Oman eron myötä opin narsisteista paljon ihan pakon edestä. Luin ja katsoin paljon julkaisuja 3 vuotta. Lisäksi tein itsetutkiskelua kuka olen ja miksi kerään narsisteja ympärilleni. Ymmärsin, että omat vanhempani ovat narsisteja, oma ex-vaimo on narsisti, ex-vaimon isä on narsisti, naapuriperheen vaimo on narsisti, minun edellisen työpaikan pomot (3kpl) olivat narsisteja. Myös omien vanhempien naapurin miehen ex-vaimo oli narsisti. Kaikilla heillä on samoja piirteitä. Narsistinen raivo, eivät kestä ei-sanaa, aina kateellisia jostakin, eivät kestä eroavia mielipiteitä, varastavat mielipiteet, tekeytyvät avuttomiksi, että puoliso tekisi kaiken jne., kritisoidaan tai ollaan ilkeitä silloin kun kukaan ei näe. Narsismia on todella paljon. Ketään näistä ei ole diagnisoitu. Kun kerroin omasta kokemuksesta, ex-vaimon kohtelusta, terapeuteile, he eivät uskoneet vaan yrittivät sanoa, että kyse on normaalista parisuhteesta. Meillä ei ollut väkivaltaa, mutta koin kaikki henkisen väkivallan muodot. lisäksi, kun en antanut periksi vaan halusin, että vaimo ottaa vastuun tekemisistään, narsistivaimo otti käyttöön poliisilla uhkailut, lasten viemiset turvakotiin, lastensuojeluilmoitukset. Narsisti tuhoaa oikeasti sielun ainakin minun sielun. Olin lähellä itsemurhaa, mutta sain koottua itseni ja olen nyt voimissani ja ymmärrän, miksi vedin narsisteja ympärilleni. Olen muuttunut empaaatti.
On olemassa julkinarsisteja ja piilonarsteja. Heidän käytös poikkeaa hieman toisistaan.
Faktoja mitä Suomessa ei tiedetä narsismista:
Väite 1. Narsisteilla ei ole empatiaa. Väärin, heillä on kognitiivistä empatiaa ja joillakin piilonarsisteilla on kyky näytellä empatiaa paremmin kuin kukaan normaali empaattinen ihminen.
Väite 2. narsisteja on vain 1-3% ihmisistä, oman kokemuksen mukaan heitä on 10% kaikista tuntemistani ihmisistä.
Väite 3. Jos ihminen puhuu itsestään, hän on narsisti. Väärin. narsisti tutkii sinua todella tarkkaan ja haluaa hurmata uhrin. Mitään itsekkyyttä ei ole havaittavissa kuukausiin. Piilonarsistien kanssa menee vuosia tai vuosikymmeniä että tajuaa toinen narsistiksi tai itsekkääksi.
Se jos jos joku puhuu vain itsestään johtuu lapsuuden traumasta, kun häntä ei ole kuultu lapsena.
Väite 4. Terapeutit tunnistaa narsistin. Väärin, narsistit ovat taitavia uhriutujia ja manipuloijia, He tekevät uhrista narsistin terapiassa.
Väite 5. Narsitit ottavat uhrikseen heikkoja ihmisiä. Väärin. Heille ei ole mitään hyötyä jheikoista ihmisistä. he valitsevat empaattisia ja hyvän itsetunnon omaavia menestyneitä ihmisiä, joiden itsetunto murskaantuu vuosien pahoipitelyn myötä.
Väite 6. Narsistin puoliso on läheisriippuvainen. Väärin, yleensä uhri on empaattinen ja pitkään jatkuneen henkisen väkivallan takia, he eivät uskalla tai osaa lähteä suhteesta, koska itsetunto on löyty maahan. Narsistit käyttäytyvät välillä hyvin ja välillä huonosti puolisoja kohtaan, mikä johtaa aivokemialliseen myrskyyn uhrin aivoissa ja vaikuttaa parisuhteeseen kuin huume. riippuvuudesta on vaikea lähteä, koska hyvät hetket ovat todella hyviä. Kyse ei ole läheisriippuvaisuudesta.
Väite 7. Kaikki henkinen väkivalta on väärin. Narsisti tekee tahallaan uhrilleen niin, että ärsyttää jopa kuukausi tolkulla, kunnes uhri reagoi ja suuttuu. Sitten narsisti raihoittuu ja syyttää uhria hulluksi, sekopääksi, väkivaltaiseksi. Kyse on termistä reactive abuse, sitä ei ole suomennettu, mutta tarkoittaa suuttumisreaktiota pitkään jatkuneeseen hyväksikäyttöön tai henkiseen pahoinpitelyyn. (minua moitittiin juuri tämmöisistä reaktioista. Ei ymmärretä, että jokaisella ihmisellä on murtumispiste)
Kaiken kokeneena voin sanoa, että narsismin uhri on todellakin yksin. Kukaan ei usko hänen tarinaansa, koska kukaan ei voi uskoa, että heidän tuntema miellyttävä ihminen tekisi tai kohtelisi puolisoaan huonosti.
Narsistit voivat olla todella empaattisen oloisia ja sosiaalisesti lahjakkaita, mikä tekee heistä vaikeita havaita. Vasta pitkä (useiden vuosien) tunteminen paljastaa narsistiset käytöstavat.
Narsismi syntyy lapsuudessa, samoissa olosuhteissa syntyy samantyyppisiä ihmisiä, läheisriippuvaisia, empaatteja, suorittajia ja vältteleväkiintymysuhteen ihmisiä. Kukaan heistä ei saanut omilta vanhemiltaan ehdotonta rakkautta. Nämä eri ihmistyypit ihastuvat toisiinsa samanlaisen lapsuuden takia.
Uskon lisäksi, että moni piilonarsisti diagnisoidaan ADHD, nepsy tai välttelevä ihmisuhdeihmiseksi, jos kyseinen henkiö etsii apua toistuviin parisuhdeongelmiin.
Narsismi on paljon yleisempää
8
484
Vastaukset
- Anonyymi
Paljon asiaa ja tottakin. Itsekin kohdannut erityyppisiä narsisteja. Ja tutustunut aiheeseen paljon, lähinnä omakohtaisten kok3musten kautta. Narsisti osaa miellyttää toista ja syyt ovat minusta enemmän hyötyyn painotettuja. Niin kauan, kuin on hyötyä, peli on reilua?
Heti, kun epäilee reiluutta välillänne, muuttuu ääni pelikellossa? Olet hänelle peliväline, joko ystävä tai vihollinen. Heillä hyvin mustavalkoinen ajattelu, silloin kun olet nappulana heidän luomassa pelissä.
Heidän käytös on raukkamaista, säälimätöntä ja tunne kylmää. Manipuloivat, provosoivat, valehtelevat, ylireakoivat ja kärjistävät kokemuksiaan, vain saadakseen uskottavuutta omille tarinoilleen.
Elämä on heille vain peliä. Jos kokevat sinut uhkaksi itselleen tai haitaksi, uhriutuvat ja kokevat, että kaikki keinot ovat silloin sallittuja, jotta pääsevät tilanteesta kuiville. Ja saavat kostonsa.
Syy voi olla vain sellainen, joka voisi heidät paljastaa pahaksi, koska mieltävät itsensä hyväksi? Pitävät itseään ylivertaisina, ovat kilpailuhenkisiä, mutta epäreilulla tavalla. Eivät ole joukkuepelaajia.
Myyntityössä (proviisiopalkka) arvioivat, että siellä prosenttiluku olisi korkein? Reilu 10- vuotta sitten luku oli luokkaa 8 prosenttia. Hoiva-alalla pienin, mutta sielläkin niitä valitettavasti on.
Itse harrastanut itse tutkiskelua ja itselläkin oli nuorena taipumusta tällaiseen, mut silloin ajatus oli enemmän sitä, että pärjätäkseen elämässä, näin piti toimia? Vanhempana vasta ymmärsin paremmin hyvän ja pahan eron.
Isäni oli narsisti ja niin taitaa olla veljenikin, mut hän osaa peittää näitä puolia itsessään paremmin kuin Isäni. Läpinäkyvämpi yhteiskunta opettaa ihmisiä näkemään asioita paremmin, oma mutu.
Narsisti voi olla laskelmoiva pelissään, luotettavaa niistä ei saa koskaan, koska ovat itsekkäitä ja ahneita. Osaavat esittää luotettavaa, mut tilanteet enemmän peliä, kun tavoite on suurempi, johon luottamuksen ilmapiirillä voidaan vaikuttaa hyöty mielessä.
Narisistilla on herkkä itsetunto, eivät kestä ollenkaan arvostelua itsestään. Epäitsekkyys on heille vierasta. Inhoavat heikkouksia, jota Eivät itsestään löydä, koska kyky katsoa peliin puuttuu. Narsistisuus on piirre, joka ei näy päällepäin, jollet ole vihollinen ja silloin haluat heihin vain etäisyyttä.- Anonyymi
Täyttä asiaa, t: ap
- Anonyymi
Parisuhde narsismi voi olla painajaista toiselle, kun on jo sitouduttu toiseen monella tapaa, irtautuminen silloin vaikeampaa ja se voi olla narsistille laskelmoitu tavoitteellinen suunnitelma, johon pyrkinytkin?
https://www.findance.com/uutiset/69813/11-tapaa-joilla-narsistinen-nainen-kohtelee-puolisoaan
- Anonyymi
Ainoastaan narsisti vaivautuisi tuollaisen yksiktyikohtaisen toisen syyllistämis vuodatuksen kirjoittamaan🤷♀️
- Anonyymi
Mutta narsistihan ei kykene empatiaan, vai kykenetkö puolustamaan heikompiasi? Vaikka ne olisi ulkomaalaisia, pakolaisia? Vaikka ne olisi eläimiä joita tunget pieniin karsinoihin ja popsit lihoaksesi? Tallot vähäisimpiä lähimmäisiäsi lantasaappaillasi ja tapat surutta esim mehiläisen joka kehtaa tunkeutua asuntoosi? Jätäkö vesisaavissa räpiköivän hyttysen oman onnensa nojaan ,vai pelastotko. Jos et tuohon sydämmen empatiasta kykene. Olet narsisti. Äläkä yhtään selittele.🤷♀️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta narsistihan ei kykene empatiaan, vai kykenetkö puolustamaan heikompiasi? Vaikka ne olisi ulkomaalaisia, pakolaisia? Vaikka ne olisi eläimiä joita tunget pieniin karsinoihin ja popsit lihoaksesi? Tallot vähäisimpiä lähimmäisiäsi lantasaappaillasi ja tapat surutta esim mehiläisen joka kehtaa tunkeutua asuntoosi? Jätäkö vesisaavissa räpiköivän hyttysen oman onnensa nojaan ,vai pelastotko. Jos et tuohon sydämmen empatiasta kykene. Olet narsisti. Äläkä yhtään selittele.🤷♀️
Kirjoitin tuolla ylempänä, että piilonarsisteilla on kognitiivista empatiaa. He saattavat vaikuttaa paljon empaattisemmilta kuin normaali ihminen ja ovat erittäin taitavia leikkaamaan empatiaa.
Sitten erikseen communial narcissists, eli nämä ovat hyväntekijänarsisteja, jotka saavat huomiota toimimalla hyväntekeväisyysjärjestöissä, vaikka pakolaisten, terveydenhuollon, koirien pelastuksesta jne. parissa.
Avaudun tänne, koska narsismisin uhrina palautuminen ja itsensä uudelleen rakentaminen on hyvin yksinäistä. Ei ole ketään kuka ymmärtää.
Se mistä erottaa narsistin ja uhrin on se, että uhri yleensä tutkii ensin onko itse narsisti, koska suhde on aivan sekaisin ja uhria syytetään hulluksi. Sen jälkeen uhri opiskelee narsismista paljon ymmärtääkseen mistä on kysymys. Yleensä uhri on empaatti, jonka ominaisuuksiin kuuluu ongelmien ratkaisu. Empaatti opiskelee tutkii ja ratkaisee oman parisuhteen ongelman.
Uhri osaa luetella paljon tietoja narsismista. Narsisti ei osaa sanoa muuta kuin että uhri on narsisti, mutta ei osaa spesifioida toimintaa.
- Anonyymi
Jokaisen pitää arvostaa itseään. Se on tietysti välttämätöntä. Sairaaloinen minäkuva on tietysti asia erikseen. Nämä asiat sekoitetaan usein.
- Anonyymi
Ap tässä, suhteen alussa minulla oli terve itsetunto,hyvä omanarvontunto, tavoitteet, harrastuksia. Henkisesti vahva. Vuosikymmenien avioliitto piilonarsistin kanssa vei ne kaikki minusta. Jos ei ole ollut narsistisessa suhteessa, ei voikaan ymmärtää kuin hitaasti mutta varmasti uhrin itsetunto ja omanarvontunto, harrastukset, vapaa-aika, rahat viedään. Olin itsemurhan partaalla. Ainoastaan se, että oli lapsia, pelasti minut ja taistelin takaisin itseni pinnalle. Parantuminen narsistisesta suhteesta on pitkä ja yksinäinen tie. Terapiassa kuunnellaan, mutta harva osaa antaa neuvoja miten toimia narsistin kanssa. Suomalainen oikeuskaan ei auta vaikka sinua suurinpiirtein kidutettu parisuhteessa.
Nyt olen saanut kaikki takaisin paitsi rahat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne272360Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv572238Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.641753Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k651738Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1941697Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel821632- 1131500
- 1051252
Martina haluaa tasoisensa miehen
Seiskassa juttu minkälaisen miehen Martina haluaa. Kumppanin pitää tuoda hänen herkkyytensä ja vahvuutensa esiin sekä ol2401067Voi ei! Katja Ståhl joutui sairaalaan - Syynä tämä vitsaus - Koskettava päivitys sairaalasängystä
Pikaista paranemista, Katja! Katja Ståhl on kertonut somessa joutuneensa sisään sairaalaan. Lue lisää: https://www.suom21935