Ihmettelen suuresti, että miksi edelleen useat karaokevetäjät päästävät uudet laulajat suoraan laulamaan. Tämä systeemi sotkee koko järjestyksen ja on epäoikeudenmukainen. Oikea tapa, jota fiksut vetäjät käyttävätkin, on kirjata laulajat vihkoon ilmoittautumisjärjestyksessä. Kun kierros on laulettu, alkaa lista alusta ja uudet ilmottautujat laitetaan jonon viimeiseksi. Näin kaikki laulajat joutuvat odottamaan yhtä kauan vuoroaan. Mitä mieltä olette?
Lauluvuoroista
15
1390
Vastaukset
- JOu JOu
Veikkaisin että ongelma on siinä että melkein kaikki juontajat (nyt ei puhuta näistä minä ja kaverit ensin) ovat lähteneet tälle yleiselle linjalle, että uudet pääsevät nopeammin laulamaan. onhan se ollut perjaate jo monta vuotta. en sitten tiedä onko tällä jotain oikeaa vaikutusta. lähinnä meinaan sitä että jotenkin tuntuu että laulajat jaksavat paremmin odottaa muita vuorojaan paitsi sitä ensimmäistä. jos siinä menee kovinkin pitkään vaihdetaan ravintolaa jossa pääsee sen ensimmäisen vetämään nopeasti. tämä oli vain oletus ja tieteellisesti sitä en voi todistaa.
monta kertaa olen miettinyt että pitäsi alkaa pitämään listaa siten että kun laulaja tuo ekan lapun niin hän laulaa juuri lapuntuonti hetkellä olleen laulajan edellä tasan laulukierrkosen päästä. näin jokainen odottaisi varmasti sen koko kierroksen.
olen joskus kokeillut tuota mainitsemaasi systeemiä. eli uudet laulajat laulavat aina kierroksen päätteeksi. Sekään ei oikein tunnu kelpaavan. ongelmaksi koituu, että uusia saattaa tulla kierroksen aikana 10-15. ne kun laulatat putkeen niin johan vanhat laulajat alkavat valittamaan. ja päin vastoin tehdessä uudet. tämä on taas yksi niitä asioita joissa joudumme toteamaan että kaikkia ei voi miellyttää samaan aikaan.
Ollaan totuttu siihen että ensimmäinen lauluvuoro menee sinne jonnekin väliin eikä siinä kovin kauan kestä. näitä tottumuksia on vaikea lähteä muuttamaan ellei kaikki tee sitä muutosta. kertaheitolla oletkin maailman huonoin juontaja.
Itse pyrin siihen ettei uudet pääse samantien laulamaan. joskus tilanne on sellainen että on vähän pakko päästää uudet "liian aikaisin" lavalle. näin on jos vanhoja laulajia on 15 ja uusia 20. tämä on todella häilyvä juttu johon ei varmasti yhtä oikeaa tapaa tulla koskaan löytämään jotta kaikki pysyisivät tyytyväisenä.
Sillä odotuttamisella on myös ravintolan kannalta hyvät puolensa. Eli jos laulaja on tullut laulamaan yhden kappaleen ja päästät sen melkein heti laulamaan hän juo kaljansa loppuun ja lähtee seuraavaan baariin tekemään saman. jos hän joutuu odottamaan pidempään hän aika varmasti tilaa vielä sen toisenkin kaljan.
ja mieleen tuli vielä päin vastainen näkökanta:
laulaja tulee yhdelle ja laulamaan. jos hän pääsee nopeasti niin saattaa jäädä kuitenkin odottamaan uutta lauluvuoroa ja ottaa sen toisenkin kaljan odottaessaan.
on aika vaikea päättää mikä on se ihan oikea tapa tehdä järjestys.
JOu JOu- simene
Ymmärrän kyllä tuonkin näkökulman. Itse olen tosin täältä kehä 3:n pohjoispuolelta ja täällä ei näitä karaokemestoja ole viittä joka korttelissa, että voisi vaihtaa paikkaa joka kappaleen jälkeen. Se on se yksi paikka n. 50 km:n säteellä ja siihen on tyydyttävä.
Olen toki törmännyt juontajiin jotka osaavat asettaa uudet laulajat nätisti sekaan ja muistavat pitää jopa vanhatkin laulajat ringissä mukana. Valitettavasti jotkut vaan sekoilevat liian usein niiden lappujensa ja lippujensa kanssa ja eivät pidä mitään tolkkua järjestyksessä. On jopa ollut sellaisia jotka laulattaa siinä järjestyksessä kun laput tuodaan. Eli jos viet 5 lappua kerrallaan saat laulaa 5 kappaletta putkeen (näin karrikoiden). Onneksi ei enää pitkään aikaan.
Siinä sitten odotellaan pari tuntia ja kun kysyt milloin vuoro olisi tulossa, niin vetäjä on selvästi v-ttuuntunut ja tiuskii. Joskus tuntuu siltä että vetäjä ajattelee, että kaikki asiakkaat on niin kännissä ettei ne huomaa tai välitä milloin heidän vuoro on tulossa. Näin ei kuitenkaan aina ole.
Itse olen kokenut sen vihkosysteemin parhaana, mutta se varmaan toimii vain pienemmissä paikoissa, joissa laulajat pääasiassa istuvat koko illan samassa paarissa ja laulajia on koko iltana n 15-30 kpl ja niistä useamman laulun laulajia noin puolet. Tuskin toimisi esim. laivalla tai isojen kaupunkien suuremmissa karaokepaikoissa.
Ps: Olisi kiva jos laivalla olisi oma karaokepaikka, että siellä voisi laulaa vähän pitempään kuin sen 1 - 1,5 h minkä siellä se karaoke yleensä kestää.
- jee
Noniin, päästiin taas asiaan.
Tuo lauluvuorokysymys on kyllä usein ongelmallinen. Alkajaiseksi voin todeta, että olen samaa mieltä JOu JOu:n kanssa siitä, että tuo vihkosysteemi ei toimi tasapuolisesti nimenomaan uusien ja vanhojen laulajien vaihtelevan määrän vuoksi.
Otetaanpa alkuun yksi esimerkki. Pakko myöntää, että meinasi hermo mennä yksi ilta, kun olin tutustumassa uuteen karaokebaariin. Siellä oli vähän tuollainen vihkosysteemin tyyppinen tapa laittaa uudet laulajat loppuun. Oli menossa ehkä toinen tai kolmas kierros alkuillasta ja paikalla oli neljä laulajaa itseni mukaan lukien. No siinähän tuli sitten kirjoitettua useampi lappu, kun ajatteli että näin hiljaisena avausiltana on hyvä treenailla muutamaa kivaa kappaletta. Kun kierros läheni loppuaan, pari uutta laulajaa vei lapun. No he lauloivat peräkkäin kierroksen lopussa ja toisen laulajan aikana kolmas uusi laulaja vei lapun. Tämä kolmas pääsi heti seuraavaksi vuoroon, jonka aikana tuli neljäs jne., ja tätä jatkui varmaan yhteensä kymmenen uuden laulajan verran. Voin sanoa, että alkoi usko karista sen suhteen, että pääseekö koko iltana enää laulamaan mitään. No uudet laulajat viimein loppuivat ja totta kai juontaja lauloi vielä bonuksena kierroksen ensimmäisen biisin kaupan päälle. Tämän jälkeen pääsin viimein vuoroon, lauloin, kiitin ja kumarsin enkä ole vakavasti suunnitellut käyntiä ko. paikassa sen jälkeen.
Siis, EI näin.
Mielestäni hyvä lauluvuorojen hoitaminen toimii seuraavalla tavalla. Ensinnäkin lauletaan illan aluksi yksi kokonainen kierros - kierros on niin pitkä kuin uusia laulajia riittää. Uusia laulajia on otettava vastaan koko kierroksen ajan siksi, että toiset löytävät kappaleensa listasta nopeammin kuin toiset. Noita hitaampia pitää "rangaista" korkeintaan sen verran, että he pääsevät laulamaan ensimmäisen kappaleensa vasta kierroksen loppupuolella. Kun ensimmäinen kierros on saatu päätökseensä, alkaa uusi kierros ensimmäisen kierroksen aloittajasta, mikäli hän on vielä paikalla. Jos ei, niin sitten seuraava jne. Kun toisen (tai seuraavien) kierroksen aikana tulee uusia laulajia, heitä pitäisi ottaa mukaan kiertoon samassa suhteessa kuin heitä on vanhoihin laulajiin nähden. Jos kierroksella on 10 laulajaa ja tulee 10 uutta laulajaa, heidät pitäisi sijoittaa laulujärjestykseen joka toiseksi. Jos taas tulee 20 uutta laulajaa, sijoita vanhat laulajat joka kolmanneksi jne. Kuitenkin niin, että uudet laulajat ovat vuorossa vähintään joka neljännellä vuorolla ja niin että heitä on enintään kolme peräkkäin - muuten heidän pääsynsä rinkiin saattaa alkaa kestää liian kauan tai toisaalta vanhojen laulajien "kierrätys" kestää liikaa.
Jotta tällainen kierto onnistuu, on käytettävä irtolappusysteemiä. Jos haluaa, voi vielä pitää listaa laulajista paperilla siten, että kirjoittaa ensimmäisen kierroksen laulajat harvakseltaan paperille, jotta uudet mahtuvat sitten sinne väleihin. Kun on "mustaa valkoisella", voi sitten sille asiakkaalle, joka väittää että joku on laulanut jo kolme kertaa välissä ennen häntä, näyttää että tuossa on sinun vuorosi ja kaikki on mennyt ihan oikein.
Eli tässähän tämä kaikessa yksinkertaisuudessaan ;-) Mukavia karaokejuontohetkiä toivotellen...
Terv. jee- JOu JOu
itselläni toimii kierrosten kasaus ja järjestys seuraavalla tavalla:
pidän kaikki laput samassa nipussa. jokaiselta illan laulajalta on jonkin tason lappu illan viimeiseen kappaleeseen asti pinossa. vaikka sitten jo se lauletun toiveen lappu. näin ollen aina kun lappu tulee vastaan niin se laitetaan pinon alimmaiseksi. On se sitten tosiaan jo laulettu tai laulamaton. saman ihmisen laput ovat kaikki peräkanaa. kun asiakas laulaa niistä yhden niin laulettu Ö-mappiin ja loput pohjalle. kun asiakas tuo uuden lapun se menee samaan kohtaan jossa on hänen laulettu lappunsa. laulettu taas menee roskikseen =)
omasta mielestäni tässä on yksi huono pointti. jos sattuu kaämään vahingossa rähmäiset ja laput tippuvat ja menevät sekaisin siinä sitä sitten ihmetellää että missäs järjestyksessä sitä laput olivatkaan..
Joskus tämäkin kokeiltu kuinka hyvin kierroksen muistaan kun se on mennyt sekaisin. kerran eräs juontaja ystäväni kirosi kun näin oli päässyt käymään ja kokeilin itsekkin hommaa. illan päätteeksi minulla oli ehjästä kierroksesta nippu lappuja kädessä. sitä sen enempää tutkimatta kokosin Ö-mapin lapuista kierroksen kasaan muistista. kierrokset olivat melkein identtiset mokia oli kolme. kolmen laulajan laput puuttuivat ö-mapista jotka hätäpäissäni unohdin. he eivät olleet laulaneet kuin yhden biisin ja lauletut laput olivat vielä malli pinossa. joitakin asioita oppii muistamaan eritavalla kun sitä tekee lähes päivittäin.
jos jaksaa ja viitsii niin erilliselle paperille kierroksen kirjoittaminen ei ole ainakaan pahasta. itse joskus kokeillut mutta ei sopinut mulle. - jee
JOu JOu kirjoitti:
itselläni toimii kierrosten kasaus ja järjestys seuraavalla tavalla:
pidän kaikki laput samassa nipussa. jokaiselta illan laulajalta on jonkin tason lappu illan viimeiseen kappaleeseen asti pinossa. vaikka sitten jo se lauletun toiveen lappu. näin ollen aina kun lappu tulee vastaan niin se laitetaan pinon alimmaiseksi. On se sitten tosiaan jo laulettu tai laulamaton. saman ihmisen laput ovat kaikki peräkanaa. kun asiakas laulaa niistä yhden niin laulettu Ö-mappiin ja loput pohjalle. kun asiakas tuo uuden lapun se menee samaan kohtaan jossa on hänen laulettu lappunsa. laulettu taas menee roskikseen =)
omasta mielestäni tässä on yksi huono pointti. jos sattuu kaämään vahingossa rähmäiset ja laput tippuvat ja menevät sekaisin siinä sitä sitten ihmetellää että missäs järjestyksessä sitä laput olivatkaan..
Joskus tämäkin kokeiltu kuinka hyvin kierroksen muistaan kun se on mennyt sekaisin. kerran eräs juontaja ystäväni kirosi kun näin oli päässyt käymään ja kokeilin itsekkin hommaa. illan päätteeksi minulla oli ehjästä kierroksesta nippu lappuja kädessä. sitä sen enempää tutkimatta kokosin Ö-mapin lapuista kierroksen kasaan muistista. kierrokset olivat melkein identtiset mokia oli kolme. kolmen laulajan laput puuttuivat ö-mapista jotka hätäpäissäni unohdin. he eivät olleet laulaneet kuin yhden biisin ja lauletut laput olivat vielä malli pinossa. joitakin asioita oppii muistamaan eritavalla kun sitä tekee lähes päivittäin.
jos jaksaa ja viitsii niin erilliselle paperille kierroksen kirjoittaminen ei ole ainakaan pahasta. itse joskus kokeillut mutta ei sopinut mulle.Paras tapa lienee kuitenkin pitää se mappi ö järjestyksessä. Eli säilyttäen laulujärjestys, kerää lauletut laput pinoon joko tekstipuoli alaspäin, jolloin ne ovat automaattisesti järjestyksessä, tai tekstipuoli ylöspäin, jolloin niiden selaaminen on nopeampi aloittaa, mutta niitä pitää lukea käänteisessä järjestyksessä.
Jos lauluvuoroa merkitään lauletulla lapulla laulamattomien nipussa, on huonona puolena se, ettei heti tiedä kuinka paljon lappuja on sisällä. On hyvä tietää jos laput alkavat vähentyä, jotta osaa alkaa pyytämään niitä laulajilta lisää. Samasta syystä kannattaa kaikki sisään tuodut laput pitää peräkkäin ko. laulajan kohdalla. Silloin tosiaan tietää tarkan määrän, paljonko biisejä on varattuna kulloinkin. Varsinkin loppuillasta tästä on hyötyä, kun aletaan kysellä, että vieläkö ehtii laulaa.
Laulamattomat laput tipahtavat väistämättä joskus lattialle ja siihen ei tarvita kuin yksi väärä käden liike...
Terv. jee - JOu JOu
jee kirjoitti:
Paras tapa lienee kuitenkin pitää se mappi ö järjestyksessä. Eli säilyttäen laulujärjestys, kerää lauletut laput pinoon joko tekstipuoli alaspäin, jolloin ne ovat automaattisesti järjestyksessä, tai tekstipuoli ylöspäin, jolloin niiden selaaminen on nopeampi aloittaa, mutta niitä pitää lukea käänteisessä järjestyksessä.
Jos lauluvuoroa merkitään lauletulla lapulla laulamattomien nipussa, on huonona puolena se, ettei heti tiedä kuinka paljon lappuja on sisällä. On hyvä tietää jos laput alkavat vähentyä, jotta osaa alkaa pyytämään niitä laulajilta lisää. Samasta syystä kannattaa kaikki sisään tuodut laput pitää peräkkäin ko. laulajan kohdalla. Silloin tosiaan tietää tarkan määrän, paljonko biisejä on varattuna kulloinkin. Varsinkin loppuillasta tästä on hyötyä, kun aletaan kysellä, että vieläkö ehtii laulaa.
Laulamattomat laput tipahtavat väistämättä joskus lattialle ja siihen ei tarvita kuin yksi väärä käden liike...
Terv. jeeTuo on totta. itselläni sekään ei vain tuntunut toimivan. Tarkistan vähintään pari kertaa tunnissa kuinka paljon on pinossa on laulamattomia artisteja. näin pysyy mukavasti kärryillä. toisaalta ilam laskemistakin osaan heittää aika hyviä arvioita kuinka paljon porukkaa on jonossa. Jotenkin vaan on oppinut painamaan mieleen kuka on tuonut uuden lapun ja kuinka monta on tuonut ensimmäisen toiveensa.
tuota kahden pinon tekniikkaa kyllä käytetään todella paljon. Koen vain itse helpommaksi sen ettei tarvitse tarkistaa aina toisesta pinosta missäs kohtaa tämä herrä/rouva lauloikaan. vaikka kyllä sen paikan udein löytää tarkistamattakin mutta mielellään minimoisin virheet. yllättävän monet asiakkaat tarkkailevat lauluvuoroja. ei nyt yhdellä tai kahdella laulajalla väärään kohtaan asetettu lauluvuoro niin paljon merkitse mutta kaikki pysyvät paremmalla mielellä kun homma on täysin kasassa =)
Jokainen tyylillään vai mitä kaverit =)
- tasapuolisesti aina
Minua jotkut asiakkaat sanovat jaoskus jopa tiukkapipoksi, mutta ei paljon hetkauta. Näitä muutamaa yli-innokasta laulajaa kohti on kuitenkin 99,99% jotka ovat sitä mieltä että olen reilu kaikille.
Elikä laulukierros on alusta alkaen sama, ensimmäisellä kierrokksella kaikki ovat uusia joten tuontijärjestys ratkaisee ensimmäisen kierroksen.
Riippuen jonon pituudesta ja kellonajasta, uusi laulaja menee noin 5 - 10 laulajan päähän jonossa ja uusia laulajia järjestelen vuoronperään vanhojen kanssa. Elikä vanha - uusi - vanha - uusi jne.
Jos laulajia on paljon ja he ovat istuneet koko illan samassa ravintolassa ja paikalle tulee viimeisen tunnin aikana monta uutta laulajaa, niin tuskin he ehtivät laulamaan yhtään kappaletta, se ei näet ole reilua niitä kohtaan jotka koko illan ovat pitäneet ravintolaa pystyssä. Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla on näitä karaokekiertolaisia paljon, yksi biisi äkkiä ja ulos, siinä sitä vasta viihdyttävää karaokea, heh.
En ole tainnut montaa kertaa vuosien varrella sekoittaa kenenkään vuoroa. Järjestyksen pidän yllä joka kierroksen lauletuilla lapuilla, ei mitenkään vaikeata mutta toimivaa. Otan vain yhden laululapun kerrallaan ja ilmoitan sen myös asiakkaille. Vaikka toisitkin monta lappua, ei siltikään saa laulaa kuin yhden kerran kierroksella ja sellaiset niput on hankala pitää kierroksilla mukana.
Sitten on nämä duot, triot ym:t vielä erikseen. Jos esim duosta molemmat laulavat kierroksella yksinään, niin varmasti eivät pääse samalle kierrokselle uudestaan, vaan yhteislaulu siirtyy seuraavalle kierrokselle ja se siirtää molempien omia lauluvuoroja taas seuraavalle kierrokselle.
Toimiva systeemi ja ahrvoin tulee valituksia, paitsi siltä kenties 0,01 % jotka ovat kaikkein parhaita ja osaavimpia laulajia joiden pitäisi saada laulaa koko ajan.
Että näin- jee
Hyviä "ikuisuuskysymyksiä".
Duojen kohdalla mielestäni laulajien määrän mukaan. Jos on paljon laulajia, silloin vain yksi lauluvuoro per duo, oli se sitten yhteinen tai kummallakin oma laulunsa. Duon jälkeen tosiaan seuraavalla kierroksella samalla kohdalla soololaulut peräkkäin, ellei duetoilla jatketa. Jos taas on vain vähän laulajia, alle kymmenen, harvemmin on haittaa siitä että dueton jälkeen toinen laulaja saa käyttää lisäksi oman lauluvuoronsa. Tästä voi olla tietysti montaa mieltä.
Viimeinen tunti on paikasta riippuva ja tottumuskysymys. Muutamassa ns. kulutuskaraokessa (Kuparikulma, Satumaa) otetaan uusia laulajia mukaan loppuun asti. Jos joku porukka lähtee liikkeelle yöllä yhden aikaan ja haluavat ehtiä vielä laulamaan biisin, seurauksena on loistava fiilis kun sen biisinsä saa laulaa. Tämmöinen porukka myös usein lotraa juomilla aika lahjakkaasti, joten ravintolalle kaikki on vain kotiin päin. Mitä tyypillisempää viime hetkillä saapuminen on ko. ravintolaan, sen kannattavampaa pidemmän päälle on päästää uusia laulajia lopussa mukaan. Koko illan paikalla olleita se ei toki paljon lämmitä.
Älkää kuitenkaan unohtako, että jos ei se uusi laulaja mahdu viimeiselle tunnille, niin sitten ei kyllä ehdi juontajakaan laulaa, eikö niin ;-)
Terv. jee - Sökö
...hyvästä, järkevästä ja toimivasta tavasta. Itselläni on ollut lähes pilkulleen sama käytäntö yli 10 vuoden ajan. Se on reilu ja kaikkia kohtaan tasapuolinen.
- kmies
Ainakin minulla on tapana katsella vähäsen väkimäärää ja sen perusteella pyöritän listaani.
Pöydissä ei ole muuta paperia kuin vihot joista löytyy kappaleet. Jokainen laulaja saa oman vuoronumeron, jota hyödynnän taasen siinä, että muistan helpommin numeron kuin nimen.
Kun listalle ilmoittautuu uusi laulaja, hän saa järjestyksessä seuraavan vapaan numeron. En ota tilausta sisään ellei asiakkaalla ole kappaletta jo mielessä ellen tunne häntä. Tutuillekin tulee samalla tavalla numero, mutta koska tiedän jo valmiiksi mitä he laulavat, voin ottaa vuoron sisään vaikkei kappaletta vielä olekaan. Tämä on ainut seikka joka on merkityksellinen henkilön tunnettavuuden kannalta.
Pienessä paikassa pyöritän "kierroksittain" ja uudet laulajat kierroksen hännälle tai jos juuri loppupäässä ilmoittautuu, johonkin seuraavan kierroksen sekaan, ja tämä paikka pidetään tällä laulajalla koko loppuillan, eli odotusaika on keskimäärin sama. Ja listalla olevia laulajia myös kutsutaan laulamaan, vaikkei kappaletta olisikaan, elleivät he sitten sano että "en laula enempää". Tällaisissa paikoissa voin ottaa myös useamman tilauksen kerrallaan sisään, mutta vain yhtä kappaletta kerrallaan lauletaan- periaate on että jos kaikki laulavat yhden niin yksi laulaa yhden, jos kaikki laulavat kaksi niin yksi saa laulaa kaksikin.
Isossa paikassa käytännössä uutta pukkaa koko ajan, joten jonon pituudesta riippuen kirjaan vanhalle laulajalle kappaleen pari-kolme paikkaa eteenpäin, niin että hänen eteensä mahtuu muutama uusikin. Ja tavanomaisesti siihen ne uudet laulajat kertyvätkin. Tietysti jos jono alkaa mennä pitkäksi, kehotan yleensä käymään tanssahtelemassa jne, enkä rankaise siitä jos myöhästyy vuorostaan. Kohtelu on kaikille sama. Tunnistan vanhan laulajan listasta siitä, että hänen nimeään ei olekaan kirjoitettu numeron viereen- hänellä on sama numero kuin ensimmäisellä tilauksella ja pystyn tarvittaessa pudottamaan heidät pois jos ilta alkaa olla kiireinen. Toki ilmoitan heille myös tilausvaiheessa etten pysty takaamaan ehtiikö, mutta mitä kokemus on opettanut, suurin osa laulaa sen yhden.
Listalla ainoastaan polttarisakki pääsee jonon ohi, ja sen on sakki hyväksynyt. - Nimetön
Itsekin lauloin taannoin ensimmäistä kertaa karaokea. No, lalu meni hyvin, olenhan laulanut koko pienen ikäni...Poikaystäväni vei sitten lapun, jossa luki kipale, jonka olisin esittänyt, ellei sitten paikalle olisi pelmahtanut tyttöporukka, jotka veivät paaaljon minua myöhemmin kipaleensa vetäjälle. Siinä sitten istuttiin ja ihmeteltiin kun tyttöjä laukkasi lavalle ja minun lauluvuoroani ei näy, eikä kuulu. Ilmeisesti tämä on yleinen tapa karaokebaareissa, että ei oteta "ilmoittautumisjärjestyksessä" laulajia?
No, sitten odoteltuamme sanoin, että lähdetään pois. Jäi vähän paska maku tuosta jutusta.
Ja tämä siis tapahtui eräässä tunnetussa karaokepaikassa Tampereella, laukontorin tuntumassa... - vetäjä myös
uudet laulajat toki menevät jo laulaneiden eteen siten että joka toinen on uusi joka toinen vanha laulaja..vihkosysteemi huono!
- DJ Eki
Nykyaikana on helppoa kun on tietokoneet.
Kirjoitetaan kappale, ja laulajana nimi, ja hän menee listalle viimeiseksi...
Jos asiakas tuo kerralla vaikka 5 lappua, niin seuraava lappu lyödään koneelle sitten kun laulaja on laumassa, ja seuraava toive menee taas listan loppuun.
Jos kesken illan tulee uusi laulaja, niin hänet heitetään toiminolla listan seuraavaksi... Jos uusi tuo usempia lappuja, niin lauluvuoron aikana sitten seuraava kappale listan viimeiseksi, ihan kuten muidenkin kohdalla...
Ja parhaiten homma etenee niin että kappaleiden välissä ei käytetä aikaa (levyjen penkomiseen tms), vaan omilla keikoilla jos on ruuhkaa, niin seuraava laulaja tulee jo kohti lavaa kun vanha on lopettamassa (Nähnyt nimensä ruudulla), välillä ei ole edes kappaleen "outro" loppunut kun klikkaan seuraavan kappaleen päälle...
Ja tuo että uusin ekaksi, on oikeudenmukainen... Jos karaoke alkanut esim 20:00 ja 22:00 tulee uusi asiakas, ja hän pääsee ekaksi, niin taatusti silti ne vanhat on saanut laulaa kappaleensa aikaisemmin - Anonyymi
Tulin just Roy Westmsnin vetämäsrtä karaoke illasta.Olin odottanut vuoroani Puolitoista tuntia ja viereeni istahti mies joka vei lapun karaoken pitäjälle ja pääsi heti laulamaan..Mitä vittua???
- Anonyymi
No itse vetäjänä voin kertoa,että riippuu hyvin paljon missä vaiheessa lista on menossa ja mikäli se on lopullaan,niin helppo on pistää jonon perään vaan lisää poppoota. Tämäkin silti risoo joitakin immeisiä suunnattomasti. Asiakaspalvelun ja viihtyvyyden takia se perimmäinen ajatus on se,että jokainen pääsis laulaan edes yhden kerran,toki se sortaa jonnin verran jo alusta asti paikalla olleita,mutta itse ainakin pistelen niitä vuoroja sinne väliin esim. Joka kolmas uusi tai joka viides,pari uutta peräjälkeen. Näin lista pikkuhiljaa laajenee ja jono pitenee,sekä sortaa vähemmän alkuillallisia. Mun mielestä pelkkä jonon perään lisääminen ei oikein toimi. Esim. Leikitään,että ovesta tulee yks kaks 20 uutta laulajaa ja mä vaan pistän ne jonon perään. Lopputulos on luultavasti,että kohta ei oo yhtään laulajaa ja tässä pitää ajatella myös kokonaisuutta eli myös ravintolan myyntiä jne. Ei se vaan ole,niin yksinkertaista,kuin luulis 🤔 Paras tapa päästä laulaan useasti on tulla heti,kun se karapaska alkaa,eikä puoltatuntia ennen valomerkkiä. Itse oon pistäny lappuluukut kii välillä tuntiakin ennen,että uusia ei enää tulis väliin ja vanhat sais laulaa enemmän...mutta jokanen tyylillään ja kaikkia kun ei millään kukaan pysty tyydyttään riittävästi samaan aikaan. Ei kukaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123880MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808