Ratinan puukottajalle lievennystä tuomioon ?

Ratinan puukottaja oli väkivaltarikollinen joka nämä neljä murhanyritystä tehdessään odotti edellisen tuomion tätäntöönpanoa vapaalla jalalla. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä kuinka paljon aikaisempi rikoshistoria tuottaa ns. paljousalennusta, eli kuinka paljon uusia rangaistuksia lievennetään.
107623
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 107

Vanhimmat

Hänelle oli annettu huonot pelimerkit elämään. Sekin pitää huomioida. Emme kaikki synny kultalusikka suussa.

Äänestä
  • Niin se on, eikä neljä epäonnistunutta murhaa vielä niin kovin vakavaa ole. Pojat on poikia.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Niin se on, eikä neljä epäonnistunutta murhaa vielä niin kovin vakavaa ole. Pojat on poikia.

    Sen sijaan 8 lapsen perhettä vainotaan kun lapset eivät ole sosiaalihuollon piirissä kasvatettavina samanlaisiksi puukottajiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Sen sijaan 8 lapsen perhettä vainotaan kun lapset eivät ole sosiaalihuollon piirissä kasvatettavina samanlaisiksi puukottajiksi.

    Tämä Ratinan murhamies on siis sosiaalihuollon toimesta koulutettu murhaajaksi ?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tämä Ratinan murhamies on siis sosiaalihuollon toimesta koulutettu murhaajaksi ?

    Jos on historiaa ja on vasta 25v täytyy olla myös sotehistoriaa.
    Kiusattu vainottu mielenterveyden menettäyt pahuuden hylkäyskoneistossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Jos on historiaa ja on vasta 25v täytyy olla myös sotehistoriaa.
    Kiusattu vainottu mielenterveyden menettäyt pahuuden hylkäyskoneistossa.

    Eli tekijä voi vaatija korvauksia valtiolta ?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Eli tekijä voi vaatija korvauksia valtiolta ?

    Ei vaan valtio vaatii samaa kohtaloa 8 lapselle joita vainoaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ei vaan valtio vaatii samaa kohtaloa 8 lapselle joita vainoaa.

    Mistä tiedät että vainoaa ? Onko sinulla sisäpiiritietoa asiasta ?

    1Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Mistä tiedät että vainoaa ? Onko sinulla sisäpiiritietoa asiasta ?

    Lehdessä oli pitkä lista keksityistä syytöksistä joita ei edes perheen asioiden hoitaja tiennyt.
    Vainoajat tekee aina niin että keksivät syytteitä mutta listaavat todetuilsi vain pari muuta.

    Etkö lukenyt päivän uutisia?

    Mistä sinulla riittää energiaa kaiken pahuuden puolusteluun? Sitten ihmetellään miksi suomalaiset vihaa toisiaan. Tai ehkä oletkin kotoutunut terrorismin levittäjä joka vain sattuu osaamaan suomenkieltä?

    Äänestä

  • Ne pelimerkit voi itse vaihtaa parempiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Lehdessä oli pitkä lista keksityistä syytöksistä joita ei edes perheen asioiden hoitaja tiennyt.
    Vainoajat tekee aina niin että keksivät syytteitä mutta listaavat todetuilsi vain pari muuta.

    Etkö lukenyt päivän uutisia?

    Mistä sinulla riittää energiaa kaiken pahuuden puolusteluun? Sitten ihmetellään miksi suomalaiset vihaa toisiaan. Tai ehkä oletkin kotoutunut terrorismin levittäjä joka vain sattuu osaamaan suomenkieltä?

    En minä puolustele pahuutta, päinvastoin.
    Yritän vain ymmärtää mitä tapahtuu ja miksi.

    Äänestä

  • Ei sellaisia huomioida oikeudessa. Miten muka vaikuttaa lopputulokseen? Ei mitenkään.
    Henkilökohtaiset erityistarpeet huomioidaan vankeinhoidossa ja muiden ei tarvitse tuomita rangaistuksensa saanutta.

    Äänestä

  • Tässä puhuu siis vihreä bride sosialisti. Toisaalta kuulostaa myös vasemmistoliiton täteitä.

    Asenne olisi toinen mikäli sattui lähimmäinen tai tuttu uhriksi

    Häpeä

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Eli tekijä voi vaatija korvauksia valtiolta ?

    Toivottavasti uhrit saa tuntuvat korvaukset. Mutta huom. Sosialisti suomessa me veronmaksajat maksamme noiden piripäiden aiheuttamat vahingot.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Sen sijaan 8 lapsen perhettä vainotaan kun lapset eivät ole sosiaalihuollon piirissä kasvatettavina samanlaisiksi puukottajiksi.

    8 lapsen perhettä vainotaan? ukko on hakannut pentujaan ja epäiltynä myös ainakin kahdesta törkeästä pahoinpitelystä. Lisäksi pullikointi oikeusjärjestelmää vastaan on tässä maassa lailla kielletty.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tämä Ratinan murhamies on siis sosiaalihuollon toimesta koulutettu murhaajaksi ?

    Koulutus taitaa olla vielä kesken kun ei osaa käyttää veistä oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Lehdessä oli pitkä lista keksityistä syytöksistä joita ei edes perheen asioiden hoitaja tiennyt.
    Vainoajat tekee aina niin että keksivät syytteitä mutta listaavat todetuilsi vain pari muuta.

    Etkö lukenyt päivän uutisia?

    Mistä sinulla riittää energiaa kaiken pahuuden puolusteluun? Sitten ihmetellään miksi suomalaiset vihaa toisiaan. Tai ehkä oletkin kotoutunut terrorismin levittäjä joka vain sattuu osaamaan suomenkieltä?

    Suomessa ei keksitä syytteitä (ja vielä vähemmän tuomioita) eikä viranomaiset myöskään vainoa ketään. Ei etenkään niin, että ihan joka paikassa eri sossut vainoaisivat samoja ihmisiä.

    Äänestä

  • Emme synny kaikki kultalusikka suussa,vaan se ei ole mikään puolustus. Väkivaltarikos on aika järkky jos täysin tietoisesti puukottaa viittä ihmistä siitä vaan kaupungilla. Tämä hullu tekijä oli harmitellut sitä että uhrit jäivät niin vähäisiksi,revi siitä ( mielentilatutkimus). Näitä tappajia suojellaan ja paapotaan ,uhrit kärsii aina. Suomessa rikoslaki vaatisi täyden uudistuksen, järki päähän oikeusistunnoissa. Toiset ihmiset vaan on sosiopaatteja, psykopaatteja tunteettomia kusipäitä.

    Äänestä

Kovemmat rangaistukset olisivat jo pelottaneet tuonkin rehelliseksi ja työteliääksi kansalaiseksi. Ainakin persujen selliosaston mielestä.

Äänestä
  • Pride sosialistilla on huono päivä. Hae tutvapaikaa venäjältä

    Äänestä

Ilmeisesti tosiaan on niin, että ensikertalainen saisi isomman tuomion näistä puukotuksista kuin tämä uusija tulee saamaan ??

Äänestä

Demlat: "Mitä enemmän teet rikoksia sitä enemmän saat paljousalennuksia. Vain meillä."

Äänestä
  • Pride woke sosialismi toimii suomessa näin.

    Äänestä

  • Näinpä, muu maailma on valinnut toisen suunnan.

    Äänestä

Vaikuttaako puoluekanta?

Äänestä

KantasuomaIainen tekijä, äärivasemmistotausta.

Äänestä
  • Pitikö oikein kommunistisen palopuheen puukotuksien yhteydessä ?

    Äänestä

  • Kantasuomalaisuys illmoitettiin kun sanottiin "ei rasistista motiivia". Ulkomaalaiset rajattiin pois sanomalla "ri terroristista motiivia".

    Jos tekijä olisi ollut terroristi ei kumpaakaan lausuntoa olisi annettu. Ei olisi OLLENKAAN mainittu termejä terrorismi ja rasisimi.

    Äänestä

  • Ei ollu poliittista tarkoitusta puukotuksissa!älä vouhkase!

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ei ollu poliittista tarkoitusta puukotuksissa!älä vouhkase!

    Piri pääsi loppumaan. Purki vihansa sivullisiin

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kantasuomalaisuys illmoitettiin kun sanottiin "ei rasistista motiivia". Ulkomaalaiset rajattiin pois sanomalla "ri terroristista motiivia".

    Jos tekijä olisi ollut terroristi ei kumpaakaan lausuntoa olisi annettu. Ei olisi OLLENKAAN mainittu termejä terrorismi ja rasisimi.

    Kaikki täällä on suomalaisia jotka on rajan yli tulleet. Media on niin viher sosialistinen ja puolueellinen, jotta muumi teeseillä mennään.

    Yle ja Hesari etc jne.

    Äänestä

Palstapersut ovat pettyneitä kun tekijä tosiaan oli kantasuomalainen

1Äänestä
  • Eli tämä puukottaja oli uhri ja puukotetut syyllisiä ?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Eli tämä puukottaja oli uhri ja puukotetut syyllisiä ?

    Juu se menee niin päin jos on kantis.

    1Äänestä

Toivottavasti tyyppi on nyt pidätetty edes kuulustelujen ajaksi.

Äänestä
  • KOhta jo taas vapaalla puukottelemassa

    Äänestä

Persut on tommosia reppanoita.

1Äänestä
  • Sosialisti. Muiden taskuilla.

    Äänestä

Poliisia tullaan todennäköisesti syyttämään liian kovista otteista kun painoi tekijän vasten asfalttia. Olisi pitänyt vain pyytää tekijää antautumaan

Äänestä
  • Neljä vartijaa tappoi naisen ostoskeskuksella eivätkä saaneet tuomiota kovasta käsittelystä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Neljä vartijaa tappoi naisen ostoskeskuksella eivätkä saaneet tuomiota kovasta käsittelystä.

    Ne olikin vain vartijoita, eivät tienneet miten asiakasta pitää käsitellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Ne olikin vain vartijoita, eivät tienneet miten asiakasta pitää käsitellä.

    Ymmärrän.
    Mutta en ymmärrä "oikeutta" jonka mielestä taas sai tappaa ihmisen.
    En ymmärrä "oikeutta" jonka mielestä naisen henki oli tyhjän arvoinen.
    Mutta ONNEKSI tiedän että kyseiset satanistituomarit tulevat itse saamaan ikuisen tuomion.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Eiköhän tuomarit vain lue lakia niinkuin se kirjoitetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Eiköhän tuomarit vain lue lakia niinkuin se kirjoitetaan.

    Kyllä mutta ITSE valitsivat työkseen tehdä pahuutta ja siitä tulee jokaiselle tuomio ikuisuudessa, omista valinnoista.

    Lopulliset syylliset ovat siis lainlaatijat ja heillekin tulee tuomio.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Kyllä mutta ITSE valitsivat työkseen tehdä pahuutta ja siitä tulee jokaiselle tuomio ikuisuudessa, omista valinnoista.

    Lopulliset syylliset ovat siis lainlaatijat ja heillekin tulee tuomio.

    Minä kyllä naivisti uskon edelleen että ihmiset, vaikkapa tuomarit eivät lähtökohtaisesti yritä tehdä pahaa muille ihmisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Eiköhän tuomarit vain lue lakia niinkuin se kirjoitetaan.

    🤣👍 sosialisti Suomen lakia. Voi hyvää päivää. Uhrit ei saa oikeutta versus rikollinen

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Kyllä mutta ITSE valitsivat työkseen tehdä pahuutta ja siitä tulee jokaiselle tuomio ikuisuudessa, omista valinnoista.

    Lopulliset syylliset ovat siis lainlaatijat ja heillekin tulee tuomio.

    Mutta tuomioissakin on tietty skaala ja nyt on koko ajan tuomittu lievimmän mahdollisen mukaan

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ymmärrän.
    Mutta en ymmärrä "oikeutta" jonka mielestä taas sai tappaa ihmisen.
    En ymmärrä "oikeutta" jonka mielestä naisen henki oli tyhjän arvoinen.
    Mutta ONNEKSI tiedän että kyseiset satanistituomarit tulevat itse saamaan ikuisen tuomion.

    Taasko sinä uhkailet tuomareita? Ei se ole dumarin vika jos olet mokaillut ja saat siitä kärsiä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ymmärrän.
    Mutta en ymmärrä "oikeutta" jonka mielestä taas sai tappaa ihmisen.
    En ymmärrä "oikeutta" jonka mielestä naisen henki oli tyhjän arvoinen.
    Mutta ONNEKSI tiedän että kyseiset satanistituomarit tulevat itse saamaan ikuisen tuomion.

    Kerro lisää satanistituomareista. Kuinka paljon tuomareissa on satanisteja? Mitä mieltä seurakuntasi saarnaaja on?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Neljä vartijaa tappoi naisen ostoskeskuksella eivätkä saaneet tuomiota kovasta käsittelystä.

    Ei ollut tappo. Yksi sosialisti vähemmän häiritsemässä terveiden ihmisten ostoksia.

    Äänestä

PaIstasosiaIisteilla armoton vitutus, kun uutisessa ei toitotettu äärioikeistotaustaa 😆

Äänestä
  • Kyllä kyrsii.

    Äänestä

  • Bingo 🎯

    Äänestä

ei nouse kuten ostoskärrystä tuleva lasku mitä enemmän tavaraa

päin vastoin rikokset vanhenee, koeajat loppuu , paljous alennus
ja lisäksi laki kirja: laki on aina syytetyn puolella

eli tässäkin syyllisyys on ensisijainsena "uhreilla", heitä piti rangaista lain mukaan, koska he jotenkin uhkasi hyökkääjää.

Äänestä
  • Eli tässä on vähän sama logiikka kuin miten Venäjä on Ukrainan uhri.

    Äänestä

Veikkaan että käyttää "peukku"-huumetta.

Äänestä
  • Kuuluteluissa on ilmeisesti tullit ilmi että puukottaja on suunnitellut tekoa ehkä jo vuosia. Sikäli ei voi laittaa huumesekoilun piikkiin.

    Äänestä

  • Bingo 🎯👍 Aamupalaksi peukkua. Sitten rosvo keilalle ja illalla hepoa.

    Äänestä

Eiköhän tuo jo Kaikki vankeusvähennykset saanut ? Suomalaisen tekijän nimi olisi jo mainittu väli ja etunimi - sukunimi .

Äänestä

Näin sitä pääsee hoitoon puhtaiden valkeiden lakanoiden väliin,heiluu puukon kanssa ja sanoo että kaikki on minua vastaan,silloin alkaa säälipisteitä satamaan. Mutta entäs uhrit?ovat loppuikänsä pelon vallassa.

Äänestä
  • Näin se meillä menee. Uhreista ei pidetä huolta, mutta tekijän hyväksi tehdään kaikki mahdollinen.

    Äänestä

Eiköhän se periaate ole, että rikoksen uusinta ja jatkuvuus antaa entistä ankaramman rangaistuksen.
Vai pitäisikö sinun sinun arvauksen perusteella ymmärtää, että mitä enemmän ja tärkeimpiä rikoksia, niin sitä lievemmät ja lyhemmät rangaistukset?
Hauska poika.

Äänestä
  • Se on periaate, ja myös normaali ihmisen oikeustaju. Siis että rikoksenuusijan pitäisi saada aina ankaramman rangaistuksen. Tuo vain ei aina jos koskaan toteudu. Sarjarikollisen tuomiot lasketaan yhteen ihan omalla logiikalla.

    Äänestä

  • Kyllä se on yleensä niin mennyt, että jos on paljon rikosnimikkeitä takana kerralla tuomittavana, niitä kun yhdistellään, niin tosiaan voi saada paljousalennusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Kyllä se on yleensä niin mennyt, että jos on paljon rikosnimikkeitä takana kerralla tuomittavana, niitä kun yhdistellään, niin tosiaan voi saada paljousalennusta.

    Tuo rikoksista (paljousalennus ) on sairasta, mitä enemmän tai julmimpia rikoksia tekee sitä enemmän pitäisi tulla tuomiota ja ankaraa. Mikä tätä Suomea vaivaa, missä on uhrien oikeudet.????

    Äänestä

Poliisin vanha tuttu

Äänestä

Olisi kuulunut olla eristyssellissä taustansa vuoksi, mutta niin vaan vapaalla pamppaili

Äänestä

Kyllä tuollainen hullu kuulu tahdonvastaiseen hoitoon lopuksi ikäänsä.

Äänestä
  • Ei ole laitospaikkoja suomessa hulluille. Avohoidossa ovat kaikki. Katselkaa ympärillenne.

    Äänestä

  • Huomatkaa Tekijän nimi olisi sanottu kuten aina . Jos olisi kantasuomalainen

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Huomatkaa Tekijän nimi olisi sanottu kuten aina . Jos olisi kantasuomalainen

    Se kerrotaan kyllä, kun syyte on nostettu. Ei ennen.

    Äänestä

tässähän maassa "hyvät rikolliset" saavat aina paljousalennuksen rikoksistaan, näin ovat vasurit haluneet lakiin kirjattavan.

Äänestä
  • Tuo paljousalennus tarkoittaa sitä, että jos tekijällä on aikaisempia tuomioita odottamassa täytäntöönpanoa, uudet tuomiot yhdistetään vanhaan. Mitä enemmän uusia rikoksia, sen vähemmän ne kokonaistuomiota nostaa. Käytännössä rikollisen kannattaa tehdä mahdollisimman paljon rikoksia ennen kiinnijäämistään, koska ne eivät enää lisää lopullista rangaistusta välttämättä lainkaan.

    Kenen oikeustajun mukaista tämä sitten on ?

    Äänestä

  • Mutta kun meillä on ollut porvarienemmistöinen eduskunta säätämässä lakeja jo vuodesta 1970.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Mutta kun meillä on ollut porvarienemmistöinen eduskunta säätämässä lakeja jo vuodesta 1970.

    Edellinen olisi voinut muuttaa rikoslakia parempaan suuntaan ja lopettaa moiset paljousalennukset sun muut oikeustajun vastaiset käytännöt.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Edellinen olisi voinut muuttaa rikoslakia parempaan suuntaan ja lopettaa moiset paljousalennukset sun muut oikeustajun vastaiset käytännöt.

    Onneksi nyky hallitus juuri tekee muutoksia näihin sosialisti Suomen järjettömiin lakeihin.

    Sosialistien jäljiltä uhrit eivät saa oikeutta kun katsotaan rikollisen tuomioita.

    Ja sekin, että paljousalennusten lomassa päästetään puukottelu lomille sekä jatkamaan huumekauppoja.

    Suomi hoi, kuinka sinä voit ? 🇫🇮😭

    Äänestä

aika nopeasti näytti olevan juossut ja puukotellyt matkansa varrella arpoen ihmisiä

Äänestä

paljoux<alennus tuomiossa kuin säästöpaketti wc-paperia

Äänestä

Eiköhän vasemmistomieliset järjestä tällekin tapaukselle madollisimman lievän näpäytyksen. Paitsi tietysti jos löytyy jotain persumielisiä somepostauksia tai ajatuksia.

Äänestä
  • Hienosti kirjoitettu. Vasemmisto politikot elää huono osaisten äänillä. 100 000 vuositulot kun aukoo päätään eduskunnassa. Hyi hitto

    Äänestetään OIKEIN. Eduskuntavaalit on pian

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Hienosti kirjoitettu. Vasemmisto politikot elää huono osaisten äänillä. 100 000 vuositulot kun aukoo päätään eduskunnassa. Hyi hitto

    Äänestetään OIKEIN. Eduskuntavaalit on pian

    Varokaa näitä . Tällaisen aika tämäkin pyrki presidentiksi. Hullua porukkaa on sosialistit

    "Miehille pakollinen armeija on sortorakenne, joka tulee purkaa välittömästi, Ai LAndersson"

    "Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on huolissaan Puolustusvoimien ilmastopäästöistä."

    Äänestä

Paljousalennuksilla aiemmista tuomioista on käytännön merkitys. Vankilat ovat ylitäynnä ja vangin hoitopäivä maksaa yhteiskunnalle paljon. Siksi käräjät ovat siirtyneet antamaan alennettuja tuomioita sellaisille joilla on paljon pohjia. Vähän niinkuin silitellen vielä päätä että hyvä hyvä.

Äänestä
  • Tuollainen tuomioiden alennusmyynti itseasiassa ruokkii rikollisuutta. Roisto tietää käytännöt ja tekee enemmän ja yhä rankempia rikoksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Tuollainen tuomioiden alennusmyynti itseasiassa ruokkii rikollisuutta. Roisto tietää käytännöt ja tekee enemmän ja yhä rankempia rikoksia.

    Sitten meillä on vielä tämä "ehdonalaisjärjestelmä", joka siis tarkoittaa että vankeustuomio on ehdollinen jos tekijä ei ehdonalaisen aikana syyllisty uusiin vakaviin rikoksiin. Ja jos syyllistyy, silloin myös aikaisempi ehdonalainen muuttuu ehdottomaksi.

    Näin siis voisi luulla, mutta tosiasiassa nykyään ehdonalaisia tuomitaan päällekkäisiä, eli uudet rikokset eivät muuta aikaisempaa ehdonalaista ehdottomaksi, vaan näitä ehdonalaisia voi olla tosisaan useita päällekkäin.

    Tämäkin lienee aika harvan oikeustajun mukaista ?

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Eikö tuossa jo rikota lakia selvästi kyllä silloin joutuu tiilenpäitä lukemaan jos syyllistyy uudestaan rikokseen ehdonalaisaikana

    Äänestä

Eiköhän nyt sitten vapauteta kaikki väkivaltarikolliset vastuusta ja siirrytä kevyille sakottelulinjoille kun terä kutittaa selkärankaa.

Äänestä
  • Siivotaan ensin vankiloista maahanmuuttajat karkoitukseen, niin hyvin mahtuu omat konnat istumaan kiven sisällä.

    Sosialisteja on jo SYYTÄ pelätä. Tämä maa on jo yksi globaali KELA koko valtio. Rangaistus lait muistuttaa satukirjaa

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Siivotaan ensin vankiloista maahanmuuttajat karkoitukseen, niin hyvin mahtuu omat konnat istumaan kiven sisällä.

    Sosialisteja on jo SYYTÄ pelätä. Tämä maa on jo yksi globaali KELA koko valtio. Rangaistus lait muistuttaa satukirjaa

    Euroopassa sotaa oli käyty jo vuosi, niin katsokaa tätä presidentti ehdokasta. Siis pelottavaa mitä noiden sosialistien päässä ja ideologiassa liikkuu.

    Kun sinulla on tilipäivä, niin muista aina katsoa paljonko he veivät tilistäsi

    https://share.google/AL1pzG4MDiV9mDfC3

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Ai Landessonni

    "Uskon, että suomalaiset kaipaavat nyt sellaista arvojohtajaa, jonka ydinarvoja ovat tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja usko suomalaiseen hyvinvointivaltioon."

    🤣👍 Juuri ne ydinasiat joita on pala palalta tuhottu

    Oikeammin tuossa on kirjoitusvirhe
    "Uskon, että globaalisti ihmiset kaipaavat suomalaista tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja uskovat Suomalaisten hyvinvointivaltioon"

    Noin. Nyt se on sosialistien ideologiassa oikein lausuttu ääneen

    Äänestä

Vangitsemista on helpotettava ja maksimi­rangaistuksia kovennettava, sanoo oikeusministeri Meri. KUN VANKILAT OVAT TÄYNNÄ. TÄYSI ÄÄLIÖ.

Äänestä
  • No rakennetaanko vankiloita lisää vai annetaanko rikollisten vapaasti raiskata, ryöstää ja murhata kun ei ole vankilapaikkoja ?

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    No rakennetaanko vankiloita lisää vai annetaanko rikollisten vapaasti raiskata, ryöstää ja murhata kun ei ole vankilapaikkoja ?

    Ketä tuommosen hölmön pöpin luulot kiinnostaa.

    Äänestä

  • Kyllä siellä aina sosialistille tilaa löytyy. Ainoa asia mistä maksan veroja mielelläni kun Ai Landerssonnin ja Heronika Vonkasalo jengeineen eristetään terveiden suomalaisten ihmisten keskuudesta.

    Äänestä

Asia ei kiinnosta persuja, kun ei ollut maahanmuuttaja. Kotimaisia rikollisia persut ottavat vain ehdokkaikseen.

Äänestä
  • Paljastit juuri itsesi. Sinun polittinen sivistys pysähtyy siihen kun avaat pääsi ja sanot "PERSU"

    Toki. Kaikki sosialisti ystäväsi taputtaa ja näin tyhmyys tiivistyy joukko hurmokseen.

    Maksan teille viikon punkki piknikki reissun kun äänestyspäivänä poistutte Ruotsiin.

    Siellä on vielä Pride ja WOKE muodissa 24x7x365vrk. Moi moi 👋

    Äänestä

  • Oi joi. Nyt on loppunut dildosta paristot. Kipaise KELAan, niin saat ne mikäli seulat on puhtaat.

    Sosialistit ! Pohjois-Koreassa on avattu huvipuisto. Valtio kustantaa menolipun. 👋🇫🇮

    Äänestä

Puukotuksen uhreille voimia. Toipukaa pian yhtä terveeksi kun olitte ennen tätä järkyttävää yhteiskuntamme tilaa, jonka uhriksi jouduitte syyttöminä.

Oikeisto hallitus pyrkii kaikin keinoin palauttamaan Isänmaahamme talouden sekä inhimillisen oikeuden.

Taistellaan 🇫🇮

Äänestä
  • Oletko jo tatuoinut hakaristin otsaasi ?

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Oletko jo tatuoinut hakaristin otsaasi ?

    ViherSosialisti. Pistä jointti huuleen ja sitten KELAlle. Aaa, tosin. Voihan se olla niinkin, että hengailet seitsemättä vuotta yliopiston kirjastossa muiden muumien kanssa.

    Ruotsissa on vielä Pride ja Woke samalla lipulla.

    Äänestä

joukkomurhaajalle paljousalennus tuomiossa niimpä

Äänestä

758 ihmistäkin puukottelee, niin ei ollenkaan tuomiota, suuri paljousalennus

Äänestä

Espoo | Hiihtomaskeihin naamioitunut nuorisoporukka ryösti nuoren aseella uhaten
https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000011351176.html

Tässä on näitä Vihreiden koronaa oirehtelevia nuoria. "Ketään ei saa jättää yhteiskunna syrjään"

Oarja Mhisalo. - ääliö

Äänestä

Rikoksen uhri on on aina itse syyllinen koska on tavalla tai toisella provosoinut viattoman tekijän. Siksi on kohtuutonta rankaista tekijää. Ja tekijällähän voi olla huono lapsuus ja ilkeät naapurit.

Äänestä

Pohjanmaalle minkin rehuksi.

Äänestä

Hankki itsensä linnaan hetkeksi ja työkyvyttömyys/haluttomuus eläkkeelle lopuksi kuten monet yh- "kasvattamat" lääke/hörhöhuuume-tatuointi vasemmistolaiset tekevät.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ratinan puukottaja oli väkivaltarikollinen joka nämä neljä murhanyritystä tehdessään odotti edellisen tuomion tätäntöönpanoa vapaalla jalalla. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä kuinka paljon aikaisempi rikoshistoria tuottaa ns. paljousalennusta, eli kuinka paljon uusia rangaistuksia lievennetään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu