Ylilaudan isäm maallinen taas vauhdissa

"Vaasassa asuva mies on ollut aiemminkin tekemisissä poliisin ja oikeuslaitoksen kanssa.

Mies on vuonna 2018 tuomittu käräjäoikeudessa rikoksista, joihin hän syyllistyi ollessaan 15–16-vuotias. Tuolloin miehen syyksi luettiin väkivaltakuvauksen levittäminen, perätön vaarailmoitus ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen nuorena henkilönä.

Mies oli levittänyt Whatsapp-viestisovelluksessa tallenteita, joissa esitettiin raakaa väkivaltaa, muun muassa ihmisten teloituksia, ihmisen ruumiin silpomista ja eläinten tappamista.

Lisäksi hän oli tallentanut matkapuhelimeensa tiedostoja, joissa lapset esiintyvät kuvissa vähissä vaatteissa ja poseeraavat kameralle sukupuolisiveellisyyttä loukkaavalla tavalla. Näitäkin tallenteita hän oli jakanut eteenpäin Whatsappissa ja Ylilauta-foorumilla.

Vuonna 2017 hän teki pohjanmaalaiseen kouluun kohdistuvan, kouluampumista koskevan perättömän ilmoituksen.

Nuori mies oli kirjoittanut internetin Ylilauta-keskustelufoorumille viestin, jossa hän kertoi suunnitelleensa ”kouluhieromista” kaksi kuukautta ja aikovansa toteuttaa teon huomenna. Ilmaisua "hieronta" oli käytetty yleisesti kyseisellä sivustolla koulusurmista.

Mies tuomittiin teoista 70 päiväksi ehdolliseen vankeuteen. Hän valitti tuomiosta Vaasan hovioikeuteen, joka piti käräjäoikeuden tuomion voimassa.

Sittemmin mies on tuomittu oikeudessa myös huumausaineen käyttörikoksesta, rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sakkoihin. Mies syyllistyi rikoksiin vuonna 2020, kun hän ajoi huumausaineen vaikutuksen alaisena autolla."

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011366237.html

Ylilauta, tuo sananvapauden kirkas lähde, josta Sanna Marinin tanssivideokin lähti leviämään. Ei ole koskaan selvitetty, miten yksityinen video sinne joutui. IL:n toimittaja Elli Harju, joka videosta ensimmäisenä uutisoi, ilmeisesti seuraa tuota palstaa.
30264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Persujen tuleva kärkikansanedustaja?

Äänestä
  • Perussuomalaisten vaaliehdokkaina oli 3 lapsipornosta tuomittua rikollista jotka Riikka Purra oli haalinut edustamaan Perussuomalaisia. Muitakin rikoksista tuomittuja rikollisia oli kaikista puolueista eniten.

    Äänestä

  • Pakko saada persujen riveihin ehdolle tuo!

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Pakko saada persujen riveihin ehdolle tuo!

    tyypillinen persu-

    ylyilauta on porvarisekopää-kakaroiden eli tonne 40 -vuotiaiksi asti niiden sekopää-porvarikusipäiden keskustelu-

    nythän ne alkoi itse sensuroimaan, kun ilmeisesti jotkut niiden jutut on liian rikollisia..

    Kun liitytään venäjään toivo elää että silloin noi kaikki ammutaan.

    Äänestä

Heh, heh, heh... Oletko kenties demari vai miksi mainitsit Marinista tämän yhteydessä? Marin oli tuolloin Suomen yhtä korkeinta julkisvaltaa käyttävä julkishenkilö, virkamies, virkahenkilö, pääministeri ja siksi erinäiset sekoilunsa olikin (pitikin) koko kansan saada tietoonsa.

Äänestä
  • Lisään: tai ehkä aloittaja vain haluaa että kaikki mennään ylilaudalle, että kohujuttuja sieltä tulee yksityiskohtineen tietoon.

    Äänestä

  • Ylilauta on roskaväen kaatopaikka, joka aika ajoin pursuaa yli myös Suomi24:ään, josta sinäkin lienet esimerkki.

    Tanssivideo oli täysin yksityiselämään kuulunut asia, jolla ei ollut mitään tekemistä henkilön poliittisen toiminnan kanssa eikä mitään vaikutusta siihen. Kaikki videon levittämiseen osallistuneet olisi tullut tuomita kunnianloukkauksesta ja vastaavista rikoksista, joita he tietoisesti tekivät. Osa tietysti huumepäissään, kuten tuo vaasalainen poliisia puukottanut sankarikin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ylilauta on roskaväen kaatopaikka, joka aika ajoin pursuaa yli myös Suomi24:ään, josta sinäkin lienet esimerkki.

    Höpöhöpö. Hyvä että paljastui.

    Sanna oli kuulunu lain mukaan viedä heti epäillyn ilmi/julkitulon jälkeen huumetestiin eikä yhtään odottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Sanna oli kuulunu lain mukaan viedä heti epäillyn ilmi/julkitulon jälkeen huumetestiin eikä yhtään odottaa.

    Ai minkä lain? Mikä pykälä?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Höpöhöpö. Hyvä että paljastui.

    Mikä paljastui? Kun ihmiset viettävät vapaa-aikaansa lain puitteissa, se ei kuulu kenellekään eikä siinä ole mitään paljastamista yhtään kenellekään.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ylilauta on roskaväen kaatopaikka, joka aika ajoin pursuaa yli myös Suomi24:ään, josta sinäkin lienet esimerkki.

    Tanssivideo oli täysin yksityiselämään kuulunut asia, jolla ei ollut mitään tekemistä henkilön poliittisen toiminnan kanssa eikä mitään vaikutusta siihen. Kaikki videon levittämiseen osallistuneet olisi tullut tuomita kunnianloukkauksesta ja vastaavista rikoksista, joita he tietoisesti tekivät. Osa tietysti huumepäissään, kuten tuo vaasalainen poliisia puukottanut sankarikin.

    Marin on narkki.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Marin on narkki.

    Todista väitteesi, tai olet syyllistynyt vakavaan kunnianloukkaukseen.

    Äänestä

Ai se percel porukan temmellyskenttä?

Äänestä
  • Juu. Päivänvaloa ja ihmisiä pelkäävien wannabe-natsiteinipoikien oma paikka.

    Äänestä

  • Superpersujen foorumi.

    Äänestä

70 päivää ehdollista, aika rankka tuomio. Tuon jälkeen kyllä parantaa tapansa lopullisesti.

Äänestä
  • Kuten tekikin. Väkivaltavideoiden sijasta alkoi harrastaa sitä itse puukottamalla poliisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kuten tekikin. Väkivaltavideoiden sijasta alkoi harrastaa sitä itse puukottamalla poliisia.

    Viherpunikit vihaavat poliisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kuten tekikin. Väkivaltavideoiden sijasta alkoi harrastaa sitä itse puukottamalla poliisia.

    Kova ehdollinen tuomio oli siis viesti että "antaa palaa vaan ja rankempaa kamaa seuraavaksi kiitos".

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Viherpunikit vihaavat poliisia.

    Onhan tuolla peukalo ollut vihreä, hortikulttuuristen harrastustensa perusteella.

    Äänestä

  • Lähtee kiertämään evankelistana, keikkakalenteri on jo lähes täynnä.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Lähtee kiertämään evankelistana, keikkakalenteri on jo lähes täynnä.

    Kunhan saa näyn ensin.

    Äänestä

Se oli vain Persuhuumoria 🤣

Äänestä

Nuoret ovat muutkin jo aivan sekaisin, lääkkeissä ja aseet valmiina hermostuvat jo normaaleista asioista.
Tapaukset lisääntyvät vaan, murhia, raiskauksia, huumetuomioita ym .

Äänestä

Älä jaksa valehdella. Marinin tanssivideot vuosi hänen kaverinsa yksityiseltä ig-tililtä, jota Marinkin käytti. Videot jaettiin X:ään ja Faceen ja vasta sieltä ne levis ylilaudalle.

Äänestä
  • Kuka hänen kaverinsa ja miksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kuka hänen kaverinsa ja miksi?

    sieltä ne levis en tiedä elvis

    Äänestä

en koskaa tule käymä tuos "yli lauvalla" sehän törkeän sekava paikka, mut kiitos heille, muuten emme tietäisi "me ollaan JAUHOJENGII!!!" koskaan..
toki ne sikaili paljon lisääkin mutta tuossa kokkepartyssä kaikki paljastui.

Äänestä

>>Kaikki videon levittämiseen osallistuneet olisi tullut tuomita kunnianloukkauksesta ja vastaavista rikoksista, joita he tietoisesti tekivät. Osa tietysti huumepäissään, kuten tuo vaasalainen poliisia puukottanut sankarikin.>>

Oletko jo päässyt Sannan pöksyjen sisään?

😊 😊 😊 😊 😊

Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

"Vaasassa asuva mies on ollut aiemminkin tekemisissä poliisin ja oikeuslaitoksen kanssa.

Mies on vuonna 2018 tuomittu käräjäoikeudessa rikoksista, joihin hän syyllistyi ollessaan 15–16-vuotias. Tuolloin miehen syyksi luettiin väkivaltakuvauksen levittäminen, perätön vaarailmoitus ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen nuorena henkilönä.

Mies oli levittänyt Whatsapp-viestisovelluksessa tallenteita, joissa esitettiin raakaa väkivaltaa, muun muassa ihmisten teloituksia, ihmisen ruumiin silpomista ja eläinten tappamista.

Lisäksi hän oli tallentanut matkapuhelimeensa tiedostoja, joissa lapset esiintyvät kuvissa vähissä vaatteissa ja poseeraavat kameralle sukupuolisiveellisyyttä loukkaavalla tavalla. Näitäkin tallenteita hän oli jakanut eteenpäin Whatsappissa ja Ylilauta-foorumilla.

Vuonna 2017 hän teki pohjanmaalaiseen kouluun kohdistuvan, kouluampumista koskevan perättömän ilmoituksen.

Nuori mies oli kirjoittanut internetin Ylilauta-keskustelufoorumille viestin, jossa hän kertoi suunnitelleensa ”kouluhieromista” kaksi kuukautta ja aikovansa toteuttaa teon huomenna. Ilmaisua "hieronta" oli käytetty yleisesti kyseisellä sivustolla koulusurmista.

Mies tuomittiin teoista 70 päiväksi ehdolliseen vankeuteen. Hän valitti tuomiosta Vaasan hovioikeuteen, joka piti käräjäoikeuden tuomion voimassa.

Sittemmin mies on tuomittu oikeudessa myös huumausaineen käyttörikoksesta, rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sakkoihin. Mies syyllistyi rikoksiin vuonna 2020, kun hän ajoi huumausaineen vaikutuksen alaisena autolla."

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011366237.html

Ylilauta, tuo sananvapauden kirkas lähde, josta Sanna Marinin tanssivideokin lähti leviämään. Ei ole koskaan selvitetty, miten yksityinen video sinne joutui. IL:n toimittaja Elli Harju, joka videosta ensimmäisenä uutisoi, ilmeisesti seuraa tuota palstaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu