Mielenterveysongelmat parisuhteessa

Anonyymi-ap

En tiiä, siis varmasti ollaan vaan ei niin sopivia keskenään mutta välillä käy mielessä onko toisella osapuolella jotain mielenterveysongelmia vaiko vaan yleistä kusipäisyyttä.
Siis ehkä tätä pohdintaa ja huomiota että epävakaat on usein tosi itsekkäitä ja suuri epäilys että miehellä on jotain tämmöistä taustalla eikä vaikkapa narsismia. Vai missä se raja menee, vaiko esiintyykö usein yhdessä?
Kokemuksia?
Tää jatkuva riidanhakuisuus ja vastaan väittäminen alkanut nakertamaan tosi paljon. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa se, että mies on usein ihan tahallaan tiellä asunnossa että joskus pitää pyytää erikseen hei voisitko väistää ja sitten ollaan että kyllä on taas tärkeää. Vaikkapa jos kuljen huoneesta toiseen niin tullaan joka kerta siihen ovensuuhun joka ikisen huoneen kohdalla. Tai, vaikkapa tämä että verhot piti yhdessä vaiheessa olla auki päivällä mutta sitten kun ostin huonekasveja niin niitä alettiinkin yhtäkkiä pitämään kiinni ja valitettiin että häikäisee.
Ja tämä, jos on jotain yhteistä menoa tai tekemistä niin lähes aina mies on enemmän tai vähemmän sairas ja tekee suuren uhrauksen että lähtee mun kanssa ulos ja että pitää arvostaa kun hän nyt kipeänä menee öh köh. Ja yleensä ottaen mitä tahansa tehdäänkin ollaan niin että siitä pitäisi saada joku palkinto. Aivan paras että kun oon ostanut hälle ei edes niin halpoja pelejä tietokoneelle mitä voisi pelata yhdessä niin tämä on ollut että "No mitä mää tästä saan palkinnoksi". Anteeksi v.... mitä???

19

435

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ootteko ihan naimisissa asti vai parisuhde vielä?

      • Anonyymi

        Lähinnä et helpompi juosta jos ei viä naimisissa oo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähinnä et helpompi juosta jos ei viä naimisissa oo.

        Ei olla naimisissa mutta oltu jo pitkään yhdessä ja on tullut mietittyä sitä että ei tästä taida tulla mitään. Yhdessä oltu varmaan sen takia pitkään kun on niitä hyviäkin muutoksia tullut mutta ei kylliksi.


    • Anonyymi

      Ei kai sillä oo joku toinen

      • Anonyymi

        Ei välttämättä, on ollut samanlainen jo vuosia.


    • Anonyymi

      Huonoa käytöstä. Nauttiikohan sadismista? Jotkut miehet on kasvatettu niin, että luulevat sen olevan miehekästä, kun määräilee talossa kaikesta. Perseilee ja on tien tukkona. Koirat tekee noin...

      Periaatteessa jos etsit tietoa narsismista, opit miehen mielenliikkeet. Hän ei välttämättä ole narsisti, mutta jos hän käyttäytyy kuin narsisti, niin on oppinut sen joltain narsistilta. Siinä on silloin paljon samaa.
      Autisteilla on tuota myös, mutta sekin on sitä samaa narsismia ts. itsekkyyttä. Käytöstä pitäisi opetella uusiksi vielä aikuisena, jos on oppinut tuollaiseen. Kukaan ei halua asua tuollaisen kanssa.

      • Anonyymi

        Autisteilla ei ole tuota samaa. Autisteilla on kyllä ympäristön kontrollointiin taipumusta liittyen yleensä selkeytykseen ja aisteihin sekä vahvaa omaehtoisuutta. Tuo että ihminen tietoisesti menee estämään toista liikkumasta tai laittaa niitä verhoja on henkilökohtaista kiusantekoa, henkistä väkivaltaa, kontrollointia tai sadismia. Nimenomaan narsismiin voi viitata.


      • Anonyymi

        On tullut todettua että miehen äidillä on samankaltaista käytöstä että jos ei ole perinnöllistä vikaa niin se oppi saatu ehkä tältä. Ei ole oltua enää paljoa tekemisissä kun on saanut kuvan että tämä ei oikein pidä musta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Autisteilla ei ole tuota samaa. Autisteilla on kyllä ympäristön kontrollointiin taipumusta liittyen yleensä selkeytykseen ja aisteihin sekä vahvaa omaehtoisuutta. Tuo että ihminen tietoisesti menee estämään toista liikkumasta tai laittaa niitä verhoja on henkilökohtaista kiusantekoa, henkistä väkivaltaa, kontrollointia tai sadismia. Nimenomaan narsismiin voi viitata.

        Juuri noin se on!


    • Anonyymi

      Ihan normaalia se on pitkässä suhteessa että välillä se toinen v* tuttaa tapoineen. Niihin joko tottuu ja hyväksyy tai eroaa. Pskaa käytöstä ei tarvitse sietää. Keskustelkaa. Mut jotenkin tuntuu että ette ole toisille sopivat ihmiset muutenkaan.

      • Anonyymi

        Jotenkin kyllä täytyy viirata jos tahallaan toiselle noita asioita tekee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotenkin kyllä täytyy viirata jos tahallaan toiselle noita asioita tekee.

        Varmasti. Sitten täytyy keskustella että pitäisikö toisen hankkiutua hoitoon jos kyseessäjoku mielenhäiriö. Tai jos luonne on kieroutunut niin pelastaa itsensä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jotenkin kyllä täytyy viirata jos tahallaan toiselle noita asioita tekee.

        Ja pahasti viiraakin.


    • Anonyymi

      Paha mies, huono mies, jätä se. Miehet on kaikki samanlaisia.

    • Anonyymi

      Pitkän kokemuksen perusteella voin sanoa ettei epävakaaseen ihmiseen kannata sekaantua, etenkin jos kuvioihin mahtuu vielä epäluotettavuuden piirteitä.

      • Anonyymi

        Olet aivan oikeassa!


    • Anonyymi

      No voi että.

    • Anonyymi

      Sä oot ihan aiheesta huolissaan. Pariskunnilla yleensä vuosien mittaan tavat ja käytösmallit hioutuvat lähemmäs toisiaan. Teidän tapauksessa vaikuttaa että jostain syystä toinen varmistelee johtopaikkaansa dominoivalla käytöksellä. Oletko sanonut suoraan: En pidä tuollaisesta, lopeta. Tietty voi yrittää selittää että se aiheuttaa sinussa negatiivisia tunteita häntä kohtaan. Yleensä tämä ajaa tuloksettomaan riitelyyn. Mieti nyt kuitenkin, luuletko että tilanne tulee paremmaksi tulevaisuudessa, esim. Todellisten haasteiden myötä kuten sairastumiset, perheellistyminen, taloudelliset ongelmat, läheisten poismeno tms. Kriisit mitä kaikkien elämään voi ilmaantua. Mieti omaa jaksamista jos toinen vielä lyö kuormaan ns. Turhaa taakkaa. Tavoite nyt kuitenkin parisuhteessa on molempien henkinen kasvu, kumppanuus ja molempien halu yhteiseen hyvään! Joko kumppanisi pitää sua itsestäänselvyytenä, välttämättömänä pahana tai ei vaan osaa sanoa ettei haluakaan elää parisuhteessa. Ei ole helppo rasti sulla edessä, teit miten vain, voimia ja tsemppiä!

    • Anonyymi

      Kertomasi ihminen on mätä, tyhmä, paha ja oksettava.
      On todella vaikea ymmärtää miksi jaat elämäsi tuollaisen kansa! Tuon edustaa pohjasakkaakin alempaa “ihmis”-ryhmää.
      Ole hyvä, kerää kimpsusi ja kampsusi ja poistu - mitä kauemmas tuosta pahuudesta, sitä parempi.
      Fiksumpia, korkeamman käytöksen omaavia miehiä ON olemassa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      62
      6705
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      61
      6082
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      132
      5258
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      48
      3989
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      17
      3932
    6. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      132
      3490
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3480
    8. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      172
      2955
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2809
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      62
      2661
    Aihe