Usein työttömät valittavat, kuinka Suomessa on vaikea löytää töitä, johon tulisi hyväksytyksi. Siitäkin maristaan, kuinka töitä saadaan nykyään suhteilla.
Oletteko ajatelleet työllistävänne itse itseänne?
Tähän usein kuulee työttömiltä vastauksen, että millä pääomalla. Itsensä työllistäminen ei todellisuudessa tarvitse kuin muutaman euron.
Jokainen työtön voi käydä kaupassa ostamassa esimerkiksi paketillisen vessapaperia ja kiertää ovelta ovelle kysymässä, että tarvitsisiko asukas pyllynpyyhkimispalvelua. Sitten kun asiakkaita löytyy, niin siinähän sitä rahallista voittoa alkaa tulemaan vain muutaman euron sijoituksella.
Sitten kun pyllyjä on tullut pyyhittyä tarpeeksi, niin siinähän samalla verkostoituu, jolloin on mahdollisuus saada kovapalkkaisempia töitä.
Rahattomuus ja työttömyys on oma valinta.
Olkaa yritteliäämpiä, työttömät! Työttömyys on omaa syytä!
16
382
Vastaukset
- Anonyymi
Eihän noista muuhun ole kuin täällä itkemään mielikuvitustarinoitaan kun muka te-viranomainen on taas kaltoin kohdellut
- Anonyymi
Aloitusviesti on ilmiselvää satiiria siitä, miten päättömiä hyväosaisten neuvot ovat vähäosaisille, ja kuinka hyväosaiset ovat vieraantuneet omiin piireihinsä kuulumattomien ihmisten elämästä täysin.
- Anonyymi
Miten niin "muka"? Onko se kohtuullista, että sille, jolle työ on pyhää, ehdotetaan suoraan mistään pyhyydestä välittämättä työkyvyttömyys eläkettä, jotta tulot olisi paremmat?
- Anonyymi
Juu kyllä kohtelevat kaltoin. Kirjoittavat virheellistä tietoa järjestelmiin.
Antavat kahdenlaisia työllisyyssuunnitelmia.
Ei koulutustarvetta, ei kohdistusta oikein minkään laisiin koulutuksiin. Työtön (Puolletaan, vailla tarkoitusta), kun et ole itse se maalitaulu. Et voi tietää.
Voiko työvoima viranomaisesta tehdä rikosilmoituksen?
Jyväskylässä työllisyysjohtaja toimii häikäilemättömästi. Hukkaa Arvi-lausunnon ja naureskelee, tuo tullessasi, jos huvittaa. Oli tulostettavissa järjestelmästä. Osasi kirjoittaa karenssi lausunnon. Koulutuksen aikana katkaisi työnhaun, sähköisen asioinnin ja koulutuksen. Yhtään poissaoloa ei ole ollut koulutuksesta.
Tällaista palvelua työn haussa, Jyväskylä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu kyllä kohtelevat kaltoin. Kirjoittavat virheellistä tietoa järjestelmiin.
Antavat kahdenlaisia työllisyyssuunnitelmia.
Ei koulutustarvetta, ei kohdistusta oikein minkään laisiin koulutuksiin. Työtön (Puolletaan, vailla tarkoitusta), kun et ole itse se maalitaulu. Et voi tietää.
Voiko työvoima viranomaisesta tehdä rikosilmoituksen?
Jyväskylässä työllisyysjohtaja toimii häikäilemättömästi. Hukkaa Arvi-lausunnon ja naureskelee, tuo tullessasi, jos huvittaa. Oli tulostettavissa järjestelmästä. Osasi kirjoittaa karenssi lausunnon. Koulutuksen aikana katkaisi työnhaun, sähköisen asioinnin ja koulutuksen. Yhtään poissaoloa ei ole ollut koulutuksesta.
Tällaista palvelua työn haussa, Jyväskylä.Tuollainen vainoharhaisuus vaatisi kyllä ehdottomasti jonkun nuppimaakarin tutkimuksen
- Anonyymi
Työkyvyttömäksi julistaminen on te-toimistossa äitynyt vuosien epidemiaksi.
- Anonyymi
"Oletteko ajatelleet työllistävänne itse itseänne?"
Kyllä, olen työllistänyt itse itseni, koska työtä tässä maassa ei ole tarjota, koska tämä maa elää kivikautta, ja on tottunut tämän keskiajan meininkiin. - Anonyymi
Hakkaan tattia se käy työstä, työllistän itseni joka päivä "pätkähommiin".
Palkka tulee joka kerta kouraan. - Anonyymi
Ei ole. Jyväskylässä tehdään kahdenlaisia työllisyyssuunnitelmia.
Työttömälle Puolletaan koulutukseen.
Koulutukseen haettaessa
Ei tarvetta ja ei kohdennetaan oikein mihinkään koulutukseen, in et tule valituksi.
Valinnan tekee tyyppi joka on kirjoittanut
"Nyt täpät ja koodit kohdallaan, Kyvyt ja taidot eivät riitä työllistymisen mahdollisuus pieni.
Näin Jyväskylässä autetaan työtöntä työllistymään.
Järjestelmään kirjataan hakijasta virheellistä tietoa. - Anonyymi
Taas joku " jonkun firman pomo" tullut kesimään töitä kun ei omaan frimaansa ota työttömiä töihin. Muutakuin tetenkin kuten aloituksesta näkyy palkkaa väkeä vain suhteiden kautta. Omat lapset tietekin palkattu firmaan päälliköksi astí,
- Anonyymi
Siitä vaan pyllyjä pyyhkimän ja työllistämään itseä.
Mikä estää sinua ottamasta vessapaperirullaa käteen, menemään pimpottamaan naapurin ovelle ja kysymään, että saatko pyyhkiä hänen pyllynsä, jos hän maksaa vaikka viisi euroa siitä?
- Anonyymi
Stubb menetelmällä työnhakuun eli suhmuroiden suhteilla ja hyvä veli verkoston kautta. Pätevyydellä ei ole mitään väliä.
Tätä ei saa kyseenalaistaa mitenkään kun eliitti loukkaantuu ja vetää herneet nenään.- Anonyymi
Stubb kirjoitti lyhyestä matematiikasta arvosanan A, mutta pääsi pitkälle hyvien suhteiden ja taustansa takia.
Mitäs et syntynyt oikeanlaiseen taustaan? Ihan omaa syytä työttömyys. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Stubb kirjoitti lyhyestä matematiikasta arvosanan A, mutta pääsi pitkälle hyvien suhteiden ja taustansa takia.
Mitäs et syntynyt oikeanlaiseen taustaan? Ihan omaa syytä työttömyys.Kokoomuksen mukaan jokainen ihminen on jo ennen syntymää täysin samalla viivalla kaikkien muiden kanssa ja mikään muu ei tähän voi vaikuttaa kuten Stubb tapauksessa!! Lol hahahahahahaah :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomuksen mukaan jokainen ihminen on jo ennen syntymää täysin samalla viivalla kaikkien muiden kanssa ja mikään muu ei tähän voi vaikuttaa kuten Stubb tapauksessa!! Lol hahahahahahaah :D
No ei kyllä ole. Liian helppoa mennä johonkin isän firmaan jos vanhemmat ovat yrittäjiä.
No oikei on sillä koulutuksella hieman merkitystä. En voi mitenkään päästä amis tutkinnolla siihen ammattiin tai ammatteihin missä vanhempani ovat, mutta jos olis vaikka maalareita kuten tän erään ps:n edustajan vanhemmat ja veljet niin siellä olsin jo.
- Anonyymi
Niinkuin tähän tapaan : "Yrittäjä huijasi yli 100 000 euroa työttömyyskassasta"
https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011348704.html
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2434243Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1202704Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412462Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?821497Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161466- 481189
- 781107
- 59983
- 45976
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En172959