Ei hemmetti mikä työpaikkailmoitus!

Anonyymi-ap

https://duunitori.fi/tyopaikat/tyo/haemme-myyjia-4h-vko-new-yorkerin-myymalaan-hyvinkaalle-stsyo-19441775

Siis neljä tuntia viikossa työtä. Neljä kokonaista tuntia. Työtehtäviin kuuluu aivan kaikki kassatyöskentelystä tavarankäsittelyyn. Työaikoina on "kaikki työajat", eli toisin sanoen ei voi edes suunnitella jotain toista työtä siihen sivuun, koska työajat menevät todennäköisesti ristiin.

Vaatimuksina aiempi työkokemus vastaavasta myyntityöstä, kokemusta muotialalta sekä mieluiten kaupan alan koulutus ammattikoulusta.

Hakemuksen voi lähettää ainoastaan rekrysivuston kautta. Sähköpostitse tai myymälän kautta tehtyjä hakemuksia ei käsitellä.

Rekrysivustolla joutuu tietenkin laittamaan kaikki tiedot, mitkä jo valmiiksi lukevat CV:ssä. Joutuu vielä oikein kirjoittamaan pakollisena, että miksi haluaa kyseisen työpaikan.

Tämän on pakko olla vitsi. Siis neljä tuntia viikossa vaatekaupan myyjänä, "kaikkina työaikoina", ja vaatimuksina vaikka ties mitä tuon työn saamiseksi. Tätäkö on suomalainen työvoimapula? Pitääkö kymmenen vuoden päästä olla joku tohtorintutkinto ja sata vuotta työkokemusta siivousalalta, että pääsee keräämään roskia kaduilta?

14

923

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Laitetaan kylkeen vielä tämän päivän uutinen:
      https://www.stara.fi/2025/07/04/avoimien-tyopaikkojen-maara-romahti-hakijoita-ennatyksellisen-paljon/

      Avoimien työpaikkojen määrä romahti – hakijoita ennätyksellisen paljon

      Työmarkkinoilla on käynnissä karut ajat. Avoimien työpaikkojen määrä on huvennut merkittävästi. Samalla työnhakijoita on jopa ennätyksellisen paljon. Työnhakupalvelu Duunitorilla julkaistiin tammi-kesäkuun 2025 aikana noin 175 000 työpaikkailmoitusta.

      Määrä oli noin 24 prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa pienempi. Kahden vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna määrä on jopa 47 prosenttia pienempi. Työnhakijoita on Duunitorin mukaan liikkeellä runsaasti. Työpaikkailmoitukset saivat tammi-kesäkuun aikana yhteensä noin 65 miljoonaa lukukertaa.

      Määrä on noin 38 prosenttia isompi kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana ja 57 prosenttia suurempi kuin kaksi vuotta sitten. Tammi-helmikuussa Duunitorilla oli eniten työpaikkailmoituksia rakennusalalla, noin 22 600 ilmoitusta. Toiseksi eniten töitä oli tarjolla sosiaali- ja hoiva-alalla, jossa ilmoituksia oli 20 700. Kolmanneksi eniten ilmoituksia julkaistiin myynti- ja kaupan alan työpaikkojen toimesta, noin 15 200 ilmoitusta.
      MAINOS
      Lue lisää

      Duunitorin mukaan rakennusalan ilmoitusten määrä on laskenut huomattavasti muita alojen vähemmän. Lasku on maltillisempaa myös teollisuuden ja teknologian alalla. Pudotus on ollut suurinta sosiaali- ja hoiva-alalla sekä terveydenhuollossa. Eniten töitä oli vuoden ensimmäisellä puoliskolla tarjolla Uudellamaalla, noin 58 600 ilmoitusta. Seuraavaksi eniten avoimista työpaikoista ilmoitettiin Pirkanmaalla ja Varsinais-Suomessa.

    • Anonyymi

      Mutta kun Suomessa on niin valtavan massiivinen työvoimapula, huutaa media!!! Ihme kun ei tule Työllisyyspalvelusta viesti että tähän työpaikkaan täytyy velvoitetusti hakea!

    • Anonyymi

      Lapsellinen työpaikkailmoitus. Vitsitasoa. Eihän tuollaisesta 4h/viikko saa mitenkään riittävää toimeentuloa elämiseensä. Missä näkyy empatia ihmistä kohtaan. Se puuttuu täysin.

      • Anonyymi

        Mikäli tuohon menee niin alkaa jumalaton vääntö Kelan kanssa kun on tienannut tuloja, nämä vähennerään muista yhteiskunnan tuista ja tässä menee vain 3kk kun käsittelevät.

        Eli ei kannata.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Tarjoa töitä 4/h viikko. Senjälkeen hauku pitkin nettiä suomi24 ja vauva.fi, että tyttömät ovat laiskoja ja keksi heille kaikkia tekemistä jossa palkkana on vain toimeentulotuki tai työmarkkinatuki.

    • Anonyymi

      Sehän on kuin ruotsissa 15 vuotta takaperin,meinaa tää suurtyöttömyys ja fantasiodaan armeijaan menosta töllöttimessä,kohta tulee hurjaa kyytiä suomeen

    • Anonyymi

      Arkistoidaan tuo linkki varmuuden vuoksi, niin tulevat sukupolvetkin saa nauraa tuolle ilmoitukselle
      https://archive.is/1t3Qf

    • Anonyymi00009

      Tuolla varmaan halutaan varmistaa se, että on tarpeeksi työntekijöitä. Jos on vaikka yksi täysipäiväinen ja loput 4 h sopimuksella, niin jos tulee vaikka sairauspoissaoloja niin on useampi ketä kysyä töihin. Ehkä jos aluksi aloittaa 4 h sopimuksella, ja sitten jos onkin tosi hyvä työntekijä niin sen voi muuttaa esim. 20 h sopimukseksi.

      • Anonyymi00012

        Jo on kauhea työvoimapula. Juuri tuollaisten 4h/vk haistapaska-tason soppareiden olemassaolo on selkeä indikaattori huutavasta työvoimapulasta.

        Millähän tuotakin oikein mitataan, että kuka on "hyvä" työntekijä? Arvatenkin pelkällä pärstäkertoimella. Se kenellä on levein perse ja isoimmat tissit, joka kiihottaa eniten myymälän keski-ikäistä kaljuuntunutta päällikköä, on juuri sellainen työntekijä.


    • Anonyymi00010

      No kyseessä kirjoitusvirhe tietenkin!

      • Anonyymi00011

        Erikoinen kirjoitusvirhe, kun sama useammassa kohtaa. Missään ei lue 24h tai 40h, kaikissa vaan 4h.


    • Anonyymi00013

      Huvittavaa näissä kansainvälisten liikkeiden (myös esim. Jysk, KappAhl) työpaikkailmoituksissa on se, että kaksikielisessä kaupungissa ei tietenkään ilmoituksessa ole mitään vaatimusta ruotsinkielentaidolle. Miten he ajattelivat kommunikoida asiakkaiden kanssa normaalisti, jos puolet asiakkaista haluaisivat puhua ruotsia? Tehokkaampaa se asiakaspalvelu on myynninkannalta, jos myyjä on kaksikielinen, mutta tätä he eivät ymmärrä mainita työpaikkailmoituksessa ollenkaan. Vaatimukset -kohdassa tulisi ensimmäisenä olla kielitaitovaatimus, sujuva suomi ja ruotsi, mutta kaikki muut kriteerit menevät edelle. Tässä kopioituna ilmoitus:

      Työpaikkakuvaus
      Haemme kesätyöntekijöitä New Yorkerin myymälään Vaasaan

      Ovatko kehittyminen ja uudet haasteet käyttövoimasi? Jos vastasit kyllä, sopisit hyvin tiimiimme.

      NEW YORKER työllistää tällä hetkellä yli 25 000 henkilöä. Tahtoisitko olla yksi heistä? Kirjoitamme yhteistä menestystarinaamme testaamalla uusia menetelmiä sekä pyrkimällä hyvään yhteistyöhön, litteään organisaatiorakenteeseen ja avoimeen viestintään. NEW YORKER on pitänyt paikkansa muotimaailmassa jo yli 50 vuoden ajan. Ensimmäisestä myymälästä Saksassa on versonut 45 maahan yli tuhat myymälää.

      Haemme kesätyöntekijöitä New Yorkerin myymälään Vaasaan

      Pääasialliset työtehtävät

      Tavarankäsittely

      Asiakaspalvelu, asiakkaiden kohtaaminen ja avustaminen

      Myynti

      Kassatyöskentely

      Yhteistyö muiden osastojen kanssa tiimihenkisessä New Yorkerissa

      Vaatimukset

      Toisen asteen koulutus mieluiten kaupan alalta

      Kokemusta palveluammatissa toimimisesta

      Palvelualtis asenne ja hyvät myyntitaidot

      Muotitietoisuus, mielellään kokemusta vähittäiskaupan ja muotiteollisuuden aloilta

      Tiimityöhenkisyys ja motivoituneisuus

      Joustavuus, stressinsietokyky ja kiivastahtisessa työssä viihtyminen

      Suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito sekä englannin kielen perustaidot

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      205
      2029
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1166
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      173
      1075
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      966
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      861
    6. 69
      772
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      772
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      727
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      337
      667
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      26
      651
    Aihe