Ateistisen jumaluuden määrittelyistä

On olemassa eräs laulu, jonka nimi on kansainvälinen. Sen toisessa säkeessä lauletaan mm:

"Ei muuta johtajaa, ei luojaa
kuin kansa kaikkivaltias.
Se yhteisonnen säätää, suojaa,
se on turva tarmokas."

Onko tämä laulu ateistinen, vai onko palstan ateisteilla jotakin erilaisia näkemyksiä laulussa mainitusta luojasta? Ilmeisesti osa palstan ateisteista elää todellisuudessa, jossa ihmisten teoilla ei ole merkitystä, koska luonnonlait pitävät elämän mahdollistavaa todellisuutta yllä ilman ihmisen mahdollisuuksia varsinaisesti puuttua niihin?
Ja ne näin ollen luonnonlait ovat ihmsistä riippumatonta todellisuutta. Muutoin kuin havaitsijan ja hyväksikäyttäjän rooleissa. Jonka myös osa ateisteisa kiistää ns. kivi kärpäsateismi hypoteesillaan, jossa asioiden havaitsijan ei tarvitse olla tietoinen havainnoistaan. Siinä missä osassa ateismin alalajeista tietoisuudelle annetaan merkitys ateismin harjoittamisessa. Koska kuitenkin osittain myönnetään tai ainakin oletetaan, että olemassa jokin raja, jonka yli ei muodostu ateististeististä rajapintaa ja vuorovaikutuksia? Joka taas on häilyvämpi käsite ateismissa tehtävissä ns. henkisissä harjoitteissa yms., joissa sitten taas koetaan.
9220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kyllä, laulun sanat, jotka kirjoitit:

> "Ei muuta johtajaa, ei luojaa kuin kansa kaikkivaltias.
Se yhteisonnen säätää, suojaa,
se on turva tarmokas."



viittaavat selvästi ateistiseen tai uskonnottomaan maailmankatsomukseen. Tässä muutama huomio:

"Ei muuta johtajaa, ei luojaa" — kielletään sekä jumalallinen luoja että yksilöllinen johtaja.

"kuin kansa kaikkivaltias" — viittaa siihen, että kansa itse on korkein auktoriteetti, mikä on humanistinen tai materialistinen ajatus, jossa ihmisyhteisö nähdään kaiken perustana.

"Se yhteisonnen säätää, suojaa" — korostaa kollektiivin eli kansan kykyä luoda hyvinvointia ilman yliluonnollista apua.

"se on turva tarmokas" — alleviivaa luottamusta ihmisten omaan voimaan.


Tällaiset säkeistön teemat ovat tyypillisiä ateistisille, sosialistisille tai vallankumouksellisille lauluviesteille, etenkin 1800–1900-lukujen työväenliikkeissä ja kommunistisissa liikkeissä. Nehän suoraa haastavat uskonnollisen maailmankuvan ja tuovat tilalle ihmiskeskeisen ideologian. Eli kyllä kansa tietää. Pahantekijä on kuin hyönteinen tai kivi. Ei mitään karmaa ole. Ei ole tuonelaa paratiisia ei Jumalaa. Voit tehdä mitä lystää. Ateistinen käsitys. Vai puhutaanko tiedosta lol tieteestä 2x lol

Äänestä

kristinusko perustuu siihen ettei jeesuksella ollut isää ja siksi keksi jumalan , kun muut haukkui äpäräksi

Äänestä

Monet ateistit eivät ota kantaa asioihin. Ei sitten tarvitse puolustella niitä, kun jättää lausumatta niistä. Varsinkin aatteellinen ateismi tuntuu olevan monella nykypäivän palsta-ateistille eräänlainen punainen vaate. Jota vastaan ja jonka esille tuojia vastaan hyökätään, mutta jätetään esitetyt argumentit kumoamatta. Tai ei tuoda faktisia vasta-argumentteja keskusteluun.

Äänestä
  • Miksi ateistien pitäisi ottaa kantaa kaikenmaailman asioihin, jotka eivät liity ateismiin?

    Mutta mitä on tämä aatteellinen ateismi? Kerro muutama tärkeä asia, joka siihen muka liittyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Miksi ateistien pitäisi ottaa kantaa kaikenmaailman asioihin, jotka eivät liity ateismiin?

    Mutta mitä on tämä aatteellinen ateismi? Kerro muutama tärkeä asia, joka siihen muka liittyy.

    No, tuleeko vastausta?

    Vai oliko taas kyse vain tyhjänpäiväisestä tyhjänpuhumisesta?

    Pitää valittaa ateismista, vaikka ei edes tiedetä, mistä valitetaan. Avutonta.

    Äänestä

  • KuopioRockin 2025 - lipunvarausmainos? Helvettihän uskovaisella on aina mielessä, oikea linkki vaikka hieman outo

    Miksi ateistien pitäisi ottaa kantaa kaikenmaailman asioihin, jotka eivät liity ateismiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    KuopioRockin 2025 - lipunvarausmainos? Helvettihän uskovaisella on aina mielessä, oikea linkki vaikka hieman outo

    Miksi ateistien pitäisi ottaa kantaa kaikenmaailman asioihin, jotka eivät liity ateismiin?

    ei tuo on kasarilta , tulee aina mieleen 🤣

    totta , minä otan kaikkeen kantaa ja vittuilen uskovaisille 🙂

    Äänestä

Kyseessä on eräs ilmiö, nimittäin aatteiden ja ateismin rajapinta, eli aatteellinen ateismi. Jonka varhaisia muotoja suomalaisessa poliittisessa liikehdinnässä sanat kuvaavat.
On tosin olemassa pieni ateistien fragmentti, joka on muutaman henkilön kokoinen, mutta he kieltävät ateismin ja muiden aatteiden rajapinnat. Ja, että ateismia olisi ollut menneessä historiassa.
Heillä tosin on koko maailma vielä voitettavanaan aatteelleen. Koska kovinkaan moni ei taivu ajatukseen, että on asioita, joista ei voida keskustella. Kuten palsta-ateistien taholta julistetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On olemassa eräs laulu, jonka nimi on kansainvälinen. Sen toisessa säkeessä lauletaan mm:

"Ei muuta johtajaa, ei luojaa
kuin kansa kaikkivaltias.
Se yhteisonnen säätää, suojaa,
se on turva tarmokas."

Onko tämä laulu ateistinen, vai onko palstan ateisteilla jotakin erilaisia näkemyksiä laulussa mainitusta luojasta? Ilmeisesti osa palstan ateisteista elää todellisuudessa, jossa ihmisten teoilla ei ole merkitystä, koska luonnonlait pitävät elämän mahdollistavaa todellisuutta yllä ilman ihmisen mahdollisuuksia varsinaisesti puuttua niihin?
Ja ne näin ollen luonnonlait ovat ihmsistä riippumatonta todellisuutta. Muutoin kuin havaitsijan ja hyväksikäyttäjän rooleissa. Jonka myös osa ateisteisa kiistää ns. kivi kärpäsateismi hypoteesillaan, jossa asioiden havaitsijan ei tarvitse olla tietoinen havainnoistaan. Siinä missä osassa ateismin alalajeista tietoisuudelle annetaan merkitys ateismin harjoittamisessa. Koska kuitenkin osittain myönnetään tai ainakin oletetaan, että olemassa jokin raja, jonka yli ei muodostu ateististeististä rajapintaa ja vuorovaikutuksia? Joka taas on häilyvämpi käsite ateismissa tehtävissä ns. henkisissä harjoitteissa yms., joissa sitten taas koetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu