Ukrainan sotilastiedustelu: Laos lähettää joukkoja Venäjälle

Jokohan olisi laitettava Putinille maistijaisia NATO:lta.

Suoraan Kremliin....

Venäjä pyrkii vetämään Kaakkois-Aasian maan Laosin mukaan Ukrainan vastaiseen sotaansa. Ukrainan sotilastiedustelun (GUR) mukaan Kreml organisoi tällä hetkellä Laosin kansanarmeijan pioneerijoukkojen osallistumista miinanraivaukseen Venäjän Kurskin alueella humanitaarisen yhteistyön varjolla.

Laosin hallinto on Ukrainan sotilastiedustelun mukaan ilmaissut halukkuutensa lähettää 50 pioneeria Venäjälle avustamaan Kurskin alueen miinanraivauksessa. Lisäksi Laos on tarjonnut väitetysti kuntoutusapua taisteluissa haavoittuneille venäläisille sotilaille.
Laos on Kaakkois-Aasiassa sijaitseva sisämaavaltio, jonka rajanaapureita ovat muun muassa Thaimaa, Vietnam ja Kiina. Virallisesti sosialistinen valtio on ylläpitänyt läheisiä suhteita Venäjän ja Kiinan kanssa.

Venäjä on tähän mennessä hyödyntänyt Kurskin alueella omien joukkojensa lisäksi myös pohjoiskorealaisia joukkoja. Pohjois-Korea lähetti viime syksynä Venäjän Kurskin alueelle noin 11 000 sotilasta, joista noin 4 000:n uskotaan kuolleen tai haavoittuneen.
7199
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

r.....ä on uhka

Äänestä

Laos on tunnettu yhtenä maailman demokraattisimmista valtioista .....

Hallitusmuoto: Sosialistinen valtio, Yhtenäisvaltio, Kommunistivaltio

Tosin jotenkin tuntuu että johdossa on kommarit.

1Äänestä

Pk lähettää 30 000 sotilasta lisää, näin uutisoidaan

Äänestä

Millähän Putin maksaa Kimille?
Pelkkä hanuri ei enää riitä....jospa Putin laittaa dosentin sinne ystävyyden osoituksena...

Ukrainan viranomaisten tiedustelutietojen mukaan Pohjois-Korea aikoo jopa kolminkertaistaa Venäjän apuna Ukrainaan hyökkäävien joukkojensa määrän. Yhdysvaltalaiskanava CNN:n näkemän arvion mukaan pohjoiskorealaisia sotilaita on tulossa 25 000–30 000.

Pohjois-Korean joukot ovat CNN:n tiedon mukaan saapumassa Venäjälle lähikuukausina.

Pohjois-Korea on jo aiemmin lähettänyt Venäjän avuksi ainakin 11 000 sotilasta. He olivat ajamassa Ukrainan asevoimia pois Venäjän Kurskista. Operaatiossa kuoli ja haavoittui noin 4 000 pohjoiskorealaista sotilasta. Näistä vainajista levisi Pohjois-Korean valtiollisilla propagandakanavilla kuvia viikonloppuna. Kuvissa Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-un on kumartunut maan lipulla peitettyjen ruumisarkkujen ylle ja näyttää surevan.

The New York Timesin mukaan Pohjois-Korean tähän mennessä Ukrainan sotaan lähettämiä sotilaita olisi jo jopa 15 000. Lehden mukaan Pohjois-Korean tappiotkin ovat jo noin 4 700 sotilasta, joista kaatuneita on noin 600.

CNN:n näkemä arvio on Ukrainan viranomaisten laatima. Sen mukaan Venäjän puolustusministeriö pystyy toimittamaan ”tarvittavan varustuksen, aseet ja ammukset” tavoitteenaan ”lisää integrointia venäläisiin taisteluosastoihin”. Asiakirjassa lisätään, että ”on hyvin mahdollista”, että pohjoiskorealaiset joukot osallistuvat taisteluihin Venäjän miehittämillä Ukrainan alueilla ”vahvistaakseen venäläistä joukkoa, myös laajamittaisten hyökkäysoperaatioiden aikana”.

Arviossa todetaan myös, että on merkkejä siitä, että venäläisiä sotilaslentokoneita on varustettu uudelleen henkilöstön kuljettamista varten, mikä heijastaa mittavaa hanketta siirtää kymmeniä tuhansia ulkomaisia joukkoja Venäjän Siperian läpi, joka rajoittuu lounaisosastaan Pohjois-Koreaan.

CNN:n hankkimissa satelliittikuvissa on myös havaittu mahdollisia valmisteluja uutta joukkojen lähettämistä varten, mukaan lukien viime vuoden joukkojen lähettämiseen liittyvän aluksen saapuminen venäläiseen satamaan ja venäläisten IL-76 -rahtikoneiden saapuminen Pohjois-Korean Sunanin lentokentälle.

Etelä-Korean kansallinen tiedustelupalvelu (NIS) on ilmoittanut, että Pohjois-Korea on ryhtynyt valitsemaan alkanut henkilöstöä ulkomaille lähetettäväksi. NIS:n mukaan Pohjois-Korea saattaa aloittaa ihmisten lähettämisen jo heinä- tai elokuussa. Myös Venäjä on ilmoittanut, että Pohjois-Korea lähettää vielä ainakin 6 000 miinanraivaajaa. CNN korostaa, ettei sillä ole selvyyttä siitä onko maailman paras Pohjois-Koreaa koskevan tiedon lähde Etelä-Korean tiedustelu samoilla linjoilla kuin Ukrainan tiedustelu, jonka mukaan lähetettävien henkilöiden määrä voi olla jopa 30 000.

Äänestä
  • Se on ryhtynyt valitsemaan 6000 miinanpolkijaa.

    Äänestä

Sodissa kuolee äitien lapsia, lapsien isejä molemmin puolin, sota on järjettömintä mitä ihmiset moraalittomuudessaan harjoittavat.

Ukrainan sodassa on kuollut myös länsimaalaisia sotilaita, vasta nyt on herätty siihen miten vaarallista sota voikaan olla.
Vapaaehtoisten määrä on tippunut murto-osaan siitä mitä se oli sodan alussa, eikä syyttä.

Yksikään järkevä ei kannata sotaa, eikä ihmisen tappamista.
Tämä kai on jokaiselle ihan selvä asia. moraalittomat tosin haluavat aina julistaa miten joidenkin tappaminen olisi sallittua, kuten teki myös natsit toisen maailmansodan aikana. Ja pahinta kai oli se että kansalaiset eivät siihen heränneet, vastustamaan sulaa hulluutta.

Äänestä

Putin tosiaan aloitti maailmansodan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jokohan olisi laitettava Putinille maistijaisia NATO:lta.

Suoraan Kremliin....

Venäjä pyrkii vetämään Kaakkois-Aasian maan Laosin mukaan Ukrainan vastaiseen sotaansa. Ukrainan sotilastiedustelun (GUR) mukaan Kreml organisoi tällä hetkellä Laosin kansanarmeijan pioneerijoukkojen osallistumista miinanraivaukseen Venäjän Kurskin alueella humanitaarisen yhteistyön varjolla.

Laosin hallinto on Ukrainan sotilastiedustelun mukaan ilmaissut halukkuutensa lähettää 50 pioneeria Venäjälle avustamaan Kurskin alueen miinanraivauksessa. Lisäksi Laos on tarjonnut väitetysti kuntoutusapua taisteluissa haavoittuneille venäläisille sotilaille.
Laos on Kaakkois-Aasiassa sijaitseva sisämaavaltio, jonka rajanaapureita ovat muun muassa Thaimaa, Vietnam ja Kiina. Virallisesti sosialistinen valtio on ylläpitänyt läheisiä suhteita Venäjän ja Kiinan kanssa.

Venäjä on tähän mennessä hyödyntänyt Kurskin alueella omien joukkojensa lisäksi myös pohjoiskorealaisia joukkoja. Pohjois-Korea lähetti viime syksynä Venäjän Kurskin alueelle noin 11 000 sotilasta, joista noin 4 000:n uskotaan kuolleen tai haavoittuneen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu