voidaan poistaa, tästä on jo tehty aloite hallitukselle. Näin saadaan työllisyyden pariin takaisin juoppoja lorvimasta.
Yhä useampi alkoholiperusteinen työkyvyttömyyseläke
Anonyymi-ap
8164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Oletko joutunut töihin, vai mistä moinen aivopieru tuli.
Se on subuissaan niin kuin vassarit yleensäkin.
Vttu mikä paska puolue nuo perussuomalaiset.
Onneksi saan itse kohta pysyvän työkyvyttömyys eläkkeen on niin paljon kaikkea ongelmia joka estää työn teon
Minä sain taannehtuvan päätöksen keväällä.
3 kertaa hain ja viimein taannehtuvasti 2. hakemuksen ajankohdasta alkoi eläke.
Selkä kädet jalat vaivaavat, tekonivelet lonkissa.
-Juopot Rysssänmaalle (r.y), votkarahaa kortille ladattuna reilusti. Ei palautusoikeutta.
Terveiset taas täältä Koskenkorvan kulmilta.
Esitys on, että kaikki alle 55-vuotiaat sairauseläkkeellä olevat aletaan kutsumaan veritestiin, jossa nähdään edellisten kuukausien alkoholin käyttö. Jos testistä ilmenee runsasta alkoholin käyttöä, niin sairauseläkkeen maksu keskeytetään ja henkilö siirtyy työttömäksi työnhakijaksi. Jos ihminen kykenee runsaaseen juopotteluun, niin kyllä se silloin töitäkin pystyy tekemään.
ennen oli vain kpulaisia työssä, mutta nyttenmin myös puhelin riippuvaiset,