Jehovan todistajien salainen ohjekirja

Jehovan todistajien yhteisö kertoo mielellään edustavansa rakkaudellisuutta, mutta mihin rakkaus tarvitsee salaisia ohjekirjoja, kontrollia, tuomintaa, syyllistämistä, vakoilua ja räikeää epätasa-arvoa? Eivätkö sellaiset ominaisuudet ole tuttuja ennemminkin narsistin käsikirjasta?
13284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Salaiset kirjat ovat merkki hämärätoiminnasta, joka ei kestä päivänvaloa. Hyvinkin epämääräinen järjestö.

Äänestä

Mun ei tarvitse esittää muille mitään ja hyvin menee mutta menköön. Käytän aikani viisaammin kuin esittämässä muille mitään.

Äänestä

russelin, ruttenvoordtin ja jeesuksen kirjoittamat Uskollisen Orjan Suurenmoinen Peräilmaopas ja Suhnukäsikirja ovat täyttä rakkaudellisuutta Peräilmaa kohtaan.

Äänestä

sooopaaaaaa!!!!

Äänestä

Salaiset asiakirjat - kuinka suojelet pedofiileja ja syyllistät naisen.

Äänestä

Vanhimmille valmistettu kirja "Kiinnitä huomiota itseesi ja koko laumaan" oli salainen, kunnes Jehova näki hyväksi saattaa sen julkisuuteen. Norjassa kai se ilmestyi ensin nettiin. Ehkä nyt muuallakin.

Jeesuksen sanomassa ei tietystikään ollut mitään salaista.

Voi vain ihmetellä mitä lahkolla sitten on. Tätä kirjoittaessa kuulen perkeleen tirskuntaa vasemman olkani takaa.

Äänestä
  • Nykyään ei ole kirjaa vaan salainen kirjeiden vaihto vanhimmille hallinnosta, silläkin sitten ylpeästi johdetaan sanoen, että et tiedä kaikkia asioita ja niitä ei sinulle saa kertoa, joten ole hiljaa tai ala kalppia pihalle.

    Äänestä

Jehovan todistajissa on kerroksittainen rakenne.

Rivijäsenet eivät tiedä sitä mitä vanhimmat.

Vanhimmat eivät tiedä sitä mitä kierrosvalvojat.

Kierrosvalvojat eivät tiedä sitä mitä haaratoimistokomitea.

Haaratoimistokomitea ei tiedä sitä mitä päätoimisto.

Äänestä
  • Ja päätoimisto vain kuvittelee tietävävänsä.

    Äänestä

Eli lauma harhaanjohdettuja ihmisiä, jotka ovat ihmisten talutusnuorassa Jumalan selän takana.

Äänestä

Niin, jt kuuntelevat mitä järjestö sanoo. Ihminen ennen Jumalaa.

Äänestä
  • Jos päätoimisto sanoo,että:" nyt kaikki kiltit pienet mussukat, hypätkää pää edellä kaivoon", niin mehän hyppäämme kyselemättä mitään.

    Äänestä

Lähtiessäni vartiotornilahkosta,naulasin tuon kirjan puuhuusini seinään ja siitä sitten repäisin tarvittaessa sivun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jehovan todistajien yhteisö kertoo mielellään edustavansa rakkaudellisuutta, mutta mihin rakkaus tarvitsee salaisia ohjekirjoja, kontrollia, tuomintaa, syyllistämistä, vakoilua ja räikeää epätasa-arvoa? Eivätkö sellaiset ominaisuudet ole tuttuja ennemminkin narsistin käsikirjasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu