Nyt tuli SDP:tä jytky! Miljardisopeutukset!

Alkaa porvareilla alahuulet väpättämään, kun SDP ryhtyy viimein laittamaan Suomen valtiotaloutta kuntoon!

Demareiden sopeuttamiset ovat leikkauksia ja veronkiristyksiä.

Pieni- ja keskituloisten verotusta kevennettäisiin, ja panostuksia lisättäsiin vihreään teollisuuteen, puolustusteollisuuteen ja teknologiapuolen kasvuyrityksiin.

Leikkauksia tehtäisiin yritystukiin.

Persuja ei Lindtmanin hallitukseen edelleenkään hyväksytä.
181841
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 181

Vanhimmat

Ajetaan maatalous ja yritystoiminta alas. Siirrytään sosialismiin.
Siinä demarien keinot.

Äänestä
  • Ei ajata, vaan tuetaan järkevästi aloittavia ja kehittyviä yrityksiä, eikä aina niitä suuryrityksiä jotka eivät tukia tarvitse tai edes käytä niitä tarkoituksen mukaisesti, mutta saavat ne automaattisesti.

    Äänestä

  • Miten se eroaa nykyimenosta, jossa valtio maksaa "yritystoiminnan"?

    Äänestä

  • Se tulee joka tapsauksessa,pienet valtiot ei enää pärjää kapitalismissa,ei tänne sijoita kukaan enää mitään järkevää ja häviä kaikkia rahojaan ,mikään ei oikein periferiassa,kommunismi on suomalaisten ainoa toivo maailmassa ,edes omavaraisuuteen ei ikinä päästä..

    Muuten kaikki kuolee täällä..ja kuihtuu pois,sääli..mutta monen valtion kohtalo on nyt tämö 212 valtiosta,ehkä jäljelle jää vain 50 tai ei sitäkään..20 tai vain isoimmat muutama valtiota...kapitalismissa ja markkinataloudessa ei pienet pärjää ikinä vain volyymit...

    Totuuksia ei voi muuttaa kukaan miksikään...

    Äänestä

  • Varallisuus vero takaisin pääoma veron korotus

    Äänestä

  • Siinä se on. Ruoka tuodaan ulkomailta. Mutta mitä sitten syödään kun ryssä tulee päälle ja Itämeri on kiinni? Sanokaas punikit se

    Äänestä

  • DEMARIT JAKAA VAAN PUMMEILLE LISÄÄ RAHAA.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    DEMARIT JAKAA VAAN PUMMEILLE LISÄÄ RAHAA.

    Et taida olla töissä, kun et ole huomannut että palkasta lähtee TYÖTTÖMYYSVAKUUTUSMAKSU. Se turvaa toimeentulon mahdollisen työttömyyden varalta. Työttömyyskorvaus ei ole mikään hyväntekeväisyysmaksu vaan hankittu etuus. Sama koskee sairastumista. Sairastumisen varalta kaikki maksavat sairasvakuutusmaksua. Ei voi olla oikein, että sen lisäksi pitäisi ostaa yksityinen sairasvakuutus saadakseen hoitoa sairauden johdosta.

    1Äänestä

  • Eliitin veroetuja ja elinkeinoelämän tukia alas, se on oikea tie 👍

    Äänestä

  • SDP laittaa taas lisäarvoa tuottavan työn tekemisen kunniaan ja perinnöillä sekä pääomilla makoilun vasta toiseksi.

    Äänestä

  • Haetaan lisää työvoimaa ulkomailta toimii kuin junan vessa kuten vassujen muutkin houreet.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Varallisuus vero takaisin pääoma veron korotus

    Mitä se pääomanverotus auttaa kun ulkomaiset sijoitus holding-yhtiöt ei maksa sitä vaan normaalit köyhät jopa pankki talletuksistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    SDP laittaa taas lisäarvoa tuottavan työn tekemisen kunniaan ja perinnöillä sekä pääomilla makoilun vasta toiseksi.

    Syytä vanhempiasi jos ei perintöä irtoa, kertoonormi vassuluuserista kelatuella.

    Äänestä

  • Myös VM:n budjettipäällikkö Mika Niemelä kannatti SDP:n toimia viime viikolla esiintyessään TV-uutisissa ja A-studiossa.

    ▪︎Listaamattomien yritysten veroetu (7,5%) pois. Verotuotto noin 800-1000 milj.€

    ▪︎Institutionaalisille sijoittajille mm. yhdistyksille ja säätiöille 5% lähdevero. Verotuotto noin 400-600 milj.€

    ▪︎Yritysten ym. elinkeinoelämän suorien ja verotukien karsiminen. Verotuotto noin 500-1000 milj.€

    ▪︎Suurituloisten solidaarisuusveron alarajan palauttaminen 150 000 eurosta 85 800 euroon. Verotuotto noin 60 milj.€

    Tässä muutamia, mutta vastaavia on lisää.

    VM:n lisäksi myös IMF ja OECD kannattavat näitä toimia!

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Myös VM:n budjettipäällikkö Mika Niemelä kannatti SDP:n toimia viime viikolla esiintyessään TV-uutisissa ja A-studiossa.

    ASUMISTUKI pois ja 20 miljardia + keinotekoinen pk--seudun asuntojenhinnat alas.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Myös VM:n budjettipäällikkö Mika Niemelä kannatti SDP:n toimia viime viikolla esiintyessään TV-uutisissa ja A-studiossa.

    ▪︎Listaamattomien yritysten veroetu (7,5%) pois. Verotuotto noin 800-1000 milj.€

    ▪︎Institutionaalisille sijoittajille mm. yhdistyksille ja säätiöille 5% lähdevero. Verotuotto noin 400-600 milj.€

    ▪︎Yritysten ym. elinkeinoelämän suorien ja verotukien karsiminen. Verotuotto noin 500-1000 milj.€

    ▪︎Suurituloisten solidaarisuusveron alarajan palauttaminen 150 000 eurosta 85 800 euroon. Verotuotto noin 60 milj.€

    Tässä muutamia, mutta vastaavia on lisää.

    VM:n lisäksi myös IMF ja OECD kannattavat näitä toimia!

    Kuten EVA kertoi Sdp:n kannattajat ovat valmiit leikkauksiin yllä olevista kohteista 😂👍

    Äänestä

  • Niihän sinä luulet, mutta listaamattomien yritysten osinkovapaamatkustaminen vain loppuu, yritystuet jotka jaetaan osinkoina omistajille eikä investointeihin, yhdistysten ja säätiöiden myyntivoitot verolle ja osingot varsinkin valheellisin perustein yleishyödyllisen sateenkaaren alle piilotetut.

    Oikastaan verorusta niin, että se hyödyttää kotimaista kulurusta, ei 130 000 kovatulousta, jotka ei siitä senttiäkään laita kotimaiseen kulutukseen .

    Maataloustuet kohdistetaan ruoa ntuotannon ylläpitämiseen, ei millekään wahlroosien kesantopelloille

    Mutta voithan jatkaa noita paskajuttujesi levittämistä, kun mistään et oikeasti ole huokestunut kuin demaremeiden kannatuksen kasvusta ja siitä että kanslaiset ei luota nykyhallitukseen pätkääkään..

    Äänestä

Sannan aikana Suomesta ei vielä tullut Venezuelaa.
Nyt yritetään uudestaan.

Äänestä
  • Suomihan on jo Venezuela Orpon toimesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Suomihan on jo Venezuela Orpon toimesta.

    Juuri näin.

    Äänestä

  • Juuri näin, kansa ei kerrasta uskonut, jos joku aikoo vielä demuja äänestää.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Juuri näin, kansa ei kerrasta uskonut, jos joku aikoo vielä demuja äänestää.

    SDP on ylivoimaisesti Suomen suosituin puolue, ja se on erittäin hyvä asia Suomen tulevaisuuden kannalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    SDP on ylivoimaisesti Suomen suosituin puolue, ja se on erittäin hyvä asia Suomen tulevaisuuden kannalta.

    Vaalit taas näyttävät kuinka laiskuutta, varastelua ja muiden työllä loisivaa elämää suosivat demarit ja muu vasemmisto on onnistunut aivopesemään laiskoja ja syrjäytyneitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    SDP on ylivoimaisesti Suomen suosituin puolue, ja se on erittäin hyvä asia Suomen tulevaisuuden kannalta.

    Tulee alas ryminällä kun pääsee kurittamaan kansaa. Haitallinen maahanmuutto pitää huolen siitä myös.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Vaalit taas näyttävät kuinka laiskuutta, varastelua ja muiden työllä loisivaa elämää suosivat demarit ja muu vasemmisto on onnistunut aivopesemään laiskoja ja syrjäytyneitä.

    Sdp on yhdessä kepun kanssa rakentanut hyvinvointivaltion nimeltään Suomi, jota kokoomus ja persut nyt tuhoavat uskovaisten ja ruotsalaisten säestyksellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Tulee alas ryminällä kun pääsee kurittamaan kansaa. Haitallinen maahanmuutto pitää huolen siitä myös.

    persujen vahtivuorolla maahan on valunut ennätysmäärä ulkomaalaisia halpatyöläisiä. Nyt jo yli 130 000. Jotenkin säälittää tuo persujen mahtailu maahanmuutolla, kun ovat todellisuudessa kääntäneet takkinsa siinäkin asiassa hallitukseen päästäkseen. Orpon hallitusohjelmassahan lukee, että maahan houkutellaan ulkomaalaisia. EK haluaa tänne 50 000 ulkomaalaista vuosittan ja persut niiaa ja tottelee.

    Äänestä

  • Anonyymi00101 kirjoitti:

    Juuri sitähän demarit kannattaa jopa Tuppurainen sanoo muut ensin joten äänestä punikki äänestä.

    Äänestä

Hyvältä vaikuttaa! Ääni menee takuulla tällä kertaa demareile. Persuja en äänestä enää koskaan.

Äänestä
  • "Persuja en äänestä enää koskaan."

    Miten niin et enää koskaan äänestä!!?? Ethän sinä ole koskaan Perussuomalaisia äänestänytkään!!! Otahan lääkkeesi...

    Äänestä

  • Meidänkään perhe ei äänestä enää ikinä persuja, koska pettivät meidät 100-prosenttisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Meidänkään perhe ei äänestä enää ikinä persuja, koska pettivät meidät 100-prosenttisesti.

    Sinä ja lemmikkihamsterisi, kumpikaan ei saa äänestää.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Sinä ja lemmikkihamsterisi, kumpikaan ei saa äänestää.

    Taitaa Persulta mennä kuppi nurin tässäkin ketjussa jo useampaan kertaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Meidänkään perhe ei äänestä enää ikinä persuja, koska pettivät meidät 100-prosenttisesti.

    Keväällä taloyhtiön kokouksessa ollut ainoa persufani kertoi myös ettei ole enää persufani.

    Äänestä

  • Miksi kannatatte sata miljoonaa ihmistä tappanutta aatetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Meidänkään perhe ei äänestä enää ikinä persuja, koska pettivät meidät 100-prosenttisesti.

    Ihminen ei ymmärrä omaa hyväänsä. Se luulee että demarit laittaisi asiat kuntoon. He ovat pesunkestäviä globalisteja eikä siihen yhtälöön sovi oman kansan etu. Oman kansan etu ja globalismi, ne sulkee toisensa pois

    Vassut ei edes halua taloutta kuntoon koska heillä on tavoitteena saada maa eurostoliiton holhouksen alle ja se tapahtuu parhaiten laittamalla maa konkkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Keväällä taloyhtiön kokouksessa ollut ainoa persufani kertoi myös ettei ole enää persufani.

    Mikään ei ole niin poliittisesti huonomuistinen kuin lähiössä asuva ihminen joka seuraa vain Ylen aivopesua. Heidän muisti on kuin kananlento.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Ihminen ei ymmärrä omaa hyväänsä. Se luulee että demarit laittaisi asiat kuntoon. He ovat pesunkestäviä globalisteja eikä siihen yhtälöön sovi oman kansan etu. Oman kansan etu ja globalismi, ne sulkee toisensa pois

    Vassut ei edes halua taloutta kuntoon koska heillä on tavoitteena saada maa eurostoliiton holhouksen alle ja se tapahtuu parhaiten laittamalla maa konkkaan.

    Kysyn teiltä lyhytnäköistä ihmiset seuraavaa.

    Onko parempi kärsiä hiukan näistä pienistä säästöistä (toki ymmärrän että ne kirpaisee joitakin kovemmin) kuin että koko maa menisi selvitystilaan? Silloin on leikki kaukana.

    Eikö aikuiset ihmiset osaa ajatella yhtään pitemmälle kokonaisvaltaista kansan etua? Ymmärrän taas että se oma pussi on mielessä jokaisella. Mutta eikö voisi hieman joustaa muutaman vuoden niin sitten taas helpottaa?

    Maajussi on ollut jo vuosikymmeniä ajettu niin ahtaalle että tiloja lopettaa päivässä muutama. Ei he huvikseen lopeta vaan tilanteen sietämättömyyden takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Lyhytnäköiset siis

    Edellinen hallitus, sekä aikaisemmat hallitukset ovat tämän tilanteen kätilöinä olleet äärimmäisen holtittomalla talouspolitiikallaan. Nyt on tullut maksun aika. Milloin aikuiset ihmiset sisäistää että nyt on maksun aika?

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Edellinen hallitus, sekä aikaisemmat hallitukset ovat tämän tilanteen kätilöinä olleet äärimmäisen holtittomalla talouspolitiikallaan. Nyt on tullut maksun aika. Milloin aikuiset ihmiset sisäistää että nyt on maksun aika?

    Pahin asia joka tätä maata riivaa on että maa on Euroopan vasemmistolaisin maa. Tulos näkyy todella. Euroopan kurjin talous.

    Se aate kun ei kannusta töihin, ei tarvitse ihmetellä miksi maan talous on kuralla.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Missään ette ole nähneet ettekä tule näkemään vaurasta ja menestyvää sosialismia. Tämä on kiveen hakattu

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Pahin asia joka tätä maata riivaa on että maa on Euroopan vasemmistolaisin maa. Tulos näkyy todella. Euroopan kurjin talous.

    Se aate kun ei kannusta töihin, ei tarvitse ihmetellä miksi maan talous on kuralla.

    Tämän maan politiikka vassujen johdolla on että otetaan velkaa ja kiristetään veroja. Keksitään järjettömiä ilmastohuuhaamaksuja joista yritykset joutuvat ahtaalle.

    Tämä samanlainen politiikka on käytännössä Italiassa ollut ja muissa etelän hulttiomaissa. No, tuliko ne taloudet siellä etelässä kuntoon. Ei todellakaan ne tule kuntoon mättämällä vaan rahaa joista suurin osa menee vieläpä mafialle.

    Ellei talouden rakenteisiin puututa kuten tämä hallitus täällä yrittää puuttua, ei mitään toivoa ole että tästä tulisi edes kohtuullisen hyvä maa meille kaikille. Sama juttu esimerkiksi Italiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Työ pitää olla houkuttelevaa, yrityksiä pitää olla mahdollisimman paljon (on tutkittu että mitä enemmän maassa on pieniä ja keskisuuria yrityksiä, sitä paremmin talous voi. Vassut tunnetusti eivät rakasta yrittäjyyttä), maatalous pitää olla elinvoimainen (tämä on elämän ja kuoleman kysymys meille varsinkin sodan tullessa), kaivoslaki uusiksi niin että valtavien luonnonvarojen tuotot oman kansan hyväksi kokonaan sekä ulkomaiset ryöstäjät luonnonvarojen kimpusta pois pysyvästi.

    Näillä saisimme talouden kovaan iskuun mutta tälle kansalle EI KELPAA RAHA. Se voisi lähteä vaatimaan kaduille valtavin joukoin uutta kaivoslakia, mutta kukaan ei välitä.

    Tämä kansa ei ansaitse mitään parempaa kuin kurjuutensa. Aamen

    Tällainen vassujen politiikka on tehnyt suomalaisista Euroopan laiskimpiin kuuluvia ihmisiä. Samassa kastissa ollaan Italian Espanjan Kreikan kanssa tässä suhteessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Kysyn teiltä lyhytnäköistä ihmiset seuraavaa.

    Onko parempi kärsiä hiukan näistä pienistä säästöistä (toki ymmärrän että ne kirpaisee joitakin kovemmin) kuin että koko maa menisi selvitystilaan? Silloin on leikki kaukana.

    Eikö aikuiset ihmiset osaa ajatella yhtään pitemmälle kokonaisvaltaista kansan etua? Ymmärrän taas että se oma pussi on mielessä jokaisella. Mutta eikö voisi hieman joustaa muutaman vuoden niin sitten taas helpottaa?

    Maajussi on ollut jo vuosikymmeniä ajettu niin ahtaalle että tiloja lopettaa päivässä muutama. Ei he huvikseen lopeta vaan tilanteen sietämättömyyden takia.

    Onko siis sun mielestä pieni säästö se, että tällä toisella hyvätuloisten veroalella Purra sai itselleen 500 euroa puhtaana kuussa käteen. Kannattaa seurata tosiasioita mieluummin kuin uskoa valehtelijoiden propagandaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Työ pitää olla houkuttelevaa, yrityksiä pitää olla mahdollisimman paljon (on tutkittu että mitä enemmän maassa on pieniä ja keskisuuria yrityksiä, sitä paremmin talous voi. Vassut tunnetusti eivät rakasta yrittäjyyttä), maatalous pitää olla elinvoimainen (tämä on elämän ja kuoleman kysymys meille varsinkin sodan tullessa), kaivoslaki uusiksi niin että valtavien luonnonvarojen tuotot oman kansan hyväksi kokonaan sekä ulkomaiset ryöstäjät luonnonvarojen kimpusta pois pysyvästi.

    Näillä saisimme talouden kovaan iskuun mutta tälle kansalle EI KELPAA RAHA. Se voisi lähteä vaatimaan kaduille valtavin joukoin uutta kaivoslakia, mutta kukaan ei välitä.

    Tämä kansa ei ansaitse mitään parempaa kuin kurjuutensa. Aamen

    Jatkan yhä. Juuri yritysten määrä ja kannattavuus ratkaisee talouden suunnan. Tässä maassa on ollut varmaan kohtalaisen hyvin näitä yrityksiä ennen. Nyt niitä lienee paljon vähemmän. Tämä korreloi suoraan talouden voinnin kanssa.

    Valtiolle elintärkeää on että olisi mahdollisimman paljon myytävää ulos maasta. Metsäteollisuus on ollut siinä avainasemassa sen tuotteiden viennin ansiosta. Nyt kun viherpunikit ennallistaa maata luonnontilaan (joka on hulluutta koska luontomme voi hyvin), tämä vaikuttaa metsätalouden tuotteiden vientiin lopulta huomattavasti. Vientitulot vähenee, työttömyys lisääntyy kun tehtaat suljetaan, valtion verotulot vähenevät, kaiku menee päin hel....iä. Kaikki tämä vassujen järjettömien vouhotusten vuoksi ja kansa kiltisti nielee ne.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Ei kaiku vaan kaikki

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Pahin asia joka tätä maata riivaa on että maa on Euroopan vasemmistolaisin maa. Tulos näkyy todella. Euroopan kurjin talous.

    Se aate kun ei kannusta töihin, ei tarvitse ihmetellä miksi maan talous on kuralla.

    Perussuomalaisten äänestäjistä 30% oli työttömiä. SDP:n äänestäjistä vain 7%.

    Jos et ole huomannut, niin vallalla on oikeistohallitus. Pääministerinä kokoomuksen Orpo ja rahasäkistä auliisti rikkaille ja yrityksille rahaa jakelee perussuomalainen Purra.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Jatkan yhä. Juuri yritysten määrä ja kannattavuus ratkaisee talouden suunnan. Tässä maassa on ollut varmaan kohtalaisen hyvin näitä yrityksiä ennen. Nyt niitä lienee paljon vähemmän. Tämä korreloi suoraan talouden voinnin kanssa.

    Valtiolle elintärkeää on että olisi mahdollisimman paljon myytävää ulos maasta. Metsäteollisuus on ollut siinä avainasemassa sen tuotteiden viennin ansiosta. Nyt kun viherpunikit ennallistaa maata luonnontilaan (joka on hulluutta koska luontomme voi hyvin), tämä vaikuttaa metsätalouden tuotteiden vientiin lopulta huomattavasti. Vientitulot vähenee, työttömyys lisääntyy kun tehtaat suljetaan, valtion verotulot vähenevät, kaiku menee päin hel....iä. Kaikki tämä vassujen järjettömien vouhotusten vuoksi ja kansa kiltisti nielee ne.

    Kansa nielee kaiken koska se seuraa vain Ylen vasemmistolaista aivopesua.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    "Persuja en äänestä enää koskaan."

    Miten niin et enää koskaan äänestä!!?? Ethän sinä ole koskaan Perussuomalaisia äänestänytkään!!! Otahan lääkkeesi...

    Noi vassut on niin houreisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Tällainen vassujen politiikka on tehnyt suomalaisista Euroopan laiskimpiin kuuluvia ihmisiä. Samassa kastissa ollaan Italian Espanjan Kreikan kanssa tässä suhteessa.

    Olet oikeassa kun fattasta saa enempi rahaa kuin duunista.

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Olet oikeassa kun fattasta saa enempi rahaa kuin duunista.

    Mitäpä se persu palkkatasosta voisikaan tietää, kun ei ole eläessään päivääkään töitä tehnyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Mitäpä se persu palkkatasosta voisikaan tietää, kun ei ole eläessään päivääkään töitä tehnyt.

    Mikä palkkataso? Eihän se vassuille kelpaa kun ei avata palkka kartelleja.

    Äänestä

  • Niin nälkä ei tule, että äänestän demareita.

    Äänestä

Tarkemmin kansan kyykytyksestä luvattiin kertoa syksyllä 2026… eli siitä kerrotaan vasta vaalien jälkeen.

Äänestä
  • Mitkäs vaalit on tämän päivän ja syksyn 2026 välillä? Muistaakseni tässä oli hiljattain melkoinen vaalirumba. Luulisi nyt hetken olevan rauhalllisempaa.

    Ellet sitten ylimääräisiä vaaleja tarkoita?

    Äänestä

  • Älä viitsi persuilla.

    Äänestä

  • Tarkemmin kerrotaan ensi vaalikaudelle tarvittavista sopeutuksista siinä vaiheessa, kun saadaan VM:n arvio kokonaismäärästä ensi syksynä (2026). Sen jälkeen voidaan aloittaa tekemään vaalikampanjaa kevään 2027 eduskuntavaaleja varten, ja äänestäjät saavat sitten valita kenen visiot maan asioiden hoitamisesta on eniten omaan makuun.

    Äänestä

  • "Tarkemmin kansan kyykytyksestä luvattiin kertoa syksyllä 2026"

    Kyllähän tuosta 2019-2023 tapahtuneesta kyykytyksestä on saanut jo lukea pitkään.... vai tarkoitatko AnttiL:n punaisten uusia kyykytyksiä!?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mitkäs vaalit on tämän päivän ja syksyn 2026 välillä? Muistaakseni tässä oli hiljattain melkoinen vaalirumba. Luulisi nyt hetken olevan rauhalllisempaa.

    Ellet sitten ylimääräisiä vaaleja tarkoita?

    Ei, vaan tarkoitan demujen lupaavan lisätietoa syksyllä 2026, mutta he antavat sitä vasta vaalien jälkeen 2027.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Ei, vaan tarkoitan demujen lupaavan lisätietoa syksyllä 2026, mutta he antavat sitä vasta vaalien jälkeen 2027.

    Opettele lukemaan. Nyt on kyse demareista eikä valehtelevista persuista

    Katsos, kun ei valehtele, kannatus nousee, ja kun valehtelee, kannatus laskee.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Opettele lukemaan. Nyt on kyse demareista eikä valehtelevista persuista

    Katsos, kun ei valehtele, kannatus nousee, ja kun valehtelee, kannatus laskee.

    Opettele lukemaan! Tuossa on kyse valehtelevista demuista.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Opettele lukemaan. Nyt on kyse demareista eikä valehtelevista persuista

    Katsos, kun ei valehtele, kannatus nousee, ja kun valehtelee, kannatus laskee.

    Demukoilla käsi aina muiden taskussa, esim Tuppurainen varasti muille tarkoitettuja sämpylöitä omaan nyssykkäänsä! Rauhalliselta arvoltaan pieni kupru, mutta missä moraali?! Että kehtaa! Siinä demarien "arvopohjaa"!

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Opettele lukemaan! Tuossa on kyse valehtelevista demuista.

    Eli persu ei osaa edes lukea.

    No kannatusmittaukset kertovat ketkä valehtelevat, kuten jo aiemmin mainittiin. Sieltä voi tarkastaa faktat.

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Eli persu ei osaa edes lukea.

    No kannatusmittaukset kertovat ketkä valehtelevat, kuten jo aiemmin mainittiin. Sieltä voi tarkastaa faktat.

    Demu ei vieläkään ymmärrä lukemaansa… ja on ilmeisesti paskakärpästen kanssa samaa mieltä, että paska on hyvää.

    Kannatusmittaukset perustuvat mielipiteisiin, eikä mihinkään totuuksiin. Pitääkö tuokin kertoa aikuiselle(?) ihmiselle?

    Äänestä

Laitetaan autoille niin kovat verot että kansa joutuu ajamaan polkupyörällä. Näin myös porukan terveys paranee ja sotemenot pienenee.

Äänestä
  • Älä viitsi persuilla. Päästöttömän sähköauton voi hankkia käyttöönsä vaikkapa yksityisleasingilla, jos ei halua tai ei ole mahdollisuus sijoittaa suuria pääomia autoiluun.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Älä viitsi persuilla. Päästöttömän sähköauton voi hankkia käyttöönsä vaikkapa yksityisleasingilla, jos ei halua tai ei ole mahdollisuus sijoittaa suuria pääomia autoiluun.

    Älä viitsi vassuilla. Mikään auto ei ole päästötön.
    Luuletko oikeasti että jos kaikilla on sähkäautot, niihin ei puuhssteltaisi veroja, käyttömaksuja jne.
    Leasing ei ole ilmaista, vaikka pötköttelijä niin kuvittelee.

    En hanki typerää sähköpaskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Älä viitsi vassuilla. Mikään auto ei ole päästötön.
    Luuletko oikeasti että jos kaikilla on sähkäautot, niihin ei puuhssteltaisi veroja, käyttömaksuja jne.
    Leasing ei ole ilmaista, vaikka pötköttelijä niin kuvittelee.

    Milläs sähköauto saastuttaa, kun eihän siinä ole edes putkea, josta saasteet puskevat ulos?

    Osaatko koulupudokas lukea?`En väittänyt autoilun olevan ilmaista. Kerroin vain yhden tavan kuinka pääsee nopeasti nollapäästöisen autoilun pariin pienellä pääomalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Älä viitsi persuilla. Päästöttömän sähköauton voi hankkia käyttöönsä vaikkapa yksityisleasingilla, jos ei halua tai ei ole mahdollisuus sijoittaa suuria pääomia autoiluun.

    "Päästöttömän sähköauton"!!!!!!

    Mistä ihmeestä moisia löytyy!!?? Nykyisten patteriautojen valmistaminen kun on HUOMATTAVASTI PALJON enemmän saastuttavaa, kuin polttomoottoriauton, JOS Diesel autoissa käytettäsiiin biodieseliä, olisi sen kokonaispäästöt 30-50vuoden käyttöaikana PIENEMMÄT kuin patteriauton 10vuoden, jonka sen akku kestää!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    "Milläs sähköauto saastuttaa, kun eihän siinä ole edes putkea, josta saasteet puskevat ulos?"

    Montako kertaa asiasta pitää osaamattomalle vielä mainita?

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    "Milläs sähköauto saastuttaa, kun eihän siinä ole edes putkea, josta saasteet puskevat ulos?"

    Montako kertaa asiasta pitää osaamattomalle vielä mainita?

    Heille sähkö tulee pistorasiasta, velat ovat tuloa ja rahaa saa seinästä. 🤷‍♂️

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Heille sähkö tulee pistorasiasta, velat ovat tuloa ja rahaa saa seinästä. 🤷‍♂️

    Niin näköjään noille savuaville persuille näyttää tulevan.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Älä viitsi persuilla. Päästöttömän sähköauton voi hankkia käyttöönsä vaikkapa yksityisleasingilla, jos ei halua tai ei ole mahdollisuus sijoittaa suuria pääomia autoiluun.

    Sähköauto kuluttaa renkaita paljon enemmän, pienhiukkasia ja valmistus tuhoaa luontoa. Sähkön tekeminen ja siirtäminen se vasta tuhoaakin luontoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Sähköauto kuluttaa renkaita paljon enemmän, pienhiukkasia ja valmistus tuhoaa luontoa. Sähkön tekeminen ja siirtäminen se vasta tuhoaakin luontoa.

    Älä viitsi persuilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Niin näköjään noille savuaville persuille näyttää tulevan.

    Niin teille poklupyräkommareille siis tulee…

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Älä viitsi persuilla. Päästöttömän sähköauton voi hankkia käyttöönsä vaikkapa yksityisleasingilla, jos ei halua tai ei ole mahdollisuus sijoittaa suuria pääomia autoiluun.

    Ei meillä ikityöttömiä, kelaelätti demareilla tuollaiseen ole varaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    "Milläs sähköauto saastuttaa, kun eihän siinä ole edes putkea, josta saasteet puskevat ulos?"

    Montako kertaa asiasta pitää osaamattomalle vielä mainita?

    Sähköauton akut pahinta ja ikuisinta saastetta mitä on olemassa! Akut tuhoavat luontoa ja ilmastoa jo valmistus vaiheessa, oma lukunsa on jo käytetyt akut. Kannattaisi sivistää itseään ennenkuin tulee tänne "putkeilemaan" 😂

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Niin teille poklupyräkommareille siis tulee…

    Voi lapsiparkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Sähköauton akut pahinta ja ikuisinta saastetta mitä on olemassa! Akut tuhoavat luontoa ja ilmastoa jo valmistus vaiheessa, oma lukunsa on jo käytetyt akut. Kannattaisi sivistää itseään ennenkuin tulee tänne "putkeilemaan" 😂

    Heh heh, sulla on siinä kännykässäkin samanlainen akku. Yskittääkö sen vieressä, kun käy henkeen niin pahasti?

    Lopeta tuo persuilu ja kasva aikuiseksi.

    Äänestä

  • Itse ajelen nykyään käytetyllä pienellä ja kevyellä 1,0 turbo bensakoneisella autolla ja E85:sella ,vähän yli 3 litraa sadalle ja päästöjä pukkaa alle 20g/km,eikä dieselin hiukkaspäästöjä ollenkaan,siinä on jo sähköautollekin tekemistä päästä noin vähällä päästöillä jos lasketaan lataussähkön aiheuttamat
    päästöt..
    Vähemmällä on jo autoilussa vaikea päästä ,joku skootteri voi vielä päästä mutta niissä ei oikein mikään tavara kulje eikä kylmän tuulen ja sadesuojaa ole ,mitä tänäkesänä on tarvinnut koko ajan..lämmityslaite pukkaa kivasti lämpöä...
    Että älkää parjatko polttomoottoriautoilua, on jo sähköautoilua vastaava pienimpien päästöt...matkaveneelle aion tehdä vielä saman tempun,iso bensakone saa lähteä ja pieni tilalle,vlitykset optimoitava ja potkuri,kulkuvastuksia vielä vähennettävä pohjasta ja kapiinin päältä ,,E85 lla kulkemaan,niin ei vesiajelutkaan siten paljoa luontoa rasittele..

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Voi lapsiparkaa.

    Voi vanhusraukkaa. 😢

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Heh heh, sulla on siinä kännykässäkin samanlainen akku. Yskittääkö sen vieressä, kun käy henkeen niin pahasti?

    Lopeta tuo persuilu ja kasva aikuiseksi.

    Heh heh, etkö vielä ole tarpeeksi todistanut typeryyttäsi tälle päivälle?

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Heh heh, etkö vielä ole tarpeeksi todistanut typeryyttäsi tälle päivälle?

    Ai että osui lapsukaiseen taas tarkasti 😆

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Älä viitsi persuilla. Päästöttömän sähköauton voi hankkia käyttöönsä vaikkapa yksityisleasingilla, jos ei halua tai ei ole mahdollisuus sijoittaa suuria pääomia autoiluun.

    Kenelle persaukiselle kelavasuulle kukaan liisaa sähköautoa? hahhahaa

    Äänestä

Eihän tuossa mitään uutta. Punikit osaa kansan kurjistamisen taidon kuten pohjoiskorea osoittaa. Maatalouskin samalla tulilinjalla ikäänkuin se ei olisi jo sorretuin ammatti Suomessa. Nälkä tekisi hyvää joillekin.

Äänestä
  • Kelasta sitä saa vielä ja se takaa vasemmisto notkujien maailman halaus äänet.

    Äänestä

"Persuja ei Lindtmanin hallitukseen edelleenkään hyväksytä."

Tuota kutsutaan rasismiksi ja/tai työpaikkakiusaamiseksi muualla maailmassa.

Äänestä
  • Tuo on syy miksi en anna vihreälle tai vasemmalle ääntäni ikinä.
    "Mä en leiki sun kaa" ei kuulu politiikkaan, eikä aikuisen ihmisen tapoihin.

    Äänestä

  • Ei mikään laki pakota sivistyneistöä kaveeraamaan natsien kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Ei mikään laki pakota sivistyneistöä kaveeraamaan natsien kanssa.

    Persuilta pitäsi poistaa samalla myös Suomen kansalaisuus, koska ovat haittasuomalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Tuo on syy miksi en anna vihreälle tai vasemmalle ääntäni ikinä.
    "Mä en leiki sun kaa" ei kuulu politiikkaan, eikä aikuisen ihmisen tapoihin.

    Bile-Ilmari korosti Tampereella yhteistyön tärkeyttä sulkemalla pari puoluetta ulkopuolelle päättävistä elimistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Bile-Ilmari korosti Tampereella yhteistyön tärkeyttä sulkemalla pari puoluetta ulkopuolelle päättävistä elimistä.

    Aivan oikein. Tampereesta ei haluta natsien kaupunkia.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Aivan oikein. Tampereesta ei haluta natsien kaupunkia.

    Saako Natsi-Antti mennä sinne?

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Saako Natsi-Antti mennä sinne?

    Ai sellainenkin persu teillä 😂 Oikein nimet antaneet.

    Äänestä

"Pieni ja keskituloisten kevennystä ja.....
Lisättäisiin vihreää....".
Tiedätkö, mitä tuo tarkoittaa?? Se nähtiin jo edellisellä demarien hallituskaudella. Jos sinä luulet, että rikastut, niin kyllä se totuus lävähtää sunkin silmille. KAIKKI kallistuu, mahdollisista veronalennuksista huolimatta, sinulle jää piiitkä miinus fyrkkaa.

Äänestä
  • "mahdollisista veronalennuksista huolimatta, sinulle jää piiitkä miinus fyrkkaa."

    Tätähän Purra on nyt toteuttamassa, koska poistaa palkansaajilta erilaisia verovähennyksiä. Käytännössä duunarin verotus siis kiristyy. Vain vuorineuvosten tuloluokassa olevat jäävät plussalle. Ja kaikki tuo rahoitetaan velkarahalla.

    Että sellaista.

    Äänestä

Demokraatit tunnetusti ei luovu vuorottomista töistään lehmistä luovuttua?

Äänestä

Nämä toimet lisäisivät merkittävästi työttömyyttä ja valtion velkaa.
Helppohan demareiden on huudella populismiaan oppositiossa.

Äänestä

On todella helppoa palauttaa työmarkkinat toimintaan sipilistien jäljiltä ja sotilas- ja siviilitaloutta ei eritellä nykyhallituksen ulostuloissa, ne sotketaan soteleikkauksiin.

Äänestä
  • Anonyymi00040

    Äänestä

Hienoa, jos demaritkin pikkuhiljaa alkaa pohtimaan, kuinka voisivat saada 2019-2023 tuhoamansa suomen talouden uudelleen kuntoon... Ps. Kannattaa kysyä vaikkapa Riikka Purralta neuvoja, kun ei teidän omat taidot riitä.

Äänestä
  • Apnarilla ja reikärautariikalla 15 miljardia enemmän velkaa kuin Marinilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Apnarilla ja reikärautariikalla 15 miljardia enemmän velkaa kuin Marinilla.

    Velkaa on otettu, että pystytään maksamaan ja täyttämään Marinin hallituksen aiheuttamat sotkut.

    Osaatko muuten kertoa, että mitä ihmettä Marin teki, kun se sai Suomen menobudjetin nostettua yli 20 miljardilla eurolla vuodessa pysyvästi?

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Velkaa on otettu, että pystytään maksamaan ja täyttämään Marinin hallituksen aiheuttamat sotkut.

    Osaatko muuten kertoa, että mitä ihmettä Marin teki, kun se sai Suomen menobudjetin nostettua yli 20 miljardilla eurolla vuodessa pysyvästi?

    Miten ihmeessä Purra sai leikkaamalla Suomelle ennätysvelat ja samalla vieläpä kaikkein rikkaimmille veroalen?

    Vaalilupaushan oli lopettaa velaksi eläminen, vaan päinivastoin ensi töikseen Purra vaihtoi valtion miinuskorkoiset velkaerät vaihtuviin, eli plussakorkoisiin.

    Purra käytännössä tuhosi Suomen talouden.

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Tappurainen kusi 9 miljardia ja Sannulin eu helvetin velkatakuut banaanimaille vasta lankeaa maksuun.

    Äänestä

"Persuja ei Lindtmanin hallitukseen edelleenkään hyväksytä."

Tuohan on sitä demareiden DEMOKRATIAA, vaaleista viis veisataan!!!! Suomi ensin ajattelu on vahingollista!

Äänestä
  • Suomen sosialistidemokraattinen puolue SDP on todellisuudessa vain sosialistipuolue ilman demokratiaa.

    Äänestä

  • Et oikein taida ymmärtää ettei hallitusta muodosteta suoraan vaalituloksen mukaan, vaan suurin puolue aloittaa neuvottelut puolueiden kanssa ja muodostavat hallituksen yhteisten tavoitteiden ja ymmärryksen mukaan ja silloin ei Persut kelpaa. Kokoomus oli taas niin härski, että myi jokaisen periaatteessa jotta sai EK:n tavoitteet hallitusohjelmaan ja edut rikkaille ja tuo naurettava puolue Persut oli valmis myymään kaikki periaatteessa ja lupauksensa kunhan pääsivät hillotolpalle ja vasta nyt tajusivat edes sen ja nyt aloittivat varovasti pienen kasvojen pesun julkisuudessa inttämällä potkulaista ja periksi antavat siitäkin lopulta.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Et oikein taida ymmärtää ettei hallitusta muodosteta suoraan vaalituloksen mukaan, vaan suurin puolue aloittaa neuvottelut puolueiden kanssa ja muodostavat hallituksen yhteisten tavoitteiden ja ymmärryksen mukaan ja silloin ei Persut kelpaa. Kokoomus oli taas niin härski, että myi jokaisen periaatteessa jotta sai EK:n tavoitteet hallitusohjelmaan ja edut rikkaille ja tuo naurettava puolue Persut oli valmis myymään kaikki periaatteessa ja lupauksensa kunhan pääsivät hillotolpalle ja vasta nyt tajusivat edes sen ja nyt aloittivat varovasti pienen kasvojen pesun julkisuudessa inttämällä potkulaista ja periksi antavat siitäkin lopulta.

    Ja tollot vihavajakit syyttävät kaikesta persuja. 🤭

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Ja tollot vihavajakit syyttävät kaikesta persuja. 🤭

    Marinia kiinnosti. Vain synnin teko ja uuusi virren €ulli

    Äänestä

Demarit elää jossain haaveiden unelmissa.

1Äänestä
  • Taitaa olla ainoa järjen ääni ja ymmärrys demuilla?

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Taitaa olla ainoa järjen ääni ja ymmärrys demuilla?

    Niissä haaveissa?

    Äänestä

Eihän ne punikit edellisessä hallituksessa edes halunneet taloutta kuntoon. Kuinka sitten nyt?

Punikit haluaa Suomen konkkaan että saisivat maan eurostoliiton holhouksen alle..

Äänestä

Noin se pitäisi ollakkin että kasvuyrityksiä tuetaan ja kasvuyritys on yritys joka palkkaa reilusti väkeä lisää. Niiden kohdalla voidaan pitää nykyinen kevyt yritysverotus voimassa. Noille muille yrityksille sitten reilusti lisää veroja ja maksuja.

Yritys saa siis valita palkkaako henkilökuntaa vai makseleeko mielluummin veroja.
Tuo aika samantekevää vetääkö yritys herneet nokkaan ja lopettaa Tulijoita kyllä piisaa.

Äänestä

Kyllä toivon hartaasti, että pieniltä yrityksiltä ja maatalouden harjoittajilta ei leikattaisi tukia. Se raha jonka he saavat, on ollut elinehto. Minunkin läheisiä on yrittäjinä.
Maatiloja on hävinnyt jatkuvasti, kun yritystoiminta ei ole kannattavaa, ja on velkaannuttu.
Toivotaan parasta, että tällaista yritystoimintaa tuettaisiin jatkossa paremmin!

Äänestä
  • "kun yritystoiminta ei ole kannattavaa"

    Pitäs tietää summat mistä puhutaan. Monen mielestähän työnteko ei ole kannattavaa jos siittä saa vain 4000 käteen kuussa joku sitten tekee mielellään jopa kahteen tonniin.

    Voi olla että on vääränlaisia yrittäjiä vaan alalla. Parempi tietysti että ne menee konkaan ja tilalle noita jotka suostuu halvemmalla pienemmillä tuloilla tekemään.

    Eihän kilpailu toimi markkinataloudessa jos valtio viimekädessä takaa esimerkiksi kymppitonnin kuukausitulot tuilla.

    Äänestä

  • Maataloustuet nimenomaan tappavat kaikki pikkutilat, koska ne on räätälöity suuria velkavetoisia tiloja varten.

    Äänestä

  • Demari ideologia on tappaa loputkin.

    Äänestä

Ei kai kenellekään ole yllätys että edellytetään juilkisen taloudemn sopeuttamista. Kyse on vain siitä kuinka, ja millä arvoilla se tehdään. Kokoperseiden keinot ovat huonommin tienaavien kyykytys ja demareilla taas toisella tapaa.

Äänestä
  • Miksi sitä sopeuttaa pitäisi?
    Voihan valtio laskea verotuksen eli tulopuolensa lähelle nollaa ja tuonjälkeen olisi ihan kamala tarve leikata ja sopeuttaa valtiontaloutta.

    Onhan monessa eu maassakin suomea kovemmat verot eli valtiolla isommat tulot. Suomi lähinnä keskivaiheilla tuossa verotuksessa.

    Koska tahansa voisi siis valtio lisätä tulojaan ja poistaa kaiken leikkaustarpeen ja sopeutustarpeen Tai sitten kuten nykyhallitus veroja alentamalla lisätä leikkaus ja sopeutustarvetta. Ylä/ala rajaahan tuossa ei ole mihin suuntaan halutaan mennä on puhdas valinta kysymys.

    Äänestä

Veroja ei tässä maassa enään kiristetä.

Kuluja sensijaan leikataan PALJON.

Roisto- demareiden ääni jää oppositioon

jos petraavat omaa suorittamistaan, niin ehkä joskus saavuttavatkin jotain.

Tällä hetkellä ehdotukset LAPSEN TASOLLA.

Äänestä
  • Mitä eroa tuolla on jos veroja ei kiristetä mutta asiakasmaksuja korotetaan senkin edestä tai muutetaan palveluita maksullisiksi. Tuskin enää kohta edes eläkeyhtiöt suostuu ilmaiseksi eläkkeitä maksamaan vaativat varmaan kohta eläkkeensaajilta maksua palvelustaan.

    Äänestä

Aina tunnutaan muistavan, että sosialistit tappoivat 100 miljoonaa ihmistä.

Kukaan ei kuitenkaan mainitse, että nämä 100 miljoonaa olivat tai olisisivat voineet olla työväenluokan luokkavihollisis ja luokkapettureita. Heitä kohdeltiin siis luokkavihollisena luokkien välisissä taisteluissa maailman rauhan ja kansojen välisen ystävyyden puolesta.

Suomelle itsenäisyyden lahjoittanut Lenin sanoi, että jos sadasta tapetusta yksi osoittautuu luokkaviholliseksi tappaminen oli oikeutettu.
SDP katsoi 1917, että porvarit olivat luokkavihollisia ilman oikeutta itsenäisyyteen ja 1918 aloitti aseellisen taistelun luokkavihollisia vastaan.

Äänestä

Reiluus ja rehellisyys sekä annetun lupauksen pitäminen ovat tärkeimpiä suomalaisia arvoja.

Nykyiselle purraorpon hallitukselle ne olivat silti tuntemattomia.

Äänestä
  • Henkilökohtainen ahneus on oikeiston tärkein ja usein jopa ainoa arvo.

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Henkilökohtainen ahneus on oikeiston tärkein ja usein jopa ainoa arvo.

    Onko olemassa kollektiiviista ahneutta?

    Äänestä

  • Noita arvoja ei demareilla ole koskaan ollut. Eläviä todisteita näistä syrjäkylillä kun maataan työttömyys korvauksilla ja pidetään muiden omaisuutta omana.

    Äänestä

Kallista lasku jäi sannan hallituksesta!

..vai korona?..ei ainakaa muut pohjoismaat valtiovelkaa kasvattaneet.ja yhteiskuntaa sulkeneet!

Äänestä
  • Suomessa korona on kalliinpaa, kuin muissa maissa, mutta Sanna pelasti meidät sen voimalla.

    Äänestä

  • Pandemian alkuvaiheessa. Norja, Suomi ja Tanska sulkivat koulut.

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Pandemian alkuvaiheessa. Norja, Suomi ja Tanska sulkivat koulut.

    Ruotsalaiset ovatkin fiksua väkeä, koska käyvät koulunsa.

    Äänestä

Homer Simpsonin äänellä:
"SDP! SDP! SDP!"

Äänestä
  • Ainoa vaihtoehto, jos haluamme säilyttää pohjoismaisen koko kansakunnan hyvinvoinnin.

    Äänestä

Kova jätkä tuo Jytky-Antti. Sehän voitti toinenkin Antti demareille eduskuntavaalit tuossa männävuosina, mutta sitten tuli toinen tirehtööri hoitamaan varsinaiset hommat.

Äänestä

Ei mitään konkretiaa, ei yhtään lukua. Verotusta keventämälläkö ongelmat poistuvat ja työllisyys paranee.
"Lindtman sanoo SDP:n odottavan muun muassa syksyllä 2026 kuultavaa valtiovarainministeriön arviota tulevien vaalikausien sopeutustarpeesta, ennen kuin listaa mitkä nykyhallituksen työmarkkina- ja kasvu-uudistuksista pitää perua tai muuttaa." Yhtä tyhjän kanssa!

Äänestä
  • Valtiomiehen puhetta. Ei kannata yrittää ennustaa vuoteen 2027 vielä nyt, kun välissä on kokonainen vuosi ja ennusteet tarkentuvat kohti vuotta 2027 mentäessä. Eri asia tietenkin olisi, jos eduskuntavaalit olisivat jo ensi vuonna, jolloin äänestäjille pitäisi alkaa vähitellen luvata mitä lupaa tehdä.

    Äänestä

Sdp lopettaa kapitalistiporvareiden velaksi elämisen. Se pelottaa näitä yhteiskunnan riippakiviä.

Äänestä
  • Lue vassareiden elättämisen velkarahalla.

    Äänestä

  • Demarit se kepun kanssa oli viime hallituksessa sitä mieltä, että rahaa on tietämättä ja ymmärtämättä kenen rahoilla hyvinvointiyhteiskuntaa pidetään pystyssä.

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    Demarit se kepun kanssa oli viime hallituksessa sitä mieltä, että rahaa on tietämättä ja ymmärtämättä kenen rahoilla hyvinvointiyhteiskuntaa pidetään pystyssä.

    Kepu onkin nykyisin täys punikki puolueen ripe.

    Äänestä

Ahneistossa alkanut kova kuorossa vinkuminen ja vitinä on hyvä merkki onnistuneesta ja koko maan ja kansakunnan etua ajavasta sopeutuksesta.

Äänestä

Sopeutelkaahan oikein kunnolla. Onneksi oma varallisuus ja eläketulot ovat omaisuudensuojan piirissä. Niitä ei sopeutella.

Äänestä
  • Häh häh, in your dreams.

    Työeläkeloiset laitetaan ensimmäisenä kuriin, siirretään Kelalle.

    Työeläkevaroilla maksetaan valtio velattomaksi.

    Nuoret voittavat kahdella tavalla:
    – saavat velattoman Suomen kuten boomeritkin, ei korkomenoja
    – saavat 25 proenttia enemmän palkkaa

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Häh häh, in your dreams.

    Työeläkeloiset laitetaan ensimmäisenä kuriin, siirretään Kelalle.

    Työeläkevaroilla maksetaan valtio velattomaksi.

    Nuoret voittavat kahdella tavalla:
    – saavat velattoman Suomen kuten boomeritkin, ei korkomenoja
    – saavat 25 proenttia enemmän palkkaa

    Luuletko tosiaan, että saisit käteesi sen rahan? Älä nyt ole tyhmä, se leikataan ja sillä parannetaan firman kilpailukykyä ja omistajien osinkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Luuletko tosiaan, että saisit käteesi sen rahan? Älä nyt ole tyhmä, se leikataan ja sillä parannetaan firman kilpailukykyä ja omistajien osinkoja.

    Persut luuli sitäkin että kun kehitysavusta leikataan niin kotimaan köyhien tuet kasvaa. Kävikin niin tyhmästi että leikattiin myös köyhien tuet.

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Persut luuli sitäkin että kun kehitysavusta leikataan niin kotimaan köyhien tuet kasvaa. Kävikin niin tyhmästi että leikattiin myös köyhien tuet.

    Hyödyllisiä hölmöjä viilataan aina linssiin, eikä ne vaan tajua.

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Luuletko tosiaan, että saisit käteesi sen rahan? Älä nyt ole tyhmä, se leikataan ja sillä parannetaan firman kilpailukykyä ja omistajien osinkoja.

    Ei kukaan saa yhteisiä rahoja eteensä. Ne käytetään kaikkien hyväksi.

    Äänestä

Työttömyystuet 2 mrd, muut osaamattomien kokeilijoiden ns.Tuet 8 mrd.

Äänestä
  • Työttömyyttä onkin turha tukea, pitäisi tukea työllisyyttä.

    Äänestä

Tukinullit tehtaalle töihin, jos ei jyvien jemmaamisharrastus omilla rahoilla onnistu.

Äänestä
  • Ei Suomessa ole enää paljon tehtaita, ne on nykyään Kiinassa.

    Äänestä

Ihan turhaa kiistellä kuka on paras johtamaan maata.Ennen vaaleja luvataan sitä ja tätä,jengi saadaan huokailemaan parempaa muutosta.Sitten kun päästään valtaan,alkaakin lupaukset muuttua....onhan tää niin monesti nähty.Suomessa riittäisi muutama puolue,loput joutaa lopettaa.Ne sais sitten vuorotella nauttia vallasta,vois ihan sopia 3 vuoden välein vuoron vaihtumiseen.Ei tarviis käydä kalliita sirkusvaalejakaan.

Äänestä
  • Puhu vaan kapitalistiporvareiden puolesta, joilla on valehteleminen synnynnäistä, tulee kultalusikan mukana.

    Äänestä

Donald Trump (reb) panee USA:n talouden kuntoon antamalla potkut lliittovaltion työläisille

Ilmari Nurminen (SDP) panee Tampereen talouden kuntoon antamalla pootkut kaupungin työläisille.

Mittasuhde on eri, mutta metodi on sama.

Äänestä
  • Talous kuntoon ottamalla yli 3 000 miljardia dollaria lisää velkaa yli 37 000 miljardin dollarin enstisen valtionvelan päälle? Ja tällä velalla annetaan pääosin miljonääreille ja miljardööreille veronalennuksia sekä lisätään rahaa puolustukseen, samalla kun köyhällistöltä viedään jo muutenkin huonosta sosiaaliturvasta ja terveydenhuollosta loputkin pois.
    https://www.usdebtclock.org/

    Orpon kokoomus ja Purran persut tekee samaa politiikkaa Suomessa, tosin pienemmin velkaluvuin, vaikka velanotto myös Suomessa on nyt oikeistohallituskaudella ennätyksellistä.

    Äänestä

Kokoomuslaiset ovat rääkymisestä päätellen täydessä paniikissa.

Äänestä

Ei ihme että SDP nousi Suomen Yrittäjien uudessa työelämägallupissa ylivoimaisesti suosituimmaksi työelämässä olevien suosikkipuolueeksi ohi kokoomuksen, joka laski. PeruSSuomalaisten kannatus työelämässä olevien parissa suorastaan romahti.

Äänestä

Punikki osaa syödä kuormasta

Äänestä
  • OIkeiston veropopulistit kokoomus, persut, rkp ja kd syö nyt ennätyksellisesti kuormasta. Velkaa otetaan Suomen historian eniten 60-70 mrd euroa tällä kaudella 10 miljardin euron speutusten päälle ja niillä syötetään suurituloisia, varakkaita ja rikkaita velkavetoisin veronalennuksin.

    Äänestä

Mitä viisaat eivät osaa ratkaista, sitä ei ratkaise demaritkaan.

Äänestä

Demareiden linja on velkarahalla kustannettu hyvinvointi-illuusio, koska tulevaisuus ei heitä huoleta. Ei huolettanut myöskään 2019-2023. Eivätkä tasan lähde hyvätuloisten taskuille! Siksikin velkarahan rooli tulisi korostumaan. Taas lupailevat kuuta taivaalta ja sitten valtaanpäästyään alkaa lupausten pettäminen ja takinkääntö, kuten aiemminkin.

Ken demaria äänestää, se IautaseIIeen paskantaa.

Äänestä

SDP voittaa seuraavat vaalit ylivoimaisesti.

Äänestä
  • Rahanjakelu työnvieroksujille moninkertaistetaan !

    Äänestä

Ainakin maataloustuet (2 miljardia / vuosi) pitää lakkauttaa.

Äänestä
  • Maatalous alas. Turve, puu, metsän hakkuu, öljy ja kivihiili käyttökieltoon. Sähkö tuulella ja ruoka ulkomailta. Näillä eväillä tämä maa lähtee nousuun.

    Äänestä

Suomi nousee vain sosialismilla ja holtittomasti lisääntvillä kehitysmaamuslimi MAANMUUTTAJILLA!

Äänestä

SDP laittaa valtiontalouden kuntoon toisin kuin irvistelijät jo kokkareet.

Äänestä

"Persuja ei Lindtmanin hallitukseen edelleenkään hyväksytä."

Kukaan demareista ei halua persuja hallitukseen.

Äänestä

Olisi syytä kyllä kuulla selvä mielipide ja toimet maahanmuuton suhteen , se ratkaisee paljon , jos ottavat vihreät mukaan niin valinnasta ei hyödy kuin mamut , eivät tavalliset suomalaiset .Kyllä niitä tulijoita riittää nauttimaan muiden kustantamia palveluja ja sosiaalitukia jotka ovat ruhtinaalliset verraten lähtömaihinsa .

Äänestä

Ja maatalouden tuho

Äänestä

"KYLLÄ PIENITULOISET RYÖVÄTÄÄN"!!!

Äänestä

Tappamalla yrityksethän tämä maa nousee suosta vai siirtyykö ojasta allikkoon?

Äänestä

Yritystuista on helppo napsaista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Alkaa porvareilla alahuulet väpättämään, kun SDP ryhtyy viimein laittamaan Suomen valtiotaloutta kuntoon!

Demareiden sopeuttamiset ovat leikkauksia ja veronkiristyksiä.

Pieni- ja keskituloisten verotusta kevennettäisiin, ja panostuksia lisättäsiin vihreään teollisuuteen, puolustusteollisuuteen ja teknologiapuolen kasvuyrityksiin.

Leikkauksia tehtäisiin yritystukiin.

Persuja ei Lindtmanin hallitukseen edelleenkään hyväksytä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu