Tapasin nykyisen mieheni 3 viikkoa sitten ensimmäistä kertaa ja olemme tosi ihastuneita toisiimme... Olemme olleet tositosi paljon yhdessä (montaa yötä ei olla erossa oltu). Molemmista tuntuu kuin oltaisiin tunnettu jo vaikka kuinka kauan... Nyt on ollut puhetta jo yhteen muuttamisesta (!!) ja toisaalta, mikäs siinä... MUTTA... minulla on 2 pientä lasta edellisestä suhteestani, joiden kanssa asun... Entä JOS kaikki meneekin perseelleen...????? Siis jos tuleekin ero... En halua lapsilleni sellaista... Olenko ihan hullu, jos muutan mieheni kanssa esim muutaman kuukauden kuluttua saman katon alle???
Toisaalta kun mietin, niin en tajua, miksi ihmiset etenevät usein niin älyttömän hitaasti suhteessaan, kun koskaan ei voi kuitenkaan täysin toista tuntea tai tietää, kestääkö suhde vai ei... Monet eroavat vasta vuosien kuluttua... Miksi jarrutella, jos tuntuu hyvältä, kun koskaan ei voi tietää, koska täällä viimeistä päiväänsä elää...??? Osa minusta haluaisi vaikka heti muuttaa yhteen, osa minusta taas pelkää ja haluaa edetä mahdollisimman hitaasti...
Mitä ihmettä tekisin...???????????
Toisaalta kun mietin, niin en tajua, miksi ihmiset etenevät usein niin älyttömän hitaasti suhteessaan, kun koskaan ei voi kuitenkaan täysin toista tuntea tai tietää, kestääkö suhde vai ei... Monet eroavat vasta vuosien kuluttua... Miksi jarrutella, jos tuntuu hyvältä, kun koskaan ei voi tietää, koska täällä viimeistä päiväänsä elää...??? Osa minusta haluaisi vaikka heti muuttaa yhteen, osa minusta taas pelkää ja haluaa edetä mahdollisimman hitaasti...
Mitä ihmettä tekisin...???????????
Vastaukset 34
Vanhimmat
Itse kattelisin vielä jonkun aikaa ennen yhteen muuttoa. Katsoisin miten ukkeli suhtautuu lapsiin esim. jollain reissulla tms. missä joutuis koko lössi olemaan pitkän aikaa yhdessä.
Jos kaikki sujuis jotenkuten hyvin ja ukko vielä sietäis lapsianikin niin kaipa sitä vois sitte harkita yhteistäkin kotia..siellähän se sitten kuitenkin vasta lopullisesti selviää toimiiko homma vai ei.
Syteen tai saveen elämä on sitä, että mennään eteenpäin ja otetaan asioista reilusti selvää.
Joskus epäonnistuu joskus ei.
ONNEA teille, toivottavasti saatte yhteisen ja onnellisen kodin!!!!!!!
kanssa yhteen muuttaa...odota se muutama kuukausi, voihan tämä uusi ihastus oleilla teillä, mutta jos rupeaa tunnostaa ettei se loppujen lopuksi niin ihana ollutkaan niin se on helpompi heivata ulos kun ei ole kaikkia kamoja teille kannellu :)
kokemusta ei kyllä ole muusta kuin nopeasta toiminnasta.ollaan oltu yhdessä 3v ja aikaan on saatu kaksi lasta ja avioliitto.oikein onnellisia ollaan.mutta ehkä kannattaa miettiä ääneen lastenkin kanssa näitä asioita ja sieltä se totuus lasten suusta varmasti tulee.itse "odotin" 3kk ennekuin keskustelin mieheni kanssa yhteenmuutostaja muutettiin kuukauden päästä siitä.samaa mieltä olen kyllä että mitä sitä turhaa odottelemaan olematonta jos nyt jo tuntuu oikealta.mutta koska sinulla on lapsia on hyvä perin juurin keskustella kaikki asiat selväksi enne tätä.hänelläkin on oma suuri vastuunsa katsoa että ei mene lupailemaan suuria jos on vähääkin epävarma siitä jaksaako olla vastuussa sinun lapsistasi ja myöhemmin "ottaa heidät omakseen".pitäkää ryhmäkokous!jaonnea mille tielle päädyttekin!
Niin miksi kannattaisi odottaa vuosia??? Minä olen hypännyt tähän suhteeseeni nopeasti ja rohkeasti. Muista kuitenkin että jos lähdet miehen matkaan kun sinulla on lapsia niin siitä ei voi yhtä helpolla lähteä, kuin mukaan hyppäsit!!! Tiedän meinaan mistä puhun. Minulla oli yksi lapsi kun tapasin tämän miehen ja nyt meillä on jo yhteinen lapsi. Tekoni oli rohkea mutta en ole katunutkaan. Olimme tunteneet vain muutaman kuukauden kun muutimme yhteen. (4kk)
Mieti tarkkaan mutta kuuntele sydäntäsi. Tykkääkö lapsesi miehestä? Entä millainen mies on lastesi kanssa??? Ei mikään suhde paremmaksi muutu odottelemalla???!!! eihän sitä tiedä mitä huominen tuo tullessaan.
Parempi katsoa kuin katua...ja parempi ottaa mies kotiin kuin leikkimökkiin...
jos kolme viikkoa olette punkanneet niin johante asutte yhdessä..
en silti virallista muuttoa tekisi vaan jatkaisin noin. kohta se hullaannus menee ohi ja toisen pierut ja sukat alkaa ärsyttää tai sitten jotain muuta joka muuttaa tilanteen.. toi on vielä kuin lomaromanssi!
ymmärrän kyllä tuon onnentunteen, mutta kannattaa vähän laittaa jäitä hattuun ja sinne toiseenkin päähän! ne lapsetkin voi olla kohta ongelma sille miehelle kun arki alkaa muodostua..
Älä muuta vielä yhteen.Lasten vuoksi, jos kuitenki käy niin et hullaannus menee ohi..En halua maalata piruja seinille ja on ihan totta ettei koskaan voi tietää vaikka pitkäki suhde katkeais yllättäen,mutta se ei ole kovin kiva homma lasten kannalta jos mies yht'äkkiä katoaaki kuvioista.Ja 3 viikkoa on tosi lyhyt aika elämässä...
Eihän sen yhessäolon edellytys ole yhessä asuminen.Tutustukaa rauhassa toisiinne ennen kun teette isoja päätöksiä.
Ja uusperheellisenä voin sanoa et yhessä oleminen vaatii vähän eri asioita ku pitää ajatella lapsiakin.Mitä jos mies ja muksut ei tulekaan toimeen myöhemmin?Tai jos mies jossain vaiheessa kyllästyykin kattomaan "toisen miehen" lapsia?Se on nimittäin melko yleinen kommentti,ikävä kyllä.
Kaikesta huolimatta toivon et oot löytäny sen oikean ja et ootte aina yhessä.Älkää kuitenkaan hoppuilko,ettehän te tunne toisianne vielä ollenkaan.
kun tapasimme mieheni kanssa niin olemme olleet siitä asti erottamattomia, käytännössä ollaan asuttu yhdessä eka päivästä lähtien. Tosin olihan miekkosella omakin asunto mutta eipä hän siellä enää käynyt kuin kääntymässä, ja virallisesti muutimme yhteen puolisen vuotta tapaamisestamme.
Meillä homma meni myös heti niin, että tuntui kuin se puuttuva palanen olisi nyt siinä, ja niinhän se olikin. Kihloihin menimme vajaa kaksi kuukautta tapaamisesta, nyt olemme olleet yhdessä hitusen vajaa 2 vuotta, olemme naimisissa ja meillä on yhteinen lapsi kahden aikaisemmasta liitosta olevan lapseni lisäksi ja todella hyvin menee edelleen!
Minä olen kyllä ihan samaa mieltä kanssasi, että miksi sitä pitäisi vuositolkulla jahkata ja miettiä onko suhteella tulevaisuutta vai eikö, eroaahan jotkut kymmenien vuosien yhteiselon jälkeenkin jotenka tuleeko se sillä jahkaamisella sen paremmaksi. Kannattaa kuitenkin kokeilla sitä yhteiseloa ihan samalla tavalla kuin mekin teimme, eihän sitä osoitteenmuutosta tarvitse ihan heti tehdä. Rohkeutta vaan!
Oikein kivan positiivinen juttu. Asetupa (jos se taito sinulla on) lapsen asemaan. Millainen olisi oma lapsuutesi ollut, kun uusia isiä olisi tullut ja mennyt? Ehkä joka kierroksesta vielä sisaruskin jäänyt joukon jatkoksi.
Työssäni tapaan näitä lapsia ja jos osaisivat, toivoisivat kotia, jossa asuvat perheenjäsenet voisi edes tuntea.
älä uppoudu liikaa työsi negatiivisiin puoliin koska näköjään käy niin ettet erota metsää puilta ja alat yleistämään kaikkia tapauksia samanlaisiksi. Tiedoksesi vain, että me kyllä molemmat halusimme katsoa kuinka lapset suhtautuvat yhdessäoloomme, ja yhteen muuttamisesta ja muistakin kysyimme LASTENKIN MIELIPIDETTÄ, joten ei tässä ole oma paras ollut ensimmäisenä kysymyksessä. Sitäpaitsi, ei meidän perheessämme ole "uusia isiä" tullut ja mennyt, eikä niin tule tapahtumaankaan.
Mieheni rakastaa myös MINUN lapsiani niinkuin omiaan, kuten lapset myös isäpuoltaan niinkuin oikeaa isäänsä eikä meillä tunneta sanaa "sinun ja minun lapset", vaan olemme kaikki yhtä ja samaa perhettä. Meidän lapsemme tuskin tulevat koskaan olemaan sinun asiakkaitasi työssäsi, joten jätäpäs nuo kitkerät kommenttisi kirjoittamatta ja avaa ne silmäsi niin saatat ehkä huomata ettei tämä elämä olekaan ihan niin mustavalkoista mitä olet tähän asti luullut.
Ja mitä minun lapsuuteeni tulee, ei se valoisaa päivänpaistetta ollut ydinperheessäkään, miksipä muuten olisin toivonut todella usein vanhempieni eroa!
Kolmessa viikossa olette nämä kaikki perheneuvottelut ja rakkauden tunnustukset käyneet läpi. Hyvä.
oletkohan nyt ehkä p i k k u i s e n hakoteillä vai onko sinulla lukemisen ymmärtämisessä jotain vikaa? Me kyllä seurustelimme kauemmin kuin kolme viikkoa ennenkuin teimme radikaaleja ratkaisuja...mistähän sinä tuon kolme viikkoa oikein repäisit? Tsiisus sentään...
Ensimmäinen lause aloituksessasi. Vai meneekö exät ja nykyiset jo sekaisin?
nyxät eikä exät, mutta sinä voisit yrittää ymmärtää lukemaasi. Ja tarkennus vielä, lasten isän kanssa erosta oli kulunut useampi vuosi ennenkuin "uusi isi" tuli kuviohin. Tämä on viimeinen kannanottoni tässä keskustelussa katkeran mielesi kanssa.
6-kuukautta ja jos vielä tuntuu siltä että haluat olla/elää juuri tämän miehen kanssa niin sitte muutatte virallisesti yhteen!:)
Kyllä kannattaa odottaa, että ns. kanivaihe menee ohitse. Itse aikoinani toimin vähän liian nopeasti ja nyt on tilanne sellainen kuin on ja monet kerrat olen miettinyt sitä, että olisi pitänyt vielä odotella ja katsella...
toisiinne ennen kun muutatte. 3 viikon jälkeen ei viel toist nii hyvi tunne. toisil on natsannu heti ja onnelline yhteiselo jatkuu,mut toisil ei: varjopuolena voi myöhempää paljastuu kaikkee ... alkoholi ongelmaa, rötöstelyy, b-naisii huumetaustaa, vankilataustaa ym ym ... ja kiva se on sit jos on yhteiset kämpät ja kumppani onkii kaikkee muuta ku se mitä anto olettaa. virallisest kerkee myöhepääki muuttaa, voiha sitä ensi nysväillä just tän "kanivaiheen" toisen nurkis vuoronperää.. ;)
( kyllä! kokemusta on ja niistä viisastuneena... toivottavast... ;) ) helppo se on toisille neuvoi antaa mut vaikee ite niit noudattaa, heh!
Ei se näköjään vanhemmaksi tulokaan aja tervettä järkeä ihmisten päähän :) Kolme viikkoa on TODELLA lyhyt aika, tyyppi voi olla vaikka mikä sosiopaatti, rakastuneena sitä on helppo peitellä huonot ominaisuutensa - etenkin jos vastapuoli on rakkaudesta sokea. En suosittele mitään virallista yhteenmuuttoa, jos otat äijän kirjoille ja se osoittautuukin jonkin sortin sekopääksi, siitä on hankala päästä eroon.
Lapsillekin olis varmaan parempi tutustua tyyppiin pikkuhiljaa, eikä niin että "nyt uusi isi muuttaa meidän kotiin vaikka mami on tuntenut sen vasta vajaan kuukauden".
"Tapasin nykyisen mieheni 3 viikkoa sitten ensimmäistä kertaa..."
Miehesi? Siis tapasitte 3 viikkoa sitten ja puhut miehestäsi?
"Nyt on ollut puhetta jo yhteen muuttamisesta (!!)"
Pistähän mamma-rukka jäitä hattuun - jos et muuten niin edes lapsiesi vuoksi.
Eihän sitä ikinä tiedä miten käy. Mieheni muutti luokseni, kun olimme olleet kimpassa peräti viikon. Nyt on takana jo 8 vuotta ja edelleen yhdessä. Tosin asia on eri kun kyseessä on myös lapsia, meillä niitä ei vielä silloin ollut. Ei se aika aina takaa mitään. Onhan niitä tapuksia myös, että ollaan vuosia oltu yhdessä ja sitten päätetty mennä naimisiin ja häistä muutama kuukaisu niin laitettu ero vireille.
Itse tapasin mieheni neljä vuotta sitten eräänä keskiviikkona, lauantaina jo aloimme seurustella ja siitä lähtien olemme yhdessä asuneet ja yhdessä olemme vieläkin ja nyt isänä ja äitinä =)
Mä muutin aikonaan mieheni kans 5kk tapaamisesta ja en ole katunut,nykyään meillä on tytär.En ehkä kuitenkaan ihan 3viikon tuntemisesta,mutta jos itsestäsi siltä tuntuu mikäs siinä,mutta mieti nyt tarkkaan kun sinulla on lapsiakin.
me tavattiin juhannuksena 8-v sitten,mulla oli 3-vuotias poika ennestään.Eka yhteinen lapsi täyttää elokuussa 7v,toinen lokakuussa 6v ja nuorin on nyt kaks vuotias,naimisiin mentiin kun eka yhteinen lapsi täytti vuoden,tutuiksi ollaan tultu...paljon on ollut onnea ja iloa,mutta tottakai myös riitaakin...mutta yhdessä on pysytty ja viihdytään ihan hyvin.välillä toista rakastaa ihan pirusti ja välillä se sama naama ärsyttää ihan pirusti...mutta niinpä se kuuluu olevan muillakin!!!=)
Lasten takia en vielä muuttaisi yhteen. Kyllä heille pitää antaa aikaa totutella uuteen mieheesi.
Jos nyt muutat miehesi luokse, niin miten luulet pääseväsi hänestä eroon ja löytäväsi uuden kämpän jos valinta onkin väärä?
Itse odottaisin ainakin joulun yli - ja parin riidan jälkeen sitä tietää ihan oikeasti mitkä on omat tunteet. Jos riidoista selviätte, on valintasi oikea.
Vähintään 4kk kannattaa katsella ja elellä puoliksi saman katon alla, ennenkuin kannattaa yhteen muuttaa. Sä et tunne sitä miestä vielä millään tavalla, usko pois.
Ite tapasin poikaystäväni kesäkuun alussa, ja sunnitellaan muuttoa yhteen. Jos olet hullu, olen minäkin! Tästä elämästä ei koskaan tiedä kuinka tulee käymään. Elä tätä hetkeä ja tee sitä mitä hyvältä tuntuu. Itelläni ainakin kolahtanut ja pahasti tämän kyseisen miehen kanssa, joten voin todellakin kuvitella tunteesi. Kyllä sitä voi toisen tuntea ilman useiden vuosien yhteiseloakin! En tiedä, ehkä olen (ollaan) hölmö ja lapsellinen, mutta ainakin onnellinen!!!
Paljon tsemppiä teille ja mukavaa kesänjatkoa!
"Elä tätä hetkeä ja tee sitä mitä hyvältä tuntuu."
Satuitko lukaisemaan, että alkuperäisellä on kaksi pientä lasta?? Silloin ei eletä kuin elopellossa, vaan jokaisessa päätöksessä ja valinnassa täytyy huomioida _ensisijaisesti_ lasten hyvinvointi. He eivät voi muuttaa pois omin päin, jos äiti elää kuin huithapeli.
Jos sinusta tuntuu oikealta,niin mielestäni sinun pitäisi tehdä juuri kuten sinun sydämesi sanoo. Elämä tosiaankin on liian lyhyt empimiseen. Kuuntele tarkkaan sydäntäsi ja seuraa ihmeessä sitä!
ONNEA! =)
se elämä voi olla myös "liian lyhyt" emämokiin.. joita sitte meneeki korjailles aikaa..
että ootte kolme viikoa tuntenu ja sänkyyn ehtineet. Täytyy sanoa, että lasten kanssa olisin sinuna hieman odottanut...
Ehkä kannattaa ensin opetella tuntemaan toista...
minä olen aina ollut aika rohkea.mutta sama mietin jokunen aika sitten kuin sinä nyt.katso miten mies on lastesi seurassa.miten lapset viihtyvät miehen seurassa.jos miehellä ei ole kokemusta lapsiperheen arjesta,ehkä voisit mainita ettei aina mene niinkuin toivoisi.-on riitaa,melua jne. mutta ole avoin lapsillesi.älä anna lastesi tuntea jäävänsä paitsioon.
ja eihän se mitään anna,jos ei kokeile.
Petyin kerta toisensa jälkeen miehiin keiden kanssa olin. Halusin rakastua ja olla rakastettu..Monta kertaa manasin että se oli viimmenen jätkä joka mut pettää! Enää en kattele miehiä! Kuitenkin halusin hyvän miehen ja ihanan perheen. Bile-elämä ei enää kiinnostanut..Silti jatkoin etsimistä ja sieltä se elämäni mies tulikin..Heti meillä synkkas ja olimme erottamattomat. Muutin toiselta paikkakunnalta hänen luo muutaman kuukauden kuluttua vaikka Isäni ja siskoni yritti toppuutella. Itse sen tietää paremmin. Kuuntele sydäntäsi on neuvoni sinulle. Kyllä te pärjäätte jos kumpikin näkee vaivaa siihen. :) Tottakai meilläkin riidellään välillä,rajustikkin. Mutta se on sitä elämää. Osaamme pyytää anteeksi ja huumoria riittää. Joten muista,että vaikka olisit kuinka ihastunut ja rakastunut se arki tulee vastaan ja riitoja tulee. Se on normaalia. Me olemme olleet yhdessä nyt vuoden ja hyvältä tuntuu vieläkin. Nauttikaa toisistanne ja pysykää yhdessä älkääkä heti luovuttako!
Ota ihan rauhallisesti, teillähän on koko loppuelämä aikaa olla yhdessä. Selvitä ensin ainakin muutama seikka: miten mies käyttäytyy lasten kanssa, tehdää vaikkapa joku reissu esim. laivaristeily tms, se kertoo jo paljon miehestä. Samoin toinen tärkeä asia: miten mies käyttäytyy kun on "rentoutunut". Ensimmäisen kerran vetäisee kunnon kännit ja antaa muijalle ja sen mukuloille selkään, niin eipä siinä paljon nauruta. Varaudu pahimpaan, mutta toivo parasta. Minulla oli hyvä tuuri, oltiin yhdessä n. kk ennen kuin mies muutti kirjansa minun ja poikani luokse. Nyt on 3 yhteistä lasta, 6 vuotta avioliittoa ja kaikki hyvin.