Putin antoi Venäjän syrjäseudulla liftarille

kyydin. Mies ihmetellen kysyi ;-Miten uskallatte ottaa oudon ihmisen kyytiin? Minähän voin olla vaikka sarjamurhaaja!" -Putin vastasi tyynesti: on äärmmäisen epätodennäköistä, että autossa on kaksi sarjamurhaajaa yhtä aikaa.
11163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Putin kävi ennustajalla kysymässä tulevaisuudestaan.
Ennustaja kertoi että Putinia kuljetetaan pitkin katua ja kadun varrella kansalaiset riemuitsevat, laulavat ja tanssivat.
Minä olen sitten varmaan onnelllisen ja tyytyväisen näköinen, kysyi Putin.
Vaikea sanoa koska arkkusi kansi on kiinni, vastasi ennustaja.

Äänestä
  • Putin kysyi lisäksi ennustajalta, tuleeko hänen Suomen valloitusretkestään suurmenestys?
    Ennustaja pudisteli päätään:
    - Näen vain lehtiotsikon: " Jännittynyt tilanne Suomen ja Kiinan välisellä rajalla."

    Äänestä

Kummankohan hullun kuolemaa maailmassa toivotaan hartaammin, Putlerin vai Taco-Trumpin?
Useimmat haluaisivat varmaan kummallekin viikatemiehen pikaista vierailua!

Äänestä

Putinin "presidentivaalien" voitonjuhliin myydään vain sarjalippuja - kolme tai viisi seuraavaa juhlaa...

Äänestä
  • Miksi kutsutaan niitä venäläisiä, jotka väittävät että vaalitulokset eivät olleet rehellisiä vaan järjestettyjä ja väärennettyjä?

    Kadonneiksi.

    Äänestä

Hyvä päivän paras vitsi !

Äänestä
  • Joo. Muistatteko Radio Jerevanin? Se oli hauska.

    Äänestä

Vuoden huonoin.

Äänestä

Mulla rupes ståndaan.

Eeva-Rauno 32v, Kaasumon SDP

Äänestä
  • Älä yritä venkoilla persuli.

    Äänestä

hihi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

kyydin. Mies ihmetellen kysyi ;-Miten uskallatte ottaa oudon ihmisen kyytiin? Minähän voin olla vaikka sarjamurhaaja!" -Putin vastasi tyynesti: on äärmmäisen epätodennäköistä, että autossa on kaksi sarjamurhaajaa yhtä aikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu