaan terveitä demokratioita?
Kuule hei. Koko maailma on täynnä mielisairaita johtajia. Niiltä ei voi välttyä, joten on parempi vain pyrkiä tulemaan toimeen.
Ainoita asioita joissa Trump on oikeassa on Euroopan panostaminen puolustukseen. Hyvä Trump! Sietääkin vähän mielistellä, saa aikaan ryhtiä Euroopassa.
Se vaan menee niin, että Yhdysvallat johtajineen on niin vaikutusvaltainen taho.
Kyseessä on klassinen Keisarin uudet vaatteet -tilanne. Tässä tapauksessa Trump on se keisari. Sitten vaan satua lukemaan ja nauramaan näillä mielikuvilla.
ps. Ja ennen kuin pahoittaa mielensä, kannattaa muistaa, että se 5% BKT:sta oli vuoteen 2035 mennessä, välitarkastus 2029. Siinä ehtii tulla jos jonkinlaista presidenttiä Jenkkeihin ennen määrävuotta, joten ihan hyvin tingitty maailman vaikutusvaltaisimmalta narsistilta ja se jos mikä on edellyttänyt koko Euroopan toimittamaa hanurin lipittämistä, mutta sillä tavalla bisnestä tehdään.
Presidentit ehtii vaihtua, mutta onko näköpiirissä jotain muutosta sen suhteen että Eurooppa jotenkin muuttuisi kiinnostavaksi USA:n näkökulmasta?
Laaja-alaisesti maailmasta kiinnostuneet amerikkalaiset saattavat turisteina käymässä tutustumassa Eurooppaan mikä hoituu yhdellä pitkällä viikonlopulla Pariisissa. Niiden amerikkalaisten määrä, jotka mieltäisivät henkilökohtaisesti juurensa Eurooppaan, hupenee koko ajan.
Trumpiin verrattuna... No sanotaan vaikka niin, että kohtuullisen hyvällä todennäköisyydellä jo pelkästään vaihdos on askel parempaan suuntaan, niin jenkkien kuin muunkin maailman osalta. Mutta luonnollisestikin aina on mahdollista, että tulee kaksi mustaa pekkaa perä perää, vaikka todennäköisyys pieni onkin.
Eihän jenkkejä varsinaisesti Eurooppa ole kiinnostanut sitten 80-luvun ja vielä vähemmän sitten EU:n. Jenkkejä kiinnostaa bisnekset kovilla katteilla, vaikka sitten hiukan kusettamalla ja valitettavasti Euroopasta tuli menetetty alue viimeistään EU:n myötä. Myös hajonnut itäblokki jäi heikommin tuottavaksi, joten jenkit kohdistivat mielenkiintonsa kasvavissa määrin Aasiaan ja Lähi-Itään. Nyt Aasia on todella haastava ja Lähi-Itä tuntuu aina olevan turbulentti sekä räjähdysaltis, niin mitä tekee jenkki? Katsoo kotiinpäin, kun Afrikkaa ne eivät ole ikinä ymmärtäneet saatikka ymmärtäneet haluta.
Jos Eurooppa saa aikaiseksi uskottavan oman puolustuksen ja myös hyökkäyskykyisiä joukkoja. Ja jos Kiina ryhtyy tosissaan panemaan jenkeille vastaan Aasiassa. Niin silloin jenkkejä voi alkaa taas Eurooppa kiinnostamaan. Koska kukapa ei haluaisi "ilmaista" tykinruokaa etulinjaan tai vähintään vanhan mantereen nyhveröt hoitamaan koko huoltoketjun, jotta jenkkien "kovat jätkät" voivat keskittyä vain sotimiseen.
Julma ja paha Trump vaatii Eurooppaa seisomaan omilla jaloillaan. Putin hyvä ja lempeä, ja pyytää vain kumartamaan.
Eurooppa kuohittiin toisessa maailmansodassa, mutta Eurooppa rakastui omaan heikkouteensa. Eurooppa on säälistävä elävä kuoleva vanhus. Edes hyvä ja kiltti ei huolinut Eurooppaa Ukrainan neuvotteluihin, koska haluaakin Euroopan pysyvän heikkona.
Se oranssiöljynaama on ällöttävä kun puolustaa aivan liian kiivaasti sodanlietsojamaata. Sotamyönteisyys on mahdollisesti osa suurempaa agendaa eli teknokraattisen, kommunistisen valvontapoliisiyhteiskunnan rakentamista. Täysiä i*iootteja nuo maailman johtajat.
Todellakin naurettavia pingviinejä eurostoliiton korruptiutuneet pingviini politikot ,ensin haukutaan takana päin ja nyt mielistellään maireasti ,varmaan ottanaat trumpilta suihinkin🤣🤣
Mietin kuvainnollisesti Ruttea ja Stubbia housut nilkoissa Trumpin työntyessä heihin puoliveltolla...
Trumppi vielä huutaa, että sanokaa mua isukiksi! 🤣
>simiti<
Eiku Rehtoriksi!
Ulkomaille sotaa käyviin maihin vietyä rahaa on helppo pestä ja ohjata poliitikkojen taskuihin. Osa aseista voidaan myydä esim meksikoon kartelleille. Että kyllä kelpaa "eliitille".
Hyvä pointti. Eliitti kun omistaa koko oikeuslaitoksen, kytät, armeijan jne. Tvstä tuli ohjelma kuinka poliisit suoraan myyvät roistoille aseita joita sitten käytetään narkotiikkabisneksessä sun muissa henkirikoksissa.
Mikä estää esim. eliitin jäseniä haalimasta omaan viihdekäyttöönsä kyttien takavarikoimia huumeita? Ei mikään. Johan se nähtiin viime hallituksenkin toilailuissa (hyvin mahdollisesti). Eduskunnan huumausainejäämät ym.
No nyt on sitten aika aloittaa massiivinen sotilaallinen varustautuminen, kiitokset vinkistä.