Meen pukukoppiin syömään jonkun myslipatukan ja proteiinijuoman. Yritän tehdä osuuteni töistä puhumatta muuta kuin työhön liittyvät asiat. Kiusaaminen on ollut nimittelyä,selkävaivani irvimistä eli muut naureskelee,että Pitäisikö meidänkin valittaa ai ai kun koskee ja kaikkea muuta henkilökohtaisuuksiin menoa.
En mene edes ruokatunnilla muiden seuraan koska minua kiusataan töissä
10
541
Vastaukset
- Anonyymi
mikäs siinä selässä on noin niinkuin vikana.
- Anonyymi
Tyypillistä lastentarhamenoa, johon auttaa vain irtisanoutuminen.
- Anonyymi
varmaankin suorittavan puolen työtä jossain elintarviketuotannossa, varastossa, metalliverstaalla. Niihin hommiin ajautuu fiksujen aikuisten lisäksi runsaasti myös lapsen tasolle jääneitä ihmisiä. Kroppa on toki aikuisen mutta päästä puuttuu älli ja täydellinen empatiakyvyttömyys.
Voi kai siellä kopperossa syödä ihan kunnon eväätkin?
- Anonyymi
Itselläni aika samanlainen tilanne, ruokani tosin syön vieläkin ihan periaattesta jo taukotiloissa. Onneksi pystyn aloittamaan yleensä taukoni niin, että vähintään puolet siitä ajasta saan olla yksin pitämässä taukoani ja lähden heti, kun olen saanut ruokani syötyä ja menen pihalle istuksimaan tm.
Ja olen muuten elintarvikealalla ja allekirjoitan erään kommentoijan kirjoituksen aiheesta, elintarvikealalle päätyy fiksujen lisäksi myöskin ihan helvetisti juurikin näitä lapsen tasolle jämähtäneitä eli jälkeenjääneitä tyyppejä sekä ihan selkeästi mielenterveys- sekä persoonallisuushäiriöisiä ihmisiä töihin. Ja siis varmaan kaikki mahdolliset ei-normaalit tasot löytyvät. Isommissa firmoissa ihan saman katon altakin jo.
Nimittelyä, vittuilua, huutamista ja haukkumista esiintyy, irvimistä ja ties mitä.
Ja sekin on ollut ärsyke kollegoille, kun en ole enää aikoihin osallistunut firman menoihin(juhlat, motivaatiopäivät....). Viimeksi olin varmaankin 15 vuotta sitten yrityksen jouluruokailussa.
Omistajat on vaihtuneet kertaalleen tässä 17,5v aikana, kun olen ollut talossa ja jotenkin odotin, että tilanne olisi parantunut tuolloin. Mutta ei, pahentunut ja ihan helvetisti entisestään.
Puhutaan kyllä kaikesta "tasavertaisia ollaan ja jokaista kunnioitetaan" ja plaa plaa plaa, paskanjahuamista vain, käytännössä ei toteudu mitenkään. Toimitusjohtajakin on mukana kiusaamisissa. Kova uhoamaan, mutta sitten, kun pitäisi tehdä asioille jotain ja puuttua epäkohtiin, juokseekin karkuun ihan kirjaimellisesti ja/tai muuttuu muutenkin täysin munattomaksi hiirulaisiksi.
Mun tuki- ja liikuntaelinvaivoja myöskin irvitään ja vähäntellään. Ja t yötehtäviä ei ole kevennetty millään tavoin, vaikka siitä on lääkärinkin lausunnot että niin täytyisi välttämättä tehdä. Päinvastoin, välillä juoksutetaan ja vaaditaan muutenkin enemmän kuin ennen ja monesti sellaisissa asioissa, mistä en selviä enää ainakaan niin hyvin kuin terveenä ollessani. Muita kyllä hyysätään senkin edestä.
Yksikin tyyppi valitteli juuri talvella rasittuneensa tosi paljon joulukiireistä ja sanoi kokevansa tarvetta toipumislomaan. Toivoi vielä jotain 3 viikon vapaata, niin sai saman tien 4 viikkoa. No, jotain hyötyä kai siitäkin sitten on, kun on mielenterveys- ja päihdetaustaa.
Itse olen usein tehnyt paljon rajumpiakin tunteja vähintään yhtä isolla vastuulla, eikä ole ollut puhettakaan edes 2-3 päivän "toipumislomasta". En ole kyllä juuri kysellytkään sellaisia, mutta tiedän, ettei myöskään onnistuisi.
Joskus kysyin periaatteesta ja piruuttani asiasta erään kovemman työrupeaman jäljiltä, niin melkeinpä naurettiin vain paskaista naurua ja todettiin että kyllähän miehen nyt työkiireitä pitää kestää.
Ja aika suorasanaisesti vihjattiin, että tuossahan on ovi, kyllä siitä pois pääsee.
Silti asiat aina kasataan niskaani, pekkasiakin ei meinata millään antaa painavasta syystäkään ja ne kerratkin, kun olen niitä saanut, edellisiltana myöhään ollaan vielä soitettu/viestitelty, että jos nyt kuitenkin pääsisit aamulla töihin, pariksi tunniksi edes aamusta niin auttaisi heitä ihan hitosti. Ihme logiikka. - Anonyymi
Vaikea uskoa että jos oikeasti siis on selkä sairas että kiusattaisiin sellaisesta.
- Anonyymi
Todella, joku muu syy jota ruokkii se että vetäydyt erkaannut joten aika turhia syytellä muita kun itse tekee sen.
- Anonyymi
enämpikin huolissani syömistesi laadusta, Myslipatukoita ja proteiinijuomaa päälle. Terveyssähän tuollaisella ruokavaliolla tuhoutuu.
- Anonyymi
Kieltäytyykö kaikki piiscurit aina itse tekemästä samaa, vaikka ottaisivat sen muutaman tunnin jämävuoron ja hoitaisivat ne pomon pikkuhommat siinä sivussa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2301743- 1861581
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä451192Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad47893- 14750
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30731Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21730- 36701
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23682Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627